Rangaistus ajopiirturiin käyttämättäjättämisestä?

KakkosKuski

Minkälaisen rangaistuksen kuski voi saada piirturin käyttämättäjättämisestä??? Olen ajanut useita vuosia henkilöliikennettä eikä työnantaja ole koskaan kysellyt kiekkojen perään. Olen ollut keikkapalkkaisena tekemään keikkoja aikataululla, joka ei todellakaan ole aina ollut rajoituksten puitteissa. Vaihtoehtoa ei ole ollut tai muuten olis työt loppunut. Jos asia tutkitaan, saan varmaan sakot mutta eikö työnantajalla ole mitään velvollisuutta valvoa, että käytän kiekkoa; heillähän on kuitenkin kiekkojen säilytysvelvollisuus????

3

1160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuleva byrokraatti

      Piirturin käyttämättä jättäminen sisältyy tieliikennelaissa rangaistavaksi teoksi säädettyyn tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomiseen (105 a §) ja siitä voidaan kuvailemassasi tapauksessa tuomita sakkoihin sekä sinut, että työnantaja.

      Lisäksi siitä, että aikataulu on laadittu niin, että sen noudattaminen johtaa ajo- ja lepoaikasäädösten rikkomiseen voidaan tuomita saman pykälän mukaan aikataulun laatija sakkorangaistukseen.

      Mahdollisesti sinut voitaisiin useasta piirturin käyttämättä jättämisestä tuomita lisäksi ajokieltoon.

    • KSS100

      Mitäpä jos haluaa ajaa yksityisajoa omalla kuormaautolla? Jos vaikka haluaa mennä kauppareissulle sillä? Ei kai omalla vapaa-ajalla piirturia sentään tarvita? Eikö nuo säänöt ole tarkoitettu työkäytössä?

      • afdsfsdaf

        Käsittääkseni kuormurilla voi käydä just esim kaupassa omalla asialla. Kunhan ei ole kaupallista ajoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe