Se tapahtui taas kerran. Kuinka monta kertaa olenkaan mahtanut vannoa ettei koskaan enää. Tapasin sen Oikean. Se tapahtui viime keväänä. Tapasimme kaksi kertaa ja sitten hän hävisi. Luulin etten koskaan kuule hänestä enää. Kesäkuun lopussa tuli tekstiviesti. Ja sen jälkeen se oli menoa! Rakastuin täysin. Kuukauden kuluttua mies ilmoitti ettei halua enää jatkaa. Syynä oli oma pelko suhteen jatkumisesta ja siitä, että "kun tää kuitenkin loppuu niin parempi lopettaa ennenkuin ollaan liian syvällä ja sit sattuu". Olin kuulemma ihana nainen, josta hän tykkäsi tosi paljon. Vika ei kuulemma ollut minussa vaan hänessä. Molemmat olemme kokeneet paljon ja saaneet oman osamme maailman murheista. Ymmärtäisin jos välillämme ei olisi ollut mitään, vai mahdoinko vain luulla että oli.
Mies jätti jostain syystä portin auki. "Mennään joku päivä ajelemaan, älä vielä heitä kirvestä kaivoon, anna mulle aikaa". Mitä tästä pitäisi ajatella? Nyt elän päivän kerrallaan ja odotan. Odotan yhteydenottoa, odotan taas pääseväni siihen isoon turvalliseen syliin. Ja itken.
Tiedän odottavani turhaan. Mutta jos kuitenkin...
Mies jätti jostain syystä portin auki. "Mennään joku päivä ajelemaan, älä vielä heitä kirvestä kaivoon, anna mulle aikaa". Mitä tästä pitäisi ajatella? Nyt elän päivän kerrallaan ja odotan. Odotan yhteydenottoa, odotan taas pääseväni siihen isoon turvalliseen syliin. Ja itken.
Tiedän odottavani turhaan. Mutta jos kuitenkin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ootko Lahden seudulta? Sitten tiedän sun kysymykseen jo vastauksen...
En oo Lahdesta. Mutta kiinnostaa kyllä se vastaus..
Tiedän tunteen... ikävä on pahinta ja se kun miettii, että mikä meni vikaan. Odottaminen turhauttaa. Kokemuksesta kuitenkin tiedät, että tästäkin pääsee yli. Kun suru muuttuu vihaksi, kun tunteita ei enää ole.. Itse koin 2 viikkoa sitten pettymyksen. 8 kk sitä kesti, sitten eräänä iltana nähtiin, sovittiin treffit seuraavalle päivälle, ei kuulunut, ei näkynyt.. kolmantena päivänä kärttyili puhelimessa ja sitten alkoi viikon kestävä kiduttava hiljaisuus.. luulin, että olin tehnyt jotain väärin, syytin itseäni kunnes hän viimein soitti ja kertoi ettei halua enää jatkaa koska on tavannut toisen.
Rehellisyydestä varmasti palkitaan mutta miksi sen kertomiseen piti kiduttaa toista viikon verran! Ja "portti auki myös" tyyliin.. välitän susta niin paljon, haluan olla ystäväsi, soitellaan... Vastasin vain, että kyllä se olet sinä joka seuraavaksi ottaa yhteyttä, en minä. Poistin numeron, poistin kaiken.. mutta mielessä kaihertaa edelleen, enää ei itketä, huokailuttaa. Sitä kun luulee/kokee, että toinen välittää ja toinen rusentaa, särkee kaiken kauniin.
Olen kuitenkin päättänyt nauttia loppukesästä ja ystävistäni. Yritän pitää itseni kiireisenä.. näin ei ajatus karkaile.
Jaksamisia.
Kiitos vastauksestasi! Yritän päästä siihen kiukkuvaiheeseen, mutta vaikealta tuntuu. Kun lähtee täysillä mukaan ja antaa itselleen luvan rakastua, niin tunteet tällaisessa tapauksessa vaihtelee laidasta laitaan. Eniten mietin, että mikä minussa on vikana. Miksi en kelvannut? Olen myös yrittänyt tässä pitää itseni kiireisenä ja onneksi on ystäviä, joille puhua. Tällaisina hetkinä läheiset naisystävät ovat elintärkeitä.
Jaksamisia myös sinulle!
Kaiksi tapaamiskertaa ja tekstiviesti? Joopa joo, tosi "se oikea". Tais heppu vaan säikähtää sua pahanpäiväisesti ja yritti kiltillä tavalla päästä susta eroon.
Et lukenut ihan tarkkaan mitä olin kirjoittanut.. Oli siinä muutakin kuin kaksi tapaamiskertaa ja tekstiviesti.