miten

tapaamaan hänet vapaa-ajalla?? Törmäillään töitten merkeissä silloin tällöin, tiedetään toisista nimi ja ammatti, mutta eipä juuri muuta. Mutta ilmassa on ollut jo pitkään jotakin väreilyä ja nyt olisi korkea aika ottaa selvää onko tässä aineksia johonkin suurempaa, mutta miten hitossa sen sen teen?? En tiedä hänen puhelin numeroaan, työkin on niin epäsäännöllistä että ei voi edes vuoroa ennakoida. Hän työskentelee palolaitoksen ambulanssissa ja minä teen 3-vuorotyötä terveyskeskuksessa. Vapaa-ajalla ei olla törmätty tarkoituksella kertaakaan, vahingossa muutaman kerran mutta silloin kummallakin ollut menoa johonkin muuhun että eo ole ollut aikaa jutusteluun, tervehdykset vain vaihdettu.
Joten miten te miehet haluatte että teitä lähestytään, jos kuvitellaan että kummatkin voisivat kenties olla toisiinsa ihastuneita mutta kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi tehdä aloitetta tai mitään muutakaan asian suhteen??
Etsinkö numeron jostakin, vai kysynkö asiaa suoraan jos joskus satutaan näkemään vai laitanko viestiä työkaverin matkaan, vai mitä ihmettä tekisin. Mutta jos sitten vastapuoli ei olekaan tuntenut samoin...
3625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heh, eka tuli mieleen tällanen: Ota selvää, milloin on työvuorossa, aja sit lanssin eessä fillarilla pylvääseen =P

Mutta tässä helpompi tapa:

Ellet ole jo löytänytkin niin etsippä numero (enirot, nollakakkoset ym.), soita tai tekstaa, että ootko varattu... Ja jos ei oo varattu, niin ehdota tapaamista. Kerro vaikka, että kun viimeks nähtiin jäi sellainen olo, että pitäis tavata. Sitten vain aikaa ja paikkaa sopimaan.

Voisit myös asettautua takaa-ajettavaksi... Kysy vain, että ootko varattu mutta älä tee muuta. Vastauksen kuultuasi totea vain, että ookoo... Ellei oo täys ääliö tai varattu, niin satavarmasti lähtee sun perään!

Jos tuo tuntuu turhan päällekäyvältä niin musta ainakin on ihan jees jos viesti tulee jonkun kaverin kautta...

Äänestä
  • HEI osaatko auttoo mua ku oon koulus ja ku esim biologian tunnilla joutuu lukee ääneen koko luokalle siis kaikki joutuu mut sillonkun tulee mun vuoro lukee mun sydän rupee hakkaa ja si kädet hikoo ja si happi loppuu taino siis en saa suusta ulos sitä tekstiä mitä kirjas lukee ja sitku joudun lukemaan niin änkytän no ei nyt ihan mut ääni värisee ku mua pelottaa mut en tiiä mikä siis oikeesti haluun päästä täst eroon voiko joku auttaa?

    Äänestä

  • henna-94 kirjoitti:

    HEI osaatko auttoo mua ku oon koulus ja ku esim biologian tunnilla joutuu lukee ääneen koko luokalle siis kaikki joutuu mut sillonkun tulee mun vuoro lukee mun sydän rupee hakkaa ja si kädet hikoo ja si happi loppuu taino siis en saa suusta ulos sitä tekstiä mitä kirjas lukee ja sitku joudun lukemaan niin änkytän no ei nyt ihan mut ääni värisee ku mua pelottaa mut en tiiä mikä siis oikeesti haluun päästä täst eroon voiko joku auttaa?

    kotona läksyjä, nauhota lukemisesia, kuuntele ne sitten, opit luottamaan ja tietämään millainen äänesi on, näin äänesi ei ala väristä. ja mitä enemmän luet sitä varmempi oot. Ja kun luet koulussa ajattele mitä luet eläkä sitä että kaikki kuuntelevat sinua ja tuijottavat sinua. Kuvittele mielessäsi vaikka ne biologian puut ja pensaat ja anna mielikuvituksesi laukata kun luet, näin et mieti niitä muita oppilaita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnistun kirjoitti:

tapaamaan hänet vapaa-ajalla?? Törmäillään töitten merkeissä silloin tällöin, tiedetään toisista nimi ja ammatti, mutta eipä juuri muuta. Mutta ilmassa on ollut jo pitkään jotakin väreilyä ja nyt olisi korkea aika ottaa selvää onko tässä aineksia johonkin suurempaa, mutta miten hitossa sen sen teen?? En tiedä hänen puhelin numeroaan, työkin on niin epäsäännöllistä että ei voi edes vuoroa ennakoida. Hän työskentelee palolaitoksen ambulanssissa ja minä teen 3-vuorotyötä terveyskeskuksessa. Vapaa-ajalla ei olla törmätty tarkoituksella kertaakaan, vahingossa muutaman kerran mutta silloin kummallakin ollut menoa johonkin muuhun että eo ole ollut aikaa jutusteluun, tervehdykset vain vaihdettu.
Joten miten te miehet haluatte että teitä lähestytään, jos kuvitellaan että kummatkin voisivat kenties olla toisiinsa ihastuneita mutta kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi tehdä aloitetta tai mitään muutakaan asian suhteen??
Etsinkö numeron jostakin, vai kysynkö asiaa suoraan jos joskus satutaan näkemään vai laitanko viestiä työkaverin matkaan, vai mitä ihmettä tekisin. Mutta jos sitten vastapuoli ei olekaan tuntenut samoin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu