Ei päiväkään, etteikö tulisi uusia irtisanomisilmoituksia. Tämän viikon molempina esimmäisinä päivinä tuli taas 250 työtöntä. Sillä lailla !
Lisää työttömiä !
Hukka perii Suomen
7574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun liksojen sivukulut on näin korkeella. Tämä on pojat vasta alkua!
hieman tarkemmin, mitä nuo palkan sivukulut ovat?
Nyrkkisääntönä yksinkertainen: Maksat yrittäjänä jollekin palkkaa esim 10euroa/tunti. Firman tarvitsee TIENATA vähintään tuplasti maksaakseen tämän henkilön palkan.
tienaa kymmenkertaisesti.
Hienoa, yhteiskunnallinen asemani tavallaan nousee aina kun joukkomme kasvaa.
Niin minunkin arvoni kasvaa. Olen kohta kuin kukko tunkiolla ,kun työttömyys kasvaa ja kasvaa.
Kun todellakin huomaan, ettei työttömyys olekaan minun vika.
Loisena elän ja loisena kuolen, koska itsessäni ei ole syy. Työhön haluaisin, mutta nyt ei ole enää mahdollisuuksia.
Tärkeintä on maksimoida verot ja meidän edut. Työttömyyden poistokeinot eivät meitä kiinosta.
Meitä on todellisuudessa yli puoli miljoonaa.
Viis kertaa enemmän kuin maanviljelijöitä.
Suomen Passi vain niille, jotka asuvat Suomessa tai maksavat veronsa Suomeen.
Työttömät on kansanryhmä. Työttömien herjaamisesta pitää rangaista.