Heippa, tarttisin ulkopuoliselta hieman apuja näkemyksiin, kun ei noista miehistä ota selvää :)
Tilanne oli tämä:
Viime lauantaina oltiin keskustassa kaverin kanssa, puolen yön maissa käytiin syömässä grillillä, syötyämme mietittiin mitä tehdää nyt. No siinä vierestä käveli 4 miestä, yksi niistä on samassa koulussa kanssani, vaan eri luokalla. No moikkasin hänelle tyynesti (Olen haaveillut hänestä salaa melkein koko kouluvuoden, kunnes hän lakkasi käymästä koulussa keväällä) hän moikkasi myös minulle ja huudahti että mooii ja tuli juttelemaan, no hän oli humalassa, hyvä että pystyssä pysyi.
Juttelimme lähinnä koulusta niitä näitä ja hän monesti nojasi eteenpäin kuulemaan paremmin mitä sanon, no heillä tuli mieleen että mennään yhden miehistä luokse saunomaan. noo siinä mentiin kuitenkin puistoon istumaan hetkeksi ja siinä vielä he jauhoivat saunasta ja olin ystäväni kanssa silleen että eeheei kiitos, no päätimme lähteä keskustaanpäin ja herra X sanoi minulle, että voi pitää minua kädestä kiinni,kun mua kuitenkin pelottaa. (en maininnut pelkäämisestä mitään:)
Noh, baarin kohdalle pysähdyttiin ja yksi miehistä sanoi X:lle että annan mun kämpän avaimet sulle ja te voitte mennä sinne. No minä ja hän lähettiin menemään sinne kaverin kämpälle. Ja toki voi arvata mitä sielllä tapahtui, mutta hän käyttäyti eri tavalla kun "yhden yön" miehet yleensä, piti kädestä kun makasimme yhdessä, kietoi kätensä päälleni, suuteli intohimoisesti ja paljon, nukahdimme todella lähekkäin.. huooh:(
No aamulla heräsin 8 maissa ja päätin lähteä kotiin, oli jo tarpeeksi noloa että olin hänen 2 kaverinsa edessä hillunut puoli alasti ja vielä nukkunut niiden tuntemattomien kämpällä. X:ä nukkui sohvalla siinä edelleen, ja sanoin vain hänelle että lähden kotiin, en tiedä oliko hän edes kunnolla hereillä kun önähti vaan "okei" silmät ummessa.
No nyt emme ole olleet missään yhteyksissä, meillä on toisemme numerot kun joskus tammikuussa findeerasin hänet ja tekstailin känniviestejä, noloa.. no onneksi niissä kysyin vaan pystyykö hän hakemaan. Mutta yksi luokkalaiseni, typerys... äh.. halusi "auttaa" tilannettani, ja hän eilen tekstaili hottikseni kanssa, kysyen mukamas ohimennen vaan että aikooko hän vaihtaa linjaa koulussa. No X:ä oli minulle myös la illalla sanonut sillon että hän ehkä voisi vaihtaa myös, ja nyt eilen hän sanoi myös kaverilleni että voishan sitä harkita.
No mutta, kuitenkin hän antoi ymmärtää joitain juttuja että hän ei ole yhden yön mies, mutta silti pelkään, jos kysyn häneltä niin hän vastaa "ollaan vaan kavereita.." En jaksaisi sitä yhtään.. olen vuoden ollut vain yhden yön miesten nainen, vuoden.. ei sitä jaksa kun toivoo vaan että jonain päivänä mieskin tajuaa että haluaa olla kanssani muulloinkin kun vain kerran kuukaudessa. No mitä mieltä te olette? mikä olisi vastaus jos kysyisin.. Tai.. näkeehän sen koulussakin ensi viikolla sitten.. voi kunpa saisin hänet. :(
En voi uskoa edes että olin hänen kanssaan, hän on minua 4v vanhempi, olen koulussa vaan tyytynyt haaveilemaan hänestä, haaveillut melkein vuoden, että joku päivä hän edes puhuisi minulle... Sori tuli pitkää tekstiä, mutta teki myös mieli samalla avautua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos käyttäydyt kuin yhdenillanhoito, ni lienee aika turha olettaa et mies pitäis sua minään muuna kuin helppona sellaisena...
Sitä saa mitä tilaa....
vähäx siistii ja silleen