Olisi

Olen 16v, mutta täytän 17 tänä vuonna ja olisin menossa englantiin Au Pairiksi yksityisesti vähintään vuodeksi.

1.Olen töissä ja saan verotonta palkkaa.
2.Haen opintotukea.

Joten näkyykö veroton ja au pair palkkani opintotuessa, jos en kerro kelalle että saan lisä tuloa.

Miten vakutukseni laita on, kun lähden matkalle eli mikä vakuutus kannaattaa hommata?

Kannattaako hankkia Lukiolaiskorttia eli EURO>26 sillä saa kuulema alennuksia Euroopasta.
9325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siis tarkoitatko, että menisit au pairiksi ja hakisit opintotukea?

Millähän perusteella saisit opintotukea au pair olosi ajalta? Kerroppa se.

Äänestä
  • no jos mä en vaikka kertos kelalle
    Mutta tuli äske mieleen, jos mä vaikka kävisin kielikurssilla ni korvaako kela silloin ja tietysti olisin au pairi.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    no jos mä en vaikka kertos kelalle
    Mutta tuli äske mieleen, jos mä vaikka kävisin kielikurssilla ni korvaako kela silloin ja tietysti olisin au pairi.

    Eli aloitetaan alusta. Kelan opintotukea saa vain jos opiskelee täysi päiväisesti suomessa tai ulkomailla. Sinun pitää toimittaa kelalle todistus siitä että opiskelet tai sinun pitää olla koulunkirjoilla. Kielikursseihin ei saa opintotukea.

    Toiseksi jos teet töitä ns. "mustilla markkinoilla" eihän ne näy missään ellet jää kiinni verottajalle.

    Näiden pikku ongelmien jälkeen tulee ikä. Osa perheistä ottaa alle 18 vuotiaita, mutta yleinsä perheet ottaa au pairereiksi yli 18 vuotiaita sen takia, koska silloin perheen ei tarvitse olla "vastuussa" sinusta. Yli 18 vuotiaana olet vasta täysi-ikäinen ja saat lailliset valtuudet päättää itsestäsi.

    Hyvä kun olet kiinnostunut ulkomaille lähdöstä, mutta ota asiosta selvää.

    Vakuutuksia en itse ottanut koska Eu maissa käy eurooppalainen sairaanhoitokortti.

    Opiskelia kortista en sanoisi mitään, koska täällä sille ei ole ainakaan hyötyä joka päiväisessä elämässä.

    Äänestä

  • niinuska... kirjoitti:

    Tiedän, että ikä on minulle haaste. Toivottavasti löydän perheen tän vuoden puolella.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tiedän, että ikä on minulle haaste. Toivottavasti löydän perheen tän vuoden puolella.

    au pairin taskuraha on verotonta tuloa

    Äänestä

lisäisin vielä yhden kysymyksen
Mitä kautta kannattaa 17 vuotiaan etsiä perhettä. Au Pair Worldiä oon katellu mut siel on tosi vähän mun ikäsille töitä.

Äänestä
  • Niin kuin aikaisemmin jo vastattukin, niin alle 18-vuotiaan on todella vaikeaa löytää mitään au pair paikkaa.
    Sanoisin, että melkeinpä mahdotonta.

    Kukaan ei halua ottaa vastuulleen alaikäistä.

    Joten odota siihen asti kun olet täysi-ikäinen.

    Äänestä

  • Harva... kirjoitti:

    Niin kuin aikaisemmin jo vastattukin, niin alle 18-vuotiaan on todella vaikeaa löytää mitään au pair paikkaa.
    Sanoisin, että melkeinpä mahdotonta.

    Kukaan ei halua ottaa vastuulleen alaikäistä.

    Joten odota siihen asti kun olet täysi-ikäinen.

    Toimistojen kautta ei ainakaan pääse. Jos au pair worldistä ei löydy niin aika hiljaista sitten on. Mol:lin sivuilla haetaan ainakin aina 18 vuotiaita.

    Jospa lähtisit vain ensi kesäksi kielikurssille? Sekin voisi olla todella mukavaa.

    Äänestä

Hei!

Mä lähdin itse au pairiksi 17-vuotiaana ja täytin 18 oltuani kuukauden perheessä. Perhe ei kyllä missään vaiheessa mun ikää maininu eli se ei varmaankaan haitannut heitä. Ikää tärkeämpi asia on kuitenkin kypsyys ja jälkeenpäin ajatellen en itse ollut tarpeeksi kypsä silloin. Lähdin myös suunniteltua aiemmin pois perheestä (vika tosiaan oli minussa ei perheessä, iski kova koti-ikävä yms).

Jos sä et edes tiedä minkä perusteella opintotukea voi hakea ja moraalisi on niin heikkoa, että teet töitä mustana niin onkohan sun järkeä lähteä ottamaan vastuuta jonkun toisen lapsista. Suosittelisin kyllä, että odottaisit ainakin puoli vuotta tai vuoden. Kokopäiväinen lastenhoito ei ole ihan lastenleikkiä. Se on raskasta työtä ja vaatii jonkinlaista kypsyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysymyksiä??? kirjoitti:

Olen 16v, mutta täytän 17 tänä vuonna ja olisin menossa englantiin Au Pairiksi yksityisesti vähintään vuodeksi.

1.Olen töissä ja saan verotonta palkkaa.
2.Haen opintotukea.

Joten näkyykö veroton ja au pair palkkani opintotuessa, jos en kerro kelalle että saan lisä tuloa.

Miten vakutukseni laita on, kun lähden matkalle eli mikä vakuutus kannaattaa hommata?

Kannattaako hankkia Lukiolaiskorttia eli EURO>26 sillä saa kuulema alennuksia Euroopasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu