Monissa omissa rock-biiseissäni on sattumalta Eb-vire, ei siksi että halusin ne Eb-vireisiksi vaan siksi että kuulin melodiat jo päässäni Eb-vireisinä. Soitan "normaalisti" tavallista E-vireistä kitaraa ja en tiedä mikä vie biisini Eb-vireeseen. Onko Eb-vire jotenkin coolimpi tai rouheampi kuin tavallinen E-vire? Vai johtuuko se siitä että nuoruuteni bändit 90-luvun alussa olivat juuri Eb-vireisiä? Kertokaa omia kokemuksianne aiheesta. Onko Eb coolimpi?
Eb-vire
skittisti
2182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikee sanoo ku nää on taas tällasia mielipidekysymyksiä
Aikoinaan aloitellessani lainasin kirjastosta kaikkea mahd. rockjutttua ja ja kyllähän siellä useasti oli Eb tai Bb- linjalta lähdetty. Itse halusin soittaa suoraan eestä tai aasta, mutta monesti se ei saundannut, varsinkin kun sointujen määrä oli enemmän kuin 3(!). Sitten hoksasin, ettei sitä viritystä ole edes laskettu/nostettu vaan on yksinkertaisesti alkup. biisissä käytetty capoa ja soitettu ne "kalliimmat" soinnut avoimena capon kans. Varsinkin Tyrannosaurus Rexin ja vastaavien biisit kuullostaa heti oikealta kun tietää, mihin capon laittaa.
Esim. biisi menee Bb:stä alkaen ja siinä on mukana muutama ylim. sointu - laita capo 3:een väliin ja soita kappale 6:lta nauhalta avoimena G:nä. Hankala kertoa kun en oo ammattilainen, mutta ne Bb ja Eb- biisit ovat useasti varsin simppeleitä.
Kokeile - kyllä se korva loput kertoo. Tsemiä!