Särkynyt, rikki

ehjä.

Joskus voi käydä näinkin.
Sydän särkyi, mutta sen seurauksena löysinkin uuden onnen ja elämän. Silmät jotenkin avautui. Joskus tarvii sen sydämen särkymisen, jotta voi jättää kaiken menneen taakseen ja päästä siitä oikeasti irti. Ja vasta sitten näkee aidosti ympärilleen, ei enää ole sumussa.
Laitoimme eilen maistraattiin esteiden selvityspyynnön :) Saan hänen nimensä ja elämä alkaa meille alusta. Pelottaa, mutta olen iloinen. Joskus särkyminen on hyvä muutos.
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan totta - kun sulkee yhden oven, niin voi avata toisen. Yllättävän moni kuitenkin seisoo aina samassa risteyksessä ja löytää kerta toisensa jälkeen itsensä aina saman oven takaa.
Omasta särkymisestäni on 4 kuukautta ja nyt loman aikana yksinäisyydessä olen tajunnut, että eihän minun ole mikään näinkään ollessa - on töitä, toimeentulo, oma asunto ( lainarahalla), saan syödä mitä haluan, ei tarvitse kuunnella kenenkään ilkeitä sanoja ja tuhahduksia..
Pitää vaan jaksaa uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa.
Paljon onnea sinulle uuden rakkauden johdosta. Toivottavasti itsellä käy vielä samanlainen tuuri!

Äänestä
  • ..eikö uusi suhde saata olla vain laastari entisen peitoksi..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta sittenkin kirjoitti:

ehjä.

Joskus voi käydä näinkin.
Sydän särkyi, mutta sen seurauksena löysinkin uuden onnen ja elämän. Silmät jotenkin avautui. Joskus tarvii sen sydämen särkymisen, jotta voi jättää kaiken menneen taakseen ja päästä siitä oikeasti irti. Ja vasta sitten näkee aidosti ympärilleen, ei enää ole sumussa.
Laitoimme eilen maistraattiin esteiden selvityspyynnön :) Saan hänen nimensä ja elämä alkaa meille alusta. Pelottaa, mutta olen iloinen. Joskus särkyminen on hyvä muutos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu