Puoliso pomona

Onko muita kenellä on tai on ollut puoliso esimiehenä?
Itse olen siinä tilanteessa että mieheni on myös pomoni.
Olisin kiinnostunut keskustelemaan lisää tästä aiheesta jos löytyy muita samassa tilanteessa olevia tai jos sinulla on muuten vaan kommentteja asiaan liittyen niin vastaile.
103924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Luulisi, että tuossa tilanteessa tulevat kotiasiat helposti työpaikalle. Jos kotona hieman ´pykii´, niin puolisoa ei pääse pakoon edes töissä vaan sitä on vain siedettävä.

Äänestä

Ollaan esimiesasemassa molemmat, itse pidempään alalla olleena ehkä vähän enemmän asioista päättävä, mikä kyllä sopii myös miehelleni. Ollaan pitkälti samoissa vuoroissakin enkä koe yhdessä työskentelemistä vaikeana, vaan sen, että kotona tuntuu joskus että seinät kaatuu päälle kun ollaan aina yhdessä. Harrastuksiin ei jää aikaa kun kotona on lapsi 2v. Pääpiirteittäin toimii, toki välillä tulee ymmärryskatkoja!

Äänestä
  • Mies on esimieheni minulle ja noin 40:lle muulle.
    Näen miestäni työpaikalla itseasiassa aika harvoin. Teen vuorotyötä mutta puolisoni vain päivätyötä.Meidän kahden väliseen suhteeseen tämä asia ei ole vaikuttanut.Lähinnä minua kismittää se miten tämä vaikuttaa minun ja muiden työtekijöiden suhteeseen. Pääasiassa homma on toiminut mutta on tullut myös sanomisia.Ei suoraan minulle tai miehelleni vaan tätä tälläistä selän takana puhumista...Eli toisin sanoen on niitä jotka ajattelevat kaikessa ja kaikissa jotakin pahaa ja vilpillistä.
    Joidenkin mielestä en olisi saanut tätä työpaikkaa ilman miestäni,työsuhdettani ei olisi vaikinaistettu ilman miestäni,palkkani ei olisi sitä mitä se nyt on ilman miestäni jne...
    Tuntuu välillä todella pahalta.
    Tilanteet ja tämä työsuhde ei todellakaan ole mieheni hankkimia päinvastoin.
    Kyse on siis suuresta työnantajasta ja miehellänikin on pomoja eli hän ei ole se päättävä elin tässä yhtiössä.

    Äänestä

  • kimmi kirjoitti:

    Mies on esimieheni minulle ja noin 40:lle muulle.

    Eli älä suotta välitä muiden puheista, kyllä niitä puhujia on aina, oli tilanne mikä hyvänsä. Pahansuopia ihmisiä on maa pullollaan, valitettavasti. Teillä on kuitenkin suht iso firma kyseessä ja mitä sitten vaikka olisitkin saanut miehesi avulla työpaikkasi - silloinhan työnantaja on saanut vain varman ja hyvän työntekijän!! Tee vain työsi parhaasi mukaan äläkä välitä panettelijoista. Tsemppiä!

    Äänestä

Toimin mieheni sihteerinä. Teemme töitä ulkomailla ja matkustelemme paljon.
Mitään ongelmia ei ole ollut. Säästääpähän firma hotellikuluissa kun asumme samassa huoneessa.
Työaika ja vapaa-aika ovat hyvin pysyneet erillään. Työaikana ei puhuta hek.koht. asioista eikä päinvastoin. Olemme mahtava tiimi ja autamme toisiamme puolin ja toisin, siis lyömme viisaat päämme yhteen ja neuvomme tarvittaessa toisiamme. Kunnioitamme myös toistemme ammattitaitoa.
Hyvin toimii!

Äänestä

Potkut ja avioero on tossa tilanteessa käsi kädessä, jos saa toisen niin saa kummatkin.

Toisaalta, hyvä se on mällätä rahalla niillä keillä rahaa on.

Äänestä
  • kateus se on joka suomalaista riipoo.älä välitä.

    Äänestä

Isä pomona.Ollaan saman firman listoilla ja Isäni on vuoropomoni.Alkaa tympiä jo.Asun onneksi jo muualla mut töissä ärsyttää kun "Isi" määrää työt.Lisäksi työkaverit puhuu selän takana että se antaa pojalle helpommat ja mukavimmat työt..

Äänestä

Mutta mieheni totesi että jos tulet sinne töihin niin hän vaihtaa firmaa! Pelkää että kyllästymme toisiimme jos yhdessä 24 h vuorokaudessa... Ja että tulisi (kateellisia) puheita.

Samapa tuo, sain paikan toisesta (paremmasta) firmasta!

Äänestä

Minä oon meiän firman pomo ja hyvin tuntuu miehelle sopivan. Yhessä ollaan aamusta iltaan ja illasta aamuun. Parisuhde hoidetaan vapaa-ajalla, töissä ollaan ihan niinkuin muutkin työparit. Näin se on hoitunut alusta saakka, ihan luonnollisesti. Kaikki ei sitä ymmärrä, lähinnä tuttavat ym. Mutta asiakkaat antavat kiitosta hyvästä yhteistyöstä. Ollaan hyvä tiimi, tiedetään toistemme vahvuudet ja heikkoudet. Ja nykyään tiedetään koska kaveri tarvii apua ja koska taas voi syventyä puunaamiseen. Meille tää järjestely sopii, toisille ei. Tähän tarvii todella vahvan parisuhteen jotta homma toimisi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kimmi kirjoitti:

Onko muita kenellä on tai on ollut puoliso esimiehenä?
Itse olen siinä tilanteessa että mieheni on myös pomoni.
Olisin kiinnostunut keskustelemaan lisää tästä aiheesta jos löytyy muita samassa tilanteessa olevia tai jos sinulla on muuten vaan kommentteja asiaan liittyen niin vastaile.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu