Naiset...

Olen seurustellut viime kesästä. Meillä menee hyvin. Se miksi kirjoitan tänne on hieman itseänikin ihmetyttänyt.

Siippani on minulle todella ihana. Suhteemme perustuu toisen kunnioittamiseen ja luottaukseen.

Se mikä tässä hieman ihmetyttää on siipani miespuolisten vaimojen ja ex tyttöystävien suhtautuminen mieheeni. Jos näemme näitä esim. ravintolassa, he tulevat kovaa kyytiä meidän väliin. Itse jään sivulle vähän "niinkuin" ihmettelemmään. Juttua saattaa riittää jopa tunti. Viimeksi tein sitten ns.lähtöä ja nainen alkoi uikuttamaan että mä haluun nyt jutella "vekan" kanssa. Toinen esimerkki ihan hiljattain tapahtuneesta oli että jälleen raflassa eräs nainen pyysi miestäni erääseen urheilupaikkaan kahdestaan. Ja siitä inttämisestä ei meinannut tulla loppua. Mieheni kieltäytyi ihan omasta tahdosta. Hänenkään mielestä siinä ei ole mitään järkeä.

En ole mustasukkainen. Ja puolisoni ei tee mitään että siihen olisi edes aihetta. Mutta nämä naiset ovat nyt vasta tajunneet millainen mieheni on ns. ollessaan parisuhtessa. Luulenkin että heidän silmät ovat avautuneet siihen että eivät ole aiemmin huomanneet millainen himaton timantti lähipiirissä on ollut.

Mieheni ei ole käynyt kyseisten naisten kanssa sinkkuna ollessaan urheilemassa / muussa tapahtumassa. Tämä on nyt ihan uusi ilmiö naisten taholta.

Itse en kykenisi moiseen suoritukseen näiden naisten tavoin.
Miten te toimisitte minun tilassani ?
Kiitos jo etukäteen. ( Haluasin nyt vaan asiallisia vastauksia )
4793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tiedän kyllä, miltä tuollaisessa tilanteessa tuntuu. Olen siinä ollut itsekin monen monta kertaa ja tuntuu, ettei väliin änkeäminen pääty koskaan. Tietyt naistuttavat ovat vain päättäneet, että nyt parisuhteessa ollessaan mieheni on maailmankaikkeuden uljain ja ihanin. Ja juuri nyt hänen tulisi viettää enemmän aikaa näiden "ystävien" seurassa. Minä tietenkin saan nartun maineen, kun en anna mieheni ja näiden naisten väliselle "ystävyydelle" tarpeeksi tilaa ja aikaa. Heheh. Kysymys on kuitenkin siitä, että poikamiesvuosinaan mieheni vietti hurjaa sinkkuelämää ja oli kevyehkössä on-off -suhteessa yhden tämän naisporukan jäsenen kanssa ajankuluksi, säännöllisen sekin saamiseksi ja muuten vain huvikseen. Nyt hänellä ei ole siihen tavetta, eikä halua, eikä hän koe tätä naisporukkaa erityisen läheisiksi.

Mutta tästä huolimatta koko nelikko tunkee väliimme kuin lauma hunneja! Ja yrittää kylvää riidansiemeniä (välillä onnistuen), virittää verkkojaan ja punoa juoniaan. Enkä edes ole vainoharhainen, vaan mieheni on asiasta samaa mieltä. Jos naisporukka järjestää juhlat, niihin kutsutaan vain mieheni. Minulle vihjaillaan ilkeästi ja tarvittaessa puolikkaasta lauseestani voidaan järjestää kohtaus. Miehelleni lirkutellaan, soitellaan, tekstiviestitellään... Eikä mikään järkipuhe ole tähän mennessä tehonnut. Ei minun, eikä mieheni taholta.

Niinpä olemme yksissä tuumin päättäneet minimoida kaiken kanssakäymisen. Jos joskus sattumalta törmätään, yritämme olla korrekteja, mutta ei sen enempää. Tämä poppoo on nimittäin aiheuttanut jo kylliksi turhaa keskustelua ja mielipahaa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita.

Suosittelisin sinulle samaa. Voi olla, että ajan myötä miehesi naistuttavat tottuvat ajatukseen, voi olla etteivät totu... Itse yritin aluksi kovastikin ystävystyä näiden naisten kanssa, olla mukava, hauska ja kiinnostunut. Mutta mikään ei auttanut. Ei normaali sosiaalinen kohtaaminen, eikä yhdessä bilettäminen, ei mikään. Aina kaikki kärjistyi siihen, että minä, paha nainen, olen tunkenut heidän ja kultamussukan väliin...Eli aina ei avoimuus ja ystävällisyyskään auta. Mikäli negatiivista ei saa käännettyä positiiviseksi, on parasta yrittää minimoida sen vaikutus.

Ja muistathan kertoa miehellesi tunteista, joita näiden naisten kohtaaminen sinussa herättää. Hän on tilanteessa paras tukesi ja puolustajasi! Tsemppiä!

Äänestä

Kyllä me naiset osataan sitten olla kummallisia!!
Olen kyllä huomannut tuon saman ilmiön omassakin ystäväpiirissäni, mutta en itse voi käsittää tuollaista toimintaa kenenkään naisen taholta.

Mihin tuo vanha kirjoittamaton sääntö että "varattuihin ei kosketa" on hävinnyt? Varsinkin kun kyseessä on tuttu pariskunta...

Sen kummempaa vinkkiä en sinulle osaa antaa, kuin että anna miehesi selvittää nuo tilanteet itse. En siis tarkoita että sinun pitäisi hävitä paikalta kun seuraan tuppaa joku näistä naisista, mutta älä varsinaisesti puutu asiaan. Eiköhän viestin luulisi menevän perille niinkin että miehesi itse selvittää nämä tilanteet sinun kuitenkin seistessä hänen rinnallaan.

Pitkää pinnaa! ;)

Äänestä

Olisi parasta, että saisitte yhteistuumin miesystäväsi kanssa keskusteltua asian. Tuossa tilanteessa miehelläsi pitää olla munaa sanoa heti muutaman lauseen jälkeen, että oli mukava jutella, mutta hän haluaa nyt viettää aikaa sinun kanssasi; hyvää jatkoa. Ja sen jälkeen sopivan selvästi ottaa sinua kädestä kiinni ja kääntää ainakin osittain selkänsä tähän/näihin "ystäviin". Saapahan pimuille happaman ilmeen, kuulette ehkä jonkin aikaa ilkeitä juttuja, mutta se loppuu aikanaan. Ja mitä sillä on väliä mitä jotkut kanat teistä puhuvat?

Ei sun tarvitse kaikkea hyväksyä. Reipas ja tiukka linja, eikä asiaa pidä venyttää yhtään pidemmälle. Mutta homman juoni on siinä, että se on miehesi, joka hoitaa tuon torjumisen. Enemmän tai vähemmän korrektisti.

Äänestä

Kiitos kannustuksesta. Olen tainnut jo saada nartun maineen kun en suostu näiden naisten jallitettavaksi.

Onneksi voin puhua siippani kanssa kaikista asioista, halusin vaan nyt aluksi kysellä muiden kokemuksia aiheesta.

En voi muuta kuin ihmetellä, miten naiset käyttäytyvät näinkin hyökkäävästi.

Kiitos vielä tuesta... :-)
Hyvää kevättä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noora kirjoitti:

Olen seurustellut viime kesästä. Meillä menee hyvin. Se miksi kirjoitan tänne on hieman itseänikin ihmetyttänyt.

Siippani on minulle todella ihana. Suhteemme perustuu toisen kunnioittamiseen ja luottaukseen.

Se mikä tässä hieman ihmetyttää on siipani miespuolisten vaimojen ja ex tyttöystävien suhtautuminen mieheeni. Jos näemme näitä esim. ravintolassa, he tulevat kovaa kyytiä meidän väliin. Itse jään sivulle vähän "niinkuin" ihmettelemmään. Juttua saattaa riittää jopa tunti. Viimeksi tein sitten ns.lähtöä ja nainen alkoi uikuttamaan että mä haluun nyt jutella "vekan" kanssa. Toinen esimerkki ihan hiljattain tapahtuneesta oli että jälleen raflassa eräs nainen pyysi miestäni erääseen urheilupaikkaan kahdestaan. Ja siitä inttämisestä ei meinannut tulla loppua. Mieheni kieltäytyi ihan omasta tahdosta. Hänenkään mielestä siinä ei ole mitään järkeä.

En ole mustasukkainen. Ja puolisoni ei tee mitään että siihen olisi edes aihetta. Mutta nämä naiset ovat nyt vasta tajunneet millainen mieheni on ns. ollessaan parisuhtessa. Luulenkin että heidän silmät ovat avautuneet siihen että eivät ole aiemmin huomanneet millainen himaton timantti lähipiirissä on ollut.

Mieheni ei ole käynyt kyseisten naisten kanssa sinkkuna ollessaan urheilemassa / muussa tapahtumassa. Tämä on nyt ihan uusi ilmiö naisten taholta.

Itse en kykenisi moiseen suoritukseen näiden naisten tavoin.
Miten te toimisitte minun tilassani ?
Kiitos jo etukäteen. ( Haluasin nyt vaan asiallisia vastauksia )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu