Mahdoton tehtävä ?

Minulla on vain pari todella tärkeää kriteeriä miehille, mutta jo nekin tuntuvat olevan liikaa vaadittu. Haluaisin nimittäin löytää miehen, joka rakastaa minua ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen, omana itsenäni ilman, että minun tarvitsee teeskennellä olevani jotain muuta kuin mitä olen.

Tulee niin toivoton olo, kun lukee, mitä miehet odottavat siltä ihannenaiseltaan. kun ei itse täytä millään tavoin niitä vaatimuksia. En ole ulkonäöltäni hoikka ja kaunis. (Ylipainoa on mutta kasvoistani olen ihan viehättävän näköinen). Olen vieraassa seurassa ujo ja hiljainen (aloitteenteko on minulle kauhistus; siis ihan oikeastiko sitä pitäisi mennä juttelemaan jollekin täysin tuntemattomalle miehelle ja kuvitella itserakkaasti, että tämä muka voisi kiinnostua minusta.) Olen tehnyt menneisyydessäni virheitä, ja kaikkea muuta sellaista.

Vai pitääkö sitä vain alkaa harjoittelemaan sitä näyttelemistä ja teeskentelyä ?
13277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihan samojen ongelmien kanssa täällä muutkin painiskelee. :)

En ole ulkonäöltäni pitkä ja tumma, olen ujo enkä todellakaan lähesty jokaista naista siinä toivossa, että ehkä toi voisi hyväksyä mut säälistä jolloin sitä tulee valkattua tarkemmin ja siihen ei kyllä ole varaa.

Heti kun keksit miten pystyy näyttelemään 20cm pidempää ja komeampaa niin kerro mullekkin jotta hommat lähtis toimimaan! :)

Äänestä
  • käänsi aloitteen tekemisen itselleen negatiiviseksi: "Olenko niin itserakas että kuvittelen miesten olevan minusta kiinnostuneita ja menen itse juttelemaan heille?" Jos miehet ajattelis omasta aloitteen teosta yhtä epäloogisesti, ihmiskunta kuolis sukupuuttoon.

    Äänestä

kuvittelet, että miehet oma-aloitteisesti tulisivat juttelemaan sinulle? Lopeta toi ruikutus ja tee itse se aloite.

Äänestä

syrjäytyneitä ja mielisairaita miehiä palsta täynnä. Kaikki Auviset potenssiin 10 täällä.

Äänestä
  • Kanne tietää.

    Äänestä

Ei tuossa ollut kuin yksi kriteeri, vaikka puhuit parista kriteeristä. Se ainoa kriteeri on, että rakastaa toista. Rakastaminen = hyväksymistä sellaisena kuin on. Rakkaus on kaikissa merkittävissä kielissä ennenkaikkea verbi. Teon sano. Moni vaan ei ymmärrä mitä se on ja siksi homma menee pieleen.

Äänestä

laihdutat.

Äänestä

"aloitteenteko on minulle kauhistus; siis ihan oikeastiko sitä pitäisi mennä juttelemaan jollekin täysin tuntemattomalle miehelle"

Itse asiassa pitäisi, jotta mitään tapahtuisi.

Esim. eilisiltana tuli taas huomattua lauttasaaren rannalla (ja myöhemin vielä yöklubeilla), että ainakin 99,9% madonnaa kuuntelevista naisista on ilmeisesti varattuja ja/tai täysin tutustumishaluttomia. Jos joukossa oli joku seuraa kaipaavakin, sellaiset ainakin olivat täysin passiivisia. Olisiko miehen tässä tilanteessa pitänyt hankkia pakit 100 eri naiselta 10 metrin säteellä, kunnes sattumalta juttelee myös sille vapaalle ja tutustumishaluiselle, mutta täysin passiiviselle naiselle joka ei mitenkään osoita kiinnostustaan?

Äänestä
  • aatelleet, ettei se aloitteen tekeminen niin musta-valkoisa kummankaan puolesta ole ... eli naisena myönnän, että miehet uesammin tulevat juttelemaan minulle, kuin minä heille, mutta yleensä esimerkiksi kymmenen miehen joukosta minulle tulee usein juttelemaan juuri se, jonka olen sieltä "valinnut" (tuo kuullostaa vähän kornilta ja rumalta, mutta selitän kohta). Pointtini on siis se että jos jotakin ihmistä vähän vilkulee, ja jopa ehkä hymyileekin tälle, vastapuolen kynnys tulla juttelemaan madaltuu huomattavasti (ja tämän helpompi tehdä varsinainen aloite) ... eli itsellä ainakin usein lähtee ihan pienestä silmäpelistä, eikö sitä sanotakin että jos kolme kertaa saa katsekontaktin samaan ihmiseen, se on takuulla jollain tavalla kiinnostunut?

    Eli tarvita iskulauseita yms, kunhan vaan avoimin mielin ja iloisena katselee ympäriinsä :)

    Äänestä

  • ja miks ei naisetkin ... kirjoitti:

    aatelleet, ettei se aloitteen tekeminen niin musta-valkoisa kummankaan puolesta ole ... eli naisena myönnän, että miehet uesammin tulevat juttelemaan minulle, kuin minä heille, mutta yleensä esimerkiksi kymmenen miehen joukosta minulle tulee usein juttelemaan juuri se, jonka olen sieltä "valinnut" (tuo kuullostaa vähän kornilta ja rumalta, mutta selitän kohta). Pointtini on siis se että jos jotakin ihmistä vähän vilkulee, ja jopa ehkä hymyileekin tälle, vastapuolen kynnys tulla juttelemaan madaltuu huomattavasti (ja tämän helpompi tehdä varsinainen aloite) ... eli itsellä ainakin usein lähtee ihan pienestä silmäpelistä, eikö sitä sanotakin että jos kolme kertaa saa katsekontaktin samaan ihmiseen, se on takuulla jollain tavalla kiinnostunut?

    Eli tarvita iskulauseita yms, kunhan vaan avoimin mielin ja iloisena katselee ympäriinsä :)

    Omien kokemusten perusteella naisen katsekontakti ei kerro yhtään mitään. Tuijottaahan ne kyllä (varmaan oon liian friikin näköinen jotta herätän huomiota) ja sitten kun nuorena ja naiivina poikana luulin näiden naisten olevan kiinnostuneita niin paskaahan sieltä sato niskaan. :D

    Pelkkä katse ei riitä itselläni enää ikinä, tämän takia tulenkin olemaan ikuisesti yksin kun ei naiset kykene muuhun kuin katsomiseen ellei kyseessä ole mr.finland 10 miljoonan euron omaisuudella.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Hmm ... noo, noin toimin ainakin itse. Mutta toisaalta, eihän katsekontakti kerro mitään muuta kuin sen että olisi kiva jutella tuon ihmisen kanssa ... eli jos sitten höpötellessä osoittautuu toopeksi, niin ei voi mitään ... eli lupaus suhteesta, seksistä tai mistään muustakaan se ei ole ...

    Äänestä

Miten siitä aloitteentekopelosta sitten pääsee eroon ? Epäilen, että jos yritän, niin mies vain nauraa ja halveksii minua ja levittelee juttuja ympäriinsä ja minua aletaan yleisesti halveksia ja pitää epätoivoisena ja kaikki nauravat minulle ja pilkkaavat minua selkäni takana. En yksinkertaisesti halua nolata itseäni.

Ja kun sen tietää, kuinka tärkeä asia ulkonäkö on miehille, niin miten sitä voi luulla, että joku voisi ihastua minuun, kun en vastaa ulkonäöltäni sitä täydellistä naista.

Äänestä
  • aloitteen teko on paljon vaikeampaa koska miehet ovat perinteisesti tehneet aloitteet ja monen silmissä aloitteellinen nainen vaikuttaa epätoivoiselta tai jakorasialta tai vastaavalta.

    Ei tarvitse olla täydellinen nainen mutta ylipainoa voisit varmaan pudottaa? Eikö jossain ollut joku elämän viisaus että tee parhaasi parantaaksesi niitä asioita joihin voit vaikuttaa ja hyväksy ne asiat joihin et voi vaikuttaa. Tai jotain vastaavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AnneK kirjoitti:

Minulla on vain pari todella tärkeää kriteeriä miehille, mutta jo nekin tuntuvat olevan liikaa vaadittu. Haluaisin nimittäin löytää miehen, joka rakastaa minua ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen, omana itsenäni ilman, että minun tarvitsee teeskennellä olevani jotain muuta kuin mitä olen.

Tulee niin toivoton olo, kun lukee, mitä miehet odottavat siltä ihannenaiseltaan. kun ei itse täytä millään tavoin niitä vaatimuksia. En ole ulkonäöltäni hoikka ja kaunis. (Ylipainoa on mutta kasvoistani olen ihan viehättävän näköinen). Olen vieraassa seurassa ujo ja hiljainen (aloitteenteko on minulle kauhistus; siis ihan oikeastiko sitä pitäisi mennä juttelemaan jollekin täysin tuntemattomalle miehelle ja kuvitella itserakkaasti, että tämä muka voisi kiinnostua minusta.) Olen tehnyt menneisyydessäni virheitä, ja kaikkea muuta sellaista.

Vai pitääkö sitä vain alkaa harjoittelemaan sitä näyttelemistä ja teeskentelyä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu