Taas vaihteeksi lasten mummi oli ostanut serkulle kaikkea, mutta meidän muksulle ei mitään. Asia oli vissiin salaisuus, eli tiedostaa itsekin, että tekee väärin kun suosii toisen lapsensa lasta.
Nyt oli serkku saanut uuden hienon reimatecin haalarin syksyä varten ja läjän hiekkaleluja. Miehen sisko möläytti epähuomiossa, että olivat olleet shoppailemassa ja että mummi osti. Molemmilla perheillä on suht sama taloudellinen tilanne. Kyllä me itsekin saadaan lapsillemme asioita ostettua, mutta sponsorointi ei olisi pahasta. Tietenkään mummin velvollisuus ei ole ostella kaikkea, mutta ostaisi sitten molemmille, jos on pakko ostaa? Ei meidän pikkuinen vielä ymmärrä mummin suosimista, mutta tulevaisuudessa sen varmasti huomaa..
Eikä kyseessä todellakaan ole pelkästään se, mitä lapsille ostetaan. Mummi kutoi sukkia ja lapasia lapsenlapsilleen. Ensimmäiset meni tietysti serkulle ja toiset, nekin menivät serkulle! Ensimmäisiäkään ei meille ole tullut, tuskin tuleekaan. Meidän lasta ei pahemmin hoitoon oteta, tai jos otetaan, sen jälkeen valitetaan väsymystä ym. Mummi kyllä soittelee välillä ja pyytää kylään kun on ikävä. Sitten kun menemme kyläilemään, mummi tekee kaikkea muuta. Ei pahemmin huomaa lastamme ja valittaa että rupesi väsyttämään :( Meidän lapsemme ei ole mikään riiviö, ihan normaali vuoden ikäinen, joka liikkuu ja tekee. Olisi mukavaa, jos mummia edes kiinnostaisi mitä lapsemme on oppinut. Mikään ei ole mitään, koska lapsen serkku on jo tehnyt kaiken. Serkkua aina kehutaan, kun hänellä on niin kauniit nappisilmät ja miten on mummin mussukka. Meidän lapsesta ei mitään. Vain toteamus, että äitinsä näköinen on. Meille odotellaan nyt pikkukakkosta ja pelkäämpä, että ei ole tämäkään mummille mieluinen. Äitinä en oikein tiedä miten tähän suhtautua. Pitäisikö vain salata ja jättää huomiotta, mitä serkku saa? Pitäisikö puhua anopille vai ottaako hän tämän kateellisen puhumisena... Sitä se ei ole, kunhan vain huomaisi meidän lapsemme myös...
Olen miettinyt pääni puhki, miksi anoppi tekee näin. Syytä en keksi... Tulemme hyvin toimeen ja kaiken luulisi olevan kunnossa. Käymme suht usein kylässä (pari kertaa viikossa)
Onko tilanne siksi tälläinen, että tyttären lapset tuntuvat läheisemmiltä kuin pojan lapset... ??
Jotenkin harmitta niin paljon, että tekisi mieli jättää mummilassa kyläily tyystin. :(
Onko tälläisiä mummeja paljonkin?
Nyt oli serkku saanut uuden hienon reimatecin haalarin syksyä varten ja läjän hiekkaleluja. Miehen sisko möläytti epähuomiossa, että olivat olleet shoppailemassa ja että mummi osti. Molemmilla perheillä on suht sama taloudellinen tilanne. Kyllä me itsekin saadaan lapsillemme asioita ostettua, mutta sponsorointi ei olisi pahasta. Tietenkään mummin velvollisuus ei ole ostella kaikkea, mutta ostaisi sitten molemmille, jos on pakko ostaa? Ei meidän pikkuinen vielä ymmärrä mummin suosimista, mutta tulevaisuudessa sen varmasti huomaa..
Eikä kyseessä todellakaan ole pelkästään se, mitä lapsille ostetaan. Mummi kutoi sukkia ja lapasia lapsenlapsilleen. Ensimmäiset meni tietysti serkulle ja toiset, nekin menivät serkulle! Ensimmäisiäkään ei meille ole tullut, tuskin tuleekaan. Meidän lasta ei pahemmin hoitoon oteta, tai jos otetaan, sen jälkeen valitetaan väsymystä ym. Mummi kyllä soittelee välillä ja pyytää kylään kun on ikävä. Sitten kun menemme kyläilemään, mummi tekee kaikkea muuta. Ei pahemmin huomaa lastamme ja valittaa että rupesi väsyttämään :( Meidän lapsemme ei ole mikään riiviö, ihan normaali vuoden ikäinen, joka liikkuu ja tekee. Olisi mukavaa, jos mummia edes kiinnostaisi mitä lapsemme on oppinut. Mikään ei ole mitään, koska lapsen serkku on jo tehnyt kaiken. Serkkua aina kehutaan, kun hänellä on niin kauniit nappisilmät ja miten on mummin mussukka. Meidän lapsesta ei mitään. Vain toteamus, että äitinsä näköinen on. Meille odotellaan nyt pikkukakkosta ja pelkäämpä, että ei ole tämäkään mummille mieluinen. Äitinä en oikein tiedä miten tähän suhtautua. Pitäisikö vain salata ja jättää huomiotta, mitä serkku saa? Pitäisikö puhua anopille vai ottaako hän tämän kateellisen puhumisena... Sitä se ei ole, kunhan vain huomaisi meidän lapsemme myös...
Olen miettinyt pääni puhki, miksi anoppi tekee näin. Syytä en keksi... Tulemme hyvin toimeen ja kaiken luulisi olevan kunnossa. Käymme suht usein kylässä (pari kertaa viikossa)
Onko tilanne siksi tälläinen, että tyttären lapset tuntuvat läheisemmiltä kuin pojan lapset... ??
Jotenkin harmitta niin paljon, että tekisi mieli jättää mummilassa kyläily tyystin. :(
Onko tälläisiä mummeja paljonkin?
Vastaukset 55
Vanhimmat
että oma äitini olisi tuollainen. hänelle ei vielä ole siunaantunut ainuttakaan lastenlasta, mutta jos siunaantuis, niin varmana pitäis kaikkia lapsenlapsiaan hyvänä ja kutois sukat joka joulu kaikille (kutoo nytkin veljen tyttöystävälle sukat).
kyllä muakin häiritsisi tuollainen käytös mummin taholta. ihan kun se ei jotenkin edes tajuaisi, että sillä on toinenkin lapsenlapsi??
mitäs se sun miehes tykkää, kun äitinsä ei näytä välittävän lapsestaan yhtä paljon kuin tyttärensä lapsesta? huomaako, vai onko ihan sokee? jos miestäsikin asia häiritsee, niin miksi ei ole sanottu mitään?
meidän perheessä on hyvin tiiviistikin puhuttu siitä, mitä me lapset ollaan vanhemmilta saatu. ja mikäli joku tuntee jääneensä ilman, niin kyllä heti sitten tehdään tiliä siitä, että mitä on saatu, ja muistutetaan sänkyjen ostoista jne.
mun mielestä on aika törkeetä asettaa pieniä lapsia eriarvoiseen asemaan. jos tuo homma jatkuu tuollaisena, niin varmasti se teidän kasvava lapsikin ymmärtää, että serkku on saanut kaikkea ja hän ei sitäkään vähään. eihän tässä maailmassa ole kaikki reilua, mutta pitääkö sen ihan pienen lapsen jo nähdä. kyynisyyttä hän varmasti ehtii oppia elämänsä aikana muutenkin.
mä luultavasti nostaisin kissan pöydälle ja vihjailisin asiasta aluksi hienovaraisesti, jos ei sittenkään mene kaaliin, niin anti olla... äiree aina sanonut, että kyllä se Jumala aina rankasee ilkeitä ihmisiä... no uskomuksensa kullakin :)
yritä kuitenkin olla välittämättä mummin käytöksestä. itse siitä loppupeleissä eniten kärsit, jos murehdit. ole onnellinen lapsesta ja siitä, että on katto pään päällä ja ruokaa tarpeeksi :) tsemppiä!!
Kyllä se näin vaan on, aika usemmassa perhessä. Mitä miehesi siitä sano, oletko huomattanut asiasta hänelle?
Neuvoksi, älkää menkää kyläilemaan, jätä huomiomatta koko ihminen, älä soittele, äläkä vasta. Jos kysyy miksi ette kyläilee niin sano suoraan, että olet huomannut että sua aina väsyttä jm.
Onko paljon, mutta kyllähän heitä on. Esimerkiksi itse muistan kuinka oma isoäitini suosi minua (kuten isäänikin, poikaansa). Joka muuten tuntui ikävältä ja tunsin syyllisyyttä asiasta serkkuja ja veljeä kohtaan. Pelkäsin, että minuun reagoidaan isoäitini aatteiden vuoksi karsastaen. Ei mitään lahjoilla tai sellaisilla suosimista, mutta sanoi ja antoi muuten ymmärtää näin.
Lisäksi sivusta seurannut yhtä tapausta, jossa isoäiti suosii agressiivisesti lapsenlasta, jonka vanhemmat eronneet. En tiedä yrittääkö lahjoilla ja lapsen kehumisella ja suutumisella siitä, jos muita lapsenlapsia kehutaan, korvata tuota eroa lapselle. Tosiasiassa taitaa vain tehdä toiminnallaan hallaa.
Minulle tuli mieleen, että voisiko suosimisen syy olla se, että nuo lapset ovat hänen tyttärensä lapsia? Joskus äidin ja tyttären välit ovat läheisemmät. Ja joissakin perheissä äidit enemmän hoitavat ja ovat lasten kanssa. Eli se suhde on vähän erilaisempi kuin miniän lasten kanssa. Tämä sama ajatus heräsi siis itselleni ensimmäiseksi myös.
Itse olen sitä mieltä, että jos isovanhemmalla joku suosikki on, niin sen pitäkööt visusti omana tietonaan. Lastenlasten ja heidän vanhempien väleihin ei kannata lyödä kiilaa sellaisen takia. En tiedä mikä sitten kannattaisi. Jos miehesi puhuisi äidilleen? Ei riitaa haastaen, mutta jotenkin vaikka ilmaisisi huolensa asiasta ja miten se voi vaikuttaa kaikkien suhteisiin.
Tuo on todella harmittavaa käytöstä, koska jotenkin toivoisi, että isoäidiltä löytyisi sydämestään paikka kaikille lapsenlapsilleen. Jos ne paikat joillekin sitten olisikin isommat, niin olisi siitä hiljaa eikä ikinä paljastaisi sitä lapsenlapsille (tai heidän vanhemmilleen), koska lapsenlapsille isoäiti on tärkeä.
Mitäs jos koittaisit pyytää opetusta siihen että kutoisit/neuloisit lapsellesi sukkia.
Ehkä anoppi muuttaisi suhtautumistaan, sitä kautta > ettet pyytäisi kun apua ja neuvoa.
Jos osaat jo neuloa/kutoa unohda, varsinkin se kantapäänteko, on niin hankalaa.
Jotenkin uskon, ettei kyse ole sinusta tai sinun lapsestasi, vaan anoppi-appisuhteesta joka heijastuu pojan perheeseen.
Ehkä ne anopin neuleet ja muut tekemiset ovat miesten silmissä niin olemattomia?
Aikuisen sukkaparia kutoo/neuloo 10-12 tuntia, lanka maksaa 4-6 € kukaan ei anna sille työlle mitään arvoa.
anoppi jollain lailla on samaistanut itsensä tyttäreensä ja hänen lapseen. Samaistuu tyttärensä äitiyteen. Raskausaikaan ja muutenkin. Jospa hän sisimmässään tuntee läheisemmäksi oman tyttärensä lapsen, kun on äiti itsekin. Siis tarkoitan, että ei hän välttämättä tietoisesti syrji poikansa lasta. Vaan kun teidän lapsenne on sinun synnyttämäsi, siis ei anoppisi oman jälkeläisen, niin jospa hän jotenkin ei tunne sitä suoraa yhteyttä lapseenne, mikä toki hänen poikansa ja miehesi kautta tietenkin on olemassa.
Voithan vaikka seuraavan kerran kun jotain saatte, olla huomattavan yli-yllättynyt, ja kysyä vielä kahteen kertaan, että "ai jaa, saako meidän X tällaiset kivat sukat? voi kun kiva! kiitos paljon!" ja sitten vähän tyynempään sävyyn mutista, jos anoppi ihmettelee, että ainahan "hän on antanut", että "niin tai toisaalta, tietenkin meidän X saa myös, kun Y:kin kerran oli saanut..." Ja jatkaa hommia niinkuin ei mitään. Saa anoppi ajateltavaa. Tällöin sinä säilytät kasvosi (esität siis vähän kuin olisit vain lipsauttanut jotain mitä sisimmässäsi ajattelet, ja kukaan tuskin alkaa tivaamaan, että oletpa sinä kateellinen, kuten voisi käydä, jos suoraan kysyisit asiasta), ja anoppikin säilyttää kasvonsa, kun asiaa ei puida sen enempää vaan hän saa itse ajatella, että onko asia tosiaan näin...
Asia ei ikinä muutu.Tyttären lapset ovat melkein aina anopille rakkaampia kuin pojan (eli miniän) lapset.Minulla on tästä 18v kokemus.Anoppi muutti jopa tyttären perheen viereen asumaan, rakennutti omakotitalon siihen, että voi näitä lapsenlapsia nähdä joka päivä, lahjoitti puolet mökistä tyttären perheelle ja rakennutti sinne huoneet näille toisille lapsenlapsille.Kun appi kuoli, nämä nuoremmat serkut laitettiin ensimmäisinä arkun perään, kun olivat apelle rakkaimmat.
Syy ei ole sinun, etkä voi asiaa muuttaa.Syy on äidin ja tyttären tässä tapauksessa läheisemmässä suhteessa kuin äidin ja pojan.Tytär on yleensä rakkaampi.Et pysty pitämään puoliasi tässä asiassa, paras on itse keskittyä olemaan omalle lapselleen se paras äiti ja jopa mummu.Omat lapseni pyysivät ihan itse pieninä, että saavatko kutsua minua "äitimummuksi" ja kyllähän se sopi.Ikinä en lapsille huomauttanut niistä hirveistä epätasa-arvoisista kohteluista, anoppi tietysti osti serkuille vaatteet, lelut, lahjat ja aivan kaiken ja varmisti vielä että papan perintökin menee suurilta osin serkuille.
Olen tietenkin ollut hyvin katkera mutta päässyt sen yli.Itse en enää pidä anoppiin yhteyttä mutta lapset saavat itse luoda suhteensa häneen.18 v oli siellä juuri viikon, 11v ei halua edes nähdä eikä pienikään.Syykin on selvä, anoppi ei edes noteeraa heitä eikä puhu heille mitään.Ei ole ikinä hoitanut eikä vahtinut, joka sukujuhlissa kyllä heti ensimmäisenä oli pilkkomassa perunaa näille serkuille ja toi isot lelukassit jne.
Mieheni kyläilee siellä nykyään yksin ja järjestely sopii meille.Anoppi tietää kyllä syyt mutta ei välitä tippakaan.
Anoppi ei yksinkertaisesti rakasta lastasi, ei ainakaan riittävästi.Niin se meilläkin on aina ollut. Voimaa vanhemmuuteesi, sisko!
mulla vähän sama, tosin oon ite tämä osapuoli jota sorsitaan. mummi ostaa broidille kaikkee ja antaa rahaa mut ei mulle :S mut haistakoon paskan, mua ei sen lahjukset edes kiinnosta ..l.. -.- ..l..
Asia on myös niin, että anoppi ja miniä eivät ole juuri koskaan niin läheiset kuin äiti ja tytär ovat.
Moni miniä tuntee oman äitinsä tärkeämmäksi ja anopin läheisyyttä torjutaan.
Se kohdistuu myös lapsiin siten, että miniän ei ole helppo sallia miehen äidin hoitavan lasta liikaa. Monen miniän mielestä anopin tapa hoitaa lapsukaista on liian huoleton tia vaihtoehtoisesti ahdistava.
Kun anoppi ostaa lapselle jotain epäilee moni miniä, että anoppi löysi antimet alennusmyynnistä ja kirpputorilta, jopa kehui ostaneensa edullisesti.
Asenne on hiukan sellaiseksi havaittavissa, että eläkeläismummojen pitäisi satsata lastenlasten lahjoihin kalleimman jälkeen ettei näyttäisi natkulta.
Kun miniät moittivat anoppien asennetta olisi syytä samalla kertoa oman äidin erinomainen onnistuminen samoissa tilanteissa.
Tulisi hiukan vertailukohtaa.
Eikö miehesi ole sanonut suoraan äidilleen että tuollainen eriarvoitaminen on ihan hanurista ja miksi poikasi käy äitinsä luona jos hän kayttäytyy poikansa lapsiin noin välinpitämättömästi niin miehsi voisi kanssa lopettaa äitinsä luona käymisen samasta syytä.
omalle äidilleni tuppaa veljeni lapset olevan kaikki kaikessa ja tekee tota samaa, olen yrittänyt olla välittämättä koko asiaa ... kyllä se nivusissaan tuntee sen joskus, isommat lapset ovat sen asian jo huomanneet, vaikken asiasta ole heidän kanssaan puhunut, lapset eivät käy mumminsa luona eikä huvita pakottaakaan heitä ... pahalta tuntuu lasten puolesta mutta minkäs teet ... täytyy pitää vain huoli siitä ettei itse jatka tollaista perintöä omille lapsenlapsilleen.
juu-u.. tuo on kuin omasta elämästäni tietyllä tavalla.. ei sillä että miul mukeloi olisi... ei suinkaan...
vaan tilanteeni on se että mun oma mummoni on juuri tuommoinen..!!!!!
serkkuni ovat täydellisiä... saavat mummoni mielestä tehdä mitä tahansa ni ovat aina mummon suosikkeja... ja minä... no...
kuullostaa katkeralta, mutta peruskoulun jälkeen opiskelin VAIN ammatin, serkkuni valkolakin... serkkuni saivat enemmän huomiota ku mie... olihan serkkuni saaneet valkolakin... JIPPIII!!!
no nyt sit on toinen ongelma se että halusin kertoa mummolleni että olen onnellisesti kihloissa... mikä olikaan lopputulos??
mut haukuttiin vaikka millä mielenkiintosilla nimillä mitä vain ihmislapsi keksiä saattaa ja sen jälkeen tulee kommenttia et onneks serkkus on fiksumpia kuin sä... et sä osaa mitään ja oot ihan turha..
niimpä niin....
voin sanoa et mummoni hautajaisiin on turha mitään kutsuja laitella.. ei paljon kiinnosta mennä sinne siinä vaiheessa "suremaan" voin sanoa et kun sen uutisen saan ni ainoa mitä tahdon siin vaihees tehä on bilettää armottomasti!!!!
musta on tuntunu aina perkuleen pahalle ku mummoni on nostanut serkkuni mun yläpuolelle... en mukelona tajunnu sitä et miksi.. tosin enpä tajua vieläkää näin aikuisena sitä et miksi olisin huonompi kuin serkkuni...
mielestäni en ole missään epäonnistunut.. tai muutakaan..
mutta niin siis aloittajan kysymykseen.. ikävä kyllä taitaa olla!!!!
ja oma mummoni ei koskaan tule saamaan sitä iloa että tapaisi mieheni saati jos meille joskus mukeloita siunaantuu niin heihinkää ei mummollani ole mitään oikeutta tutustua.. siinä olen minä välissä.. ja tiedän etten omasta äidistäni saa ikinä mummoa omille mukeloilleni sit joskus kun sen aika on....
sori että oma tekstini lähti venyy liikaa.. mut alko vaan tuntuu perkuleen pahalta taas kerran kun aloin ajattelee omaa mummoani...
Arvaa mitä? Jokainen meistä joutuu viimeiselle tuomiolle, Jumala rankaisee, meidän ei tarvitse. Minunkin anoppini on nyt leski.
Mitäpäs jos lopettaisit sen lapsellisen vertailun ja pahan olon lietsonnan? Sinun ei tarvitse kertoa kateellisena lapsellesi mitä joku muu on saanut mummolta. Mummolla on lupa antaa ja ostaa omalle lapsellensa (eli tyttärelleen) mitä haluaa. Eikä hänellä ole mitään velvollisuutta antaa samoja asioita sinulle, eli perheen ulkopuoliselle. Ehkäpä sinun tulisi kiukutella asiasta omalle äidillesi, ehkä hän voisi sitten paikata kateuden tunnettasi ostelemalla sinulle just tasan sen mitä KAIKKI MUUTKIN AINA saa.
Ja vakavasti ottaen, kun lapsesi mussuttaa muitten tavaroista, toteat vain reippaasti että ei saa olla katkera. Aina muut saa enemmän ja parempaa, turha kiukutella asiasta.
Miten tämä kirjoitus sai sinut reagoimaan noin ilkeämielisesti. Kumpusiko kenties omista kokemuksista?
Jos nyt ihan välttämättä haluaa miettiä asian siltä kantilta, että anoppi ostaa tyttärelleen, ei lapsenlapselleen, niin miksei sitten pojalleen???
Enkä ole sanonut, että kertoisin että "nyt mummi osti sitä ja sitä serkulle, sinäpä et saa..." En tosiaankaan... en vain tiedä miten pitäisi suhtautua... Toki se ketuttaa, kun miehen sisko esittelee välillä kaikkea mitä mummi on ostanut. Siis ihan totta, tämä serkku sai mummin ostamana pinnasängyn, turvakaukalon, turvaistuimen, hoitopöydän, vaunut, vaatteita ym. Me taas ostimme kaiken itse. kuulostaako reilulta?
Mielelläni minä lapseeni rahaa tuhlaan ;) Joskus sitä vaan pohtii, miksi meidän perhe on niin eri asia. Miksi toiselle lapselle syydetään tavaraa, ostetaan vaipat ja ruuatkin ja toinen ei saa mitään?
Tai että edes niitä villasukkia ei saa, vaikka puhuukin että mummi kutoo... Mielestäni esimerkiksi niillä pikkuruisilla ensimmäisillä villasukilla on hurjasti tunnearvoa...
On ihan turha hehkuttaa,meidän esikoinen on oppinut jotain, kun se ohitetaan vaan. :(
Me nyt pidetään vähän etäisyyttä, jos se mummi meidän vierailuihin on väsynyt...
Toivottavasti mummit, jotka tekevät tätä, alkaisivat ajatella sitä miltä lapsesta tuntuu...
Kukahan täällä lapsellista pahaa oloa purkaa?
Taidatte olla varsinaisia "mummon elättejä"?
Riennätkö äidin helmoihin kerjäämään että voi mummon kultamurut tarvii nyt sitä ja tätä. Sulla aikuisena ihmisenä on pokkaa ostattaa äidilläsi kaikkea! LOL
Just joo, se on sulta niin paljon pois jos joku muu saa jotain.
Mun lasteni isänpuoleinen äiti ei ole koskaan piitannut mun ja ex-mieheni lapsista
tuon taivaallista, muista lapsenlapsista kylläkin aivan toiseen tyyliin. Maantieteellinen välimatka on aina ollut pidempi mun lasteni ja näiden muiden lastenlasten välillä. Tosin aina kun anoppi ja appiukko muuttivat jonnekin ei menny kauaa, kun 3 tytärtään muuttivat perästä jos ei nyt ihan samalla paikkakunnalle niin ainakin ihan lähelle. Appiukko on nyt jo kuollut vuosia sitten, mutta sitten tämä ihanainen ex-anoppini löysi jostain chat-palstalta uuden miehen ja muutti Tampereen lähistöllle niin pikkuhiljaa nämä tyttäret valui samaan suuntaan ja nyt jo 2 asuu samalla paikkakunnalla. Nyt sitten kävi niin, että lasteni isä kuoli nelisen kuukautta sitten ja olen melko lailla varma, että nyt kun lasten isääkään ei ole niin voi sitten lapsenlapsetkin sopivasti "unohtaa". Siunaustilaisuudessa kyllä lässytettiin lapsille, että tulkaa käymään kesällä ja sitä ja tätä, kesä on mennyt ja ei ole lapsia kukaan muistanut.
Lapsia ei tämä asia juurikaan enää häiritse, ovat tottuneet siihen, että isän puoleiset sukulaiset ei muista mitenkään, mutta minä en itse voi sitä mitenkään tajuta, että miten mummo ja kummitädit ja yleensäkin verisukulaiset unohtaa täysin pari sukulaistaan. Mutta näin se vain nyt on ollut ja tulee olemaan, en mä sille mitään ! Ällöttää vain nuo ihmiset.
Se vain menee useasti niin, että se ensimmäinen lapsenlapsi tulee isovanhemmalle tärkeimmäksi.
Isovanhemmatkin on ihmisiä.
Moni isovanhempi tekeekin siinä itseään kohtaan karhunpalveluksen, että menee vähän sekaisin siitä ensimmäisestä lapsenlapsesta, ja ostaa tälle kaiken mahdollisen, alkaen tosiaan niistä vaunuista ja sängyistä ja kaikesta maan ja taivaan välillä.
Sitten tulee lisää lapsenlapsia, ja yhtäkkiä niille kaikille pitäisikin ostaa ne samat asiat. Entäs jos ei olekaan niin varoissaan, että pystyisi? Kyllä minäkin yhdet rattaat pystyin kustantamaan, mutta useita en enää. Oletin, että ne samat rattaat kelpaisi seuraavallekin, mutta ei kelvanneet. Omille lapsilleni kyllä aikanaan kelpasi samat vaunut ja rattaat kaikille kolmelle. Nyt ollaan paljon vaativaisempia.
Ajattelin tätä lastenlasten eriarvoista asemaa mummo silmissä. Ensimmäinen lapsenlapsi tekee äidistä mummon. Tärkeä uusi tilanne, tämä ensimmäinen lapsenlapsi on siis muuttanut naisen elämää ratkaisevasti ja on siinä mielessä tärkeä mummolle.
Tulee uusia lapsenlapsia ja mummolla on jo kokemusta, eivätkä nämä uudet lapsenlapset muuta koko mummon elämää niin kokonaisvaltaisesti kuin ensimmäinen.
Silti mummojen kuuluu rakastaa ja yleensä rakastavatkin kaikkia lapsenlapsiaan yhtä paljon. Lapsenlapsiin suhtaudutaan kuitenkin eri tavalla - iästä riippuen. Yksi vuotias lapsenlapsi ei ole sama kuin esimerkiksi viisitoista vuotias lapsenlapsi- tämän ikäisillä on ihan erilaisia ajatuksia ja odotuksia mummon suhteen.
Tottakai mummo yrittää muistaa kaikkia lapsenlapsiaan - jos on tasapuolinen -
näiden ikään sopivalla tavalla.
Joskus lapsenlapset asuvat kaukana. Tällöin mummo yrittää pitää yhteyttä kirjeitse, kortein ja puhelinsoitoin.
Yleensä mummot muistavat lastenlastensa nimi- ja syntymäpäivät. Lapset vierailevat silloin tällöin mummon luona yökylässä. Joululahjoja lapsenlapsille hankkiessa mummo miettii lastenlasten iän ja silloin lahjojen hinnoissa voi olla toisinaan vähän epäsuhtaisuutta - mutta kaikkea ei voi pennilleen laskea, vaikka haluaakin olla tasapuolinen.
Olen mummo, ja yrittänyt olla tasapuolinen kaikille lapsenlapsilleni. Silti minuun ei ole oltu tyytyväisiä.
Olen hakenut lapsenlapsia 100 km:n päästä hoitoon kotiini viikonlopulla lauantaiaamuna ja sunnuntai-iltana vienyt lapset ( 3 kpl) takaisin. Matkaa autolla tulee taitettua viikonlopun aikana noin 400 km. Aiemmin tein tämän matkan kaksikin kertaa kuukaudessa, että vanhemmat saisivat levätä, olen itse kokopäivätyössä. Nyttemmin olen todella ollut väsynyt ja haen lapsia vain noin kerran kuukaudessa yökylään. Tämän perheen vanhemmat, eivät ole ollenkaan tyytyväisiä minuun. Olen hoitanut lapsia myös vanhempien ulkomaanmatkojen aikana. Muistan näitä lapsia aina ja soittelen, välillä lähetän pieniä paketteja jne.
Toisen lapseni perhe asuu lähempänä, heillä on yksi lapsi ja tätä lastenlasta nään tietysti useammin. Hän käy myös minulla yökylässä ja olen hoitanut häntä kun vanhempansa ovat olleet ulkomailla. Tämän lapsen vanhemmat ovat olleet kyllä tyytyväisiä minuun.
Kauempana asuvan lastenlasteni vanhemmat ovat jopa uhanneet kiristää minua. Ovat niin tehneetkin, etten ole saanut nähdä lapsia välillä puoleen vuoteen. Silti olen tietenkin lähettänyt kortit ja joululahjat, mutta minulla on ollut todella ikävä olo,
kun en ole tiennyt saanko koskaan tavata lapsenlapsiani. Vanhemmat ovat kiristäneet minua lastenlasten avulla, koska tietävät, miten paljon näistä pienistä välitän ja ovat halunneet minun myöntyvät omiin taloudellisiin sekä myös muihin tarkoitusperiinsä.
Rakastan kaikkia lapsenlapsiani ja kannatan tasapuolista kohtelua, haluaisin, että nämä kauempana asuvat lapsenlapseni vanhempineen tulisivat joskus edes kylään luokseni tai pitäisivät yhteyttä, mutta niin ei ikinä käy. Minä yritän tavallaan roikkua heissä kiinni ja joskus kun olen sopinut vanhempien kanssa, että tulen hakemaan lapsia , vanhin lapsenlapseni soittaa itkien, etteivät he pääsekkään (syy: vanhin lapsenlapsi on käyttäytynyt tuhmasti).Arvatkaa miltä tällainen mummosta tuntuu, kun lapsenlapset kärsivät ja itkevät pettyneinä, kun on jo sovittu asioista.
Mummollakin on vaikeaa.
Nämä kauempana asuvat lapsenlastesi vanhemmat ovat kyllä ajattelemattomia. Laittaa nyt mummo ajamaan tuollaisen matkan eestaas, eikös se olisi pareminkin heidän asiansa tuoda ja viedä lapset? Eikö voisi sopia, että toinen osapuoli veisi ja toinen toisi, sekin jo helpottaisi huomattavasti?
On muuten hiukan komplikatoorinen juttu tuokin, että isovanhemman kuuluisi jotenkin auttaa vanhempia lastenhoidossa, että vanhemmat saa levätä, ja sitten tämä isovanhempikin on kuitenkin itsekin työelämässä.
Ei ajatella, että vanhemmalla ihmisellä nimenomaan on tärkeätä saada levätä se viikonloppu, minkä hänellä on töistä vapaata. Itsekin muistan, miltä se joskus tuntui, kun perjantaina odotti viikonloppua, ja sitten siitä tulikin lapsenhoitoviikonloppu. Toki pystyin sanomaan, etten jaksa nyt ottaa lasta meille, jos halusin, mutta aika usein sitä kuitenkin tuli myönnyttyä. Nyt lapsenlapset on niin isoja, että tulevat ja menevät omin päin, ja aina ovat tervetulleita, eihän heissä ole enää sellaista hoitamista kuin pienenä.
Sinä, nimimerkki Itkumummo, olet kyllä selvästi hyväksikäytetty. En lähde arvailemaan, onko kyseessä pojan vai tyttären perhe, molemmat on mahdollisia. On näitä tapauksia nähty ja kuultu. Sinun pitäisi olla jämäkämpi. Pitää olla selvät pelisäännöt. Vanhemmille on myös tehtävä selväksi, että jos olette sopineet lasten sinulle tulosta, sen on myös toteuduttava, eikä mikään lapsen "tuhmuus" peruuta sitä. Koska SINÄ olet kuitenkin ollut kiltti ja varannut viikonloppusi siihen ja tehnyt etukäteisvalmistelut lasten viikonloppukyläilyä varten. Sinun ajastasi on kyse.
On sinulla rankkaa, jos kummankin lapsesi lapsia hoidat noinkin tiheästi, ja vielä on käytävä normaalisti työssäkin. Ei ne lapsenlapset maailmasta katoa, vaikka joskus kieltäytyisitkin heitä hoitamasta. Ei kaikkeen millään repeä eikä jaksa. Taloudellisiin vaateisiin ei pidä suostua, minkään uhalla. Jos sellaisella kiristetään, ota asia reilusti puheeksi. Kysy, onko tässä todella kyse nyt jonkin sorttisesta kiristyksestä sinun suhteesi. Ja miksi he sellaista tekevät. Ja onko se heistä oikein.
Tuohon olen monesta kohtaa samaa mieltä vaikka mummot eivät ikinä ole lapsiani hoitaneetkaan kun muissa lapsenlapsissa on ollut niin paljon hoidettavaa mutta minusta on kyllä helpompaa jos mummu ajaa hakemaan tai viemään lapsenlapsia, lasten kanssa on kyllä todella paljon vaikeampaa lähteä pitkälle matkalle kahteen kertaan vanhempien kanssa, eivät ehkä jaksa mummulle kiukutella/kehtaa niinkuin vanhemmille pitkästä matkasta ja ehkä tappelevatkin vähemmän.
Kyllä vanhemmat ovat usein todella väsyneitä lapsien kanssa ja ehkä mummun, jolla saattaa kuitenkin olla kaikki illat vapaana viikolla ??? toisin kuin vanhemmilla on helpompaa antaa hoitoapua joskus viikonloppuisin tai vaikka useinkin??? Vanhemmilla on kuitenkin lapset aina illat ja viikonloputkin monta kertaa. Tämä saattaa nyt kyllä olla erittäin väsyneen äidin mielipide mutta kyllä suututtaa kun mummu hoitaa päivittäin tyttärensä neljää lasta jotka asuvat ihan vieressä ja tänne 300km päähän kun tullaan niin lapsenlapset eivät kiinnosta yhtään vaan pitää kirppareille päästä niin, että ei tulla edes kylään vaan miniä soitetaan kuskiksi ja vielä niin, että lapsenlapset saavat jäädä kotiin. No enpä enää vuosien jälkeen suostu ja nyt olen sitten pahis joka "on pilannut välinsä anoppiin". Pyydettiin alkuvuodesta kylään mutta kuulemma ei ehtinyt kun joka viikonloppu piti tehdä puutarhahommia (eläkkeellä) ja sitten kun tuli tännepäin niin ei edes käynyt.
Vallankäyttöä vaan.
Minä olen se lapsenlapsi, joka on aina jäänyt siskonsa vierellä syrjään! Mummi osteli siskolleni vaatteita, leluja ym, eikä minulle useinkaan mitään. Tulivat sitten vielä minulle näyttämään, mitä olivat löytäneet. Ei tullut mieleen minua muistaa. Jos siskoni pienenä itki, niin huutoon löytyi kyllä aina syy minusta. Vieläkin muistan sen, kun siskoni kaatui tuolilla ja aloitti parkumisen. Mummi säntää huoneeseen, että mitä pahaa minä taas olen tehnyt. Ja sitten myös se muunlainen lelliminen mikä tapahtui sanoin ja teoin.
Voi olla, että varsinkin vanhempana lapsesi tulee tajuamaan asian. Silloin lapsena se kyllä tuntui välillä minusta pahalta, mutta nyt jälkeenpäin en jaksa kantaa kaunaa. Todennäköisesti mummi on toiminut niin, kuin on sillä hetkellä parhaaksi nähnyt. Mutta kyllä ehkä osittain tuosta on jäänyt minuun ikuinen "kakkosen" leima. Ei tosin pelkästään tästä mutta on voinut vaikuttaa osittain niin.
Täällä joku kirjoitti, että kun mummot saa olla vapaana kaikki illat viikolla, niin heidän pitäisi pystyä hoitamaan lapsenlapsia viikonoppuisin.
Tuo pitää kyllä oikaista. Mummot ei ole mitenkään mukana lasten hoitovastuupoppoossa, on he sitten eläkkeellä tai työelämässä, vapaalla tai ei. Mummot on kerran jo eläneet sen ajan, jolloin he hoitivat lapsia kaiket päivät, illat ja yöt.
Mummot on eri sukupolvea. Heidän jaksamisen tasonsa on jo ihan eri luokkaa kuin nuorempien. Joku tietysti valittaa, että jaksavathan ne reissata ja harrastaa jne. Tähän kannattaa kuitenkin muistaa, että ne harrastamiset ja reissaamiset on omaehtoisia, perustuu omaan tunteeseen ja tarpeeseen. Ja ajankäyttöön!
Kun mummolle tuodaan lapsenlapset viikonlopuksi hoitoon, joku muu on päättänyt mummon ajankäytöstä ja jaksamisesta. Joku muu on sen määritellyt, ei mummo itse. Mummo saattaisi tarvita jo päiväunia tai rentouttavia hetkiä kirjan tai elokuvan kanssa, nukkua pitkään aamulla, mennä illalla aikaisin nukkumaan ja päivisinkin olla olematta koko ajan jalkojensa päällä, mikä kaikki on mahdotonta pienen lapsen kanssa.
Entä nämä nuoret vanhemmat sitten? Kun ovat niin loppuun väsyneitä ja jaksamattomia, kun ovat koko viikon joutuneet sen lapsensa kanssa olemaan. Mitä he tekevät, kun lapsi on saatu siitä jaloista pois? Menevätkö he kenties lepäämään, nukkumaan peräti?
No eivät mene. Jostain syystä jaksavat erinomaisen hyvin painua baariin istumaan ja valvovat siellä aamuun asti.
Oma veljeni vaimoineen ei ymmärrä tätä asiaa yhtään. Äitimme hoiti minun lapsiani ihan päivähoitajana silloin kun lapset olivat alle kouluiän, mutta äiti oli silloin nuori ja minä maksoin hänelle siitä. Veljeni on minua yli kymmenen vuotta nuorempi ja sai lapsensa myöhään, nyt hän hoidattaisi lapsiaan äidillämme samojen periaatteiden mukaan, ajattelematta, että äiti on yli kahdeksankymmenen, lonkkavikainen ja huononäköinen. Kaksi kirkuvaa vilkasta lasta tuodaan sinne vähintään kerran kuukaudessa koko viikonlopuksi, että veli vaimoineen pääsee rilluttelemaan. Ja jos tästä yrittää hänen kanssaan puhua, veljen vaimo nasauttaa, että hoitihan mummo sinunkin lapsesi!
Jos mummon pitää ajaa satoja kilometrejä hakemaan ja viemään lapsenlapsia, kuka ne bensat maksaa?
En tiedä, tarkoititko viestisi minulle vai alkuperäselle kirjoittajalle? Itse olen henk.koht. sitä mieltä, ettei nykymaailmassa voi velvoittaa enää mummoa hoitamaan säännöllisesti lapsenlapsiaan, eikä lapsenlapsia hoitamaan mummoaan.
Nykyään ku naiset on palkkatyössä ja eläkeikääkin vain uhataan nostaa, niin ei voi olettaa että jaksetaan hoitaa raskaan työn lisäksi vielä joku ihminen/ihmisiä. Tai vaikka mummo olisikin jo eläkkeellä, niin ei mummon kuulu olla ilmainen lastenhoitaja. Sitä varten on erikseen koulutetut lastenohjaajat sun muut. Homma luisuu väärille raiteille silloin, kun se on pakollinen paha ja velvollisuus. Myös lapsenlapset voivat aistia mummon väsymyksen ja epä-innokkuuden eikä se ainakaan edistä hyviä suhteita.
Mun mummo on hoitanut meitä, kun olimme pieniä. Olihan se varmasti suuri uhraus häneltä ja arvostan sitä paljon! Nyt kun mummo on vanha, se haluaa samat palvelut takaisin. Toisaalta ymmärrettävää, mutta ei silti realistista. Teen tosi rankkaa työtä jossa oma mielenterveys jo kohta koetuksella (olenkin miettinyt lopettamista) eikä mulla ole voimia vastata mummon toiveisiin. Silloin tällöin saunotan ja pesen, viikottain käyn kaupassa. Lähden mukaan terv.keskukseen aina kun pääsen ja muuta pientä hommaa. Ja tästä sitten saa aina kuulla, ettei tee tarpeeksi. Mummon mielestä on ihan kohtuullista, että pesen sen ikkunat ainoona vapaapäivänä viikossa. Mummon luokse ei voi mennä kylään ilman, että siellä on henkinen vaatimuslista odottamassa. Ulkopuolelta se ei suostu ottamaan apua vastaan, vaikka on ehdotettu monet kerrat! Sen mielestä nimenomaan lapsenlapsien tulee hoitaa häntä, kun hän on hoitanut heitä.
Mun mielestä tilanne ei ole reilu. Mummo olisi aikuisena ihmisenä saanut kieltäytyä vastuusta, jos niin olisi halunnut. Sillä on ollut oma työelämä ja perheen perustamiset ja lapsen kasvattamiset ja harrasteet takana. Meillä ne projektit on meneillään ja/tai tuloillaan. Miten ihmeessä pystyy yhdistämään työn, oman perhe-elämän ja mummon säännöllisen hoidon?
Muistan myös monet kerrat, miten mummo puhisi että ei jaksa meidän kanssa enää ja korvat ei kestä meteliä. Eipä se lapsillekaan ole mukavaa kuultavaa ja syyllisyys voi nousta. Tämän(?) takia mummo oli välillä aikamoinen kurinpitäjä, piti sitä oikeen vitsan kanssa (ja käyttikin sitä vitsaa). Paljon kieltoja ja usein sai kuulla olevansa tuhma lapsi. Mummolla oli tapana arvostella ja puhua pahaa isästäni, ja sain monesti kuulla olevani samanlainen kuin hän.
Ikävää, jos oot joutunu pakko-työllistetyksi! Se voi näkyä myös asenteessasi lapsenlapsiin, mikä ei ole hyvä. Vaatii nyt erityistä lujuutta sulta pitää pääsi.
Ite oon päättäny, jos joskus lapsia tulee, että hoidatan niitä muualla ku vanhemmillani. En sitäpaitsi luota heidän kykyihin ymmärtää ja hoitaa pieniä lapsia ja muutenkin ovat uupuneita ja väsyneitä ihmisiä.
Joka viikonloppu ei mummojen pidä hoitaa lapsenlapsiaan. He ovat omat lapsensa hoitaneet , työnsä tehneet, lepohetkensä ansainneet. Että pitäisi olla lapsenvahtina, että nuoret perheet pääsevät baareihin rillumaan. Kiitos ei.Lapsia ei pidä tehdä, jos heistä ei pysty huolehtimaan. Mummot ja vaarit eivät ole viikonloppuhoitajia. En sitä sano, ettei joskus lapset voi tulla vaikka yökyläänkin. Tottakai.Mutta älkää mummot väsyttäkö itseänne ihan loppuun.Kohtuus kaikessa, myös lapsenhoidossa.
Meidän mummolle tärkeimmät lapsenlapset ovat mieheni siskon ja veljen lapset. Minun mieheni on sisaruksista keskimmäinen, meidän lapset jätetään nätisti huomiotta monessa kohtaa. Vain silloin, kun on jotain mahollisuuksia mummolla leuhkia sukulaisille miten hyvä mummo hän on, niin meidänkin lapset pyydetään yöksi. Muuten nuo kolme muuta serkusta ovat mummolla vuorotellen joka vkonloppu. Isovanhemmat ovat eläkkeellä, todella virkeitä ja hyväkuntoisia ja rahaakin löytyy.
Nyt on meidän tyttö sanonut (13v) että saa riittää, hän ei halua nähdä mummoa ja serkkuja enää. Tässä vaiheessa jo itsekin täysin mitta täynnä ja olen samaa mielttä. Mummo harrastaa toisten kanssa kaikkea kivaa, meidän lapsia pyydetään mukaan n. 2krt vuodessa. Nyt niitä ei enää kiinnosta. Oikeastaan vain meidän tyttöä on pyydetty mukaan, poikaa ei mihinkään.
Ja ne toiset lapsenlapset, miten onkin mukava istua mummon kanssa samassa kahvipöydässä kuulemassa miten on serkkujen kanssa tehty sitä ja tätä ja...HUOH!
Jotenkin olis niin kiva, kun pääsis eroon noista ihmisistä, kun menee joskus liian paljon aikaa miettiessä sitä mielipahaa mitä he lapsillemme aiheuttavat. Tyttömmekin itki mummolle juuri, että kun häntä ei oltu pyydetty mukaan erääseen tapahtumaan serkkujen kanssa. Mummo vain istui jäykkänä keksien selityksiä eikä lohduttanut itkevää lapsenlastaan! Tämä oli törkeyden huippu!
Kuulkaa, ei ole helppoa olla tasapuolinen mummi. Teki niin tai näin, helposti tulee noottia jostain suunnasta.
Meillä on puolisen tusinaa lastenlasta ja olemme edelleen yrittäjinä työelämässä.
Jokin aika sitten vanhin lapsenlapsi sanoi minulle, että miksei hän saa yhtä paljon rahaa merkkipäivinä kuin veljet.
Koska olemme liikeihmisiä, löin tietokoneesta auki listan, josta kävi ilmi kaikki isommat hankinnat lapsenlapsille. Annoin tytön lukea listan läpi (päivämäärät, summat jne.). Tyttö meni ensin mykäksi, sitten puhuttiin hänen kanssaan periaatteet ja perusasiat selviksi.
Että tämmöinenkin tarina jatkoksi, sallittehan?
Tästä on kauan aikaa mutta isoäitinä vastaan kuitenkin: Voin hyvin kuvitella että tyttären lapset tuntuvat jotenkin läheisimmiltä kuin pojan etenkin jos tyttärellä on läheiset välit äitiin. Pojat joutuvat usein katselmaan entistä perhettään välimatkan päästä koska vaimo vetää tietenkin omaan kotiin päin jos vanhemmat ovat elossa ja mukavia. Joten pojan lapsille vaikka rakkaita ovatkin jää usein se osa, että isoäiti puhuu jatkuvasti tyttärensä lapsista ja ostelee herkemmin näille asioita. Myös jos on usemman tytön lapsista kyse, löytyy ne suosikit aina ja yleensä nuorimman tyttären perheestä?
Olen isoäiti ja rakastan kovasti ainoan lapseni lapsia mutta... se jonka kanssa olen pienestä pitäen ollut olosuhteiden pakosta enemmän, on minulle rakkaampi eikä siitä pääse mihinkään. Olen viettänyt tämän lapsen kanssa aikaa melko paljon, usein viikkoja kerrallaan ja tämä alkoi 2 kuukauden ikäisestä jolloin oli siis ensimmäistä kertaa yökylässä minulla. Toki tapasimme lähes päivittäin jo ennen sitäkin. Toinen lapsi ei ole ollut kertaakaan luonani yökylässä, on jo hänkin kolme. Tiedän että teen väärin. Kyllä minä pidän pojastakin mutta hän tuntuu niin vieraalta ja uhmakkaalta. Yhdessä en kestä heitä luonani varmaan koskaan, meteli ja kirkuminen on senkaltaista ettei tämän mummelin hermot kestä. Painotan kuitenkin, että tunnen tätä toistakin lasta kohtaa rakkautta ja helliä tunteita. Ei tämä siitä ole kiinni, mutta tyttö joka syntyi ensin on sydänkäpyseni. Toki, ei tämä tilanne oikein ole mutta koska elämä vei niin paljon voimia enkä saanut pelkästään vain nauttia tyttäreni raskausajoista ja lasten syntymistä, niin paloin jotenkin loppuun näissä lapsiasioissa. En vaan jaksa. Tilanne on varmaankin monen asian summa. Älkää nuoret aikuiset kuormittako koskaan vanhempianne liikaa omilla asioillanne. Sen seurauksena voitte saada sellaisen loppuunpalaneen mummelin naapuriin, sellaisen joka lopulta väsyy niin ettei auta enään ollenkaan teitä.
Ja väittäisin myös niin että lasten omat vanhemmat tuntevat samankaltaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Peheessä saattaa elää kolme neljä lasta joista joku on suosikkinne. Rakkaudesta ei liene kysymys tahi sen puutteesta vaan jostain ihan muusta?
Kyse onkin väsynyt mummoksi siitä, että antaako suosikin näkyä päällepäin. Jospa miettisit sitä asiaa sen lapsen kautta. Onko sinusta reilua kohdella erilailla lapsenlapsiasi. Jospa koettaisit olla tasapuolinen ja pitää omana tietonasi sen kumpi on sinulle rakkaampi.
Kyllä jo hyvin pieni lapsi ymmärtää että hän ei ole mitään, jos mummo käyttäytyy ja suosii serkkua. Tulee ikuinen kakkosen leima otsaan ja miettii turhaan miksi ei kelpaa, miksi tuo toinen saa kaiken(yökylät jne.) ja minä en mitään. Siinä ei auta vanhempien selittelyt, että älä välitä. Sellainen lapsi ei sinua tule vanhainkotiin katsomaan. Voipa olla ettei sen lapsen vanhemmatkaan, sillä olethan jo osoittanut ettei heillä tai heidän jälkikasvullaan ole väliä.
Minun mummoni aikanaan piti isosisaruksiani suosikkeina ja titenkin paria serkkua. En koskaan kokenut olevani hyväksytty, koska mummi muisti vain heitä merkkipäivinä. Ei minkäänlaista hellyyttä, vain kiukkuisia komentoja kasvimaata perkaamaan jne. Pelkäsin häntä lapsena, koska vaistosin etten ollut pidetty tai ainakaan yhtä tärkeä kuin ne muut.
Valitettavasti oma äitini on jatkanut perinnettä. Toisen siskoni lapset ykkösiä, meidän muista ei niin väliä. Niiden kanssa matkustellaan ja hoidetaankin välillä. Ja tottakai ostetaan ihan oikein lahjat merkkipäivinä. Omani saavat rahaa, jos sitäkään. Onhan se niin kauhean vaativaa niille hankkia korttia tai edes jotain pientä hyödyllistä tms. Tottakai mummon piti kenkiä, vaatteita jne. suosikkinupuille hankkia, kun käydään perjantaisin kahvilla. Siskoni aina muisti kertoa näistä ; -). Tätä viimeisintä ei edes huomioitu synnyttyään, mutta superallerginen äiti sai jonkun heinäkimpun. No, en sentää selluliittirasvaa kuten keskimmäisen kanssa ; o). Mutta huvittavaa kyllä tämä viimeisin ei ole saanut lahjan lahjaa vaikka on ollut ristiäiset ja jo ekat synttäritkin. Hoitoapua ei olla myöskään saatu, vaikka on ihan suoraan pyydetty. Kun heräsi 2 kuukautta 8 krt yössä, olisin maksanut mitä tahansa 2 tunnin täysistä päiväunista.
Sellainen äiti minulla. Arvaapa ollaanko juurikaan tekemisissä? Onneksi on tämä anoppi, joka muistaa lapsiani ja hoitaisikin jos asuisimme lähempänä, vaikka kaksi niistä on ensimmäisestä avioliitostani.
Kuulehan kun mummoilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa tai lahjoa lapsenlapsiaan. Mummot ovat omat lapsensa aikuisiksi hoitaneet. Se riittää. Antakaa mummojen ja pappojen elää omaa elämäänsä. Hoitakaa itse lapsenne. Ei sukan kutominen mitenkää ylivoimainen tehtävä ole sinullekaan.
Itse ilmoitin heti ensimmäisen lapsen synnyttyä omalle äidilleni ja anopilleni, että hoidamme lapset itse. Emme vaadi mummoja sitä tekemään. Näin olemme tehneet. Ei se ole mitenkään vaikuttanut lasten suhteisiin mummojensa kanssa. Hyvin tulevat toimeen ja hyvin on mummot heitä kohdelleet. Sisareni ja mieheni sisarukset taas häikäilemättä käyttävät hyväkseen mummojen hyväntahtoisuutta. Miten se on niin vaikeaa ymmärtää, ettei mummot enää jaksa pienten lasten eikä isompienkaan kanssa jatkuvasti puuhata. Moni mummo on vielä työelämässä ja se vie varmasti mehut heistäkin. Ymmärtäkää mummoja.
Jos susta tuntuu, että mummo kohtelee epätasa-arvoisesti lapsenlapsiaan, niin muistathan sitten omien lastenlapsiesi kohdalla toimia toisin.
Vanhempien ja isovanhempien tulisi tietenkin kaikin tavoin pyrkiä tasa-arvoisesti kohtelemaan lapsiaan. Mutta niinkuin elämässä usein, tässäkään asiassa ei tasapuolisuus toteudu senkään takia, että omassa päässä saatetaan kääntää asiat väärin päin. Perisynti kateus vääristää ihmisten vertailu- ja arviointikykyä. Ja katkeruus saa ihmiset muistelemaan menneitä asioita pahalla ja vääristämään niitä entisestään.
Kuinka monta kertaa ihmiset huomaavat kun itse saavat elämässään jotain enemmän kuin toiset. Vähän armoa kanssaihmisiä kohtaan ja itselläkin on helpompi elää!
Omien sukulaisteni puolelta olen saanut tuntea nahoissani julmaa kateutta ja katkeruutta. Vielä monesti asioista, joista he itsekin ovat saaneet elämässään nauttia vanhempieni ja isovanhempieni puolelta. Vihanpuuskassa on vain päässyt unohtumaan omalle kohdalle osunut hyvä.
Oma isoäitini oli minulle rakas. Hän oli ahkera vanhankansan ihminen, jolle työnteko, päivittäinen jatkuva askareiden teko oli kunnia asia. Koin aina, että minun tuli hankkia hyväksyntä hänen silmissään suorittamalla ja työtä tekemällä. Toiset serkut pääsivät vähemmällä ja olivat silti tärkeitä isoäidilleni. Pitäisikö tästä olla katkera? Vaalin mielummin rakasta muistoa hänestä.
mieheni äiti hyysää miehen siskojen lapsia, hoitaa heitä, vie muumimaailmoihin yms, ostaa vatteita leluja. meidän lapset ei kiinnosta pätkääkään. itse väittää että ei voi muistaa kenelle mitäkin ostaa...on se ikävää kun ikää on vasta 61 v! mua ei haittaisi mutta lapset on isoja ja tajuaa, viimeklsi eilen tytön serkku esitteli mummin ostamia muotivaatteita. ja tytöltä meinas päästä itku
Ei lapset tajua kehuskella mummojen ostamilla asioilla tai olla niistä kateellisia, jos vanhemmat ei niitä ajatuksia heidän päähänsä laita. 61 vuotias mummo saa mielestäni tehdä ihan mitä tahansa, ostaa kenelle vain mitä tahansa, valita itse, kenestä tykkää ja kenestä ei. Miksi et anna mummojen olla sellaisia kuin ovat? Ei heillä ole mitään velvollisuutta edes huolehtia sun lapsista tai ostaa heille mitään.
Musta on surullista, ettei vanhemmat enää arvosta isovanhempia. Mittaavat isovanhempien rakkauden määrää vain tavaroilla, joita lastenlasten pitäisi muka saada. Ja jos ei hoitamaan suostuta, niin sitten ei ilmiselvästi rakasta lapsenlapsiaan. Niin ne lapset oppii, että vain tavarat ja muu materia on rakastamisen merkki. Surullista.
Et ymmärtänyt edellisen kirjoittajan pointtia! Hänhän selvästi kirjoitti, etti mummo huomioi hänen lapsiaan. Mummo ilmeisesti ei edes ole yrittänyt luoda läheisiä välejä hänen lapsiinsa. Mummo ei ilmeisesti soittele lapsille ja kysele kuulumisia, harrastuksista, miten koulu on mennyt, ym... Ei vietä laatuaikaa heidän kanssaan.
Voisko niille lapsille opettaa että elämässä on kyse jostain muustakin kun jonkun toisen ostamista muotivaatteista. Ja kai niille voi opettaa myös tapoja ettei leuhkita ympäriinsä tyhjänpäiväisillä asioilla. Niin helvetin pinnallisia nämä teidän ongelmanne! En yhtään ihmettele että lapset oppii tuollaisia tapoja kun vanhemmat kyttää laskimen kanssa kuka saa eniten lahjoja ja millaisia ja kuka pääsee sinne tänne. Pidätte itse lapsenne vaatteissa ja vietti muumimaailmoihin niin ei ole kellään räpättämistä. Ja anopin käytöksen voi laittaa mappiin öö, sehän on hänen heikkouttaan josm ei osaa olla reilu kaikille.
Ehkä syynä onkin se, että käytte mummulassa jopa pari kertaa viikossa.
Miksi ihmeessä?
Mummu ei jaksa teitä niin usein.
Itse mummuna olisi ahdistunut, jos lapset perheineen olisivat kaiken aikaa tulossa käymään.
Ehkä mummo itsekin tietämättään haluaa osoittaa teille, että kaipaisi rauhaa. Niinpä ei ostele lahjoja eikä tavaroita. Toivoo ehkä, että sen verran nokkiintuisitte, että harventaisitte käyntejänne.
Sillähän sinä uhkaatkin.
Voisko noille mummoille opettaa, että elämässä on muutakin kuin se yksi lapsenlapsi! Ja yleensäkin käytöstapoja, ei mummo SAA käyttäytyä miten vain itsekkäästi, pitäs ajatella muitakin.
Mummolla ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, olen samaa mieltä, mutta mummon ei tarvitse ihmetellä / ottaa nokkiinsa, jos muut lapsenlapset eivät käy koskaan kylässä, jos heitä ei mummo koskaan mitenkään huomioi.
Meidän lapset ainakin ovat kileltäytyneet menemästä mummolaan, koska heitä ei siellä huomioida, he eivät koe olevansa tervetulleita.
Minäkään en käy mummoni luona kylässä, koska hän ei ole yhtään kiinnostunut minusta. Häntä ei kiinnosta kuunnella miten minulla menee lukiossa tai harrastuksissa. Aina kun menen käymään, hän alkaa kuuntelemaan radiota tai menee katsomaan tv:tä tai päiväunille. Kuitenkin aina ennen sitä, hän kertoo miten kivaa hänellä on ollut serkkujeni kanssa ja mitä uusia juttuja serkuilleni kuuluu.
Hyvä fsfsdjfsdf-dfjsk,
onko mummo tosiaan niin kamala ettei millään lailla huomioi lapsenlapsiaan? Voiko olla? Vuorovaikutussuhde se mummo-lapsi suhdekin on. Päävastuu on tietenkin aikuisella (myös lapsen vanhemmilla) sen suhteen luomisessa, joskus vain toiset lapset vaan jäävät vähemmälle huomiolle.
On olemassa ihmisiä jotka eivät osaa rakastaa montaa ihmistä kerralla. Hieno piirre parisuhteessa, mutta hankalaa neutraaleissa ihmissuhteissa. He eivät vain huomaa että rakkautta on monenlaista. Voi rakastaa vaikka kuinka montaa lastenlasta jos vain hoksaa että rakkaus on ainoa rikkaus joka kasvaa kun sitä tuhlaa. Monet vanhat ihmiset valitsevat suosikkinsa (sen vahvimman ja älykkäimmän, tai sitten erityistä hoivaviettiä kiehtovan heikoimman) ja muut saavat jäädä paitsioon. Näin se on ja toivottavasti tulevaisuudessa helpottaa, vaikka onkin ihmisen perimmäinen luonteenpiirre. Tiesittekö muuten että ennenmuinoin pieniin lapsiin ei kiinnytty heti koska lapsikuolleisuus oli erittäin korkea. Kannattaa lukea myös historiaa ja opiskella ihmisen käyttäytymistä ymmärtääkseen mistä kaikki johtuu. Anopeilla eiku asioilla on pitkät juuret. Tämä päivä on tehty eilisestä.
Olen lähtöisin isosta perheestä.Äitini kohteli meitä epäreilusti,toiset olivat rakkaampia kuin toiset.Perhe oli kuin kahtiajakautunut.Jälkeenpäin ymmärsin,että hän oli kokenut saman kohtalon omassa lapsuuden perheessään.Eli malli oli valmiina.Kun sain lapsia,hän suosi toista enemmän ja jätti kylmästi toisen huomiotta.Se oli kamalaa.Oma äiti,oma lapsi..Valitettavasti minulle osui samanmoinen anoppi.Tyttären lapset ovat fiksuja,ihania,pikku "ressukoita",joiden on saatava sitä sun tätä.Mainittakoon,että tyttären perhe on päässyt elämässä suht` helpolla,kun meillä ollut surua lähipiirissä tapahtuneiden asioiden vuoksi.Myös lapset sairastelleet pienenä,molemmat olleet sairaalahoidossakin leikkauspöytiä myöten.Kertaakaan eivät tulleet sairaalareissujen aikana heitä katsomaan.Itse olen yrittänyt olla reilu heitä kohtaan,mutta nyt tunnen saaneeni tarpeeksi.Onneksi lapseni ovat jo isoja,tekevät omat ratkaisunsa itse.Ihminen ei välttämättä viisastu vanhetessaan,jatkaa hölmöjä kasvatusmalleja,ei kasva henkisesti aikuiseksi,ei opi ymmärtämään erillaisuutta ja sen tuomaa rikkautta elämässä eikä näe omia virheitään,vaikkakin niistä huomautetaan nätisti tai vähemmän nätisti..Tämän olen oppinut ja myös hyväksynyt.Parempi toimia näissä tilanteissa omaa hyvinvointiaan silmällä pitäen.Toisia kun ei voi muuttaa,vain itseään voi.
Tämä on ketjun pääaiheen vierestä, mutta pisti silmääni edellisessä "eikä näe omia virheitään,vaikkakin niistä huomautetaan nätisti tai vähemmän nätisti". Kenellä meistä on oikeus huomautella kanssaihmisten "virheistä"?
Rakentavan sosiaalisen kanssakäymisen perussääntöihin kai kuuluu että siitä voi puhua miltä itsestä tuntuu, ei syyttää vastapuolta virheistä ymv.
Täällä on paljon kommentteja ihmisiltä, jotka opettavat muita miten pitäisi elää ja käyttäytyä. On tietysti ihmisiä, joilla on iso sydän ja avara mieli ja tunneälyä muille jaettavaksi. Mutta veikkaisin, että suurin osa meistä tavallisista tallaajista on vain sokeita omalle käytökselleen. Ja siinä missä arvostelevat muita virheistä ja vääristä toimintatavoista, käyttäytyvät samoin kanssaihmisiään, sukulaisiaan kohtaan.
Edellinen kirjoittaja väittää oppineensa ja hyväksyneensä jotakin, silti on saanut tarpeekseen ja parjaa täällä anoppiaan. Ristiriita? Tämä vain ihan kaikella ystävyydellä:).
Hei, toi on aika tyypillistä vallan käyttöä, että luodaan eriarvoisuutta suvun sisällä.
Voisit muistaa, että syyt ovat syvemmällä kuin tässä ja nyt. Eriarvoisuutta tietoisesti tai tietämättään luova anoppi paljastaa omaa piilevää kateuttaan. Tai pelkoa siitä, että hänen elämänsä ei ole enää hallittavissa. Kateus kohdistuu juuri miniään, jolla on elämä edessään, kun sensijaan vanhemman polven haaste on luopuminen ja luovuttaminen. Anoppisi elää ehkä uutta nuoruuttaan tyttären perheen kautta, mutta ei kestä Sinun, miniän, etuoikeutta elää nuoren perheen arkea. Eräs anoppi pyrkii saamaan valtaa syyllistämällä milloin vävyjä, milloin miniöitä; ei kestä nuorten tasavertaisia, onnellisia liittoja jäätyään itse aikanaan sellaisesta paitsi.
Niin,kun mummi tulee ovestamme,halaa ja huomioi vain toisen lapsen.tuo vain toiselle jotain ja puhuu vain toiselle mukavia.Siis aina,jokakerta.Sinusta ei siitä sitten pidä huomauttaa,sanoa,että voisitko ehkä huomata tuota toistakin joskus.Se kun tuntuu perin ikävältä lapsesta ja myöskin lapsen äidistä.Kun mummi oikoo kovin sanoin vain toista,vaikka molemmat tappelevat ja käyttäytyvät ikävästi.Kyllä sitä kauan katselee,kärsii lapsensa puolesta,mutta rajansa kaikella.Mummin mielestä kun pojat ovat arvokkaita,tytöt eivät.Anoppi taas ei käynyt edes sairaalassa lapsia tervehtimässä(toisella krt:aa 9 pv:ää),kun ei kerennyt.Tyttären lapsi kun sairastui kotona,käytiin häntä heti tervehtimässä.Vaikka pyysimme,josko voisivat käydä,mutta ei.Tyttärelle ja hänen lapsilleen ostetaan todella paljon enemmän ja kalliimpaa esim.jouluna,me "köyhemmät"saamme sitten vähän vähemmän.Kaikki tyttären vanha tavara tarjotaan sitten meille ja tyttären perheelle ostetaan uutta.Ihan avoimesti siis.Anopin työtovereita olen kylillä nähnyt,hämmästelevät yksi jos toinen,kun eivät meidän lastemme kuulumisia,kuvia tms,koskaan töissä kuule tai näe,vain tyttären perheen ja kuulemma usein.Puhuttu on asioista,mutteivät näe ongelmaa.Piste Oppinut olen hyväksymään sen,ettei muita voi muuttaaja ettei kaikkea tarvitse jaksaa eikä sietää loputtomiin.
Vain ja ainoastaan saman kokenu voi ymmärtää toista saman kokenutta.Ja ihmiset ihan oikeesti kohtelevat monesti samaa sukua olevia epäoikeudenmukaisesti,tekevät ikäviä asioita ja eivät ota vastuuta käytöksestään,vaikka siitä "musta tuntuu" lauseella puhuiskin.Kaikki kun ei ole yhtä rakkaita ja arvokkaita joillekkin,ei ees omat lapset.Tämä on ikävä tosiasia.Joten kyllä maar virheistä saa ja pitääkin huomauttaa,eikä vain sietää vuosia huonoa kohtelua ja kun ei mee jakeluun muulla tavoin.Kynnysmatoksi ei pidä kenenkään ryhtyä.Ja tiedän tapauksia,sukuja,joissa ei kertakaikkisesti saa puhua"miltä musta tuntuu",kaikki ongelmat lakaistaan maton alle ja siitähän se riemu nousee,jos suusi avaat.Kyllä varmastikkin johtuu paljon noista ennenvanhaan sodan aikana käytetyistä kasvatusmalleista,lasta saa lyödä ja haukkua ja purkaa omat pahat olot sukuunsa ja laitta lapset haluamaansa tärkeysjärjestykseen.
Haistata tuollaisella mummilla pitkä paska! Jos vaikka sitten tajuais...
Mitäs mieltä miehesi asiasta on?(ilmeisesti hänen äiti)
Minuakin ärsyttää oman mummini lastenlastensa arvoittaminen. Minä (26v.) ja siskoni (25v.) olemme huomanneet mummimme suosivan aina nuorinta lasta. Ensin mummimme suosi minua ensimmäisenä lapsenlapsena ja hän aina sanoi miten olen kauniimpi kuin siskoni, koska olen vaalea. Lapsena tätä en vielä älynnyt. Mummi ei pidä siskostani yhtään vaan on aina sorsimassa häntä.
Ensimmäisen miespuolisen serkkumme (nyk.17v.) synnyttyä mummimme alkoi suosimaan häntä. Mummi lopetti minun ja siskoni kanssa juttelemisen ja leikkimisen ollessamme kymmenen vanhoja. Mummi ei enää ollut kiinnostunut meidän asioistamme. Seurasimme serkkumme "palvontaa" siihen asti, kunnes syntyi 2. miespuolinen serkku (nyk. 8 v.).
1. Serkkumme menetti samalla tavalla mummin huomion kuin mekin. Olemme jutelleet tästä asiasta keskenämme ja hän ei enää syyllistä itseään mummin mielenkiinnon menettämisestä. Osasimme lohduttaa serkkuamme ja pystyimme myöntämään hänelle, että olimme kateellisia hänelle nuorempina. Meillä kaikilla kolmella on avoimet välit toistemme kanssa.
2. Serkku syrjäytti meidät kolme. Hän oli maailman napana vain kaksi vuotta kunnes mummimme sai uuden lapsenlapsen 3. serkkumme (nyk. 6v., joka on tyttö. 2. Serkkua on tottunut siihen, että mummi huomio vain hänen siskoaan, eikä ollenkaan häntä. Tämä tyttö on edelleen mummin suosikki. Mummi kehtaa vielä kertoa meille muille lapsen lapsille, miten hän on ostanut tälle serkullemme 3 nukkea, jotka ovat makseneet 160 euroa kappale (yhteensä 480 euroa) ja kuinka ne ovat kuin oikeita vauvoja... Tiedän, ettemme saisi olla kateellisia lapselle, mutta olemme vihaisia mummille, koska me olemme kaikki opiskelijoita ja emme koskaan saa mummilta rahaa, edes kurssikirjoihimme. Mummi valittaa kaikesta. Hän valittaa minulle siitä, ettei minulle ole vielä miesystävää tai etten ole menny kihloihin. Minun kuulemma pitäisi kelvata kenelle tahansa hieman rikkaammalle miehelle, koska olen sentään hänen lapsenlapsensa ja mitään duunadeita ei saa edes harkita... Hän ei ymmärrä, että opintoni ovat vielä kesken, enkä pysty saamaan vakituistatyötä mistään, jos minulla ei ole tutkintoa. Ilman työtä en voi ostaa omaa kotia ym.. Sisareni ei mummin mielestä tule koskaan pääsemään naimisiin luonteensa takia, kukaan mies ei halua naista, joka sanoo mielipiteensä liian suoraan.
Mummi ei tajua kuinka hän loukkaa meitä vanhempia lapsenlapsiaan olematta kiinnostunut meidän asioistamme. Hän välillä haukkuu meitä edes käsittämättä tätä. Hän ei ole kutsunut meitä 3. ensimmäistä lapsenlastaan koskaan kylään täytettyämme kymmenen, silti käymme oma-aloitteisesti häntä katsomassa, jolloin hän kertoo miten hän on kutsunut lapsenlapset 4. ja 5. kylään ja miten hauskaa heillä on ollut...
Minua ärsyttää mummini käytös erittäin paljon! Hän ei pidä ollenkaan 3. lapsenlapsestaan, koska hän meni ammattikouluun, eikä lukioon kuten minä ja siskoni. Lisäksi mummi aina soittaa minulle syntymäpäivänäni ja nimipäivänäni, muttei koskaan sisareni nimi tai syntymäpäivänä ja vielä kehtaa sanoa, että hän muistaa kaikkia lapsenlapsiaan tasaisesti. Siskoni on kertonut minulle monet kerrat miten hänestä ei ainakaan tule mummimme kaltainen.
Mummeja ja ukkeja on moneksi. Kaikilla ei käy tuuri. Tärkeintä olisi suojella niitä lapsia, jotka torjutaan, sillä he voivat luulla olevansa jollain tapaa kelvottomia. Sellainen voi vaikuttaa hyvin negatiivisesti lapsen psyyken kehitykseen.
Itsellä on kokemusta sekä reiluista että epäreiluista isovanhemmista. Luulisi, että rakkaus ja välittäminen ei maksa mitään eikä siitä olisi vaivaa!
Mummot ovat usein kuumalla linjalla. Itse olin aikoinani myös miniä ja anopin tytär oli mielestäni aina suosiossa,ja minä kiukuttelin ja laskin mitä hän tekee tyttären perheelle ja mitä meille. Ja olin vihainen.
Tänään olen itse mummo ja seitsemälle lapselle , monen ikäiselle ja monen luonteiselle. Täytyy sanoa että iän mukana tulee väsy ja kun vertaan aikaa kun ensinmmäinen lastenlapsi syntyi ja nyt tämä viimeinen niin eritavalla tulee asiat hoidettua. Väsyttää niin usein ja voi olla että minun lapseni puhuvat selkäni takana omia versioitaan, sillä mummokin saa olla väsynyt jos vaan on tasapuolinen.
Nyt on niin että olen ymmärtänyt oman suhteeni anoppiin vasta vanhempana ja tänään ymmärrän hänen läheiset välit tyttäreensä, sillä onhan helpompi sanoa omalle tyttärelleen asioita se kun miniälle. Joten annetaan kaikkien ihmisten olla niitä mitä ovat ja pidetään heistä sellaisina kun he ovat. Ja sitten nämä mittapuut lasten välittämisestä, odottakaa miniät ja tyttäret kun pääsette mummo ikään itse, takaan että huomaatte itsessänne asioita jotka kumoavat nykyiset ajatukset. Ei ole helppoa olla ihminen,
Höpö,höpö.Tiedän mummoja,jotka jakavat rakkautensa tasapuolisesti ja reilusti,jotka ovat viisaita,hyväsydämmisiä ja oikeudenmukaisia.Luonteesta se on kiinni.Tottakai vanheten väsyttää,tuskin tyttäret ja miniät sitä jättävät huomiotta ja sitä,että ekan lapsenlapsen saadessaan mummo on nuorempi ja vetreämpi kuin seuraavien syntyessä.Et tajua ilmeisesti,mistä puhutaan.Tarkoituksenmukaisesta lasten syrjinnästä,huomiotta jättämisestä,epäreilusta kohtelusta ja joskus jopa pahansuopaisuudesta.Siis LASTEN,ei aikuisten.Siinä on vinha ero.Ja sitten näistä ihmisistä äitinä tai isinä täytyisi vain pitää ja asiat hyväksyä...?Seurata lapsen hiljaista kärsimistä sivusta vuosia...?No,ehkäpä jotkut kykenevät,minä en.Olen ajatellut vanhemmuuden niin,että minun tehtäväni on suojella lasta kaikelta turhalta pahalta,nimittäin näkeehän sen jo tilastoista,kuinka huonosti suuri osa lapsista ja nuorista tänäpäivänä voikaan.Syynä välittämisen,rakastamisen ja arvostamisen puute,"minä" kaskeisyys vanhemmilla sekä epäjohdonmukainen kasvatus.Mutta löisin vetoa,että suurin syy rakkaudettomuus.
Lapsia pitää kohdella hyvin, he ovat syyttömiä aikuisten riitoihin. Sen verran täytyy aikuisella olla sydäntä ja viisautta että lapsia ei pidetä vallankäytön välineinä. Minäkään en ymmärrä isovanhempia jotka kohtelevat lapsenlapsia kaltoin. En tarkoita tällä materian jakamista se on mielestäni täysin toisarvoista ihmisen onnellisuuden kannalta.
Mutta väitän että edelläolevissa tarinoissa ei ole kyse pelkästään epäkypsästi ja huonosti käyttäytyvistä isovanhemmista (mummoista, missä ne ukit luuraa näissä kuvioissa?). Kyse on kateellisena ja mustasukkaisena vahtivista vanhemmista, jotka tartuttavat kyräilynsä jälkikasvuunsa. Tai omissa vihantunteissaan kuvittelevat, että lapset osaavat olla kateellisia edellämainituista asioista. Tuskinpa 2-10 vuotias lapsi kieltäytyy menemästä mummolaan sen vuoksi, että hänestä ei siellä muka pidetä. Kun vanhemmat menevät sinne avoimin mielin niin kyllä jälkikasvu seuraa iloisena perässä. Jos nämä asiat vaivaavat niin paljon, että niistä voi täällä purkautua, niin kai niistä voisi myös kauniisti jutella isovanhempien kanssa. Varmaan ainakin osa ongelmista ratkeaisi puhumalla.
Mainitsin kerran äidilleni, että mielestäni hän paapoi nuorinta lastenlastaan vanhempien serkusten kustannuksella. Hän aivan hätkähti pelästyneenä, että ei ollut suinkaan tarkoitus, ja muutti sitten käytöstään. Hän ei osannut nähdä käytöksessään mitään väärää, pieninhän saa aina huomiota eniten. Olin tyytyväinen kun sanoin asiasta ja niin oli varmaan mummokin.
"Pitäisikö vain salata ja jättää huomiotta, mitä serkku saa"
Kirjoitat, että lapsesi on vuoden vanha.
Ei sen ikäiselle kovin paljon voi vielä lahjoja antaa. Miten sinä voit tietää, mitä lahjoja serkku saa?
Minä en ainakaan ole koskaan sellaiseen paneutunut, en itseni enkä nyt lasteni kohdalla.
Minusta kirjoitat aika kateelliseen sävyyn. Ihmetyttää ajatella, että lapset keskenään tiedostaisivat kuka on minkin vaatteen tai tavaran ostanut ja maksanut. Ei heidän muistinsakaan siihen ylety.
Muutenkin olen sitä mieltä, että lapset hoidetaan ja maksetaan omasta kukkarosta, eikä isovanhempien tarvitse selittää lahjojensa määrää tai hintaa kenellekään.
Itse olla samanlainen mummi kaikille lapsenlapsilleni. Ensimmäisen syntyessä oli tietenkin täysin uutta, mutta jo silloin ajattelin, että en voi häntä alkaa kovin hirveästi rahallisesti muistamaan, jotta pystyn seuraavatkin samoin huomioimaan.
Pitäisin heihin yhteyttä myös aivan tasavertaisesti, mutta toinen lapseni jostakin syystä ei päästä lapsiaan luoksemme edes heidän pyytäessään.
Lapselle kyllä samoin, että on aina tervetullut mummin luokse, mutta mummi ei voi toimia omapäisesti vaan tarvitsee siihen vanhempien luvan.
Nyt olen jo eläkeläinen ja tuloni ovat kovasti pudonneet, samoin terveyteni on ollut aika kovalla koetuksella. Olen kuitenkinomista säryistäni piitaamatta ja särkylääkkeittein avulla yrittänyt pitää lapsia luonani aika kun pyydetään.
Pienesti säästän eläkkeestäni myös jokaiselle näistä pientä pesämunaa koulun käyntia varten.
Saatuani nyt vähän isomman summan laitan siitä vähäne enemmään heille, jotta ehtisin jotain saada kokoon.
Josku ostan vaatteitakin, mutta silloinkin pyrin samaan jokaisen kohdalla, vaikka ovat yksimkoululainen ja muut vielä pienempiä.
Lapsinai olen samalla tavalla yrittänyt muistaa aina samalla tavalla, sain kuitenkin tietää, että toinen lapseni oli olettanut, että hän jää vähemmälle.
Toivon, että he kumpikin ymmärtävät, että enempään en pysty, rakstin heitä kaikki koko sydämestäni ja toivon heille kaikille tasapainoista ja onelista elämää.
Meillä odotan mielenkiinnolla mitenkä meillä käy, Miehen sisko odottaa lasta ja asuu lähempänä miehen äitä kuin me, varmasti on lapsi hoidossa mummolla enemmän kun tarpeeksi...
Mieheni äiti kyllä oli ihana mummo Pojillemme niin kauan kun välit oli kunnossa, nyt kun tuli pieni välirikko ja muutimme parin sadan kilometrin päähän jne.
Niin ei soita eikä mitään..Et jos sieltä joku soittaa se on miehen sisko, nuorimmaisen poikamme kummi ja hän meillä käykin kerran kaks kuussa!
ja miehen isäpuoli on soittanut pari kertaa, mutta muuten ei mitään.
Itseäni ei sinänsä haittaa, mitä miehen äiti päättää "mummona" tehdä.
Mutta mä en aio olla se joka tarjoo poikia sinne tai kertoo kuulumisia, jos ei osaa aikuinen ihminen itse kysellä, olkoon sitten..
Nyt sitten muuton myötä mun "äiti" on alkanut olemaan enempi mummo mein pojille, se on jotenkin ihanaa..Meillä ei tosin mummo neulo villasukkia jne meille, koska itse teen villasukat niin lapsille ku meille aikuisille (jopa anopille, miehen siskoille ja omille sisaruksille..)
ja ei meillä mummo kyllä tuollee oo ostellu mitää, vähä paha eläkeläisen on ostella, kun rahat ei tahdo riittää edes elämiseen..
Aika näyttää mitenkä meillä käy, mutta onhan tuo minusta väärin et lapset ovat eriarvoisessa asemassa..