RAUHALAN LEIKKIKENTTÄ

TONNI PER LAPSI??????

Alueella asuu yhteensä 23 lasta, jotka ovat iältään 0 – 6 -vuotiaita. Perhepäivähoitopaikkoja on yhteensä kuudessa kohteessa.

Näyttää siltä, että ko. leikkikentällä voi olla käyttöä, koska lähin olemassa oleva leikkikenttä on Mähköllä ns. Heikkilän kentän alueella.

Tj. Heikki Rautiainen:
Tekninen lautakunta päättää

esittää kaupunginhallitukselle 35.000 €:n suuruisen lisämäärärahan myöntämistä Rauhalan leikkipuiston rakentamiseen.

Päätös:
Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Antero Vesa esitti, että tekninen lautakunta hylkää teknisen johtajan päätösesityksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että Rauhalan leikkipuistoa ei rakenneta.

Suoritetussa äänestyksessä äänin 6 - 0 hyväksyttiin puheenjohtajan päätösesitys.

1

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuntalaiset ovat jo toistakymmentä vuotta sitten tehneet asiasta esityksen ja minäkin olen asiaa tiedustellut ja jopa saanut oikein kauniita kirjeitä kaupungin johdolta.
      Kuitenkaan asiasta ei voinut aikanaan keskustella ja tiedustella kun oli teknisessä lautakunnassa varajäsenenä mukana sen esti demari pj
      On käsittämätöntä ettei asiaa ole saatu aikanaan käsittelyyn vaan asia on maannut vuosia valmistelussa teklassa.
      Alueen perhepäivähoitajat ovat asiasta todenneet, ettei tarve ole huvipuistoa perustaa vaan edes hiekakasa ja jokin paikka lapsille.
      Luin nyt että asia on ollut kaupunginhallituksessa käsittelyssä ja asiasta ovat kirjelmöineet perhepäivähoitajat.Aika näyttää mikä on poliittinen tahto ja poliittisen muistamisen merkitys muistaen vaalilmainosten lupauksia kodista ja perheestä.
      Mitä tulee noihin leikkivölineisiin niitä luvattiin siirtää lakkautetuilta kouluilta mutta niin ne vaan meni sivu suun kun hallintokulttuuri on sitä mitä se on ja tässä yhteydessä jokaisessa lautakunnassa on kaupunginhallituksen edustus mutta istuvatko vaan muodon vuoksi,muodon vuoksihan vanhalla piijalla on tissit.

      On kuitenkin ihmeellistä että tuo sama summa on kyllä osoittaa kahdeksaan pölökkyyn ABC aseman luokse,Osoittaako se sitä että lautakunnan jäsenet ovat siellä suorana katsomassa liikennetä sitä se mielestäni osoittaa mitkä asiat koetaan tärkeiksi.
      Moni kansalainen asiaa ihmettelee ja näiden arvovaltaisen raadin menettelyä jotka valinnan suorittivat. ja jakoivat palkintorahat Lieksan ulkopuolelle.
      Ovat ihastuneita uppotukkeihin.Markku Korpinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe