Onko tämä normaali mies?

Kyllästynyt...

4 kk tunnettu.

Aluksi vaikutti hyvältä. Hän jaksoi siivota asuntoaan, jopa tehdä ruokaa kanssani. Sitten hän alkoi vain kysymään, mitä on ruoaksi ja sanomaan, että varmaan pitäis imuroida. Siinä sitten hyvää hyvyyttäni ajattelin, että voinhan sitä. Kaupassa kävin ja kun tarkoitus oli jakaa menot niin hän jätti väliin. Meni muutama viikko ja jouduin sairaalaan ambulanssikyydillä.

Autoni avaimet jäivät hänen asuntoonsa. Pääsin parin päivän päästä sairaalasta ja hän kertoi, että oli vähän käynyt ajelemassa. Kaljapulloja takapenkillä ja tankki tyhjänä. Tuntui tosi epärehelliseltä käyttää ilman lupaa autoani. Ei myöskään tankannut autoani. Ei pitänyt asiaa minään. Sivuutin lopuksi asian.

Hän alkoi kävellä kengillä sisätiloissa, jättämään vaatteita mihin sattuu eikä häntä kiinnosta millään lailla enää siivous, vaikka siitä jaksaa kyllä sanoa, että pitäis siivota. Lopetin hänen asunnon siivoamisen kk sitten. Hän ei ole edes pyykkiään muka ehtinyt pestä, vaikka aikaa on päivät, kun hän on työtön. Äitinsä antaa hänelle rahaa aina kun tarve on. Hän ei edes ajattele, että pitäisi ajatella tulevaisuutta, hankkia kunnon työ. Ihmettelee sitä, että kuinka viitsin käydä typerässä työssä joka päivä huonolla palkalla. Ihmettelee mikä minulla on, kun en töiden jälkeen jaksa olla aina virkeällä päällä. Ärsyttävää, että joku ei ymmärrä sitä, että haluan joskus väsyneenä töiden jälkeen muutaman minuutin olla tekemättä mitään.

Hän kertoi ostavansa auton nyt syksyllä. Hommasi minun autolle autopaikan läheltä hänen asuntoa, ettei kiekkopaikalla tarvitse aina kellonaikaa olla vaihtamassa. Kertoi eilen, että luopuu autopaikasta, kun ei tarvitse eli ei sitten hommaakkaan autoa. Myin autoni viikko sitten. Hän oli asiasta masentunut ja pettynyt, mikä itsestä tuntui lapselliselta. Siinä vaiheessa tuntui, että rahan takiako hän vain minun kanssa on, että on kiva käyttää autoani silloin, kun huvittaa. Kerroin ostavani toimivamman auton, mistä hän innostui ja alkoi uusia autoja katselemaan. Kerroin, että en aio uutta ostaa, kun ovat kalliita. Hän ei ymmärtänyt taaskaan, että ei minulla ole rahaa niinkuin hänellä, joka äitiltänsä saa rahaa.

Hänen vanhempien luona käytiin ja hänen äitinsä tarjosi bensarahaa. En olisi itse ottanut. Luulin sitten, että saisin sen oman autoni tankkaukseen, mutta koskaan ei rahoja näkynyt. Sen jälkeen hän oli pyytänyt kaveriltaan lainaa, kun muka tarvitsi niitä minuun. Niitä rahoja en nähnyt tai mitään lahjaa, mutta kuulin onneksi puhelimitse asiasta, kun hänen kaveri soitti.

Hän on käynyt luonani tänä aikana 2 kertaa. Olen sanonut hänelle asiasta, mutta minun luonani ei kuulema ole niin viihtyisää. Tuntuu yksipuoliselta aina hänen luona käydä ja todella väsyttävältä, kun toinen ei tee päivällä mitään ja itse töiden jälkeen lähden hänen luo illaksi.

Nyt on ollut parina kertana olo etten halua hänen lähelleen ja välttelen tilannetta. Lisäksi häpeän häntä muiden nähden, kun hän ei osaa käyttäytyä. Esim. korvalaput soivat täysillä ja kun yritän hänelle jotain puhua, hän ei edes hiljennä musiikkia. Ei huomioi toisia ihmisiä ympärillään.

Hän ei ymmärrä, että tarvitsen yöunet. Kun sovitaan kellonaika, koska menen nukkumaan niin hänelle tulee silloin juuri joku inspiraatio päälle, jota ei kuulema voi siirtää. Minun pitäisi se omasta työssäjaksamisesta kuitenkin tinkiä. En ole enää nukkunut hänen luonaan.

Synttärinäni hän esitteli minulle exänsä ja se tilanne masensi minut täysin. Olisi ajattellut, että minulla on synttärit..... :(

Tuntuu, etten jaksa enää. Voiko tälläistä 26-miehestä koskaan tulla aikuista? Onko kaikki miehet tälläisiä?

19

1105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pesämuna

      nyt jaksaa vaan, loiselle tulee muuten hätä.

      • kokemuksella

        Jätä tuollainen p* kun vielä voit.
        Mitä enemmän aikaa kuluu sitä vaikeampi on hänestä päästä eroon.


    • poispoispois

      Ei tuo ole normaali mies. Mikä lie pummi, joka sai sinut höynäytettyä alun tsemppauksellaan. Älä jää katselemaan tuommoista menoa.. kokemuksella tiedän kertoa, ettei tuo tilanne parane. Miehellä on perustavaa laatua oleva asennevamma, joka ilmenee jo siitä, ettei arvosta työntekoa, tai toisia ihmisiä. Jätä se, kiität itseäsi myöhemmin. Sano sille, että tämä oli nyt tässä, tää on nyt nähty ja kiitti, mutta nyt riitti, heippa.

    • ei hyvä, ei

      Ymmärsinkö oikein, että siivosit hänen asuntoaan, jossa et itse edes asu?

      Ei pahalla, mutta miksi edes olet tuollaisen miehen kanssa? Hän ei tunnu
      arvostavan sinua pätkääkään. Näin ulkopuolisen silmin. Ansaitset parempaa kohtelua.

    • karkaa jo!

      Kuule, juokse karkuun kun vielä voit!

      Tuosta miehestä ei tuon kummempaa tule. Oma exäni jaksoi sentään 3 vuotta näytellä fiksua.... 2 kuukautta on huippu!

    • kaksin, mutta yksin

      kuule jätä tuo torvi ukko ja vähän äkkiä..
      on miehiä joista ei ole mihinkään ja tuo esittelemäsi yksilö on yksi niistä.
      Tuo äijä ei kaipaa kuin kämppänsä siivoajaa ja hoivaajaa itsellensä muusta se ei välitä.
      Tuo ei vähääkään välitä sinusta ja sinun ajatusmaailmastasi, sitä ei suoraan sanoen kiinnosta kuin oma pikku maailmansa ja kaikki siihen liittyvät tai sitä sivuavat hyötynäkökulmat...pakene kun vielä voit....ja ole onnellinen kun ja jos pääsit tuosta niljakkeesta eroon....

    • aikuinen mies

      Siis lukisitko vielä ihan itse myös tuon kirjoituksesi. Kyseinen mies on varmasti elämäsi suuri rakkaus. No ihan oikeasti mies ei arvosta sinua lainkaan, saati itseään! Mutta joku hänessä kuitenkin sinua viehättää...Ethän muuten olisi hänen kanssaan..!

    • Hän on jo vanhempiensa pilaama.

      Mutta ei se ollut helppoa ymmärtää sitäkään, että vaikka mekin saimme aviossamme neljä mukavaa lastakin, niin silti piti 21 vuoden aikana olla 14 muutakin rakastajaa, jotka hänen vuoteensa jakoivat. Mutta onneksi ne ovat vain enää vähän ikäviä muistoja. Niin voi vääränlainen kasvatus pilata naisenkin.

    • herra 52

      Tarina on huima, mutta se ei voi olla totta.

      Vaikka tuollainen mies jostain löytyisikin, kukaan nainen ei suostu noin raskaaseen nöyryyttämiseen.

      • tuunari

        ihan ok provo.


    • juokse jo lujaa!

      Mies ei ole normaali mutta et ole kyllä sinäkään jos tuommoista olet jaksanut nelisen kuukautta hyysätä. Mies on tottunut pummaamaan äidiltään rahaa joten olettaa että kaikkia naisia kohdellaan samoin. Ikuinen poikamies -materiaalia.

    • mene itteesi

      Siis minkä taivaan tähden olet tuon miehen kanssa?

      Ei kukaan mies voi olla edes niin hyvä panemaan että kannattais tuollaista käytöstä katsella.

      Ja mitä tulee siihen toivoon että mies jotenkin kasvaisi/kehittyisi/aikuistuisi, niin unohda se. Kaipa niissäkin jotain kehitystä tapahtuu, mutta se tapahtuu sitten niiden parisuhteiden väleissä. Omalla hyysäämiselläsi vain tuet miehen epäkehitystä.

      Heivaa jätkä, ja opettele pitämään omat rajasi. Ja omat rahasi.

    • sgdshhffsh

      ^

      • jotka jo tiedät.

        Miehesi on vauva-asteelle jäänyt. Ei ole normaalia. Eivät kaikki miehet ole tuollaisia.

        Suosittelen että hankkiudut hänestä eroon. Pahenee ajan myötä.

        Joku ketjussa epäili etteikö tuo voisi olla totta. Kyllä se voi. Vastaavanlaisia tarinoita on. Rakastunut nainen tekee mitä tahansa ollakseen miehelle mieliksi.

        Toivottavasti hankit itsellesi jonkun fiksun miehen. Heitäkin on.


    • -.-

      Miksi olet tuollaisen kanssa???

    • xxx'

      Ei kaikki miehet oo tuollaasia, mutta tää sun tapaus ny sattuu olemaan idiootti tapaus. En jatkaisi hetkeäkään tuollaisen kaa, ihan vaan vinkvink. Tuolta ukolta puuttuu kunnioitus, jota sun ehdottomasti pitää saada! Heivaa!sanon minä!

      • kiinni Tatjaana

        Olet löytänyt elämäsi rakkauden ja vain sinä pystyt hänet pelastamaan kylmästä maailmasta. Tehkää äkkiä lapsia ja menkää naimiseen. Nopeasti velkaa, omakotitalo ja molemmille autot. Kyllä elämä muuttuu mielenkiintoiseksi.


    • xxx'

      Ei kaikki miehet oo tuollaasia, mutta tää sun tapaus ny sattuu olemaan idiootti tapaus. En jatkaisi hetkeäkään tuollaisen kaa, ihan vaan vinkvink. Tuolta ukolta puuttuu kunnioitus, jota sun ehdottomasti pitää saada! Heivaa!sanon minä!

    • ja heti

      Jätä Se Sika! Äläkä ole noin nynny!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Nvidia sijoittaa miljardi dollaria Nokian osakkeisiin

      Nvidia merkitsee osakkeet 6,01 Yhdysvaltain dollarin osakekohtaisella merkintähinnalla tavanomaisten toteutumisehtojen t
      Maailman menoa
      65
      5726
    2. Sanna Marin teki sen, mihin muut eivät pystyneet - sote kerralla maaliin

      Yli 15 vuotta Suomessa vatvottu sote-uudistus meni lopulta läpi Sanna Marinin hallituksen aikana. Edeltävät hallitukset
      Maailman menoa
      8
      3706
    3. Palkansaajilta kupattiin 27,5 mrd euroa työeläkkeisiin

      Jo pelkän himmelin toimintakulut olivat 400 miljoonaa euroa, jolla olisi mukavasti tuottanut myös sote-palveluja hyvinvo
      Maailman menoa
      109
      3607
    4. Suomessa Pohjoismaiden tyhmimmät demarit......aijaijai..

      Lasse Lehtinen sanoo suoraan, että Ruotsissa on fiksummat demarit kuin Suomessa. Ja Tampereella fiksummat demut kuin Hel
      Maailman menoa
      57
      3458
    5. Marinin hallitus hyväksyi soten (105-77) vuonna 2021

      vastaan äänesti Kok, persut, KD, Liike Nyt. Nyt on sitten käynyt niin kuin on käynyt. Pääkirjoitus: Sanna Marin jätti
      Maailman menoa
      55
      2875
    6. Lehtinen: "Oli demareidenkin onni, että valkoiset voittivat sodan 1918"

      Lasse Lehtisen mukaan vasemmalla on radiohiljaisuus hänen uutuuskirjastaan, "Läheltä piti. Kansakunnan hurjat hetket" L
      Maailman menoa
      94
      2685
    7. SDP:n valtuutettu valehtelee koulutuksensa

      SDP:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mahad Ahmed käyttää maisterin titteliä suoritettuaan 60 opintopisteen epäviral
      Maailman menoa
      73
      2548
    8. IL - 100 000 potentiaalista sotilasta pakeni Ukrainasta!

      "Ukrainasta nuorten miesten joukkopako Liki 100 000 asevelvollisuusikäistä miestä on poistunut Ukrainasta parin viime k
      Maailman menoa
      15
      2465
    9. Nepotismi jytkyttää porvaristossa

      Taas uutisoidaan, että useampi perussuomalainen kansanedustaja on palkannut oman perheenjäsenensä eduskunta-avustajaksi
      Maailman menoa
      86
      1977
    10. Persut palkkaavat verorahoilla

      avustajikseen lapsiaan ja naisystäviään. Juuso on palkannut avustajakseen oman poikansa. Hänen koulutustaustastaan ei
      Maailman menoa
      342
      1924
    Aihe