sininen vai punainen?

Tämä on äänestys. Valitkaa jompi kumpi.
7136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Punainen, sillä olen GrouchoMarxilainen.

Äänestä

sinisen.

Äänestä

sinistä ja mielestäni jokainen, joka valitsee punaisen on sairas.

Äänestä
  • oma typeryytensä :P

    Äänestä

sinä se jaksat yksinkertaistaa asioita:

Timo "Heikkilä rinnastaa syihin kansanperinteessä melko usein esiintyvät valkoiset (tai kultaiset), punaiset (tai rautaiset) ja siniset langat. Kertomuksissa näillä muun muassa sidotaan revennyt maa takaisin ehjäksi ja pidetään maa tai meri tyynenä (katso myös: Oli ennen onnimanni). Heikkilän mukaan nämä langat liittyvät usein juuri maailman rakennetta käsitteleviin kertomuksiin ja taikoihin. Hänen mukaansa kertomuksissa punainen ja sininen lanka liittyvät yleensä maanpäällisiin asioihin, punainen varsinkin kasvaviin ja kiihkeisiin, sininen varsinkin rauhallisiin ja säilyviin. Valkoinen ja kultainen lanka liittyvät taivaallisiin asioihin, esimerkiksi kuuttaret ja päivättäret kutovat usein kultalankaa. Heikkilän mukaan punainen ja sininen lanka ovat vertauskuvia maailmankaikkeuden vastavoimille, joiden taistelu pitää maailmankaikkeutta yllä. Valkoinen lanka taas on alkuperäisen eriytymättömän voiman vertauskuva.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Syy_(mytologia)

Kyse on siis suomalais-ugrilaisesta mytologiasta, jos se jäi epäselväksi. Tässä valossa, minkä värin Sinä valitset?

Äänestä

punainen, verenpunainen.

Äänestä

Haastava aihe sulle :) Edellinen todella ja helppo ja ittestään selvä meni sulta aikas pahasti pieleen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


au-liskot kirjoitti:

Tämä on äänestys. Valitkaa jompi kumpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu