Isku päähän, seuraukset myöhemmin?

Noin nelisen vuotta sitten tuli ajeltua pellolla autolla ja tyhmänä ihmisenä menin seisomaan auton taakse. Takana ei ollutkaan niin helppo pysyä ja putosin vauhdissa ja iskin pääni. En kuitenkaan pudonnut suoraan päälleni vaan selälleni ja sitten iskin pääni maahan. Pointtini on että onko siitä voinut tulla jonkinlainen lievä aivovamma kuitenkin?

En muista että olisin oksentanut tai kärsinyt suuremmasta päänsärystä, mutta tiedän että kyllä se tuntui. Nyt kun asiaa mietin niin mistään vakavista surauksista ei ole kyse, mutta tuntuu että keskittyminen on vaikeampaa kuin aikaisemmin. Tulee niitä "ajatuskatkoksia" kesken keskustelun. Muistaminen on vaikeampaa, esim. lukemisen jälkeen (tulee luettua sama lause kahteen kertaan) tai elokuvan juonen muistaminen. Jos on iso porukka ihmisiä joista en tunne ketään niin nimien muistaminen on vaikeaa. Vertaan siis muihin ihmisiin. Toiset useimmiten muistavat ainakin puolet porukasta, mutta itse muistan ehkä 1/3, jos hyvin käy. En tiedä voiko isku päähän aiheuttaa kuulon heikkenemistä, mutta tuntuu myös että kuulo on hieman heikentynyt.

Olen vielä nuori (kohta 23-vuotias) mutta johtuuko nämä vanhasta iskusta päähän vai onko kyse jostain vähemmän vaarallisesta?
4417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulostat AIVAN minulta, vaikka en ikinä ole päätäni mihinkään lyönyt.

Äänestä
  • Saataa tosiaan pää olla ihan muuten vaan tällainen... :)

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Saataa tosiaan pää olla ihan muuten vaan tällainen... :)

    eräänlainen hermomyrkky, joka niitä aivosoluja tuhoaa ja dementian sitten aiheuttaa. Antti Heikkiläkin asian on ilmaissut.

    Äänestä

  • natriumglutamaatti E621; kirjoitti:

    eräänlainen hermomyrkky, joka niitä aivosoluja tuhoaa ja dementian sitten aiheuttaa. Antti Heikkiläkin asian on ilmaissut.

    olevan. Kävin oikein vartavasten katsomassa. En enää laita suuhuni. Sääli niitä, jotka sitä vielä käyttävät. http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hermomyrkky E621&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&oq=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Noin nelisen vuotta sitten tuli ajeltua pellolla autolla ja tyhmänä ihmisenä menin seisomaan auton taakse. Takana ei ollutkaan niin helppo pysyä ja putosin vauhdissa ja iskin pääni. En kuitenkaan pudonnut suoraan päälleni vaan selälleni ja sitten iskin pääni maahan. Pointtini on että onko siitä voinut tulla jonkinlainen lievä aivovamma kuitenkin?

En muista että olisin oksentanut tai kärsinyt suuremmasta päänsärystä, mutta tiedän että kyllä se tuntui. Nyt kun asiaa mietin niin mistään vakavista surauksista ei ole kyse, mutta tuntuu että keskittyminen on vaikeampaa kuin aikaisemmin. Tulee niitä "ajatuskatkoksia" kesken keskustelun. Muistaminen on vaikeampaa, esim. lukemisen jälkeen (tulee luettua sama lause kahteen kertaan) tai elokuvan juonen muistaminen. Jos on iso porukka ihmisiä joista en tunne ketään niin nimien muistaminen on vaikeaa. Vertaan siis muihin ihmisiin. Toiset useimmiten muistavat ainakin puolet porukasta, mutta itse muistan ehkä 1/3, jos hyvin käy. En tiedä voiko isku päähän aiheuttaa kuulon heikkenemistä, mutta tuntuu myös että kuulo on hieman heikentynyt.

Olen vielä nuori (kohta 23-vuotias) mutta johtuuko nämä vanhasta iskusta päähän vai onko kyse jostain vähemmän vaarallisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu