Kuinkahan moni ns. pettäjistä on seksiaddikti? Tulee kakkosen luokse kun prosessi aktivoituu esim. työpaineiden tai muiden stressaavien tilanteiden jälkeen. Seksi on kiihkeää, mutta seksin jälkeen tulee kummallinen ja tyhjä olo. Seksiaddikti katuu jo käytöstään, ja tuntee jopa halveksuntaa kakkosta kohtaan. Tämän hän peittää usein selitellen syytä, miksi kotiin pitää heti lähteä.
Kakkonen on jostain syystä elämässään tottunut huonoon kohteluun, eikä näe tässä asiassa oikeastaan mitään erikoista. Hän rakastaa omaa hyväksikäyttäjää! niin.. hän on siten sairas, ja siksi antaa huonon kohtelunsa jatkua. Jotkut jopa ylpeinä täällä selittävät, että ovat jo vuosikausia olleet ns. kakkonen.
Aivan normaali ihminen ei hyväksikäytä toista eikä siihen normaali ihminen edes alistu!
Entä rakkaus? Eikö tässä asetelmassa ole rakkaudella mitään tekemistä? Rakkaudella on paljonkin tekemistä, mutta hyväksikäyttäjä ei rakasta sitä jota voi alistaa. Mitä enemmän siihen alistuu, sitä enemmän hyväksikäyttäjä halveksii. Ja niin saa kakkonen tyytyä lopulta mitätöintiin. nöyryytyksiin, jopa kylmiin hylkäämisiin.
Moni varmaan miettii ettei tämä koske heitä. Heidän rakkaansahan välittää niin paljon ja rakastaa, että oikeudenmukaisuuden nimissä viettää lomat lasten ja vaimon kanssa. HERÄTYS!! Ei tuollaiseen kohteluun tarvitse kakkosen alistua, sillä TUO EI OLE RAKKAUTTA! Eikä myöskään kannata sanoa, että kakkonen ja pettäjä eivät pääse eroon toisistaan. Kyllä he pääsevät, mutta vasta sitten kun ymmärtävät olevansa sairaita ja hakevat siihen apua!
Menkää kakkoset terapiaan, ja oppikaa rakastamaan itseänne. Olette se arvoisia! Olette oikean välittämisen ja rakkauden arvoisia, ja löydätte sen kunhan uskallatte luottaa itseenne.
Pettäjä eli hyväksikäyttäjä ei yleensä uhristaan luovu helposti, mutta älkää vaan kuviteltu pettäjän kyyneleitä aidoksi! Hän korkeintaa kyynelehtii sen takia, koska ei saa pidettyä teitä kahleissa, mutta sehän ei ole rakkauden takia kyynelehtimistä. Se on sitä pohjatonta itsekyyttä!! Ja mitä enemmän kakkoset rakkauden nimissä alistuvat, sitä enemmän heitä hönäytetään!!

Vastaukset 11
Vanhimmat
ja mieheni valittaa hyväksikäytöstä, häntä kuulemma pannaan kuin huoratalon huoraa ilman tunteita. Mutta on mulla tunteita, sydän hakkaa heti kun näen hänet tai haistan häntä ja himo nousee ja panettaa. En tiedä mitä rakkaus on, musta se on sitä hyvän olon tunnetta ja sydämen sykettä mitä saan mieheni läheisyydestä. Tiedän kyllä, että tunteeni voi sammua hetkessä jääksi, jos hän torjuu minut. En vain voi mitään itselle, että seksi kiehtoo aamusta iltaan ja on pakko katsoa pornoa.
Hienoahan se olis, jos seksiaddiktilla, narsisitilla ja hyväksikäyttäjällä olis joku tuntomerkki. Tosi upeaa olis, jos kaikki vinksahtaneet miehet olisivat varattuja.
Silloin me naiset tiedettäisiin kiertää kaukaa kaikki varatut ja katsella vain vapaita miehiä.
Mutta kun näin ei ole! Miten me naiset mitenkään osataan erotella hyvät ja pahat miehet massasta? Ei millään!
Paras keino välttyä hyväksikäytöltä ja vääryydeltä olisi pysyä koskemattomana kehenkään mieheen luottamatta ja ilman miehen läheisyyttä. Mutta miten me naiset ihmeessä siihenkään pystyttäisiin?
Niinpä sekä kakkosissa että pettäjissä on kaikenlaisia ihmisiä. Joskus jopa voi käydä niin, että kakkonen on joutunut vapaan miehen uhriksi ja sitten vastaan kävelee kiltti varattu mies tai ainakin kiltiltä vaikuttava varattu mies. Tai kerrät kaikki kiltit, mutta eroon päätyvät varatut miehet kaukaa ja sitten sekaannutkin siihen vapaaseen mielenvikaiseen.
Tosi vaikeaa!
Onhan se nyt kumma että pitää kiertää VAIN MIES, ei sitä joka on jo naimisissa kun kuuluisi AINA kiertää se naimisissa jo oleva mies!!
Kommenttisi on muutenkin outo..."tosi upeaa jos kaikki vinksahtaneet miehet olis varattuja" ????
Et käy täysillä sinäkään!
omakohtaisena kokemuksena, siis seksiaddiktina..?
No joka tapauksessa jonkin verran ärsyttää tällaiset kaikkitietävät kommentit... Tarinoita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ja mistä sinä tiedät toisten motiivit ja tunteet?! En sano, etteikö joukossamme taaperra narsisteja ja addikteja - mutta miksi hitossa jokaisesta petturista haetaan nykyään näiden tunnusmerkkejä?! Suurin osa on kuitenkin tavallisia tallaajia iloineen ja suruineen, ei mitään pakkomielteidensä ajamana toimivia kaheleita!
ykkönen ja kakkonen,joten tiedän sillä vähän enempim tästä.
Ykkösenä olin kynnysmatto ja kakkosena en ollut kynnysmatto,mutta ei ollut rakkautta.
Rakkautta?,niin mitä se lopulta on,voihan se olla sitäkin et tapaa mukavan ihmisen,vaikka ei eläisikään samassa talodessa.
En lähtis arvioimaan mikä oikein mikä väärin.
Itse ainakin kärsin ykkösenä ihan liian paljon,kakkosena en niinkään.
Itse me tiedetään miten eletään.
ole kuitenkaan tuo aloittaja..?
No, minä olen se edellinen kysyjä ; elänyt myös niin ykkösenä kuin kakkosenakin, joten ehkä jotain tiedän minäkin... Samoja fiiliksiä kuin sinulla... Tosin kakkosena tunnen saavani rakkauttakin... Ihmiten lokerointi vain ärsyttää...
täysin järkevältä, mutta osaatko vielä neuvoa tullaista kakkosta, miten päästä pois tuosta kehästä. Kyllä hän usein tietää nämä sinun listaamasi asiat, mutta ei kykene muutokseen, vaikka haluaisikin. Jos sinulla on joitain konkreettisia neuvoa, luen mielelläni, kunhan se ei ole tyyliä: ota itseäsi niskasta kiinni, tai päätät vain!
Ala määrätietoisesti ottaa etäisyyttä pettäjään. Nähkää harvemmin ja kieltäydy seksistä. Seksillä nimittäin pettäjä sitoo itseensä.
Huomaat vähitellen, kuinka elämänilo alkaa palata, kun pystyt elämään omaa elämääsi. Älä raportoi tekemisistäsi pettäjälle, vaan pidä oman elämäsi asiat itselläsi tai kerro niistä vaikka ystävälle. Kohdista ajatuksesi ihan johonkin muuhun kun rakastajaasi, ja lakkaa miettimästä miten häntä ilahduttaisit. Se on nimittäin ihan ajan hukkaa.
Mene pienelle matkalle, äläkä edes ilmoita siitä pettäjälle. Pistä kännykkäsi kiinni tai vaihda numeroa.
Vähitellen saat vahvuutta jättää pettäjän, ja saat oman elämänhallintasi takaisin.
Tämä vaatii työtä joten valmistaudu siihen huolella ja tee suunnitelma. Älä kerro niistä pettäjälle.
Voidaksesi toipua suhteesta ja kyetäksesi aitoon ihmissuhteeseen, sinun täytyy myös saada tukiverkosto ympärillesi. Jos sinua kiinnostaan, niin voit tulla facebookiin näitä asioita setvimään muiden kanssa.
ja näin olen pyrkinytkin toimimaan useamman kerran. Noin 2kk pystyn siihen, kunnes kaikki alkaa taas alusta.
Nyt olen kuitenkin paljon entistä viisaampi, ja olen huomannut itsekin, miten irtaantumiseni halpottaa muuta elämääni. Ehkä sen huomaaminen palkitsee tarpeeksi pystyäkseni pitämään lopulliseesti päämääräni.
kerron kans oman tarinani.
elin 10v seksiaddiktisen miehen kanssa avoliitossa.
meillä on yhteinen tytär jne.
Tiedän mitä tuo pakkomielteinen haluaminen on.mieheni petti, salaili, laitteli itsestään ilmoituksia eri treffipalstoille,harrasti nettipornoa päivittäin itsensä kanssa yms. oma seksielämämme kärsi koska aloin syyttää itseäni ja pohtia omia vikojani.
Se oli piinaavaa aikaa ja kun erosimme homma jatkui. Exän kumppanit vaihtuu tiheään tahtiin jne, yksinolo ei onnistu.
Luulen että samat ongelmat toistuu niin kauan kun exä tajuaa hakea apua itselleen.
minä hain heti kun erosimme.kävin reilun puoli vuotta terapiassa ja pääsin yli.
mutta nyt..
kohtalo on puuttunut taas peliin!?? olen tapaillut uutta miestäni n.3kk ja vaikea uskoa mutta näyttäis olevan nyt niin että olen taas samassa tilanteessa. samoja piirteitä uudessakin..
vitun vaikeeta uskoa tätä todeksi mutta näin näyttää olevan.
toisaalta on sellainen olo että kirves kaivoon vaan jo heti mutta toisaalta ei.
ja ottaa päähän että mietinkään edes niin että tulisikohan tästä nyt jotain. vitut tule mut en uskalla sitä sanoa ääneen sille toiselle.
uskon silti että jonain päivänä saan minäkin kokea oikean onnen ja ettei aina voi joutua samaan tilanteeseen ja jos pitää jotenkin positiivisesti ajatella tästä, niin olen ainakin oppinut paljon itsestäni ja löytänyt tietynlaisen vahvuuden ja sopivan itsekkyyden päättää itse omasta elämästäni :)
voimia kaikille saman asian kanssa kamppaileville ja sitä pohtiville.
Jos kukakin tarvitsee apua ongelmiinsa, niin kehotan oman kokemukseni kautta, että käyttäkää niitä.
meillä on suomen maassa asiat hyvin, koska esim keskusteluapu saatavilla helposti ja usein sekin auttaa.
itse sain paljon kun otin rohkeasti luurin käteen ja varasin silloin itselleni ajan.
aurinkoista kevättä :)
On miehiä, jotka elostelevat naissuhteillaan kertoen niistä kaveripiirissä periaatteella "mikä asento ja mikä reikä". Kieltävät suhteet kotona. Vaimo on vain hullu ja kuvittelee ... Ilmoita vaimolle, sillä todennäköisesti hän jo tietää. Ihmettelee vain, miksi mies niin hanakasti kieltää kaiken. Periaatteena on, että kaikki naiset haluavat insinöörin kyrpää ja sehän on vain pelkkä pano.