Lokaa niskaan

scorchedable kirjoitti:

Kaikki oli vielä maaliskuussa hyvin..Odotin kaksosia mieheni kanssa ja elämä hymyili..Sitten ketju alkoi purkautua.. Sain keskenmenon maaliskuun lopulla ja menetin molemmat lapseni.. Laskettu aika olisi ollut heinäkuussa.. No se oli rankka paikka tietenkin meille molemmille mutta mieheni tuki minua kaikesta huolimatta.. Sitten taas jokin meni vikaan,katkaisin suhteemme ja vetäydyin..Mieheni yritti toistuvasti saada minuun yhteyttä mutta torjuin kaikki lähestymisyritykset..Lopulta toukokuussa räjähti yllätyspommi..Mieheni soitti minulle ja ehdotti että jatkaisimme,aloittaisimme puhtaalta pöydältä..Haistatin hänelle pitkät ja löin luurin korvaan..Kaksi päivää myöhemmin hänen siskonsa soittaa minulle että mies on kriittisessä tilassa sairaalassa..Kuulemma vetänyt molemmat ranteensa pitkittäin kyynärpäästä ranteeseen auki ja juonut pullon viskiä rauhoittavien lääkkeiden kanssa..Saman päivän iltana saan uuden puhelun jossa hänen siskonsa kertoon mieheni kuolleen sairaalassa..Sitten tajusin että viimeinen asia mitä hän oli minulta kuullut oli "haista vittu".. Olin niin sekaisin surusta että yritin vetää terällä kaulani auki.. En tosin onnistunut..Seuraavana päivänä mieheni asunnosta oli löydetty kirjeet,toinen niistä minulle ja toinen hänen sisarelleen..Kirjeessä hän sanoi tiivistettynä että jos en voi sinua saada takaisin niin on parempi olla elämättä..nykyäänkin mietin vielä että mitä olisin voinut tehdä toisin..Kaikista pahinta on varmaankin se että en pysty/halua päästää hänestä irti..No kesäkuun puolivälissä saan uuden puhelun jossa ilmoitetaan että mieheni sisko on ampunut itsensä.Se oli viimeinen pisara..Nyt yritänkin vain elää päivän kerrallaan syyttämättä itseäni..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä