Kirjastot olisivat periaatteessa mitä mainioimpia iskupaikkoja. Kirjastoissa törmää todella viehättävän oloisiin naisiin. Kiinnostus lisää huomattavasti myös se, kun näkee mistä toinen on kiinnostunut eli millaisia kirjoja lainaa. Itselleni on todella tärkeää, että nainen olisi kaltaiseni kirjalliseen kulttuuriin tietyllä intohimolla suhtautuva ihminen.
Ongelma vain on, ettei toiselle voi mennä noin vain kirjaston kaltaisessa tilassa mitään ehdottelemaan. Ystävällisiä sanoja voi kyllä vaihtaa ja kirjoista puhua, mutta mistä tietää onko toinen varattu? Ehdotus kahville lähtemisestä voi tuntua toisesta ahdistelulta ja loukkaukselta toisen suhdetta kohtaan.Olen periaatteessa sitä mieltä, että naisten täytyy saada olla rauhassa julkisissa tiloissa. Ihan tarpeeksi naiset saavat osakseen epäasiallista lähentelyä ihan kaduilla yms.
Hienotunteisena ihmisenä en halua saattaa toisia ikäviin tai ikäväntuntuisiin tilanteisiin. Voihan olla niinkin, että naisen mies/poikaystävä on myös kirjastossa.
Silti haluisin kohdata elämäni naisen kirjastossa. Itselleni kirjastot ovat rakkaita ja tärkeitä paikkoja ja haluaisin naisen, jolla olisi niihin samanlainen suhde.
Ongelma vain on, ettei toiselle voi mennä noin vain kirjaston kaltaisessa tilassa mitään ehdottelemaan. Ystävällisiä sanoja voi kyllä vaihtaa ja kirjoista puhua, mutta mistä tietää onko toinen varattu? Ehdotus kahville lähtemisestä voi tuntua toisesta ahdistelulta ja loukkaukselta toisen suhdetta kohtaan.Olen periaatteessa sitä mieltä, että naisten täytyy saada olla rauhassa julkisissa tiloissa. Ihan tarpeeksi naiset saavat osakseen epäasiallista lähentelyä ihan kaduilla yms.
Hienotunteisena ihmisenä en halua saattaa toisia ikäviin tai ikäväntuntuisiin tilanteisiin. Voihan olla niinkin, että naisen mies/poikaystävä on myös kirjastossa.
Silti haluisin kohdata elämäni naisen kirjastossa. Itselleni kirjastot ovat rakkaita ja tärkeitä paikkoja ja haluaisin naisen, jolla olisi niihin samanlainen suhde.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse olen uskonut siihen periaatteeseen, vaikken sitä aina käytänössä uskallakkaan noudattaa, että jos aina jättää yrittämättä kaikenlaisiin takaraivossa oleviin periaatteeisiin vedoten, ei tule koskaan tapaamaan yhtään ketään.
Mitä loppujen lopuksi voit hävitä? Enkä usko, että nainen välttämättä loukkaantuu tai hänestä tuntuu ikävältä vaikka hän saattaisi vähän hämillään olla tai kieltäytyä. Saattaa "järkytyksestä toivuttuaan" olla jopa otettu.
Näitä neuvoja on muuten aika helppo kirjottaa, pitäsköhä sitä oikeesti joskus tehäkke jotain... Heh.
kunnioitan ap:n periaatetta jättää naiset julkisilla paikoilla rauhaan. Itse ainakin olen saanut kärsiä siitä, etten ole saanut olla rauhassa esimerkiksi kirjastoissa, työpaikallani tai muissa julkisissa tiloissa. En pidä siitä, että minua häiritään keskittyessäni asioideni hoitamiseen tai syventyessäni minua kiinnostaviin harrastuksiin, kuten kirjoihin. En myöskään pidä siitä, että joku tarkkailisi, millaisia kirjoja luen tai ylipäätään "pitäisi minua silmällä" kulkiessani julkisilla paikoilla. Minulla on oikeus hoitaa velvollisuuteni ja harrastukseni rauhassa.
Vai että ei sinua saa harrastuksissa häiritä. Tämänkin palstan yleisin neuvo miehille taitaa olla "hommaa harrastus". Mites näin yleensä kun sua ei saa julkisilla paikoilla häiritä niin tullaanko sua kotio iskeen?
Jos vaikka joku vanha tuttu naispuolinen kaveri, jota et ole pariin kuukauteen nähnyt tulee kirjastossa moikkaamaan, luultavasti silloin alkaa kauhea kaakatus ja kuulumisten vaihto. Lukurauhan häirinnästä on kyse ainoastaan silloin jos joku tuntematon mieshenkilö heittäytyy liian eurooppalaiseksi.
Voi kun joku ihana mies tulisikin kirjastossa juttelemaan! Sinkkuna silmäilen miehiä kyllä kirjastossakin, jos sellainen sopivan oloinen sattuu näköpiiriin. Tosin taidan olla sen verran flirtti että miehellä ei varmaankaan jää epäselväksi kun juttelu on sallittua, joten tuskin silloin tarvitsee miettiä häiritseekö vai ei. Ongelma on siinä, että isken kai silmäni aina sellaisiin hiljaisempiin miehiin jotka eivät niin selvästi näytä kiinnostustaan (tai sitten tällainen liian pirteä ei kiinnosta/pelottaa heidät pois;) ja itse en viitsi tehdä aloitetta niin että menisin juttelemaan.
tuntuu kiusalliselta.
Kirjastohan on yksi parhaimmista paikoista tavata uusia ihmisiä. Se, että on kirjastoon eksynyt osoittaa jo jotain merkkejä älyllisestä elämästä. Ja jos ei kiinnosta toisen kanssa puhuminen voi aina vedota, että anteeksi mutta haluaisin jatkaa lukemista jne.
Asiallisen juttelun ja epäasiallisen huutelun välillä on suuri ero. Tuskin varattukaan tyttö siitä suuresti häirintyy jos mies asiallisesti lähestyy kirjastossa. Eihän sitä voi kysymättä tietää.
Älä kuule suotta kainostele! Jopa kirjastonhoitajasedät ehdottelee naisille kirjastossa. Miksi et siis sinä?
Täytyy vielä sanoa, että ainakin minuun tekee vaikutuksen mies, jota kirjallisuus kiinnostaa ja joka ajattelee, että naisten kuuluisi saada olla rauhassa julkisilla paikoilla.
En mitenkään pysty pitämään kirjastoa iskemispaikkana, vaikka se usein on mainittukin mahdollisena kumppanin kohtaamispaikkana. Kuitenkin, kokemukseni mukaan kirjastoissa ei koskaan ole tullut mitään keskustelukontaktia kenenkään kanssa. Paitsi tietysti kirjastonhoitajien kanssa, mutta heidänkin kanssaan tietenkin vain ammatillisista asioista.
Jokainen hoitaa kirjastoissa vain omia asioitaan: etsii, lainailee ja palauttaa kirjoja, tai lukee lehtiä. Paikka on hiljainen. Harvemmin kukaan puhuu mitään, ja liikaa puhumista pidettäisiinkin häiriköintinä.
Tuollaisessa paikassa on käytännössä täysin mahdotonta tutustua keneenkään tai edes päätyä minkäänlaiseen kontaktiin kenenkään kanssa.
Kävin eilen kirjastossa, ja siellä oli lukuhuone erikseen jossa oli "hiljaisuus"-kyltti. Ko. huoneen ulkopuolella saa toki jutella ja tutustua minkä ehtii, lukurauhaa kaipaavat menevät hiljaiseen huoneeseen.
Oli siellä kirjastossa pari ennestään tuttua naista, toinen näköjään töissä ja toinen tuli dvd-elokuvia etsimään, jonka kanssa lähdin illanviettoon (ja sen naisen luokse vielä yöksi), tuntemattomia ei tullut iskettyä.
Totta, kirjastossa voi tavata tuttuja.
Mutta ennestään tuntemattomiin ihmisiin tutustumiseen se ei vaikuta kovinkaan todennäköiseltä paikalta.