Viilenneet tunteet

Mitäpä sitä pyristelemään, kun ei kerran ole aikoihin ollut kivaa. Omaisuus jakoon ja kumpikin omille teilleen.

Oletkos ottanut asian puheeksi avoimesti suoraan avopuolisollesi?
Mitkä ovat sinun tunteesi avopuolisoasi vastaan.
Arki elämä on usein niin rankkaa ettei aina muista ja kertoa toiselle kuinka tärkeä toinen oikeesti on.
Koettakaa puhua ja ottaa aikaa kahdenkesken , menkää yhdessä liikkumaan, tanssimaan, tehkää jotain tavallisuudesta poikkeevaa jotta saatte taas yhteistä puheen aihetta ja keksitte kenties uuden tavan lähestyä ja lämmittää jo hiukkasen jäähtynyt lempenne ;)

Muista että ei kannata syytellä toista vaan mielummin vain kertoa omista tunteistaan ja antaa ne tunteet näkyä arjessa toisen huomioimisena ja kiittämisenä .
Toisen kunnioitus ja kuunteleminen on tärkeitä asioita.

Pepulle hellä läpsäys , niskaan suukotus , viestin laittaminen vaikka työvaatteen taskuun , joskus vaikka vähän imelän tuhmakin tekstari kesken työpäivän piristää kummasti ;))

Näytä ne aidot tunteesi ja anna toisellekin hyvää mieltä ja oloa, teoin / sanoin ...juuri sitä mitä itse kaipaat, luulisi siinä jutunjuuretkin , ainakin leveen hymyn irtoovan. :)

Tsemppiä ja aurinkoa suhteeseenne

Met eletään samaa vaihetta mieheni kanssa ja itse olen juuri se erityisen välttelevä osapuoli. Kliseemäisesti tuntuu että kasvamme erilleen koko ajan enemmän. En kestä enää hänen kosketustaan tai muutakaan. Jotain on pielessä, mikä tarvitsisi selvittää nyt puhumalla. Mutta tuntuu ettei hänelläkään ole enää halua paikata tätä. Karkaa vanhempiensa luo nykyään entistä enemmän ja alkaa jo omalla elekielellään tekemään pesäeroa.

Eniten ottaa päähän suhteessa se, että itse saa aina tehdä aloitteen kaikesta mitä tehtäisiin yhdessä ja miten vietetään aikaa. Hänellä ei ole lainkaan mielikuvitusta tai intoa tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Tuntuu kuin eläisin elämäni tylsintä vaihetta ja haluaisin vain pyristellä siitä ulos mahdollisimman nopeaan. Jos hän osoittaisi edes hiukan taistelutahtoa suhteemme eteen, mutta kun ei. Peruslaiska ja saamaton luonne ei kai taivu edes pahimman edessä. Alkaa vaan niin riittää....

Sinulle vihje. Istutua avokkisi alas ja koeta avata keskustelua. Vie hänet syömään, teatteriin tai vaikka tarakalla pyöräretkelle rantsuun. Pääasia että huomioit häntä ja yrität poistaa lukon keinolla millä hyvänsä. Älä vetäydy syrjään, se voi olla suhteenne kannalta tuhoisin ratkaisu.