Hei vain kaikille teille...onnellisille. Teillä on toisenne ja ystäviä. Elätte elämänne onnellisina loppuun asti...Minulla ei ole ystäviä. Olen ollut koulu kiusattu ja syrjitty. Minua on haukuttu, syrjitty, uhattu. Vanhempani erosivat. Köyhyys. Siskojen kanssa riitaa. Sairastuminen 18 vuotiaana. Syrjäytyminen kaveriporukoista. Masentuminen.
Sydämeni ei voisi olla särkyneempi kuin mitä se nyt on parhaimmillaan:( tuskin sitä saa korjatuksi ikinä vaikka olisi kuinka 5 tähden psykologi. Höpö höpö juttuja.
Voisin vetästä purkillisen särkylääkketä mitä minulla on tuolla kaapissa...*huoh tätä yksinäisen kurjempaa kurjaa yksinäisyyttä* sniif. olen niin surkea tapaus:(
Sydämeni ei voisi olla särkyneempi kuin mitä se nyt on parhaimmillaan:( tuskin sitä saa korjatuksi ikinä vaikka olisi kuinka 5 tähden psykologi. Höpö höpö juttuja.
Voisin vetästä purkillisen särkylääkketä mitä minulla on tuolla kaapissa...*huoh tätä yksinäisen kurjempaa kurjaa yksinäisyyttä* sniif. olen niin surkea tapaus:(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullakin.. Oon aina ollu hiljanen kaveri, äidillä on skitsofrenia ja pikkumuksuna elämä oli kamalaa.. Se on jättänyt ikuiset arvet, naisiin en uskalla luottaa yhtään, en edes osaa jutella niiden kanssa vaikka miten tahtoisin. Kavereita mulla kyllä on, mutta kaikki elävät parisuhteessa. En jaksa edes oikeen pitää niihin yhteyttä, tuntuu ikävältä olla aina se sinkku porukassa.. Masentaa ihan uskomattoman paljon, koko kesälomakin meni lähinnä sohvalla maatessa, ei vaan kiinnosta mikään.. Ei yhtään mikään, on mielettömän kamala herätä aina aamulla pahaan oloon.. Miettien miksen vaan voisi jäädä auton alle.. Sen verran nyhverö olen että vaikka kuolema monesti käy mielessä niin itse en sitä elämääni tule päättämään.. Joskus kymmenen vuotta sitten eräs tyttö kysyi multa olenko onnellinen, siitä päivästä lähtien oon joka aamu kysynyt iteltä ton kysymyksen.. Surullista, mutta en edes muista miltä tuntuu onni.. Olkaa ihmiset onnellisia jos on joku jota rakastaa, jos ootte onnen löytänyt! Mä haaveilen pienistä asioista, oma rakas, yhteinen talo ja lapsia. Siinä mun haaveeni. Ikävä kyllä tiedän ja pelkään sisimmässäni että lopun ikääni tulen yksin elämään.. Mitenkään uskovainen en ole, mutta monesti miettinyt että tämäkö on mun helvettini. Miettinyt oonko joskus tehnyt jotain pahaa että ansaitsen tän.. En tiedä.. Noh, eikai tässä auta kun ruveta nukkumaan, ja kohdata taas se aamun kamala tunne..
Joskus on tilanteita, että on kiedottava omat kädet itsensä ympärille ja sanottava, että minä ainakin rakastan sinua ja välitän sinusta.
Älä jää sänkyyn makaamaan, olet liian arvokas siihen, ruoki itsessäsi toista puolta. Millaista yksinpuhelua itsesi kanssa käy? Onko se aina vähättelevää ja moittivaa, kuka siellä puhuukaan? Puhu itsellesi kauniisti ainakin kerran päivässä. Älä rakenna itsellesi ajatuksillasi vankilaa. Olet arvokas ihminen, sinussa on varmaan ainakin yksi hyvä asia. Kauniit väriset silmät, avulias luonne, taitoa ymmärtää miltä muista tuntuu jne.?Kerro se.
Ei saa jäädä kotiin makaamaan ja murehtimaan. Rohkeesti vaan ihmisten ilmoille, sieltä niitä kavereita löytyy. Kansalaisopisto tarjoaa syksyisin monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Susta löytyy varmasti monia ominaisuuksia joista voit olla ylpeä! Niitä kannattaa käyttää ja kehittää. Sitä kautta se itsetuntoki pikkuhiljaa kohenee. :)
EI ELÄMÄ NIIN RASKASTA ,KATSO ILMOJAKIN JOSKUS SATAA JOSKUS TUULEE JA USEIN PAISTAA AURINKO .ON MULLAKIN OLLUT SURKEITA AIKOJA MUTTA NYT ON PAREMPI KUN SAA ASUA YKSIN JA LAPSET ON AIKUISIA,ÄLÄ VAIVU SYNKKYYTEEN JOKU IHMINEN NAUTII SIITÄ KUN NÄKEE MASENTUNEEN SAA LAITTAA OMAT VIRHEENSÄ TOISEN PIIKKIIN NAURA SISÄÄN PÄIN