miespolot

Ongelmani on seuraava: olen mielestäni hyvännäköinen nainen.Ihan totean vain realiteetin. Asun pienellä paikkakunnalla. En ole "sitoutunut", eikä minulla ole tällä paikkakunnalla, jossa olen asunut vain pari vuotta, kuin kaksi naispuolista "meno"ystävää (jotka seurustelevat). Joudun siis aika usein tilanteeseen, jossa istun ravintelissa pienessä pöhnässä, yksin. Seuraa seuraavaa; joku lähipöydän miespuolinen "siirtyy" pöytääni, ja, - ikäänkuin itsestäänselvyytenä, - alkaa iskuyritykset. Tässä vaiheessa iltaa olen jo niin tylsistynyt, että annan äijän yrittää, ja jopa tarjota. Pah. Vaikkkei voisi vähemmin kiinnostaa. Ärsyttää vaan, kun nainen ei voi lähteä yksikseen viihteelle, ilman että on loppuillasta seuraan tunkemassa vaikka millaista äijän puolikasta. Fiksu jutteluseura olisi erikseen, mutta ei kai nyt kukaan mimmi voi ravintelissa yksin istuessaan moista haluta, ainakaan täällä tuppu"kaupungissa!!! ps. Annan äijän tarjota, ja lopulta lähden ns. vessaan puteroimaan nenääni so. haihdun seuraavaan paikkaan.
111164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikä olikaan juttusi pointti? Itse pikkukaupungissa asuvana ei juolahtaisi mieleenikään istua "usein", kuten kuvasit viihteellä paikkakunnan ehkä ainoassa kuppilassa, tai siinä toisessa ravintelissa.. ei pienemmässä eikä isommassa pöhnässä.

Kyllä juttuseura on haettava silloin muualla, jos ei oman paikkakunnan miehet kiinnosta;=). Turha sitä on miehiä poloiksi nimitellä...

Äänestä

Sanot miehelle ei kiinnosta....ei vaadi kovin kummoista suoritusta.

Kyllä sulla on kaameen iso ongelma ;)....Ja toisekseen kovat luulot itsestäsi -olen mielestäni hyvännäköinen nainen-...niin ja todellisuudessa voisi verrata korppikotkaan :)

Äänestä

Minäkään en oikein ymmärtänyt mitä haet takaa tuolla kirjoituksellasi. Sama neuvo minultakin: Jos mies tungettelee etkä ole kiinnostunut, sanot kohteliaasti ettei kiinnosta ja haluat istua yksin. Jos ei tajua, sanot hiukan ilkeämmin tai siirryt muualle. Itseppähän aiheutat ongelmasi kun annat miesten tarjota drinkkejä etkä sano mitään.

Äänestä

jäi epäselväksi. Eli menet baariin ja haluat istua siellä rauhassa. Miksi ylipäätänsä lähteä sitten baariin, kun istuu kotona, niin ei varmasti aijjänkäppyrät tarjoudu juttusille.

Vai oliko ongelmasi, että siihen pakkautuu väärän tyyppisiä äijjiä ja odotat, jotain parempaa kohdallesi.

Mikäli näin on niin suosittelen, etsiytymään isompien paikkakuntien baareihin.

Itsekkin asun tuppukylässä ja voi zeesus näitä paikkakunnan baareja. Toinen on täysi räkälä, toinen hieman tasokkaampi paikka. Vaan kyllä siellä oli sellainen paikkakunnan sinkkukorppikotka-laivue paikalla, että oli otsassa pitelemistä, jotta tasonsa säilytti, eikä sotkeutunut moisiin.

Noh on niissä tuppukylien baareissa monesti nuorisoa perjantai-iltaisin.
Vaan itse jo vanhempana, ei oikein jaksa sitä nippanappa 20 vuotiaiden läppää, sulattaa.

Äänestä
  • hynttyyttyy

    Äänestä

  • hynttyyttyy kirjoitti:

    Nyt ymmärsin. Eli haluat istuskella baarissa omassa rauhassasi ja katsella hieman ympärillä hyörivää elämää.
    Se vain valitettavasti taitaa olla niin, ettei kukaan tarkalleen tiedä pelin sääntöjä.
    Jotkut miehet kokevat jopa velvollisuudekseen tarjota seuraa, mikäli baarissa on yksinäinen pöydässä istuva nainen.

    Itse pelaan hieman hienovarisemmin, kyllä nainen yleensä katseellaan kutsuu pöytäänsä, mikäli seuraa haluaa.

    Joten älä ainakaan katsele niitä miehiä silmiin liian pitkään voivat tulkita sen kutsuksi pöytääsi. Jos joku sua katsoo, niin käännä katseesi pois se on selvä merkki, eikä monikaan niistä ainakaan enää pöytääsi tuppaudu.
    Tietenkin vielä tuppautuu ne, sitkeimmät.

    Äänestä

  • hynttyyttyy kirjoitti:

    No jos istut yksin ravintolan pöydässä, saa siitä varmaankin vaikutelman, että odotat/kaipaat seuraa. Laita ensikerralla lappu pystyyn pöydälle, että "En kaipaa seuraa vaan haluan olla rauhassa." Vaan tuskin se mitään auttaisi...

    Vähän pelkään, että ne "fiksummat" miehet odottavat myös naiselta fiksuutta eivätkä he kuvittele löytävänsä sitä fiksua naista istumassa toistuvasti lähikuppilan pöydässä...

    Yleensä ottaen tulee mieleen, että jos istut paikallisen räkälän pöydässä tuon tuostakin, kaipaat juuri sellaista seuraa, mitä sieltä räkälästä löytyy. Itse en kaipaa lähiökuppilani tarjoamaa seuraa. Siksi en sinne menekään.

    Äänestä

Voi jumalauta että kehtaatkin valittaa moista että miehet tulee iskemään! Seuraavaksi ruikutat että voi kun työpaikkatarjouksia tulee oikealta ja vasemmalta!

Ammu ittes!

Äänestä

Minulla on ajatus. Juo itsesi tolkuttomaan känniin omassa kodissasi - säästät miespolojen rahaa ja saat tylsistyä ihan kaikessa rauhassa.

Äänestä
  • Tylsisty sinä kuule Rento-Reima, miespolonen, ihan vaan tietokoneesi ääressä. Laukomassa kyynisiä ja negatiivisia kommenttejasi, jotka mukamas ovat niin älykkään lakonisia, että jokaisen naisen huulilta kuuluisi virrata ihastunut huokaus. Huokaus kyllä kuuluu, muttei ihastunut, vaan säälivä. Tietysti tuollainen turhapuro-style voi johonkin purra, siinä sinun toivon pilkahduksesi sinne Huoneeseen. Sitten, kun olet tarpeeksi istunut siellä koneen ruutua tuijottamassa, voit peseytyä,kammata haivenesi, könytä ihmisten ilmoille ja hankkia sen kuuluisan Elämän. Jos olet koskaan moisesta kuullut puhuttavan. Se on sitä, ettei tarvitse istua 24 h vuorokaudessa pimeässä huoneessa nälvimässä ja nokkimassa.

    Sanavalintani "ongelma" oli tässä yhteydessä turhan vahva, huomaan. Maailmassa on todellakin paljon suurempia ongelmia, kuin miten välttyä iskuyrityksiltä kapakassa. Ehkäpä tuossa sanavalinnassa olikin sitä ironiaa sinulle, Reima Ratkaisu!(Ilman junttiutta, tosin). Valitettavan monet vastaukset pitävät sisällään juuri tylsääkin tylsempää stereotypistä ajattelua. Siis onko ajatuskuviot ihan oikeasti näin esihistoriallisia, ei voi olla! Kysyn,kuinka moni mies ei saa kapakassa istuessaan katsella normaalisti ympärilleen, vaan katse pitää pysytellä tuhkakupin tienoilla, ettei vaan vahingossa antaisi vääriä signaaleita!Mieluiten pitäisi pukeutua huntuun! Kuinka monen miehen tulisi jäädä kotiin yksin Ryyppäämään (sillä sitähän sen actionin on oltava, jos kapakkaan menee!), jos ei ole sitä pakollista kaveririnkiä mukana. Kuinka monen miehen tulisi suunnilleen sulautua seinätapettiin, ettei humalaiset naiset änkisi pöytään. Kuinka monen miehen pitäisi matkustaa viihteelle jonnekin sadan kilometrin päähän, jotta löytäisi tasokkaampaa seuraa kuin pubinsohvaperunat? Hah ja hah! Nyt lähden puleeraamaan itseäni, että näyttäisin jos mahdollista, vieläkin paremmalta, ihan vain itseni takia, ei miesten! Ps. Saan toki suuni auki, usein se ei vaan auta, tai tulee huorittelua tai ylimääräinen tositv-tuokio lähellä istuville. Harmittomin, ja samalla itselleni vaivattomin vaihtoehto on kadota koko paikasta huopmaamattomasti.

    Äänestä

  • hyntyyt tyy kirjoitti:

    Tylsisty sinä kuule Rento-Reima, miespolonen, ihan vaan tietokoneesi ääressä. Laukomassa kyynisiä ja negatiivisia kommenttejasi, jotka mukamas ovat niin älykkään lakonisia, että jokaisen naisen huulilta kuuluisi virrata ihastunut huokaus. Huokaus kyllä kuuluu, muttei ihastunut, vaan säälivä. Tietysti tuollainen turhapuro-style voi johonkin purra, siinä sinun toivon pilkahduksesi sinne Huoneeseen. Sitten, kun olet tarpeeksi istunut siellä koneen ruutua tuijottamassa, voit peseytyä,kammata haivenesi, könytä ihmisten ilmoille ja hankkia sen kuuluisan Elämän. Jos olet koskaan moisesta kuullut puhuttavan. Se on sitä, ettei tarvitse istua 24 h vuorokaudessa pimeässä huoneessa nälvimässä ja nokkimassa.

    Sanavalintani "ongelma" oli tässä yhteydessä turhan vahva, huomaan. Maailmassa on todellakin paljon suurempia ongelmia, kuin miten välttyä iskuyrityksiltä kapakassa. Ehkäpä tuossa sanavalinnassa olikin sitä ironiaa sinulle, Reima Ratkaisu!(Ilman junttiutta, tosin). Valitettavan monet vastaukset pitävät sisällään juuri tylsääkin tylsempää stereotypistä ajattelua. Siis onko ajatuskuviot ihan oikeasti näin esihistoriallisia, ei voi olla! Kysyn,kuinka moni mies ei saa kapakassa istuessaan katsella normaalisti ympärilleen, vaan katse pitää pysytellä tuhkakupin tienoilla, ettei vaan vahingossa antaisi vääriä signaaleita!Mieluiten pitäisi pukeutua huntuun! Kuinka monen miehen tulisi jäädä kotiin yksin Ryyppäämään (sillä sitähän sen actionin on oltava, jos kapakkaan menee!), jos ei ole sitä pakollista kaveririnkiä mukana. Kuinka monen miehen tulisi suunnilleen sulautua seinätapettiin, ettei humalaiset naiset änkisi pöytään. Kuinka monen miehen pitäisi matkustaa viihteelle jonnekin sadan kilometrin päähän, jotta löytäisi tasokkaampaa seuraa kuin pubinsohvaperunat? Hah ja hah! Nyt lähden puleeraamaan itseäni, että näyttäisin jos mahdollista, vieläkin paremmalta, ihan vain itseni takia, ei miesten! Ps. Saan toki suuni auki, usein se ei vaan auta, tai tulee huorittelua tai ylimääräinen tositv-tuokio lähellä istuville. Harmittomin, ja samalla itselleni vaivattomin vaihtoehto on kadota koko paikasta huopmaamattomasti.

    >jokaisen naisen huulilta kuuluisi virrata ihastunut huokaus.
    >Huokaus kyllä kuuluu, muttei ihastunut, vaan säälivä.

    Tarkoittaako sen, että kirjotan keskellä yötä sitä, että

    a) olen ollut ruudun ääressä koko päivän ja keksinyt vasta yöllä sanottavaa
    vai
    b) että olen juuri tullut jostain keskellä yötä ja päättänyt kirjoittaa vielä ajatuksia ennen nukkumaan menoa?

    >tarpeeksi istunut siellä koneen ruutua tuijottamassa, voit peseytyä,kammata haivenesi, könytä ihmisten ilmoille ja hankkia sen kuuluisan Elämän.

    Jos satut kohtaamaan minut baarissa, olen siisti, huoliteltu, käynyt suihkussa, ja tuskin huokailet tylsistymistä seurassani. Elämää löytyy, joskus hiukan liiaksikin, mutta ymmärrän toki että asenteeni vituttelee, kun en suostu olemaan samaa mieltä kaikkien kanssa.

    >ettei tarvitse istua 24 h vuorokaudessa pimeässä huoneessa nälvimässä ja nokkimassa.

    Ei toki, pieni vittuilu on paikallaan ainoastaan silloin kun joku naisenpuoli sen täällä ansaitsee. Ei ei, ole huoleti, vittuilen kyllä tarvittaessa miehillekin, ja jos on oikeata asiaa, niin sanon pahasti vaikka ihan naamatustenkin.
    Olet vaan ymmärtänyt pointtini hiukan pieleen, olemalla provosoiva tarkoituksenani on saattaa tiettyjä ihmisten mieliin juuttuneita kliseitä tarkempaan syyniin.

    >Sanavalintani "ongelma" oli tässä yhteydessä turhan vahva, huomaan. Maailmassa on todellakin paljon suurempia ongelmia, kuin miten välttyä iskuyrityksiltä kapakassa.

    Näetkös nyt? Pieni vittuilu sai sinut heti ajattelemaan asiaa uudestaan! :D

    >Siis onko ajatuskuviot ihan oikeasti näin esihistoriallisia, ei voi olla!

    Kyllä ne valitettavasti ovat. Ainakin tällä palstalla. Siksi haluan tuulettaa itse aina välillä, en pahuuttani vaan siksi että saisi jotain uutta näkyville.

    >Kuinka monen miehen tulisi suunnilleen sulautua seinätapettiin, ettei humalaiset naiset änkisi pöytään.

    Jep, kyllä toi toimii toisinkin päin, olet oikeassa. Kiitos kun annoit minullekin ajateltavaa.


    >Ps. Saan toki suuni auki, usein se ei vaan auta, tai tulee huorittelua tai ylimääräinen tositv-tuokio lähellä istuville.

    Jep, huomaan sen. Toivottavasti löydät joskus sitä kuuluisaa älykästä seuraa pubeistakin, mutta raivostuit jo munkin mielipiteistäni niin paljon, että ehkä kannattaa hiukan hillitä seuraavan kerran kun joku tulee jutulle. Ehkäpä sillä onkin jotain muuta kuin se iänikuinen mielessä (huomaa esihistoriallinen asenteeni)

    Vielä lopuksi kiitos oikeista mielipiteistäsi, ja laimea anteeksipyyntö aiheuttamastani tunnekuohusta. Oli mukavaa kuunnella ajatuksiasi.

    R.R

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hynttyyt tyy kirjoitti:

Ongelmani on seuraava: olen mielestäni hyvännäköinen nainen.Ihan totean vain realiteetin. Asun pienellä paikkakunnalla. En ole "sitoutunut", eikä minulla ole tällä paikkakunnalla, jossa olen asunut vain pari vuotta, kuin kaksi naispuolista "meno"ystävää (jotka seurustelevat). Joudun siis aika usein tilanteeseen, jossa istun ravintelissa pienessä pöhnässä, yksin. Seuraa seuraavaa; joku lähipöydän miespuolinen "siirtyy" pöytääni, ja, - ikäänkuin itsestäänselvyytenä, - alkaa iskuyritykset. Tässä vaiheessa iltaa olen jo niin tylsistynyt, että annan äijän yrittää, ja jopa tarjota. Pah. Vaikkkei voisi vähemmin kiinnostaa. Ärsyttää vaan, kun nainen ei voi lähteä yksikseen viihteelle, ilman että on loppuillasta seuraan tunkemassa vaikka millaista äijän puolikasta. Fiksu jutteluseura olisi erikseen, mutta ei kai nyt kukaan mimmi voi ravintelissa yksin istuessaan moista haluta, ainakaan täällä tuppu"kaupungissa!!! ps. Annan äijän tarjota, ja lopulta lähden ns. vessaan puteroimaan nenääni so. haihdun seuraavaan paikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu