Osituksesta

Olemme mieheni kanssa jättäneet erohakemuksen muutamia viikkoja sitten. Sain kuulla että olisin saamassa perintönä jonkinmoisen summan rahaa. Kuuluuko tämä raha osituksen piiriin vai ei? Osaako joku vastata?
141449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

että osituksessa huomioidaan se tilanne, mikä on kun avioero pannaan vireille = ensimmäinen vaihe.
Näin ollen mahdollisesti tuleva perintö ei kuulu osituksen piiriin.

Äänestä

käräjäoikeuteen, se päivän tilanne katsotaan osituksessa. Esim. erohakemus jätetty vaikka 1.8 käräjäoikeuteen ja 2.8 voitat lotosta täyspotin, niin tämä lottovoittosi ei kuulu enää osituksen piiriin, se on ihan kokonaan sinun käytössä eikä ex voi vaatia siitä mitään.

Äänestä
  • Vastaus oli oikea. Ap:n tulossa olevan perinnön osalta ratkaisevaa on perittävän kuolinpäivä, jolloin perintö katsotaan langenneeksi, ei esimerkiksi perinnönjaon pvm. tai se pvm, jolloin ap. vastaanotti perintönsä. Jos siis perittävä oli kuollut ennen ap:n avioeroasian vireille tuloa, perintö kuuluu ap:n ositettaviin varoihin, muussa tapauksessa ei.

    Äänestä

  • vielä tähän: 1-vaiheen alkamispäivä ei välttämättä ole sama kuin se pvä, jona paperit konkreettisesti toimitettiin käräjäoikeuteen. Omani vein perjantaina, joka oli ko kuun 20.pvä - mutta postissa tulleessa tiedoksiannossa oli harkinta-aika merkitty alkavaksi 23.pvä. Eli kannattaa olla tarkkana lottopottien kanssa... :-)

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Vastaus oli oikea. Ap:n tulossa olevan perinnön osalta ratkaisevaa on perittävän kuolinpäivä, jolloin perintö katsotaan langenneeksi, ei esimerkiksi perinnönjaon pvm. tai se pvm, jolloin ap. vastaanotti perintönsä. Jos siis perittävä oli kuollut ennen ap:n avioeroasian vireille tuloa, perintö kuuluu ap:n ositettaviin varoihin, muussa tapauksessa ei.

    Kaksi päivää on siis tärkeitä: perittävän kuolinpäivä ja avioeron vireilletulo-päivämäärä.

    Avioerohan tulee vireille, kun sitä yksin tai yhdessä haetaan käräjäoikeudesta. Mikä on siis yksin haettaessa eri asia, kuin harkinta-ajan alkaminen... joka alkaa siitä, kun toinen osapuoli saa asian tiedoksi.

    Jos perittävä kuolee, ennenkuin erohakemus on käräjäoikeudessa, niin perintö kuuluu ositukseen. PAITSI jos testamentissa on ns "avioehto".

    Äänestä

  • viilausta... kirjoitti:

    vielä tähän: 1-vaiheen alkamispäivä ei välttämättä ole sama kuin se pvä, jona paperit konkreettisesti toimitettiin käräjäoikeuteen. Omani vein perjantaina, joka oli ko kuun 20.pvä - mutta postissa tulleessa tiedoksiannossa oli harkinta-aika merkitty alkavaksi 23.pvä. Eli kannattaa olla tarkkana lottopottien kanssa... :-)

    >>Omani vein perjantaina, joka oli ko kuun 20.pvä - mutta postissa tulleessa tiedoksiannossa oli harkinta-aika merkitty alkavaksi 23.pvä.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Omani vein perjantaina, joka oli ko kuun 20.pvä - mutta postissa tulleessa tiedoksiannossa oli harkinta-aika merkitty alkavaksi 23.pvä.

    ja sieltä ilmenee, että "virallinen" päivä on 23.päivä. Virkailija totesi, että "voi olla, ettei mene tänään eteenpäin", kun paperin silloin pe päivällä virastoon kiikutin. Ja näin kävi, ei tuosta lapusta, joka postissa tuli, ole mainintaa 20. päivästä.

    Äänestä

  • paperini kirjoitti:

    Ei se vireillepanopäivä ole osituspäivä, ellette tee ositusta juuri sinä päivänä.
    Ositusperuste on se päivä jolloin olette selvittäneet jaettavan omaisuuden ja sen arvon, eli jos laitat vireille 1.1 ja voitat lotossa 1.2 eikä teillä ole ositusta tehtynä, voidaan se pahimmassa tapauksessa todeta jaettavaksi 50/50

    Äänestä

  • VIREILLE EI OLE OSITUSPV kirjoitti:

    Ositusperuste määräytyy 1-vaiheen vireilletulopäivänä, eikä siinä ole mitään "selvittelyvaroja". Ositusta ei tarvitse tehdä tuona päivänä, mutta se on mahdollista tehdä. Ota selvää ennen kuin puhut!
    Jos voitan lotossa 1.2. ja ero on pantu vireille 1.1., osituksessa otetaan lukuun 1.1 olemassa ollut omaisuus. Tuolla sanomallasi perusteella homma menisi täysin mielivaltaiseksi - eiväthän kaikki tee ositusta lainkaan! Meinaat siis, että jos vaikka toinen osapuoli kuolee 15 v eron jälkeen, ja silloin on pakko selvittää myös tekemättä jäänyttä ositusta koskevat asiat, varallisuus katsotaan sen kuolinpäivän tilanteen mukaan, vai..?

    Äänestä

  • VIREILLE EI OLE OSITUSPV kirjoitti:

    Ei se vireillepanopäivä ole osituspäivä, ellette tee ositusta juuri sinä päivänä.
    Ositusperuste on se päivä jolloin olette selvittäneet jaettavan omaisuuden ja sen arvon, eli jos laitat vireille 1.1 ja voitat lotossa 1.2 eikä teillä ole ositusta tehtynä, voidaan se pahimmassa tapauksessa todeta jaettavaksi 50/50

    Ei tuo todellakaan pidä paikkansa.

    Vireilletulopäivä määrää, mitä omaisuutta jaetaan. Siis se päivä, kun erohakemus on yksin tai yhdessä kiikutettu käräjäoikeuteen.

    Osituspäivä taas määrää, mikä tuon jaettavan omaisuuden arvo on. Vireilletulopäivän jälkeen hankittu/menenetty omaisuus ei ole jaossa mukana.

    Eli jos eroa on haettu tänään keskiviikkona, ja voittaa lotossa ensi lauantaina, niin lottovoittoa ei lasketa pesään mukaan. Jos taas olisi voittanut viime lauantaina, niin se lasketaan pesään mukaan. Näin siis vaikka ositus suoritettaisiin kahden vuoden päästä.

    Ja vastaavasti jos ero laitetaan tänään vireille, ja toinen omistaa 1000 kpl Oy Firma AB:n osakkeita, niin noiden osakkeiden arvo katsotaan osituspäivän mukaan (niiden määrä siis vireilletulopvm mukaan). Jos vaikka niiden osakkeiden arvo oli vireilletulopäivänä 200.000 €, mutta osituspäivänä 10.000€, niin jälkimmäinen summa jaetaan osituksessa. Ja vastaavasti: jos toinen on ennen ositusta myynyt nuo osakkeet, niin osituksessa silti ne huomioidaan.

    Äänestä

  • paperini kirjoitti:

    ja sieltä ilmenee, että "virallinen" päivä on 23.päivä. Virkailija totesi, että "voi olla, ettei mene tänään eteenpäin", kun paperin silloin pe päivällä virastoon kiikutin. Ja näin kävi, ei tuosta lapusta, joka postissa tuli, ole mainintaa 20. päivästä.

    >>Virkailija totesi, että "voi olla, ettei mene tänään eteenpäin", kun paperin silloin pe päivällä virastoon kiikutin

    Äänestä

  • ihan väärää tietoa! kirjoitti:

    Ei tuo todellakaan pidä paikkansa.

    Vireilletulopäivä määrää, mitä omaisuutta jaetaan. Siis se päivä, kun erohakemus on yksin tai yhdessä kiikutettu käräjäoikeuteen.

    Osituspäivä taas määrää, mikä tuon jaettavan omaisuuden arvo on. Vireilletulopäivän jälkeen hankittu/menenetty omaisuus ei ole jaossa mukana.

    Eli jos eroa on haettu tänään keskiviikkona, ja voittaa lotossa ensi lauantaina, niin lottovoittoa ei lasketa pesään mukaan. Jos taas olisi voittanut viime lauantaina, niin se lasketaan pesään mukaan. Näin siis vaikka ositus suoritettaisiin kahden vuoden päästä.

    Ja vastaavasti jos ero laitetaan tänään vireille, ja toinen omistaa 1000 kpl Oy Firma AB:n osakkeita, niin noiden osakkeiden arvo katsotaan osituspäivän mukaan (niiden määrä siis vireilletulopvm mukaan). Jos vaikka niiden osakkeiden arvo oli vireilletulopäivänä 200.000 €, mutta osituspäivänä 10.000€, niin jälkimmäinen summa jaetaan osituksessa. Ja vastaavasti: jos toinen on ennen ositusta myynyt nuo osakkeet, niin osituksessa silti ne huomioidaan.

    auton ja asunnon arvo putosi, kun ositus kesti, autosta en saanut mitään kun sen arvo putoo vuosi vuodelta paljon ja velkaa siitä oli myös paljon , exä kulutti sitä surutta. Exä sai sen velkoineen. Asunnosta arvon pudotus koski kumpaakin.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Virkailija totesi, että "voi olla, ettei mene tänään eteenpäin", kun paperin silloin pe päivällä virastoon kiikutin

    paikkakunnalla ei osata asiaa hoitaa: oman hakemukseni kiikutin suoraan sihteerin nokan eteen perjantaina noin klo 11 aamupäivällä. Kaverilta tuossa kysyin, miten heidän harkinta-aikansa lähti pyörimään? Vei yhteisen hakemuksen 17.pvä, papereissa lukee vireilletulopäivänä 18.pvä.

    Äänestä

  • meidän... kirjoitti:

    ...teidän paikkakunnalla. Tai sitten sekoilette päivissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taivaan lahja kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa jättäneet erohakemuksen muutamia viikkoja sitten. Sain kuulla että olisin saamassa perintönä jonkinmoisen summan rahaa. Kuuluuko tämä raha osituksen piiriin vai ei? Osaako joku vastata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu