Tätä palstaa jonkin verran luettuani päätin pyytää kommenttejanne, mitä seuraavassa tilanteessa kannattaisi tehdä tahi miten koettaa tilannetta korjata.
Olen appivanhempieni ensimmäinen ja ainoa miniä. Olen vain tavallinen tallaaja, en akateemisesti koulutettu enkä malli-missi-kaunotar, mutta luullakseni pärjään koulutus-, sivistys-, ansio-, työ- ja ulkonäkövertailussa siinä missä muutkin keskivertotallaajat.
Omasta mielestäni en ole erityisen huono miniä, vaan olen pyrkinyt pitämään yllä ystävällisiä välejä appivanhempiini. Ongelmaksi on kuitenkin alkanut tulla viimeaikoina lisääntynyt eri arvoinen kohtelu mieheni ja minun perheen sekä heidän toisen lapsensa (tytär) perheen välillä. Nykyään tilanne on mennyt siihen, että mieheni ja minut kutsutaan käymään vain, jos anoppilassa tarvitaan apua siivouksessa, takkapuiden tekemisessä, puutarhatöissä, veneen remonteissa jne. Tytär perheineen ilmestyy kuvioihin silloin kun on kyse jostain "kivasta" eli puutarhajuhlista, perjehdusretkistä tms.
Maljan ylitsevuoto tapahtui parisen viikkoa sitten, kun meille tuli tekstari, jolla mieheni sisar ilmoitti, että heidät pitäisi seuraavana päivänä viedä autolla satamaan kello se ja se, kun he lähtisivät isän ja äidin kanssa purjehtimaan. Lupasimme viedä ja sovitimme omat kuviomme sen mukaan. 3 tuntia ennen sovittua lähtöaikaa tuli viesti, että eikun lähtöä aikaistetaan 2 tuntia eli kaikki meidän kuviomme menivät uusiksi ja puoli tuntia edellisen jälkeen appiukko soitti, että eikun pitääkin tulla vielä puoli tuntia aikaisemmin. Kumpikaan ei tytär eikä isä kysynyt, olisiko meillä ollut jotain muita menoja - se vaan oli heistä itsestään selvää, että meillä on aikaa juosta heidän pillinsä mukaan.
Tätä ennen maljaa ovat täyttäneet esim. saamamme lahjat. Jos nyt jätetään listalta pois kaikki ne kamalat sisustusesineet, lakanat jne, joita olemme saaneet, niitä kun tuntuu tulevan lahjaksi useimmilta anopeilta. En silti ymmärrä, miksi niitä on pakko antaa. Ensi alkuun ajattelin, että kyse on hänen kokemattomuudestaan uudessa roolissa, mutta kun yritin avittaa ja sopivasti ennen merkkipäiviä vihjailla (toisinaan jopa suoraan sanoa), mitä tarvitsisimme, ei sillä ollut vaikutusta. Ei edes siitä huolimatta, että ehdottamani, pyytämäni lahjat olisivat olleet halvempia kuin ne hänen valitsemansa. Toiseksi viimeinen pisara oli sitten se, kun saimme lahjat "täysille kymmenille", ne osuvat kaikilla neljällä (mieheni, minä, mieheni sisar ja hänen miehensä) peräkkäisiin vuosiin (siis kahteen vuoteen). Minä sain kirpputorilta ostetun tarjouskirjan hintalapulla, mieheni paikallisesta tarjoustalosta hankitun puseron ja mieheni sisar designkaapin, hänen miehensä juhlat eivät ole vielä olleet...
Sen verran sieppasi, että ostin appiukolle viimeksi lahjaksi (jostain syystä meidän perheessämme myös appivanhempien lahjojen ostaminen jää minulle) kirjakaupan ale-laarista opuksen ja jätin hintalapun paikalleen. Katsoivat kyllä vähän pitkään appi ja anoppi toisiaan, mutta eivät sanoneet mitään.
Tilanne harmittaa minua eniten mieheni puolesta, sillä minusta on väärin, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan noin eri arvoisesti.
Onko vika jotenkin minussa? Onko tämä anopin ja appiukon tapa kertoa, että he olisivat halunneet ainoalle pojalleen paremman vaimon?
Avioliittomme on onneksi onnellinen, joten siihen eivät appivanhempani ole ainakaan vielä saaneet kiilaa löydyksi, jos tuo nyt on sitten sen yrittämistä.
Jaksan kyllä sietää heitä ja kälyäni pakollisten sukulaisvisiittien verran, mutta onko mitään keinoa saada anoppi huomaamaan oman toimintansa epätasa-arvoisuus/ärsyttävyys.
Olen appivanhempieni ensimmäinen ja ainoa miniä. Olen vain tavallinen tallaaja, en akateemisesti koulutettu enkä malli-missi-kaunotar, mutta luullakseni pärjään koulutus-, sivistys-, ansio-, työ- ja ulkonäkövertailussa siinä missä muutkin keskivertotallaajat.
Omasta mielestäni en ole erityisen huono miniä, vaan olen pyrkinyt pitämään yllä ystävällisiä välejä appivanhempiini. Ongelmaksi on kuitenkin alkanut tulla viimeaikoina lisääntynyt eri arvoinen kohtelu mieheni ja minun perheen sekä heidän toisen lapsensa (tytär) perheen välillä. Nykyään tilanne on mennyt siihen, että mieheni ja minut kutsutaan käymään vain, jos anoppilassa tarvitaan apua siivouksessa, takkapuiden tekemisessä, puutarhatöissä, veneen remonteissa jne. Tytär perheineen ilmestyy kuvioihin silloin kun on kyse jostain "kivasta" eli puutarhajuhlista, perjehdusretkistä tms.
Maljan ylitsevuoto tapahtui parisen viikkoa sitten, kun meille tuli tekstari, jolla mieheni sisar ilmoitti, että heidät pitäisi seuraavana päivänä viedä autolla satamaan kello se ja se, kun he lähtisivät isän ja äidin kanssa purjehtimaan. Lupasimme viedä ja sovitimme omat kuviomme sen mukaan. 3 tuntia ennen sovittua lähtöaikaa tuli viesti, että eikun lähtöä aikaistetaan 2 tuntia eli kaikki meidän kuviomme menivät uusiksi ja puoli tuntia edellisen jälkeen appiukko soitti, että eikun pitääkin tulla vielä puoli tuntia aikaisemmin. Kumpikaan ei tytär eikä isä kysynyt, olisiko meillä ollut jotain muita menoja - se vaan oli heistä itsestään selvää, että meillä on aikaa juosta heidän pillinsä mukaan.
Tätä ennen maljaa ovat täyttäneet esim. saamamme lahjat. Jos nyt jätetään listalta pois kaikki ne kamalat sisustusesineet, lakanat jne, joita olemme saaneet, niitä kun tuntuu tulevan lahjaksi useimmilta anopeilta. En silti ymmärrä, miksi niitä on pakko antaa. Ensi alkuun ajattelin, että kyse on hänen kokemattomuudestaan uudessa roolissa, mutta kun yritin avittaa ja sopivasti ennen merkkipäiviä vihjailla (toisinaan jopa suoraan sanoa), mitä tarvitsisimme, ei sillä ollut vaikutusta. Ei edes siitä huolimatta, että ehdottamani, pyytämäni lahjat olisivat olleet halvempia kuin ne hänen valitsemansa. Toiseksi viimeinen pisara oli sitten se, kun saimme lahjat "täysille kymmenille", ne osuvat kaikilla neljällä (mieheni, minä, mieheni sisar ja hänen miehensä) peräkkäisiin vuosiin (siis kahteen vuoteen). Minä sain kirpputorilta ostetun tarjouskirjan hintalapulla, mieheni paikallisesta tarjoustalosta hankitun puseron ja mieheni sisar designkaapin, hänen miehensä juhlat eivät ole vielä olleet...
Sen verran sieppasi, että ostin appiukolle viimeksi lahjaksi (jostain syystä meidän perheessämme myös appivanhempien lahjojen ostaminen jää minulle) kirjakaupan ale-laarista opuksen ja jätin hintalapun paikalleen. Katsoivat kyllä vähän pitkään appi ja anoppi toisiaan, mutta eivät sanoneet mitään.
Tilanne harmittaa minua eniten mieheni puolesta, sillä minusta on väärin, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan noin eri arvoisesti.
Onko vika jotenkin minussa? Onko tämä anopin ja appiukon tapa kertoa, että he olisivat halunneet ainoalle pojalleen paremman vaimon?
Avioliittomme on onneksi onnellinen, joten siihen eivät appivanhempani ole ainakaan vielä saaneet kiilaa löydyksi, jos tuo nyt on sitten sen yrittämistä.
Jaksan kyllä sietää heitä ja kälyäni pakollisten sukulaisvisiittien verran, mutta onko mitään keinoa saada anoppi huomaamaan oman toimintansa epätasa-arvoisuus/ärsyttävyys.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos todellakin aiot ottaa tehtäväksesi kasvattaa ja avartaa anoppisi mieltä sekä lujasti uskomaan siihen, että oikeudenmukaisuus ja hyvät tavat voittaisivat, niin siihen hommaan sinulla menee taatusti kaikki energiasi. Paras keino on vaan oppia hyväksymään se, mitä hän on, mutta vetämään kunnon rajat mistä anoppi pääsee sinun puolellesi sörkkimään.
Toivon, että sinulta löytyisi enemmän puhtia sanoa ei tilanteissa, joissa yleensä ihmiset sanovat ei. Jos käly vaatii kuljetuksia, jotka eivät sinulle ja perheellesi sovi, niin sellaisessa tilanteessa ilmoitetaan selvästi ja ääneen ettei nyt vaan käy. Totta kai vastareaktio voi pelottaa ja huolettaa, mutta elämä nyt on sellaista ettei kaikkia voi millään miellyttää ja yleensä vähiten lähiomaisia. Eli rohkeasti vain pohtimaan miehesi kanssa mitä te olette valmiit heille tekemään (lue palvelemaan).
Ja pöh, jos kälysi perheineen luuhaa appivanhempien jaloissa, niin kyllä se myös juoruaa siitä ettei kälyparka ole kovinkaan aikuiseksi kasvanut ja jos niinkin iso tyttö tarvitsee mamma- ja pappakultaa ratkaisemaan hänen perheensä vapaa-ajanongelmat, niin kiitä itseäsi miten sinä kykenet aikuisena ihmisenä kehittämään omaakin tekemistä. Onhan sinulla varmasti ystäviä, harrastuksia ja mitä itsekään tykkäisit, jos sinun oma sukusi olisi kaiken aikaa odottamassa sinua perheinesi heidän luokseen? Tsori vaan, mutta vaikuttaisi aika kypsymättömältä ja lapselliselta touhulta.
Hyviin tapoihin ei kuulu katsoa lahjahevosta suuhun. Anna anoppisi ostaa mitä tahtoo, koska teillä varmasti on lähitienoolla kierrätyskeskus, kirpputori tai peräti jos jotakin voisi antaa eteenpäin. Anoppisi tarkoittaa vain hyvää-omalla tavallaan- ja on sinulta tahditonta ryhtyä pyytämään muuta, vaikka perustelusi olikin ihan järkevää ettei menisi rahaa turhan päiten hukkaan. Noh, sinä et ole vastuussa anoppisi taloudesta ja hän tuhlatkoon sitä mielensä mukaisesti.
Mielestäni sinun suurin ongelmasi on reagoida asioihin, joita ei koko maailmanhistorian aikana ole kukaan vielä ratkaissut. Anoppi-miniä-suhde on klassisimpia esimerkkejä valtataistelusta, jossa kumpikaan osapuoli ei tule voittamaan. Viisas vetäytyy ja kohauttaa olkapäitään. Suuntaa voimasi oman elämäsi mukavuuden kohentamiseen ja anna sellaisten olla, joille ei voi kerta kaikkiaan mitään. Et menetä siinä mitään, vaan päinvastoin saat enemmän elintilaa ja ilmaa hengittää. Myös se, ettet ota itseesi heistä voi hyvinkin muuttaa suhderakenteita ja yllätyksiä voi seurata. Sinulle myönteisiä yllätyksiä.
Tiedän tunteen, kuinka *marsipaani emakko* riemastuttaa tasakymmenten lahjana. Loukkaushan se oli ja siksi tarkoitettukin. Samoin myös palautetut joululahjat joulun jälkeen. Jotka eivät olleet mielyttäneet saajaa.
Itse asiassa, haluaisin antaa tämän neuvon teille. Kun tulee kutsu *työleirille* kaiken muun mukavan merkeissä. Ilmoittakaa, että on nyt muuta menoa. Koska se ilmaisen työntekeminen ei lopu muuten koskaan. Ja kait se vävynkin kourassa lakkapensseli pysyy. Huoltakoon veneen apen kanssa yhdessä. Kun sitä kerran yhdessä käyttävätkin.
Niin kauan käyttävät teitä hyväksi, kun itse annatte sen tapahtua.
> Huoltakoon veneen apen kanssa yhdessä. Kun sitä kerran yhdessä käyttävätkin.
Mua olisi kyllä turha pyytää huoltamaan venettä, jos en itse kuuluisi sen vakikäyttäjiin. Itse teen kyllä mökin maalausta, hakkaan halkoja ja muuta vastaavaa kun olen itsekin joskus siellä mökillä.
Isäukko on joskus haikaillut mua metsätöihin, mutta koska itse olen sitä mieltä että pikkutilkut tulisi ehdottomasti myydä jollekin, jonka into riittää oikeaan metsänhoitoon, en aio siihen savottaan lähteä.
Hiukan samassa veneessä vähän erilaisin variaatioin. Meillä mennään samalla tavalla mieheni sisaren perheen "pillin mukaan", tai siis myös meidän perheessämme mentäisiin, jos antaisimme mahdollisuuden. Anopin mielestä kaikki pitää mennä mahdollisimman sujuvasti tyttären perheen kannalta, vaikka siinä sitten muut (appiukko, poikansa perheineen) joutuisivat joustamaan. Poikaa sen sijaan olisi oikein kätevä käyttää kaikenmaailman avuntarpeisiin, jos emme välillä sitä rajoittaisi.
Syytä tähän en ole keksinyt. Samanlaista touhua tiedän olevan myös miehen suvussa eräässä toisessa perheessä. Sielläkin tyttären perhe määrää tahdin, joskus pojan perheen kustannuksella. Itsekseni olen näistä esimerkeistä päätellyt, että kyseessä on jonkinlainen päällejäänyt mammavietti anopilla, pitää saada passata ja hyysätä, ja pitää olla mielinkielin. Mutta kuka itseäänkunnioittava anoppi hyysäisi miniää??? Joten huomaavat tai eivät, tällaiset anopit laittavat poikansa ja tyttärensä eriarvoiseen asemaan, koska jotakuta he haluavat passata, mutta ei taida löytyä montaa anoppia, joka kehtaisi itselleen tai tuttavilleen myöntää, että miniää (jonka passaaminen tulisi siinä sivussa kuin pojankin). Siksipä se täytyy rajoittaa tyttären perheeseen, koska on kuitenkin eri asia passata vävyä kuin miniää...
Ja ennen kuin kukaan anoppi tai miniä keksii mitään järjettömyyksiä, tässä ei ole kyse siitä, että minua miniänä pitäisi anopin passata, tai minun menojeni mukaan elämäänsä tahdittaa. Mutta se sieppaa välillä, kun näkee pojan olevan "alemmassa" asemassa kuin sisarensa.
Ja sinulle aloittaja, ei ole mitään keinoa saada anoppia muuttamaan tapojaan. Meillä näiden "sääntöjen" mukaan on menty vuosikausia, ja varmaan mennään niin kauan kuin anopissa virtaa riittää. Kyse ei ole siitä, että olisit huono miniä sinänsä, vaan todennäköisesti siitä, että olet miniä, toinen nainen, jonka kuuluu hoitaa oma tonttinsa, ja jonka mukaan anoppi ei ainakaan aio hyppiä... Tosin tytärkin on aikuinen nainen, jonka periaatteessa kuuluisi kyetä samaan, mutta kukas meistä on täydellinen. ;-)
Toi lahjajuttu oli oikein hyvä. Kyllä minäkin valitsen lahjat sen mukaan, mitä itse saan. Jos lahja on puhdasta vittuilua, seuraavalla kerralla diabeetikon lahjapaketissa on karkkipussi.
"Nykyään tilanne on mennyt siihen, että mieheni ja minut kutsutaan käymään vain, jos anoppilassa tarvitaan apua siivouksessa, takkapuiden tekemisessä, puutarhatöissä, veneen remonteissa jne."
Ainahan sitä aktiivisilla ihmisillä menoja on. Itse olen nykyään virtuoosi kieltäytymään kohteliaasti aikatauluihin tai joihinkin muihin menoihin vedoten epäkiitollisista hommista (anopin/vanhempien hommista ei kyllä tarvi luistella, mutta minua ei kyllä saa jonkun puolitutun muuttomieheksi [ystävät ihan eri juttu], aina on jotain menoa tai vähintään flunssa ;).
"Lupasimme viedä ja sovitimme omat kuviomme sen mukaan. 3 tuntia ennen sovittua lähtöaikaa tuli viesti, että eikun lähtöä aikaistetaan 2 tuntia eli kaikki meidän kuviomme menivät uusiksi"
Miksi olette noin nyhveröitä? On täysin päivänselvää että purjehtiminen voi odottaa, joten minä olisin kohteliaasti ilmoittanut, että ainoastaan alkup. aikataulu käy ja jos se ei kelpaa, on etsittävä toinen kyyti.
"Jaksan kyllä sietää heitä ja kälyäni pakollisten sukulaisvisiittien verran, mutta onko mitään keinoa saada anoppi huomaamaan oman toimintansa epätasa-arvoisuus/ärsyttävyys."
Ei.
Tietty velvollisuudentunto aina vaikeuttaa hieman tuota EI:n sanomista.
Mutta hyväksikäytössäkin pitää olla jokin *roti*. Miksi suoda vanhemmille laatuaikaa omalla kustannuksella. Jos heiltä ei tule koskaan mitään vastapalveluksia. Vaan ne siirettään aina toisen sisaruksen hyödyksi.
Itse suosittelen nykyisin vanhemmalleni, että kotitalousvähennykset voi laittaa verotukseen. Ja ostopalvelut löytyy puhelinsoiton päästä. Haukkumiset olen saanut kiittämättömyydestäni palkaksi. Mutta on ne tullut aikaisemminkin, vaikka orjana olin.
> Tietty velvollisuudentunto aina vaikeuttaa hieman tuota EI:n sanomista.
Sitä varten pitääkin olla noita tekosyitä, sillä niiden avulla pääsee kaikista ikävistä velvollisuuksista eroon ilman että tarvitsee sanoa suoraan ettei kiinnosta paskan vertaa (oikeilla superlusmuilla on _aina_ sata syytä, miksi ei voi tehdä sitä tai tätä, omiin hommiin kyllä talkooporukkaa värvätään vaikka toiselta puolelta Suomea).
Sitäpaitsi liian hankalista hommista kieltäytyminen ei ole mitään lusmuamista. Mun siskon mies tuli käymään naapurikaupungissa sijaitsevalla mökillään ja ajoi siinä sivussa meidän kaupungin ohitse. Kutsui meidät mökilleen käymään, mutta ei meitä oikein huvittanut lähteä kun oli muita suunnitelmia se olis ihan hyvin voinut käydä kahvilla kun kerran ohi ajoi (toki oli kyllä melko myöhään liikkeellä, joten ymmärrän kyllä miksei pysähtynyt). Sanottiin vain kohteliaasti, ettemme nyt kyllä ehdi.
En todellakaan lähde ajamaan sataa kilsaa kahvikupposen takia, mutta varmasti moni nyhverö olisi lähtenyt kun siskon miestä näkee niin harvoin. Toisaalta eihän se voinut tietää meidän suunnitelmista ja varmaan ajatteli, että ehdittäisiin olla kylässä eikä vain juopassa kahveja. Pointtini on, että emme alkaneet siirtelemaan omia asioita, eikä siskon miehellekään varmasti jäänyt huonoa mieltä kun vetosimme (tällä kertaa todellisiin) kiireisiin.
> Ja ostopalvelut löytyy puhelinsoiton päästä. Haukkumiset olen saanut kiittämättömyydestäni palkaksi. Mutta on ne tullut aikaisemminkin, vaikka orjana olin.
Jos aina vaan tulee haukut, niin kannattaa muistaa että tyhjää saa pyytämättäkin. On täysin turha itseään rasittaa, jos ei edes kiitosta saa raadannasta.
Se on jo alusta asti mennyt pieleen. Kateus on kalvava vouma.
"Onko vika jotenkin minussa? Onko tämä anopin ja appiukon tapa kertoa, että he olisivat halunneet ainoalle pojalleen paremman vaimon?"
Et ole varmasti huono miniä, mutta olen itse kokenut myös tuollaista "toisarvoisuuden" tunnetta. Tytär menee aina miniän ja pojan ohi. Muista se. Meidän perheessä oli sama tilanne. Meille soitettiin vain jos hätä oli suuri ja tyttärellä tai anopilla oli ongelmia. Se haluttiin syytää niskaamme. Miehelleni soitettiin vain jos jotain neuvoa tarvittiin. Mutta annas olla jos todella neuvottiin, niin sitten tuli ihmettelyä anopin puoleta...ai jaa, kaikki on taas hyvin.
Ei tartte aina hypätä kun anoppi hypyttää, mutta en usko että hän sen tunnustaisi, että hän kohtelee sinua jotenkin toisin kuin tytärtään.
Mutta en ole siinä paras neuvoja, koska hyppäsin itsekin monia vuosia mutta sitten jonain kauniina päivänä teimme melko selvän pesäeron.
Sanoimme EI, emme tule jouluna sinne. EI emme tule lomalla sinne, tulemme sitten joskus.
Se selvensi suhdettamme melkoisesti, alussa vaivasi hieman huono omatunto, mutta sekin meni ohitse. Uskon jopa anopin ja tyttären olleen onnellisia, ettemme tehneet enää niitä "pakkovierailuija".
Muutenkin olisi hyvä puhua suoraan omienkin vanhempien kanssa. Kävimme vanhempieni luona parinviikon kesälomalla joka vuosi, koska asuimme kauempana ja kesämökkimme oli lähistöllä. Nyt vasta kun vanhempani ovat jo haudan levossa kuulin, että he olisivat halunneet olla muutaman yön lomamme aikana myös yksin ja meidän olisi pitänyt olla enemmän mökillämme.
Tragikoomista oli, me kuvittelimme ja ymmärsimme vanhempieni puheista silloin, että he odottivat meitä joka ilta mökiltä heille yöksi. Me olisimme mielellämme olleet enemmän mökillämme, mutta emme hennonneet äidin ja isän odottamisen vuoksi. - Siis - avoimuus olisi silloinkin ollut paikallaan. Emme kukaan meistä kärsineet tilanteesta, mutta olisi ollut helpompaa kun/jos olisimme puhuneet asiat niin kuin ne olivat.
On vielä ihan pakko jatkaa tätä keskustelua, ja kertoa anoppi-käly-miniä episodi 2, joka ironista kyllä sattui samana päivänä kun olin ensimmäisen viestini kirjoittanut.
Käly ilmaantui käymään, sillä hän halusi keskustella äitinsä tulevasta tasavuosipäivästä loppuvuodesta. Olin ihan unohtanut, että anoppikin täyttää pyöreitä tänä vuonna. Hänellä oli loistava lahjaidea - lähetetään isä ja äiti jonnekin ulkomaille matkalle kahdeksi viikoksi tai no ainakin viikoksi. Tässä kohtaa tuntosarvet pomppasivat esiin päästäni ja aivan oikein. Selitys jatkui kohdevaihtoehdoilla, hintavaihtoehdoilla ja sitten tuli loppukevennys: "kun mä olen nyt nähnyt näin paljon vaivaa ja suunnitellut tän koko jutun, niin te varmaan maksatte matkan ja mä hommaan kukat ja kortin". Kyllä - aivan oikein- hänen mielestään parin esitteen hankkiminen ja muutaman nettisivun avaaminen oli niin vaativaa työtä, että se kuittaisi heidän osuutensa matkan hinnasta. No ok, onhan hän akateemisesti koulutettu (tekee viidettä vuotta graduaan, tekee hanttijobia nakkikioskilla, eikä varmaan koskaan valmistu) eli työstä pitää saada kunnon palkka, mutta silti.
En voinut muuta kuin purskahtaa raikuvaan nauruun ja ilmoittaa, ettei hän voinut olla tosissaan ja vaikka olisikin, niin me olimme jo lahjamme hommanneet. Käly poistui enemmän kuin loukkaantuneena. Onneksi olen niin paljon nopeampi puhuja kuin mieheni, hän olisi voinut jopa suostua tuohon käsittämättömään ehdotukseen, koska kyse oli sentään hänen äidistään.
No, mitäpä anoppi saa lahjaksi? Sitä en vielä tiedä, mutta kukkakimpun asemasta olen päättänyt teettää hänenlle tämän keskustelun innoittamana marsipaaniemakon! Ottakoon sen sitten vaikka avoimena sodan julistuksena!
ja vielä todella oikeassa paikassa!!!! Onnittelut!=)
Jatka samaan malliin, siis mää ainakin jatkaisin!!!
Marsipaaniemakko anopille (edes vitsillä), koska käly mokasi? Edellisen viestisi mukaan et ole huono miniä, vähän tahdottomia miehesi kanssa ehkä olette. Mutta jos mitään tuollaista aikoisit oikeasti toteuttaa, olisit just sellainen, millainen täällä useat vali-vali-miniät. Ei puhuta asioista asioina, vaan urputetaan muualla ja sitten, kun pinna ei enää kestä, tehdään jotain turhaa, typerää ja riitaahaastavaa.
Opetelkaa miehesi kanssa elämään omilla ehdoillanne. Antakaa kälyn veneilyn odottaa, jos muutettu aika ei teille sovi (miksi yleensäkään ryhtyä aikuisten ihmisten kuskiksi muuten kuin poikkeustapauksessa?). Te olette tilanteen avain, koska anoppi ei muutu ja miksi kälykään muuttuisi? Eihän heidän mielestään tilanteessa ole mitään pielessä. Teidän mielestänne on, mutta tehän voitte alkaa elää ihan sitä kuuluisaa omaa elämää. Ja jos ongelma on miehessäsi eli hän on niin tassukka, että antaa äidilleen ja sisarelleen kaikessa periksi, niin mitäs jos juttelisit hänen kanssaan? Mutta väärässä paikassa revittely, se on niin perisuomalaista, ei niin!
Pidät rajat joita todellakin noudatat, et anna pompottaa perhettäsi. Mutta marsipaaniemakon ostolla annat avaimet kälyllesi ja anopillesi, jos tajuat mitä tarkoitan.
ei, vai? Ei se nyt ihan sillee mene! Miksi miniän tarvitsisi koittaa miellyttää sillä lahjalla nyt anoppia, kun ei anoppikaan sitä yritä???
Miniähän kertoi jo ekassa viestissä "kostaneensa" anopin hupsut lahjat (kostohan se on aina tervettä, eiks ookin?). Mutta tässä jälkimmäisessä viestissä hän suunnitteli antavansa anopille sen marsipossun suivaantuneena kälyn suunnitelmiin. Miksi anoppia pitäisi, sinun logiikkaasi seuraten, ns. potkia päähän kälyn ajattelemattomuuden vuoksi?
Pelkästään kälyn takia? Näyttäis vähän siltä, et on anoppiinkin hitsannut kiinni ihan muutenkin (hyväksikäytöt, kiittämättömyys, pellenä pitäminen ym.), vai?
Ja ei hei, paskan nieleminen on paljon terveempää!
No en tietenkään voi olla siitä varma. Päättelin sen vain aloittajan tekstistä, en mistään omista oletuksistani. :) Ja mitä tulee siihen anopin käytökseen, niin vanha koira ei opi uusia tapoja, mutta nuori oppii. Siis miniä ja miehensä voivat muuttaa tilannetta. Niin kuin muuten jokainen meistä omalta kohdaltaan, mutta toisia ihmisiä on vaikea muuttaa (sitä yrittäessä heitä voi tietysti katkeruuksissaan loukata, mutta sekään ei varsinaisesti muuta mitään, saapahan vaan pahanolon kierteen jatkumaan).
että yritetään olla toisille mieliksi, ja toivotaan, että saisi itsekin omalle kohdallensa samanlaista kohtelua... Joten ehkä siihen muuttumiseen auttaa kuitenkin se heidän oma lääkkensä, tietää miltä tuntuu kun tehdään ilkeesti, ja ehkä voi seuraavallakin kerralla miettiä, kun tekee mieli tehdä ilkeesti, että tuntuuko se mukavalta sitten omalla kohdalla...
En usko että vanhan koiran v:mäinen käytös on ollut voimassa muuta kuin silloin, kun minä on astunut kuvaan, eli vanhalla koiralla temput ei ole välttämättä kuitenkaan niin vanhoja, kuin mitä koira on itse...
Ja ihan oikein tämä miniä tilannetta on nyt muuttamassakin, typerää ottaa huonoa käytöstä mukisematta vastaan!
Jännä tuo sinun ohjeesi, että opastat näitä nuoria *muuttamaa* tilannetta omalta kohdalta. Mutta vaikka he kuinka muuttaisivat, niin se ei ongelmaa kuitenkaan poista. Kun se muutos ei kohdistu varsinaiseen ongelmaan (anoppi&tytär). Itse asiassa ohitat varsinaisen *ongelman* käden huitaisulla ja toteamuksella, että vanhaa koiraa on turha.. jne.
Pikemminkin nuorien olisi otettava etäisyyttä ongelmaan. Rajoittaa tapaamiset minimiin, jopa lopetettava ne kokonaan. Ja kaikki ilmaispalvelut, siivousavut mattöpyykkeineen ja ruohonleikkuineen pois. Antaa *ongelman* hoitaa itse omat kotityöt, jotta ei pidä *apulaisiaan* täysin itsestään selvyytenä ja arvottomina kotiorjina.
Kyllä aikuisten vanhempien pitäisi kyetä olrmaan tasapuolisia kaikkia lapsiaan kohtaa.
Ei, en ohita ongelmaa huitaisulla tai muullakaan. Olen vain sitä mieltä, että jokainen, joka kokee elämässään ongelmia ja vaatii, että niiden poistamiseksi jonkun toisen ihmisen on muututtava jollain tavalla, lyö päätään seinään ja todennäköisesti loputtomiin. Esimerkki: jos puolisosi on alkoholisti ja se haittaa sinun elämääsi, mikään ei muutu sillä, että sinä vaadit puolisoasi raitistumaan. Voit kirkua, uhkailla, vaatia ja tehdä mitä hyvänsä, mutta jos puoliso ei halua raitistua, hän ei raitistu. Ja niinpä sinä jatkat kärsimistä. Mutta, jos puolisoon kohdistuvien vaatimusten sijaan alat itse tehdä jotain (ehkä jätät puolisosi tai päätät hyväksyä elämäsi sellaisena kuin se alkoholistin kanssa on tms.), silloin sinä teet niitä asioita, joihin voit vaikuttaa. Sen sijaan, jos puoliso raitistuu, se tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun hän itse päättää niin tehdä. Ja sama pätee tässä ikuisuuskysymyksessä, kun miniät kiukuttelevat anoppien käytöstä. Anopit eivät muutu, eivät ainakaan niin pinttyneet kuin aloittajalla. Mutta miniä voi muuttua, ihan kuten itse sanoit "Pikemminkin nuorien olisi otettava etäisyyttä ongelmaan...". Tätä juuri tarkoitin, mutta liian moni elää siinä harhassa, että kun minusta maailman pitäisi olla tämmöinen, niin jos se ei ole, niin minulla on oikeus olla sille vihainen (ja jättää muut asiat, kuten aloittajan tapauksessa anopin pillin mukaan hyppiminen, ennalleen).
"Kyllä aikuisten vanhempien pitäisi kyetä olrmaan tasapuolisia kaikkia lapsiaan kohtaa."
Pitäisi ja pitäisi ja pitäisi. Maailman pitäisi aina olla sellainen kuin me satumme haluamaan, mutta kun se ei ole. Jokainen, joka haluaa roikkua noissa "pitäisissä", tuhlaa vaan aikaansa. Koska mikään ei sillä muutu, että me mahtikäskyllämme sanomme, että vanhempien pitäisi sitä tai tätä (paitsi silloin kun olemme itse vanhempia ja kohdistamme nämä vaatimukset itseemme).
Ja sinulle vielä, uskotko tosissasi, että jos joku tekee sinulle ilkeästi, otat siitä opiksesi ja kohtelet häntä hyvin? Vai käykö niin, että etsit mahdollisuutta kostaa... Jolloin seuraavalla kerralla se toinen pistää hiukan paremmaksi. Ei, mutta ehkä sinä oletkin niin fiksu, että huomaat, että se toinen alunperin teki sinulle ilkeästi, koska sinä olit tehnyt vielä aiemmin hänelle ilkeästi? Jokainenhan meistä toki löytää malkan ensimmäisenä omasta silmästään, eikö vaan? On hienoa, jos aloittaja saa tilannettaan muutettua esim. siten, että he oppivat miehensä kanssa pitämään puoliaan ja olemaan olematta ilmaista työvoimaa. Mutta jos aloittajan ratkaisu tilanteen muuttamiseen on v...ilu anopille, niin sillä toki saa anopin häädettyä omasta elämästään, mutta se tuskin on kummempaa kuin huonoa käytöstä miniän puolelta. Ei siis ainakaan kovin rakentavaa, mutta ehkä se riittää, kun "alentuu" anopin tasolle?
Se on ihan ÄLYTTÖMÄN HARVOIN, JOS KOSKAAN, kun ihminen tekee ilkeyksiä vahingossa ja tietämättään, eli kyllä tekijä tietää mistä tuulee ja miksi!!! Se on ihan varma!!! Sitä sopii jopa odottaa, että koska ilkeily osuu omalle kohdalle, jos sen on toista kohtaan aloittanut!!!!
Kyllä ensin kannattaa kokeilla, että toimiiko se ilkeily puolin sun toisin, rupeeko sitä aloitteen tekijää sen verran vituttaan, että lopettaa sen, kun että suoraan katkaisee välit, tosin se nyt on yleensä lopputulos kuitenkin, mutta kannattaa ensin koittaa tuota toista tekniikkaa, kun sen kerran osaa!!!
tuosta, että vanhempien tulisi kohdella lapsiaan (ja näiden perheitä) tasapuolisesti!
Itsellänikin on ollut "kiltin lapsen syndrooma", eli olen antanut kohdella itseäni huonommin. Pikkuveljeni on ollut aina tärkeämpi kuin minä.
Mutta aikuiseksi kasvettuani rupesin nostamaan äläkän monesta asiasta.
Ja aika monessa asiassa se auttoi.
Vanhemmat voivat oikeasti olla myöskin niin tyhmiä, etteivät itse tajua kohtelevansa lapsiaan eriarvoisesti: silloin pitää avata suunsa ja kertoa heille miten asia on!
Höpsis. Jotkut ihmiset ilkeilevät ihan tahallaan - sellaista aloittaja suunnittelee marsipossunsa kanssa. Jotkut ihmiset sen sijaan toimivat toista loukkaavasti tajuamatta itse asiaa lainkaan. Jos sellaiselle alkaa ilkeilemään, hän ei ehkä tajua yhtään, mistä on kyse. Erityisesti, jos heitä rangaistaan marsipossuilla jonkun muun järjettömyyksistä... Molempiin tilanteisiin pätee se, mitä joku kirjoitti ketjuun ihan fiksusti, eli miksipä asioista ei voisi puhua suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Aloittajan tapaukseen sovellettuna "me ei aiota enää olla tän suvun työjuhtia", "jos sä maksat ihan oman osas siitä lahjasta, jos kaikkien nimissä se annetaan" jne.
Molemminpuolisella ilkeilyllä ne välit menee kumminkin, se lienee varmaa. Mutta reilusti puhumalla, tai edes omat rajansa määrittelemällä, on joku toivo, että pystytään vielä olemaan sivistyneesti joulupöydässä, jos molemminpuolin halutaan. Mutta myönnän, että on niin paljon kivampaa suunnitella mojovaa kostoa kuin miettiä rakentavia keinoja...
todisteita, että he ovat tosiaan niin tyhmiä, vai ovatko he taas päässeet pitämään jota kuta pellenä, ja pajunköysi on syötetty hyvällä menestyksellä!?
Mitkä ne todisteet ovat?
Ja eikö heille ole sitten pienenä vanhemmat opettaneet oikeaa ja väärää? Eikö he ole kokenut ilkeilyä osakseen, jotta tietäisivät mikä on ilkeilyä? YM YM YM
Nyt täytyy myöntää että en ihan ymmärrä tätä asiaa, joka on minulle niin päivänselvä kun olla voi!!!
ilmaisiksi orjiksi!
Kun teitä pyydetään hommiin, niin sanotte ettette valitettavasti millään ehdi. Ja käskekää pyytää tytär ja miehensä hommiin!
Ja tytär ei muuten ole akateemisesti koulutettu, jos gradu on vielä kesken.
Pitää olla valmistunut, jotta voi pitää itseään akateemisesti koulutettuna.
Et kertonut sitä, että onko miehesi vanhempi vai nuorempi kuin siskonsa?
Onko molemmilla lapsia?
Meillä on vähän samantyyppinen tilanne: mieheni pikkuveljeä ja hänen perhettään suositaan aina kaikessa. Meitä on jopa yritetty saada antamaan rahaa tälle mieheni pikkuveljen perheelle, vaikka emme ole taloudellisesti yhtään paremmassa asemassa! Tätä toista perhettä auttavat aina kaikki, ja meidän perheemme saa aina selvitä omillaan.
Yhtäläisyyttä löytyy myös siitä, että meitä on yritetty saada tekemään kaikenlaisia hanttihommia, mutta toisen perheen ei koskaan tarvitse tehdä mitään, ei heiltä edes sellaista pyydetä.
Itse olen ollut tässä samassa tilanteessa vuosi kymmeniä. Toimin tavallaan vanhempieni ja toisen sisaruksen laatuajan mahdollistajana. Kesälomani olivat palkatonta piikomista 24/7 suvun yhteisessä kesänviettopaikassa. Mutta meillä tämä *kasvatus* alkoi jo varhaislapsuudessa. Perheen tyttären tehtäviin kuului toimia nöyränä palvelijana vanhemmilleen ja muulle suvulle. Tyttärellä ei myöskään saanut olla mistään asiasta omia mielipiteitä, tai näkemyksiä.
Nimitän tätä vaihetta elämässäni *kotiorjuudeksi*. Sitten myöhemmin, kun minulla jo oli oma perhe. Ja välimatka vanhempiini oli tosi pitkä. Vapauduin myös elämään omaa elämää. Ja näkemään sen todellisen kuvion. Eivät vanhempani koskaan kiittäneet, tai arvostaneet ahkeruuttani ja hyvää siivoustaitoa. Olin heille pikemminkin kävelevä *hyöty*, joka hyllytettiin käytön jälkeen. Suuret juhlapyhät olivat toista sisarusta varten.
Ja nyt, kun omat lapseni ovat jo aikuisia ja elävät tahoillaan. Vanhempani on ilmoittanut minulle, että minulla on heille *velka* maksettavana.* Eli velvollisuuteni olisi hoitaa heitä vielä tämä heidän loppuelämä, kun apua tarvitsevat tullakseen kotona toimeen.
kuulostaa!
Meillä appivanhempani ovat aina hoitaneet mieheni pikkuveljen lapsia, lähes jatkuvasti!
Meidän lapsia eivät ole KOSKAAN hoitaneet, eivät ole ikinä edes tarjoutuneet, vaikka lapset ovat olleet sairaana yms. Lapsistani toinen joutui vakavaan leikkaukseen eivätkä appivanhemmat kysyneet kertaakaan lapsen vointia, eivätkä edes sitä selvisikö lapsi leikkauksesta!
Jos toisen perheen lapsilla on pikku flunssa, niin sinne soitellaan jatkuvasti ja kysellään vointia ja tarjotaan hoito- ja muuta apua.
Meille on jo muutaman kerran vihjaistu, että se on sitten meidän velvollisuutemme hoitaa nämä appivanhemmat aikanaan. Olen siihen vastannut, että emme ikinä ole saaneet hoitoapua sieltä päin, joten turha odottaa meiltäkään mitään apua!
Voi hyvänen aika sanokaa nyt suoraan sille anopille ja kälylle, miten näette asiat! Tuossa tilanteessanne sinun miehenäsi sanoisin kyllä vanhemmille, että "miksi ihmeessä meidät pyydetään aina silloin paikalle, kun pitää tehdä jotain töitä, mutta sisko silloin kun mennään huvireissuille ja veneilemään. Huomaatteko miten eriarvoisesti kohtelette meitä? Ei tartte pyytää enää mitään palveluksia ja kyydityksiä, jollei homma muutu."
Jotkut eivät näe tai halua nähdä, ellei asiaa esitä suoraan päin naamaa.
Minusta sinä olet tyhmä ja lapsellinen.
Sinä vertaat lahjoja keskenään kun joku murkkuikäinen.
Anopit, appiukot yms yms ovat parisuhteenne ulkopuolella. Mitä huonoja lahjoja sieltä ikinä tulee... MITÄ SITTEN? Ei siihen tähänkään mennessä kukaan ole kuollut. Paitsi ne jotka kateellisena jaksavat toisten lahjoja seurata.
Nimimerkillä: sain joululahjaksi anopilta serlan vessapaperia, heh heh, hyvään ja hyödylliseen käyttöön meni! (lohkasinpa vielä että näitä ei sitten kukaan muu käytä, ja sitä kyllä vituttaa eniten jolla on se suurin hätä, mutta mulla pyyhkii helevetin hyvin)
Ja jos ilmoituksia kuskauksista tulee, ja se ei teille sovi niin kyllä te itse osaatte itse siitä ilmoittaa jos se ei teille sovi. Helevetin helppoa. Lupaat vaikka korvaukseks ostaa joululahjaks parit taksikupongit.
sinä voit tikulla paskaa kaivaa just niin paljon kun haluat ja jaksat, jos vaan nenäs kestää. Ja aina löytyy muhevampi kasa jos sen haluat löytää. Kaikesta voi KOHTELIAASTI kieltäytyä ja turhista asioita murehtimisen lopettaa.
Tee sinä kaikessa ystävyydessä appivanhempia kohtaan niin kuin haluat ja elämäntilanteenne sallivat. Nyt revit turhaan tyhmistä asioista stressiä.
Heh, voin hyvin kuvitella että stressaisit loppuen lopuksi enemmän siellä samassa muoviputkessa purjehtimisesta kun vapaaehtoisesta halonhakkuusta.
Asiat on just niin helppoja tai vaikeita kun ne haluaa vaan ottaa.