En saanut kutsua...

Täytyy myöntää että pikkasen harmittaa kun serkku meni naimisiin tossa kesällä ja kutsui häihin kaikki muut serkkunsa paitsi minut.
Tottakai kaikilla on vapaus valita vieraansa mutta pikkasen on silti jäänyt jäytämään kun ei käsittääkseni missään huonoissa väleissä olla ja ollaan muiden serkkujen häissä tavattu. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

muut kutsun oikein henkilökohtaisella puhelulla. Minua ei kutsuttu, ilmeisesti haluttiin kostaa se, etten päässyt osallistumaan veljen tyttären yo-juhliin paria vuotta aikaisemmin. Oli sellainen työeste, että en kerta kaikkiaan voinut lähteä. Silloin juhlittiin vielä 31.5. osui päivä sitten vaikka keskiviikoksi. Näin ainakin muistelen. Joka tapauksessa työpaikaltani oli niin paljon uusien ylioppilaiden äitejä lomalla, että en saanut päivää vapaaksi. Enkä halunnut lähteä käymään töiden jälkeen pikaisesti 200 kilometrin päässä. Eivät suostuneet ymmärtämään tilannetta. No, eipä meillä ole ollut sen jälkeen mitään yhteyksiä.

Äänestä

Isäni ei kutsunut minua häihinsä. Eipä ole juuri ollut mielenkiintoa tapailla sen jälkeen.

Äänestä

Joku on vaan jätettävä pois. Raja on vedettävä. Voihan olla ettei serkkusi kokenut sinua niin läheiseksi kuin muita, tai jos mukanasi olisi tullut miehesi ja seitsemän lasta olisi vieraslista taas kasvanut entisestään. Ei aina kannata ottaa niin henkilökohtaisesti, etenkin kun kyse ei kuitenkaan ole oman perheen juhlista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjgj kirjoitti:

Täytyy myöntää että pikkasen harmittaa kun serkku meni naimisiin tossa kesällä ja kutsui häihin kaikki muut serkkunsa paitsi minut.
Tottakai kaikilla on vapaus valita vieraansa mutta pikkasen on silti jäänyt jäytämään kun ei käsittääkseni missään huonoissa väleissä olla ja ollaan muiden serkkujen häissä tavattu. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu