Uutinen - Toimitus - 3.08.09
Bad Nenndorfissa järjestettiin 1.8.2009 muistomarssi toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden hengiltä kiduttamien saksalaisten siviilien muistoksi. Tapahtumaan osallistui järjestäjien mukaan 800 toveria eri puolilta Saksaa. Suuria järjestyshäiriöitä ei päässyt tapahtumaan äärivasemmistolaisten häirinnästä huolimatta.
http://gedenken-badnenndorf.info/
Toisen maailmansodan jälkeen brittien tiedustelupalvelu perusti kidutusleirin Bad Nenndorfiin, joka sijaitsee Hannoverin lähellä. Leiri oli toiminnassa vuoteen 1947 saakka ja leirillä olleiden todistuksia käytettiin myöhemmin oikeudenkäynneissä saksalaisia sotilaita vastaan, joita syytettiin sotarikoksista ihmisyyttä vastaan.
"Leirillä olleiden todistajalausunnot oli saatu kiduttamalla. Brittien salainen palvelu käytti monia erilaisia metodeja saadakseen haluamiaan tunnustuksia. Niin miehiä, poikia, naisia kuin tyttöjäkin, jopa kokonaisia perheitä kidutettiin sähköllä, vedellä sekä pitämällä vangittuja valveilla ja aina kun joku nukahti, häntä pahoinpideltiin kaltoin“, kertoo eräs tapahtuman järjestäjistä Christian Fischer.
Kaikkiaan leirillä surmattiin vuosien 1945 ja 1947 välillä 372 miestä ja nuorta poikaa sekä 44 naista ja tyttöä.
Bad Nenndorfin muistomarssi on vuotuinen ja vielä toistaiseksi Saksan tiukat sananvapauslait sallivat saksalaisten uhrien muistamisen, eikä tapahtumaa ainakaan vielä olla kieltämässä perustuslainvastaisena. Äärivasemmistolaisten mielestä tapahtuma loukkaa muita toisen maailmansodan uhreja.
Marssille osallistujia.
Noin seitsemänsataa äärivasemmistolaista yritti murtautua poliisiketjujen läpi ja häiritä kansallismielisiä huutamalla iskulauseitaan, jossa toivoivat "natsien“ kuolemaa sekä ylistivät brittien kidutusleiriä "inhimillisenä palveluksena saksalaisille“. Provokaatioista huolimatta kansallismieliset eivät lähteneet äärivasemmistolaisten häirintäyrityksiin mukaan.
Poliisi oli kieltänyt marssiin osallistuja pukeutumasta mustiin kauluspaitoihin tai t-paitoihin. Jotkut toverit uhmasivat kieltoa ja olivat pukeutuneet mustiin kauluspaitoihin. Myöhemmin he joutuivat pidätetyiksi, mutta heidät vapautettiin kuulusteluiden jälkeen.
Tapahtumassa kuultiin useita puheita, myös Vastarintaliikkeen nokkamiehen Henrik Holapan puhe luettiin tapahtumassa. Holapan puheen luki tapahtuman järjestäjä Christian Müller. Kirjoittamassaan puheessaan Holappa kertoi samankaltaisten kidutusleirien olemassaolosta sekä mainitsi amerikkalaisten vankilajärjestelmästä.
"Meillä on vielä paljon työtä edessä, mutta yhdessä me tulemme menestymään ja voittamaan, sillä me tahdomme oikeudenmukaisuuden voittoa. Tervehdin kaikkia paikallaolijoita ja tervehdin suomalais-saksalaista ystävyyttä. Nyt on vastarinnan aika!“ Christian Müller luki Holapan puheesta.
Tapahtuman järjestäjän kotisivuilla tullaan julkaisemaan lähipäivinä video -ja kuvamateriaalia muistomarssista.
Kansallinen Vastarinta kommentoi: Saksalaisten siviilien kuolemat toisen maailmansodan jälkeen ovat edelleen tabu, eikä ainoastaan vain Saksassa vaan koko Euroopassa. Historia ei tahdo muistuttaa, että „vapauttaja“ alkoi raa'asti kiduttaa ja surmata saksalaisia siviilejä. Ehkä tulevaisuudessa menetyt uhrit saavat sijansa historiankirjoituksessa. Bad Nenndorfin tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut ja vaikuttava.
.
.
Artikkeli kopioitu Vastarintaliikkeen sivulta: http://www.patriootti.com
Bad Nenndorfissa järjestettiin 1.8.2009 muistomarssi toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden hengiltä kiduttamien saksalaisten siviilien muistoksi. Tapahtumaan osallistui järjestäjien mukaan 800 toveria eri puolilta Saksaa. Suuria järjestyshäiriöitä ei päässyt tapahtumaan äärivasemmistolaisten häirinnästä huolimatta.
http://gedenken-badnenndorf.info/
Toisen maailmansodan jälkeen brittien tiedustelupalvelu perusti kidutusleirin Bad Nenndorfiin, joka sijaitsee Hannoverin lähellä. Leiri oli toiminnassa vuoteen 1947 saakka ja leirillä olleiden todistuksia käytettiin myöhemmin oikeudenkäynneissä saksalaisia sotilaita vastaan, joita syytettiin sotarikoksista ihmisyyttä vastaan.
"Leirillä olleiden todistajalausunnot oli saatu kiduttamalla. Brittien salainen palvelu käytti monia erilaisia metodeja saadakseen haluamiaan tunnustuksia. Niin miehiä, poikia, naisia kuin tyttöjäkin, jopa kokonaisia perheitä kidutettiin sähköllä, vedellä sekä pitämällä vangittuja valveilla ja aina kun joku nukahti, häntä pahoinpideltiin kaltoin“, kertoo eräs tapahtuman järjestäjistä Christian Fischer.
Kaikkiaan leirillä surmattiin vuosien 1945 ja 1947 välillä 372 miestä ja nuorta poikaa sekä 44 naista ja tyttöä.
Bad Nenndorfin muistomarssi on vuotuinen ja vielä toistaiseksi Saksan tiukat sananvapauslait sallivat saksalaisten uhrien muistamisen, eikä tapahtumaa ainakaan vielä olla kieltämässä perustuslainvastaisena. Äärivasemmistolaisten mielestä tapahtuma loukkaa muita toisen maailmansodan uhreja.
Marssille osallistujia.
Noin seitsemänsataa äärivasemmistolaista yritti murtautua poliisiketjujen läpi ja häiritä kansallismielisiä huutamalla iskulauseitaan, jossa toivoivat "natsien“ kuolemaa sekä ylistivät brittien kidutusleiriä "inhimillisenä palveluksena saksalaisille“. Provokaatioista huolimatta kansallismieliset eivät lähteneet äärivasemmistolaisten häirintäyrityksiin mukaan.
Poliisi oli kieltänyt marssiin osallistuja pukeutumasta mustiin kauluspaitoihin tai t-paitoihin. Jotkut toverit uhmasivat kieltoa ja olivat pukeutuneet mustiin kauluspaitoihin. Myöhemmin he joutuivat pidätetyiksi, mutta heidät vapautettiin kuulusteluiden jälkeen.
Tapahtumassa kuultiin useita puheita, myös Vastarintaliikkeen nokkamiehen Henrik Holapan puhe luettiin tapahtumassa. Holapan puheen luki tapahtuman järjestäjä Christian Müller. Kirjoittamassaan puheessaan Holappa kertoi samankaltaisten kidutusleirien olemassaolosta sekä mainitsi amerikkalaisten vankilajärjestelmästä.
"Meillä on vielä paljon työtä edessä, mutta yhdessä me tulemme menestymään ja voittamaan, sillä me tahdomme oikeudenmukaisuuden voittoa. Tervehdin kaikkia paikallaolijoita ja tervehdin suomalais-saksalaista ystävyyttä. Nyt on vastarinnan aika!“ Christian Müller luki Holapan puheesta.
Tapahtuman järjestäjän kotisivuilla tullaan julkaisemaan lähipäivinä video -ja kuvamateriaalia muistomarssista.
Kansallinen Vastarinta kommentoi: Saksalaisten siviilien kuolemat toisen maailmansodan jälkeen ovat edelleen tabu, eikä ainoastaan vain Saksassa vaan koko Euroopassa. Historia ei tahdo muistuttaa, että „vapauttaja“ alkoi raa'asti kiduttaa ja surmata saksalaisia siviilejä. Ehkä tulevaisuudessa menetyt uhrit saavat sijansa historiankirjoituksessa. Bad Nenndorfin tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut ja vaikuttava.
.
.
Artikkeli kopioitu Vastarintaliikkeen sivulta: http://www.patriootti.com
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jaa, jaa. Kaikenlaisia hihhuliliikkeitä niitä onkin. Sinällään on huvittavaa tuo jauhaminen "tabusta". Eihän Saksassa sodan jälkeen juuri muusta jauhettukaan kuin heidän omista kärsimyksistään.
Hilde Hurtinger Prahasta kertoo:
Toukokuun viidentenä v.1945 lauma tsekkejä vei minut kodistani, löi ja hakkasi minua kaikkialle. He raahasivat minua hiuksistani puolisen kilometria Scharnhorst-kouluun, jossa minua kohdeltiin huonosti.
Seuraavana yönä kaikki vangitut kutsuttiin toistuvasti pihalle. Tämän jälkeen satunnainen joukko, kymmenen miestä, naista ja lasta, koottiin yhteen ja ammuttiin. Katsoin, kuinka kaksi veljeäni ja yksi heidän lapsistaan kuolivat tällä tavalla. Lapsi oli vain viiden kuukauden ikäinen.
Sitten meidän oli kaivettava hautoja, riisuttava ruumiit ja haudattava ne. Toisinaan vankeja kohti ammuttiin, yhtä hyvin päivällä kuin yöllä. Yhden kerran luoti raapaisi niskaani. Pysyin paikallani, maaten ruumiiden alla kokonaisen päivän ja yön, kun en uskaltanut lähteä liikkeelle.
Vallankumouskaartilaiset kävelivät ruumiiden päällä, ja sokeasti iskivät pistimillään jokaista, joka oli vielä elossa. Vasen käteni lävistettiin tällä tavalla.
Meille ei annettu mitään ruokaa. Ruokimme lapsia syljellä.
Aseistautuneet tsekkiläiset naiset repivät raskaanaolevat vangit ulos pihalle, missä heidät riisuttiin ja hakattiin. Sitten heidät tungettiin käymälään, jossa heitä hakattiin kunnes heidän vatsansa halkesivat. Olin itse kantamassa pois tällä tavalla kuolleiden naisten ruumiita.
Päivällä kuudesta kahdeksaan naista vietiin töihin St.Gotthardin kirkkoon. Täällä heidän täytyi suudella ruumita, jotka olivat jo mätänemässä, ja kerätä ruumiit kasoihin. Sitten heidän piti puhdistaa kirkon lattia polvillaan, nuolemalla pois valuneet verilammikot.
Tsekkiläiset huligaanit valvoivat tätä työtä ja pieksivät meitä. Toukokuun 20. meidät vietiin Wenzelin aukiolle, missä saksalaisia poikia ja tyttöjä, ja sotilaita myös, oli ripustettu elävinä jaloistaan lyhtypylväisiin, ja meidän silmiemme edessä heidät valeltiin petroolilla ja sytytettiin palamaan."
Praha 1945
"Toukokuun viidentenä päivänä, iltapäivällä, useimmat minimi-miehitetyt saksalaiset virastot Prahassa oli vallattu. Suuremmat Wehrmachtin yksiköt ja parakit olivat ainoat, jotka yhä pitivät puoliaan. Ryhmä päättäväisen kapteenin ympärille kerääntyneitä saksalaisia sotilaita puolusti Masaryk-rautatieasemaa, jonne tuhansia saksalaisia pakolaisia ja haavoittuneita oli evakuoitu.
Useissa sairaaloissa tuhannet haavoittuneet kokivat hirvittävän kohtalon. Rähinöitsijöiden vallattua nämä sairaalat, liikuntakyvyttömät haavoittuneet oli ammuttu vuoteisiinsa, mutta myös ne jotka kykenivät liikkumaan ja selvisivät ulos sairaaloista, olivat hukassa. Jokainen, joka löydettiin hakattiin kuoliaaksi, tai hirtettiin. Tuhansia haavoittuneita eri sairaaloista kerättiin Scharnhorstin parakeille, ja niitettiin maahan sarjatulella.
Yöllä viidennen ja kuudennen päivän välillä rakennuksiin ja mainospylväisiin ilmestyi julisteita: "NEMCUN SMRT!", Kuolema saksalaisille! Radioasema toisti jatkuvasti kehoitusta tsekeille ajaa saksalaiset ulos. Saksalaisten kodit oli jo rosvottu järjestelmällisesti, ja niiden asukkaista monet oli heitetty suoraan ikkunasta kadulle, tai hakattu kuoliaaksi, mutta tuhannet muut oli tungettu kellareihin ja improvisoituihin vankiloihin, ja heitä oli kohdeltu hirvittävällä tavalla.
Saksalaisten vastarinnan keskus yritti hyökkäyspartioin ja tankein estää saksalaisten siviilien massamurhan, ainakin välittömässä läheisyydessään. Tsekeillä oli kuitenkin keino tankkeja vastaan: He ajoivat laumaa alastomiksi riistettyjä saksalaisia naisia ja tyttöjä edellään elävänä kilpenä.
Monissa paikoissa kaupungilla naisia oli ajettu ilman mitään vaatteita pitkin katuja, keppien ja piiskojen iskujen sadellessa heidän päälleen. Heidät oli pakotettu repimään alas barrikaadeja ja keräämään kaduille kuolleiden ruumiita poiskuljetettaviksi. Usein nämä häväistyt naiset joutuivat heittämään joukkohautoihin omia sukulaisiaan. Saksalaisten karkoittaminen toteuttiin järjestelmällisesti, niin että vuokraisännät velvoitettiin ilmoittamaan saksalaisista asukkaista, jotka oli julistettu lainsuojattomiksi.
Prahan saksalaiset, jotka kerättiin karkoitettaviksi tänä toukokuun viidentenä, olivat jo saaneet ensimmäisen kosketuksensa tuleviin kidutuksiin matkallaan elokuvateattereihin ja kouluihin, joista oli tehty internointikeskuksia. Joukoittain tsekkejä kaikista yhteiskuntaluokista oli kokoontunut kaduille odottamaan saksalaisia. Vangituille saksalaisille, miehille, naisille ja lapsille, tämä oli kujanjuoksu. Heitä vastaan hyökättiin kivin, kepein, sateenvarjoin ja jopa kiehuvalla vedellä. Kohotetuin käsin he horjuivat eteenpäin. Naiset revittiin eroon omaisistaan, ja raahattiin lähimpään taloon tai rakennukseen.Kuka tahansa sai raiskata heitä.
Sairaanhoitajat oli riisuttu alastomiksi, ja häväisty julkisesti. Heidän hiuksensa oli keritty paperisaksilla. Heidän kasvonsa oli töhritty. Heidän selkäänsä rintaansa oli raavittu hakaristejä. Tapahtui tuhansia raiskauksia..."
http://www.wintersonnenwende.com/scriptorium/english/archives/sg
Tuo teksti lienee kopioitu tänne jo kymmeniä kertoja, tuntenetko jotain kiihotusta noista raiskaustarinoista, mene ja tiedä, mutta linkkikin taitaisi riittää, eritoten kun tekstin yhteys asiaan on vain demonstroiminen. Mutta sinällään siinäkin esimerkki siitä että noista asioista on Saksassa puhuttu jo aikapäiviä sitten, noita julkaistiin siis jo 1950-luvun alussa, ja liittohallituksen taholta käynnistetyssä mittavassa tutkimuksessa jopa kirjakaupalla, tuhansia sivuja 1950- ja 1960-luvuilla.
#Kirjoittanut: siitä. / 12.8.09 / klo 01:35 Tuo teksti lienee kopioitu tänne jo kymmeniä kertoja, tuntenetko jotain kiihotusta noista raiskaustarinoista, mene ja tiedä, mutta linkkikin taitaisi riittää, eritoten kun tekstin yhteys asiaan on vain demonstroiminen. Mutta sinällään siinäkin esimerkki siitä että noista asioista on Saksassa puhuttu jo aikapäiviä sitten, noita julkaistiin siis jo 1950-luvun alussa, ja liittohallituksen taholta käynnistetyssä mittavassa tutkimuksessa jopa kirjakaupalla, tuhansia sivuja 1950- ja 1960-luvuilla.
#
Ei riitä linkki, kun pitää itse suomentaa. Valitettavasti useimmissa puna-armeijan tekoja koskevissa raporteissa on tuo seksuaalisen väkivallan piirre. Pitäiskö sensuroida?
Hauska kuulla, että asioista on puhuttu, mutta kuka kertoisi sen noille holoholo-uskovaisille joiden mielestä vain saksalaiset tekivät pahaa? Missä holoholot olivat kun tietoa jaettiin???
Eihän niitä sensuroida tarvitse, todistajanlausuntojahan ne on ja luonnollisesti kokonaisuutena tarkasteltava jos niitä nyt joku haluaa ruotimaan lähteä. Ihmetyttää vaan kun niitä täytyy joka väliin tunkea. Tuo kertomus nimittäin näkyy olevan S24:ssä jo 12 kertaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/hurtinger?term_keywords=hurtinger
Mitä nyt sitten oletkaan tarkoittavinasi "holoholoilla", itse ainakin näen sen hyvin selkeästi osoitettuna historiallisena faktana jonka puitteissa voisimme löytää lukuisia vastaavankaltaisia kauhutarinoita kuin esittämäsi. Samoin NL:on joukkojen väkivallanteot on hyvin selvitetty todistajanlausuntojen perusteella. Pahuus ei ole minkään kansan tai maan yksinoikeus, pääsääntöisesti vastuulliseksi katsoisin kuitenkin sellaisen politiikan sallivan tai sitä ajavan hallituksen.
Greenpeacea. Siksi he ovat roskaväkeä ja terroristeja. Samaa sakkia kuin palkatut "toistajat" entnazifierung-oikeudenkäynneissä
Mikä on tämä "UA"? Äärivasemmisto sinällään on samanlainen marginaalihörhöjen temmellyskenttä kuin äärioikeistokin, argumentaatiokin näyttää olevan molemmilla suunnilla yhtä lapsellista ja valheellistakin. No, Goebbels oli Leninin oppilas, joten ei se nyt niin kummallista olekaan.
Mihin mahtanet viitata entnazifierung-oikeudenkäynnillä ja niillä "toistajilla"? Voisitko selventää ja laittaa niiden oikeudenkäyntien tietoja ja nimiä niistä "toistajista"?
OFFTOPIC:
Äärioikeisto (ääriporvarit?) ja äärivasemmisto (kommunistit), todellakin samaa rappiollista hörhöporukkaa.
Toisaalta täytyy muistaa, ettei kansallissosialismi ole äärioikeistoa nähnytkään, kun poliittista karttaa katsoo. Lähinnä pikkusen enemmän vasemmalla, kuin oikealla, tai sitten koko vanhanaikaisen oikeisto-vasemmisto -luokittelun yläpuolella.
Takaisin aiheeseen:
Kyllähän se on melkoinen tabu nyky-Saksassa muistella omia uhreja, mutta jospa tällainen lapsellinen itsensäruoskiminen ja -syyllistäminen kuihtuisi aikanaan.
Saattoi olla jossain määrin tabu 1970- ja 1980 luvuilla, mutta nykyään tutkimukset saksalaisten kärsimyksistä alkaa ylittää jo natsien rikosista ilmestyvien tutkimuksen määrän, ihan 1950-luvun malliin. Tämän voinee havaita jokainen saksalaisessa kirjakaupassa asioivakin. Useissa on ihan oma osastokin esimerkiksi karkotusten uhreille.
Saksalaiset joutuivat 60 vuotta vaikenemaan ja kuulemaan holohöpötystä silmät ja korvat täyteen. Nyt Saksasta tulee oikea kansa eikä "Canossan kansakunta" kuten Lennart Meri asian ilmaisi.
Suomikin voisi vaatia Venäjää luovuttamaan Sallassa ja Savukoskella siviileja murhanneet "natsirikolliset" tänne tuomittaviksi??!!
Jaa no holokausti nyt valitettavasti on saksalaisten kärsimysten tapaan historiallinen tosiasia eikä mitään höpöä. Varmasti molemmista jatkossakin puhutaan Saksassa.
En myöskään ymmärrä miten holokaustista puhuminen tekisi Saksasta vähemmän kansakunnan; minun nähdäkseni he itse ovat hyvin ruotineet historiansa ja siitä muiden kansojen tulisi ottaa oppia. Venäjänkin toivoisi niin tekevän, en usko että tapahtuu.
Mutta sinulla näyttää olevan jonkinlainen julistusagenda päällä, kun et taida tulla edes lukeneeksi mitä edellä sanottiin.
...joita ei voi yleistää?
On ilmeinen tosiasia, että natsi-aikana Saksan hallussaanpitämällä alueella tapettiin eri keinoin suuri määrä juutalaisia. Teko oli tahallinen ja harkittu, eikä sitä voi moraalisesti hyväksyä.
Samoin saksalaisia tapettiin aivan samoilla motiiveilla sodan aikana ja sen jälkeen. Puolaan liitetyillä Saksan alueilla olevien maatilojen entinen omistajaperhe -toki lukuunottamatta sotaväkikelpoisia miehiä- löytyi varsin usein hätäisesti kuoppaan haudattuna jostain oman pihansa perältä. Uudet puolalaiset omistajat sitten löytelivät näitä luurankoja vuosikymmenien ajan. Osa jopa vietiin kirkollisiin hautuumaihin, osa vain hävitettiin.
"Holokaustilla" ei ole mitään erityisasemaa 1900-luvun lukemattomien kansanmurhien joukossa. Pelkästään ukrainalaisia tapettiin parissa vuodessa sama kuusi miljoonaa. Saksalaisia siis syyllistetään aivan turhaan sellaisesta mitä kaikki tekivät.
Aivopestyt nykysaksalaiset näyttävät joskus äityvän käsittämättömän epä-älyllisiin ja itseinhoisiin pakkoliikkeisiin torjuakseen tosiasioita lähi-historiasta. Mm. Bad Nenndorfin kidutuskeskuksen uhreja kunnioittavat tilaisuudet ovat kärsineet vasemmistonuorison häiriköinnistä.
Bad Nenndorfissa käytettiin sentään Hampurin Gestapon komeroista varastettuja kidutusvälineitä brittien ja juutalaisten toimesta viattomiin saksalaisiin siviileihin. Kysynkin, niin missä kohtaa näiden välineiden käyttö muuttui hyväksyttäväksi?
Jos hyväksymme liittoutuneiden toimet, mitä jää jäljelle SS:n, Gestapon ja natsien tekojen tuomittavuudesta? Ei niin mitään.
Olisiko sittenkin parempi, että tekoja käsiteltäisiin tekoina, eikä tekijän jäsenkirjan värin mukaan? Suomessahan neukkupartisaanien tekevät murhat ovat yhä tabu, kuten kommunistikäpykaartilaisen tekemä poliisin murha Hämeenkyrössä.
Missä viipyy Suomen "wiesenthal"? Kommarit kiikkiin!!
Historiankirjoitus tuppaa noin ylipäätään olevan erilaisia painotuksia ja vertailuja täynnä, ja kaipa siinä joku järki onkin että asiat asetetaan mittasuhteisiin ja esimerkiksi neljän-viiden ihmisen surmaaminen kuten Bad Nenndorfissa jää vähemmälle huomiolle kuin noin kuuden miljoonan ihmisen surmaaminen.
Historiankirjoituksessa harvemmin myös käsitellään yksittäistapauksia vaan haetaan suurempia kehityslinjoja, yksittäistapauksista nekin toki kasautuvat.
Mutta, ei holokaustilla minunkaan nähdäkseni ole sinällän mitään erityisasemaa kansanmurhien joukossa, se oli yksi niistä valitettavan lukuisista. Lähinnä sen tekee historiallisesti erityisen merkittäväksi sen suuruus, se että sen toimeenpani eurooppalainen sivistyskansa, ja kenties toteutustapa. Eikä sitä minään "uniikkina" missään pidettykään ennen kuin vasta jostain 1960-1970-luvulta alkaen. Ukrainan luvut eivät tutkimusten mukaan ole aivan vastaavaa luokkaa, mutta se ei tässä ole kovin oleellista.
Kaikkihan eivät ole järjestäneet joka tapauksessa kansanmurhia, ja kansat sinällään niitä eivät toimeenpane vaan hallinnot ja hallitukset. Natsihallintoa holokaustistakin pitää syyttää, ei saksalaisia ylipäätään.
Liittoutuneitten toimia sinällään ei tulisi hyväksyä sen enempää kuin saksalaistenkaan.
Tunnut käyttävän kovin ahkerasti sanaa tabu, alkaa kärsiä kohta inflaatiosta ja lukija saattaisi erehtyä luulemaan ettei niistä asioista ole mitään kirjoitettu.
USA:lla, Ranskalla ja Englannilla oli lukuisia kidutuskeskuksia, joissa massoittain kidutettiin ihmisiä useimiten kuoliaiksi. Todellisuudessa nimenomaan saksalaisia näännytettiin nälkään miljoonia ja taas miljoonia Morgenthau-suunnitelman mukaisesti. Sotavankeja uhottiin leireillä, joilla ei saanut lainkaan ruokaa ja joissa oltiin taivasalla maakuopissa vuosikausia.
Saksalaiset esitetään petoina tai useimmiten lähinnä natsien hallinto, jotka suurinpiirtein joivat pääkalloista ja palvoivat pahuutta ja ivikansaakin suomitaan syntiseksi. Todellisuudessa kaikki on voittajien propagandaa. Sensijaan länsivallat olisivat voineet keksiä satunsa omasta päästään. Vuosikausia kestäneet massakidutukset olivat siis turhia ja puhdasta sadismia.
Todellisuudessa länsivallat eli siis lähinnä usa ovat maailman hirveimpiena ja julmimpien roistojen kynsissä.
Niin jos puhutaan nimenomaan Bad Nenndorfista niin sen tiedon mukaan mitä voidaan vahvistaa niin siellä kuoli kolme ihmistä, tulin siis hieman liioitelleeksi. Avauksessa mainittu luku on keskuksen kokonaisvankimäärä eikä mikään uhriluku. En tiedä sinun todellisuuksistasi, mutta ihan noin siinä todellisuudessa jonka olemassaolosta on jotain lähdetietojakin, on asia noin.
kuin valikoiduista lähteistä
Sinä tunnetusti et halua kuulla mistään lähteistä.
Vaikka toisen maailmansodan aikaista viholliskuvaa saksalaisista ylläpidetään yhä monenlaisten toimijoiden ponnistuksin, myös asian kääntöpuoli on alkanut valottua. Patricia Meehanin julkaistua brittiläisten miehityshallintoa Saksassa käsittelevän kirjansa, "A Strange Enemy People: Germans Under The British 1945-50" syyskuussa 2001, yksisilmäisyys on alkanut väistyä myös englantilaisesta keskustelusta. Christopher Hudson kirjoittii 25.08.2001 Daily Mailiin otsikolla "Under The British Jackboot", ja hänen kertomansa on täytynyt olla shokeeraavaa monille ellei useimmille britti-lukijoille.
Viimeksi arvostettu brittilehti The Guardian kirjoitti 17.12. 2005 yleisön tähän asti huonostitietämistä liittoutuneiden miehityshallinnon toimista Saksassa sodan loputtua, perustuen brittiläisen ulkoministeriön, The Foreign Officen, nyt julkisiksi tulleisiin asiakirjoihin.
Bad Nenndorf,
No.74 DIC (Direct Interrogation Center)
"The interrogation camp that turned prisoners into living skeletons"
Guardian / Ian Cobain: "Kuninkaallisen Tykistön majuri James Morgan-Jones oli kokenut kuusi vuotta katkeraa sotaa, mutta se ei ollut kovettanut häntä katsomaan tyynenä sitä spektaakkelia, mikä hänelle nyt näyttäytyi. "Se oli yksi vastenmielisimmistä asioista, joita olen nähnyt elämäni aikana", raportoi Morgan-Jones.
Sairaalassa, joka sijaitsi Rotenburgissa lähellä Bremeniä, Morgan-Jones näki aavemaisen ihmisen varjon. "Tällä miehellä ei kirjaimellisesti ollut lihaa luidensa ympärillä, hän oli käsittämättömän laiha", kirjoitti Morgan-Jones. Mies oli punnittu viisi viikkoa aikaisemmin, sairaalaan otettaessa, ja "hän oli yhä sen näköinen, että olisi voinut olla yksi Belsenin keskitysleirin asukeista". Potilaan selkä oli "täynnä märkiviä haavoja", ja hän pelkäsi selvästi palauttamista siihen vankilaan, josta hänet oli haettu kuoleman kielissä. "Jos miehestä koskaan näkee kauhun, niin hänestä sen näki", selventää Morgan-Jones.
Tämä mies, Adolf Galla, 36 v., oli hammasteknikko. Hän ei ollut yksin, sillä joitakin vuoteita kauempana makasi Robert Buttlar, 27v., joka oli otettu sairaalaan samasta vankilasta yritettyään itsemurhaa nielemällä lusikanvarren. Hän oli myös äärimmäisen laiha, ja neljä hänen hampaistaan oli poissa paleltuman takia.
Edellisen kuukauden aikana, tammikuussa 1947, kaksi muuta hoidokkia, Walter Bergmann, 20v., ja Franz Osterreicher, 38v., (Nimet Guardianin käyttämässä asussa. käänt.huom.) olivat kuolleet aliravitsemukseen joitakin tunteja sairaalaan ottamisen jälkeen. Edellisten 13:sta kuukauden aikana 45 tämän vankilan asukkia, mukana useita naisia, oli tuotu Rotenburgiin. Jokainen oli ollut erittäin nälkiintynyt, täynnä paleltumia, ja lian peittämä. Joitakin oli hakattu tai ruoskittu.
Samalla viikolla, kun majuri Morgan-Jones jätti raporttinsa, toinen britti-lääkäri, nimeltään Jordan, oli tehnyt samanlaisen tarkastuksen internointileirissä 130 mailia kauempana. Dr.Jordan valitti esimiehilleen, että kahdeksan miestä, jotka oli siirretty samasta vankilasta hänen tarkastuskohteeseensa, "kärsivät huomattavasta aliravitsemuksesta... ja yksi teki käsitykseni mukaan kuolemaa".
Dr.Jordanin tarkastamiin kuului 23-vuotias Gerhard Menzel, pituus 6ft. Tämä entinen sotilas painoi seitsemän stonea (vanha engl. painomitta á 6,35 kg. käänt.huom.) ja häntä kuvailtiin eläväksi luurangoksi. Toinen potilas, sisäänkirjoitettu nimellä Morice Marcelli, 27-vuotias ranskalainen. Hän osoittautui myöhemmin venäläiseksi Aleksander Kalkowskiksi, NKVD:n l. salaisen poliisin kapteeniksi. Kalkovski/Marcelli painoi hiukan yli kahdeksan stonea, ja valitti tulleensa ankarasti hakatuksi ja pakotetuksi olemaan kahdeksan tuntia päivässä kylmässä kylvyssä.
Vankit kertoivat joutuneensa käsitellyiksi peukaloruuvilla ja "sääri-ruuvilla" (puristimella). Dr.Jordan olikin havainnut kahdella miehellä pieniä pyöreitä arpia jaloissa, "jotka ovat voineet syntyä käytettäessä joitakin instrumentteja kuulustelujen yhteydessä". Yksi näistä miehistä oli Hans Habermann, 43-vuotias liikuntakyvytön Saksan juutalainen joka oli selvinnyt kolme vuotta Buchenwaldin keskitysleirissä."
"CSDIC on osa War Officea, ja ylläpitää kuulustelukeskuksia eri puolilla maailmaa, mukaan lukien tunnettu London Gage, joka sijaitsi yhdessä Lontoon elitistisimmistä kaupunginosista. Viime kuukausien aikana on löytynyt virallisia dokumentteja Kew:ssä luoteisessa Lontoossa sijaisevasta National Archivesista, jotka osoittavat että London Gage oli salainen kidutuskeskus, missä saksalaisia vankeja käsiteltiin. Nämä vangit salattiin Punaiselta Ristiltä, ja heitä hakattiin, estettiin nukkumasta ja uhattiin teloituksilla ja lääketieteellisesti tarpeettomilla kirurgisilla toimenpiteillä.
Jos olosuhteet olivat London Gagessa huonosti, Bad Nenndorfissa ne olivat pahemmin. Viime viikolla Guardian on saanut "Freedom of Information Actiin" perustuvan anomuksen jälkeen nähtäväkseen Foreign Officen kansioita, jotka ovat olleet suljettuja 60 vuotta. Nämä paperit antavat kuvan kauhistuttavista kärsimyksistä, jotka kohdistuivat moniin niistä 372:sta miehestä ja 44:stä naisesta, jotka kulkivat Bad Nenndorfin läpi keskuksen 22:n toimintakuukauden aikana ennenkuin se suljettiin heinäkuussa 1947.
Majuri Morgan-Jonesin ja Dr.Jordanin valituksista seurasi tutkimus, jonka suoritti Scotland Yardin etsivä, tarkastaja Tom Hayward. Huolimatta siitä, että etsivän sotilashallinnolle jättämän raportin teksti on täsmällistä ja kaavamaista proosaa, jokainen sivu herättää suuttumusta ja halun kääntää katseensa toisaalle. Hayward esittelee raportin lukijalle paikan, jossa vankeja on systemaattisesti hakattu, jätetty alttiiksi äärimmäiselle kylmyydelle, joitakin on nälkiinnytetty kuoliaiksi, kidutettu instrumenteilla jotka ovat löytyneet Gestapon vankilasta Hampurista. "
Uhreista otettuja valokuvia "elävinä luurankoina" Foreign Office ei vieläkään luovuta julkaistaviksi." (Artikkelin julkaisemisen jälkeen Guardian on saanut po. kuvia.)
"Aluksi useimmat vangituista olivat natsipuolueen jäseniä tai entisiä SS-miehiä, millä pyrittiin estämään kaikki mahdollinen kapinointi. Merkittävä osa oli teollisuusmiehiä, tupakan maahantuojia, öljy-yhtiöiden johtajia, metsäteollisuuden omistajia, jotka olivat menestyneet Hitlerin aikana.
Mutta loppuvuodesta 1946 enenevä osa oli epäiltyjä neuvostoagentteja. Jotkut olivat NKVD:N upseereja, venäläisiä, tsekkejä ja unkarilaisia, mutta monet olivat vain saksalaisia vasemmistolaisia. Jotkut olivat saksalaisia jotka olivat ylittäneet demarkaatiolinjan, ja saattoivat vakoilla venäläisten hyväksi. Heitä kidutettiin sen selvittämiseksi, olivatko he aitoja loikkareita.
Yksi kuoliaaksi nälkiinnytetty oli Walter Bergmann, joka oli tarjoutunut vakoilemaan briteille. Hän joutui epäilyksen alaiseksi koska puhui venäjää. Toinen nälkään näännytetty oli Franz Osterreicher, joka oli pidätetty yrittäessään väärennetyillä papereilla brittiläiselle vyöhykkeelle etsimään gay-rakastajaansa.
Monet Bad Nenndorfin vangeista olivat siellä ilman mitään erityistä syytä. Eräs, entinen diplomaatti, pidettiin vangittuna koska "hän tiesi liikaa meidän kuulustelumenetelmistämme".Tarkastaja Hayward raportoi: "Täällä on monia sellaisia, joita vastaan ei ole mitään juttuja, ja ainoa syy pitää heitä vangittuina on se, että he ovat sellaisen maan kansalaisia, joka nimellisesti on yhä sodassa meidän kanssamme."
Tänään monet vanhemmat asukkaat puhuvat peittelemättömällä katkeruudella elokuun ensimmäisestä 1945, jolloin britit tulivat. Saattue kuorma-autoja tunki kylään, ja britit ottivat sen haltuunsa harmittomalta USA:n jalkaväki-divisioonalta. Kylän keskustassa asuneille annettiin vain tunteja aikaa pakata ja poistua. Bad Nenndorf oli täynnä raunioiksi pommitetun Hannoverin pakolaisia, ja sadoille ihmisille annettiin vain 90 minuuttia aikaa pakata jotain ruokaa ja tarvikkeita, ja häipyä.
"Me luulimme kaikki palaavamme muutaman päivän kuluttua", muistelee Walter Münstermann, nyt eläkkeelle jäänyt sanomalehtimies, mutta silloin 24-vuotias poika. "Sitten sotilaat alkoivat vetää piikkilankaa kylän keskuksen ympärille, ja vähitellen ymmärsimme, ettei tästä ole tulossa aivan tavallista leiriä."
Walter ja naapurit käsittivät, että heidän kylänsä on muuttumassa vankileiriksi, kun he kuulivat että britit ovat saneeraamassa suurta, 40-vuotta vanhaa, kylpylärakennusta repimällä kylpyammeet pois ja asentamalla kylpykoppeihin raskaat teräsovet, muutaen ne vankiselleiksi. Kyläläiset näkivät ensimmäisiä vankeja tuotavan kuorma-autoilla, mutta myöhemmät kuljetukset saapuivat karjavaunuilla kylän asemalle.
Ingrid Groth, silloin seitsemänvuotias, kertoo paikallisten väittäneet, että jos kiipeät yöllä piikkilanka-aidalle, voit kuulla vankien huutavan tuskissaan. Mr.Münstermann, joka ohitti leirin pääportin päivittäin koulumatkallaan, on toista mieltä.
...."
Omalla tavallaan on historian ironiaa että nykyään siis uusnatsit marssivat kaltoin kohdeltujen kommunistien tai sellaisiksi epäiltyjen puolesta äärivasemmiston huudellessa vastalauseitaan.