Minulla on ollut useita vuosia kuvallinen profiili suomi24:n treffeillä erilaisilla nimimerkeillä ja eri kuvilla. Olen sinkkumies, mutta en halua elää parisuhteessa naisen kanssa. Minä nautin siitä, että saan valloittaa uuden naisen ja naiset nauttivat valloitetuksi tulemisesta.
Olen aina rehellinen puheissani enkä koskaan lupaa muuta kuin romanssin. Kuitenkin saan usein eron hetkellä kuulla syytöksiä siitä että olen player tai auervaara tai huijari. Vaikka naiset tietävät mihin ryhtyvät, he aina kuvittelevat voivansa muuttaa tilanteen toisenlaiseksi. Olisiko aika katsoa peiliin?
Romanssissahan on parasta juuri se ihastuminen, rakastuminen ja intohimo. Seksi on taivaallista tuon tunteen vallassa. Jokainen nainen rakastaa sitä huomiota ja nautintoa jonka voi kokea vain romanssissa.
Mutta kaikki päättyy aikanaan. Tunnelma latistuu ja seksi alkaa toistaa itseään. Uutuuden lisämauste on tiessään. Aika laittaa uusi ilmoitus ja jättää jäähyväiset romanssille vielä kun kaikki on kaunista.
Eron haikeus ja kaipaus ovat myös tärkeä osa romanssin kokonaisuutta.
Osa naisista ei haluaisi lopettaa ja purkaa turhautumisensa haukkumalla minut feikiksi, playeriksi tai miksi vaan, mutta he tiesivät etukäteen mihin ryhtyivät.
Palstalla on myös paljon naisia, jotka haluavat romassin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.