Ikävä repii rintaa, tyhjyys koettelee, olen niin rikki. Tänne kasvottomien särkyneiden sekaan tämäkin viesti katoaa. Mikään ei liikuta mua. Rakastuin ja sydämeni menetin, vastustin, mutta en tarpeeksi. Kumpa en enää ikinä kokisi moista, en halua enää koskaan rakastua.
Jospa tämä toimisi jonain mantrana ja huomenna mun olisi jo parempi olla.
Jospa tämä toimisi jonain mantrana ja huomenna mun olisi jo parempi olla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siinäpä se pähkinä onkin, ei kaipuu mihinkään katoa- ellei ole ollut "kevytkenkäistä" lajia. Kuin tupajumi se jäytää loppuun asti ja vielä sen jälkeenkin. Mutta kuka viisas tietää kuinka sen kanssa eletään?!
Sydän kaipaa, huutaa menetettyä rakkautta takaisin. Kaiken piti olla suht.hyvin,
kaikki jäi kesken, jonkun toisen takia. Tuskalla ei ole rajaa, kun asialle ei voi tehdä
mitään..Pahinta katsoa lasta jolta myös vietiin toinen turva pois. Isin piti lähteä pois
uusien asioiden tieltä. Miten voisi lohduttautua? Mikä auttaisi edes vähän..?
Sinulle tänä päivänä kuuluu. Oletko jo saanut eheytyä kertomastasi tuskasta? Itsellä on ollut samanlaista. Luulin, että en ikinä selviä surusta, mutta tänä päivänä voin jo nähdä ja ajatella asioita toisinkin.
Kaikkea hyvää!
tämä kaikki, paha olo ja kaipaus ja epäily ja yrittäminen. Luulin etten koskaan rakastaisi ja nyt toivon että se olisi totta. Luopuminen sattuu liikaa ja jääminen vielä enemmän. Haluan tästä kaikesta eroon. Haluan taas nukkua ja syödä ja hengitää vapaasti, nyt en pysty näistä mihinkään. Tää menee ohi, ohi, ohi. Mutta koska? Voimia kaikille jotka samaa on ikinä joutunut kokemaan.
Ei meille kerrottu että elämä voi sattua näin paljon.
se tosiaan joskus? Loppuuko tämä kipu todellakin? Huomaanko joku päivä, että en olekaan ajellut häntä kokoajan, vaan ajatuksiini on päässyt muutakin kuin ikävä hänen iholleen.
Nyt tuntuu, että jokainen hetki on täynnä menettämisen tuskaa, täynnä kamppailua itsensä kanssa, ettei yrittäisi ottaa yhteyttä.
Nyt kyyneleet on herkässä,vain ajatuksen päässä.
lähes kaksi vuotta kokonaisuudessaan siitä syvästä ihastumisesta kuukausia kestävään kaipaukseen. Tuskani ja suruni sisälläni oli suorastaan yli äyräitten menevä. Kun koin jatkuvasti hänet, sen miehen, sielunkumppanikseni, jonka kanssa en kuitenkaan voinut rakentaa todellista tutustumista, niin siinä oli se TUSKA. Olen siitä nyt hyvää vauhtia selviämässä. Voin jatkaa elämääni vähitellen. Voin jopa tuntea vapautta..
sydäntäni ja haluaisin kuulla, mikä sinua auttoi? Olen toivottomassa tilanteessa.
Aikako vain saa minut irti näistä kahleista, jotka eräs mies on minuun taikonut?
Mikään ei paranna särkynyttä sydäntä paremmin kuin aika, itte olen kokenut se hirveän menettämisen tuskan ja monien kuukausien päästä tuntui että olen taas elossa... En uskalla rakastua, enkä olisi toivonut jälkikäteen että olisin rakastunut, se tunne myrsky, viha, kaipuu, rakkaus on jotain ihan käsittämätöntä... Näin monien kuukausien jälkeen kaipuu ja ikävä on toista kova mutta olen huomannut että minä SELVISIN... Tsemppiä, kyllä säkin selviät, oot vahvana vaikka aina ei siltä todellakaan tunnu, itke niin paljon kun itkettää, käsittele asioita vaikka ne tekeekin kipeää...
-Joni
Sen luopumisen toisesta tekee todella hitaasti. Itsekin tulin jätetyksi kesken kuumimman rakkaussuhteen, kun mies päätti fiilistellä exänsä perään. Sen jälkeen kuitenkin vielä pari kuukautta roikutti minua miten tahtoi ja katseli omaa tilannettaan, välittämättä minusta oikeastaan yhtään.
Sen jälkeen pelkkä kaupassa käyminen tuntui tuovan aivan tuhottomasti muistoja mieleen, ja olisi tehnyt mieli kuolla siihen paikkaan. Mutta, mitä enemmän sielläkin käy yksin, niin tilanne alkaa taas tasoittua. Ennen pidettiin yhteyttä jokapäivä, nyt ehkä kerran viikossa. Monesti olen ajatellut, että en pidä yhteyttä ollenkaan. Mutta, jos tosiaan tekee mieli pistää joku viesti (asiallinen), niin pistää sen. Lopulta alkaa huomaamaan toivottavasti, että ei ole järkeä enää pistää mitään viestiä, sama kun viestittelisi kuolleen kanssa tms.
Luopuminen on hidasta, ja kaipaus on aivan järkyttävä tunne. Etenkin jos sille ei voi tehdä mitään. En ole itsekään keksinyt täydellistä keinoa sen poistamiseen. Kunpa vaan pääsisin rypemästä menneitä muistoja. Silti nämä asiat pyörivät mielessä aivan joka hetki. :(