Tapasin miehen, en rakastunut päätä pahkaa. Pikku hiljaa uskaltauduin rakastaa, annoin itselleni siihen luvan. Ajattelin että en voi saavuttaa onnea jos en uskalla rakastaa.
Ja nyt itken hänen peräänsä. Hän on mennyt. Nyt kiroan miten annoin itseni rakastua. Kaikki on niin synkkää, mistään ei tule mitään. Sydän lyö lujaa, henkeä ahdistaa, uni ei tule, sattuu niin paljon.
Kerran aiemmin minulle kävi näin ja ajattelin ei enää koskaan. 10 vuotta selvisin ja sitten rakastuin uudellen.
Miten tästä eteenpäin..Tuntuu että tätä tuskaa ei kestä.
Niin paljon olisi puhuttavaa, sanottavaa mutta tuntuu että ystävätkään eivät enää jaksa kuunnella.
Ja nyt itken hänen peräänsä. Hän on mennyt. Nyt kiroan miten annoin itseni rakastua. Kaikki on niin synkkää, mistään ei tule mitään. Sydän lyö lujaa, henkeä ahdistaa, uni ei tule, sattuu niin paljon.
Kerran aiemmin minulle kävi näin ja ajattelin ei enää koskaan. 10 vuotta selvisin ja sitten rakastuin uudellen.
Miten tästä eteenpäin..Tuntuu että tätä tuskaa ei kestä.
Niin paljon olisi puhuttavaa, sanottavaa mutta tuntuu että ystävätkään eivät enää jaksa kuunnella.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Saman kokenut olen itse myös,rakastuin vähitellen jne..
Sanoja millä sinua lohduttaisin on vähän,mutta aika taitaa olla paras auttaja.
Ensimmäiset viikot ovat vaikeita,mutta yritä pysyä päivän rutiineissa kiinni,se helpotti vähän minua.
Kirjoita päiväkirjaa,ellei ole ketään kelle voi puhua,sekin voisi tuoda vähän apua.
Mene ulos luontoon,kävele,pyöräile jne..
pidä kuitenkin itsestäsi huolta
Sure surusi,mutta älä jää suruusi,elämä jatkuu kuitenkin,nyt se tuntuu siltä että kaikki loppuu,mutta niin ei ole.
Toivon voimia sinulle!