Uudet tuulet

Miten niin monelle henkilölle on niin helppoa suhteen loputtua hypätä jo uuteen sänkyyn? Esimerkiksi jo viikon kuluttua erosta... Minusta ainakin tuntuu tällä hetkellä, että en haluaisi kenenkään muun koskettavan minua, suutelevan minua tai tulevan niin lähelle itseäni... Kenenkään muun kosketus ei tunnu hyvältä kuin poikaystäväni. Tai entisen sellaisen..

En tiedä kuinka paljon se vie aikaa, että voin edes ajatella muita.. Tuntuu että olen mieluummin yksin...
2300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin... ja harvat enää sitoutuvat täydellisesti suhteeseensa ja kunnioittavat omaa parisuhdettaan, saati sitten toisten parien.

Pettäminen tuntuu olevan uskomattoman monelle aivan luonnollinen ilmiö, heille se on normaalia toimintaa. Toisen ihmisen tunteista ei välitetä, eikä myöskään omista.

"Syvällisten" ihmisten on vaikea elää näin pinnallisessa maailmassa. Jos toista ihmistä todella rakastaa, ei tulisi edes mieleen pettää tätä. Jos toista ihmistä todella rakastaa ei edes tee mieli ajatella muita. Oma kumppani riittää kaikkeen aivan hyvin. Vaikka olisikin vaikeita aikoja.

Sen takia varmaan myöskin suhteen loputtua ei tee edes mieli ajatella "uusia tuulia".

Äänestä

...niiden on helppoa hypätä pian uuteen sänkyyn jotka ovat tappaneet omalta puoleltaan tunteet ennen lopullista eronhetkeä. Tai heidän jotka ovat aloittaneet uuden suhteen salassa jo ennen edellisen suhteensa lopppua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


choco kirjoitti:

Miten niin monelle henkilölle on niin helppoa suhteen loputtua hypätä jo uuteen sänkyyn? Esimerkiksi jo viikon kuluttua erosta... Minusta ainakin tuntuu tällä hetkellä, että en haluaisi kenenkään muun koskettavan minua, suutelevan minua tai tulevan niin lähelle itseäni... Kenenkään muun kosketus ei tunnu hyvältä kuin poikaystäväni. Tai entisen sellaisen..

En tiedä kuinka paljon se vie aikaa, että voin edes ajatella muita.. Tuntuu että olen mieluummin yksin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu