Omaiseni on ollut sairaalassa jo pitkään. Olen huomannut että monet, jotka ennen pitivät häneen yhteyttä, eivät pidä enää kun hän on sairaana vakavasti. Osa toki pitää ja käy katsomassa. Jotkut selvästi karttelevat sairaalaan menemistä, vetoavat erinäisiin tekosyihin jne. Ymmärrän ettei aina ole helppo mennä sairaalaympäristöön, mutta kyllä silti pitäisi uskaltaa mennä, kun tietää että potilas kaipaa. Ei tarvitse osata ihmeellisiä sanoja, kunhan on läsnä. Se on arvokasta jo. Elämään kuuluu kohdata myös sairautta ja vaikeita asioita.
Raukkamaisia omaisia
Nina
2292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eivät välttämättä halua kymmeniä katselijoita vuoteen viereen.
Ja sen puolestaan tajuavat monet ihmiset eivätkä änkeä töllistelemään
pitäisi olla luonnollista, elämän kaareen kuuluvaa, mutta...ihmiset eivät tiedä, mitä sanoa, pelkäävät sanovansa väärin, ajattelevat, että mitähän potilas luulee, kun tulemme katsomaan, ajatteleeko hän, että tulemme "töllistelemään". Itse olen ollut 15 vuotta sairaanhoitajana teho-osastolla, ja näitä kommentteja usein kuulee. Sairaala on veilä nykyäänkin ikävän pelottava paikka monelle meistä. Ehkä se tuo jollekin mieleen oman kuolevaisuuden, jonka on halunnut työntää syrjään. En tiedä. Oma isäni elää syövän loppuvaihetta, vielä kotona. Ihmiset kaupassa tulevat juttelemaan vähän arastellen. Isä itse vain toivoo, että kaikesta muustakin voisi jutella, ei ainoastaan syövästä.