Nyt en saa oikein älykkään ajatuksen päästä kiinni. Olen sanonut itselleni että ei saa pohtia, että asiassa ei ole mitään ihmeellistä.
Siitä huolimatta hiukan mättää tämä asia.
Aviopuolisoni avioerosi jo about 10 v sitten. Sen jälkeen hän on seurustellut kahteen otteeseen, toista jopa kosi mutta tuli rukkaset. Ja toinen ei osannut päättää ja puolisoni sitten huomasi miten ihana hänen ex-puolisonsa oli ja he päätyivät yhteen.
Nykyisin: puolisoni varastoi yhä työpaikallaan seurustelukumppaninsa huonekaluja. Samoin hän varastoi ex-puolisonsa tavaroita. Ja vaihtaa ex-puolisonsa auton renkaita. Joita myös varastoi työpaikallaan (omassa firmassa). Samoin kuin tekee muitakin palveluksia ex-puolisolleen - sellaisia mitä joku toinenkin miespuolinen henkilö voisi tehdä.
Okei. Heillä on kaksi yhteistä yläasteikäistä lasta. On hyvä että ex- puolisot tulevat toimeen keskenään lasten takia.
Mutta... Ihan kuin mä eläisin avioliitossa jossa on yksi ex-puoliso ja ainakin yksi ex-seurustelukumppani.
Jotain liikaako??
Siitä huolimatta hiukan mättää tämä asia.
Aviopuolisoni avioerosi jo about 10 v sitten. Sen jälkeen hän on seurustellut kahteen otteeseen, toista jopa kosi mutta tuli rukkaset. Ja toinen ei osannut päättää ja puolisoni sitten huomasi miten ihana hänen ex-puolisonsa oli ja he päätyivät yhteen.
Nykyisin: puolisoni varastoi yhä työpaikallaan seurustelukumppaninsa huonekaluja. Samoin hän varastoi ex-puolisonsa tavaroita. Ja vaihtaa ex-puolisonsa auton renkaita. Joita myös varastoi työpaikallaan (omassa firmassa). Samoin kuin tekee muitakin palveluksia ex-puolisolleen - sellaisia mitä joku toinenkin miespuolinen henkilö voisi tehdä.
Okei. Heillä on kaksi yhteistä yläasteikäistä lasta. On hyvä että ex- puolisot tulevat toimeen keskenään lasten takia.
Mutta... Ihan kuin mä eläisin avioliitossa jossa on yksi ex-puoliso ja ainakin yksi ex-seurustelukumppani.
Jotain liikaako??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kai pitäisi vastata joviaalisti ja väittää, että juu, kaikkihan niin tekevät, mutta kuulun siihen ikävään ihmiskastiin, joka haluaa selkeät rajat. Tosin en lue nyt lapsia juttuun mukaan,joiden hyvinvointi menee kaiken edelle samoin kuin exän kanssa on kyettävä sopimaan lapsista sekä heihin liittyvistä yhteisistä asioista. Kaikki muu onkin aivan turhaa ja omalla kohdallani vaadin puolisolta karsittavaksi kaiken sellaisen höösäämisen, mitä ei joku muukin voisi exille yhtä lailla tehdä.
Tulkitsen moisen silkaksi exien laiskuudeksi ja hyväksikäytöksi, mikä kertoo myös puolison ylikiltteydestä ja tietyn asteisesta tahdottomuudesta kyetä arvioimaan milloin olisi osattava kävellä eri suuntiin existä. Joko eletään tätä päivää tai sitten perustetaan muistojen koti, jossa pomppii molempien exät sunmuut tyypit mukana.
On vaikeaa tosiaan miettiä reiluuden ja suurpiirteisyyden rajoja, mutta jos itsestään tuntuu kiusalliselta on siihen ratkaisu löydyttävä.
Mulla on 3 lasta , kaikki peruskouluikäisiä. Vanhin on miehen kanssa , joka rakastui olueeseen niin paljon , että jäin lapseni kanssa yksin lapsen ollessa vasta puoli vuotias. Sittemmin mies ei ole ollut halukas olemaan edes lapsen elämässä pahemmin mukana. Tämä lapsi oli 2 vuotias , kun tapasin seuraavan mieheni , siitä syntyi pitkä avioliitto ja kaksi yhteistä lasta. Henkisten ja fyysisten väkivaltaisuuksien takia hain eroa muutama vuosi sitten. Alkoi minun elämäni lasten kanssa , en edes uskaltanut luottaa miehiin , eikä ollut edes kiinnostusta. Olin tavattoman yksinäinen , vaikka siltikin suhteellisen tyytyväinen elämääni.
Eron jälkeen aloin tutustua nettimaailmaan ja kas kas .. jokin aika sitten tapasin miehen , keskustelupalstan kautta :) Se ei ollut tarkoitus , eikä suunniteltua juttua , en siis ollut hakemassa mitään suhteita .. netistä.
Mä uskon rakkauteen ensi silmäyksellä. Uskon myös siihen , että se henkinen yhteenkuuluva tunne on se tärkein asia. Tänä päivänä ... Seurustelu aste meneillään , olemme muuttamassa yhteen ja uusi , yhteinen vauva tulossa :)
Heti alussa kun tapasimme, sovimme ... Molemmilla ollut se "elämä" , on parisuhteita takana. Miehellä ei ole omia lapsia , mutta minulla on 3. Siltikin , lasten suhde isiinsä pysyy sellaisena kuin se on , mutta minun suhteeni entisiin , sitä ei ole. Entinen on entistä , historiaa ja eletään tulevaisuutta , eteenpäin.
Onhan se toki hienoa , jos lasten takia vanhemmat pystyvät olemaan "väleissä" , mutta vaikka ihminen olisi kuinka kiltti luonteeltaan , niin ex on ex ja tasan tarkkaan niitä tarvittavia apuja saa kyllä muualtakin , kuin siltä ex-puolisolta.
Elämässä mennään eteenpäin , ei jäädä paikoilleen , eikä varsinkaan "mennä historiaan".
juttuja existä on kuullut, että ymmärrän kyllä, että hyviä kavereita voi olla, ja joskus auttaa jossain hommassa. Mutta tuo exiensä tavaroitten varastointi kuulostaa kyllä jo oudolta...! Jos kyse on jostain väliaikaisesta, että puolisoni ex ja heidän yhteiset lapsensa muuttavat, ja on hyvin hankala muuttotilanne, niin ehkä sen voisin vielä koettaa ymmärtää, että jos jonkun aikaa niitä tavaroita säilöisi firmassaan, mutta ilmeisesti teillä kyse on siitä, että miehesi firmaa käytetään exien pysyvänä tavara-varastona? Tuo ei kuulosta enää hyvältä. En miestäsi tunne, niin en tarkemmin osaa sanoa, että onko kyse miehesi ylikiltteydestä (sellaisiakin on) ja exiensä halusta käyttää toista hyväkseen eron jälkeenkin, vaiko onko miehelläsi sitten jotain suurempia tunteita jäljellä exiinsä... miestäsi tuntematta en tiedä.
Suosittelen puhumaan asiasta, ja kertomaan asian niinkuin se on, että et tykkää asiasta, että se ärsyttää sinua. Et tule nauttimaan elämästäsi niin kauan kuin tuo jatkuu. Ja on mahdollista, että exiesi tavaraa voi ilmaantua vielä enemmänkin miehesi firmaan, ja muutakin "mukavaa" voi tapahtua... mikäli et tee mitään...
kysellytkään apuja ex:ltä