Pari vuotta sitten ihastuin saksanmatkalla ollessani suomalaiseen tyttöön, vuoden minua nuorempaan. Hän oli silloin kihloissa, mutta ajattelin että olin vain ihastunut, ei sen kummempaa.
Ihastumiseni laantui koska emme olleet yhteyksissä vähään aikaan.
Noh, aikaa kului ja puolen vuoden päästä kyseinen tyttö tuli samaan kouluun, jossa olin jo vuoden ollut. Tutustuimme paremmin toisiimme ja meistä tuli hyvät ystävät. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ihastuin häneen uudestaan ja kerroinkin siitä hänelle. Hän meni hieman hämilleen, ja kertoi ettei voi ainakaan "alkaa" minun kanssa koska hän on varattu. Ymmärsin häntä ja jatkoimme normaalisti.
Mutta kuitenkin, koska olen tällainen kuin olen, heitin paljon kaksimielistä huumoria, lähinnä naurujen vuoksi. Hän on hyvin samankaltainen kuin minä. Hauskaa oli.. :) kunnes hänen poikaystävänsä kielsi meitä tapaamasta missään merkeissä. Meidän välillä ei ollut tapahtunut mitään, eikä varmaan olisikaan tapahtunut, koska osasimme hillitä itseämme.
Kun kesäloma alkoi ja monet nuoret menivät juomaan, me päätimme, että näemme jossain vaiheessa iltaa. Olimme eri puolilla kaupunkia ja päätin lähteä käymään siellä, missä hän oli. Kun pääsin perille, huomasin että hän oli juopunut ja hänen kimpussaan oli tuntematon poika koskettelemassa häntä vastoin tahtoa. Menin väliin ja "pelastin" hänet "raiskaukselta" (siihen se olisi ainakin voinut johtaa. Tyttöä itketti, hänellä oli kylmä ja hän olisi halunnut kotiin, mutta sinne olisi ollut liian pitkä matka. Kysyin häneltä, että olisiko ok että hän tulisi meille yöksi. Hän nyökkäsi. Talutin hänet meille. (Herrasmies kun olen.)
Tein hänelle pedin ja aioin jo ruveta nukkumaan kunnes hän sanoi että hänellä oli "kylmä"... Tämä taas johti kaikkeen jännään.. mutta vaikka minua haluttikin kovasti, päätin kieltäytyä seksistä hänen kanssaan. Olihan se sentään oikea teko. (Kai.)
Seuraavana aamuna kerroin hänelle kaiken ja hän punastui hieman ja hymyili arasti. (Voiko humalassa toilaileminen tarkoittaa sitä että hän haluaa myös minua?)
Hänellä ja poikaystävällään menee vähän väliä todella huonosti (kuulemani perusteella): poika ei välitä ja on todella kylmä ja ajattelematon. Nyt tämä tyttö halusikin että minä en puhuisi hänelle muutamaan päivään, luultavasti siksi että he selvittäisivät heidän juttunsa.
En tiedä päättyykö heidän juttunsa, mutta olisi kiva kuulla ihmisten mielipiteitä siitä että olenko hänelle enemmän kuin ystävä.
Tästäpä tuli pitkä tarina :o toivottavasti ette lukiessanne pitkästy yksityiskohtiin..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea sanoa miten käy, yleensä soinun kannaltasi huonosti...
Mutta olet hieno ihminen, voit olla ylpeä itsestäsi. Olen itse joskus
nuorena toiminut samoin, luulempa ettei montaa miestä löydy
joka ei olisi käyttänyt tilannetta hyväkseen. Kirjoituksesi oli
pitkä mutta erittäin hyvin kirjoitettu, sekin kertoo jotain.
Perheeni ja elämäni on muokannut minut tällaiseksi. Harmi vaan kun hyville ihmisille tapahtuu huonoja(kin) asioita.
En voi kuitenkaan lakata ajattelemasta tätä tyttöä. Ja hän välittää minusta, en vain tiedä, millä tasolla. Aika sen näyttää?
Aseta itsesi hetkeksi hänen poikaystävänsä paikalle ja kysy itseltäsi:
Onko hänen poikaystävänsä yhtä neu-vo-ton kun tuntuu että rakas tyttö on karkaamassa käsistä? Entä mitä mieltä olisit jos saisit tytön itsellesi ja hän viettäisi aikaa toisen kivan pojan kanssa? Haluatko internetiltä luvan tehdä aloite ja alkaa varatun kanssa? Kyllä tyttö tekee selväksi, että onko hän sinkku vai ei.
Ei sillä että tämä tyttö haluaisi erota poikaystävästään, mutta hänen on pakko sillä tämä toinen tyyppi ei välitä enää mistään (kuulemma, luultavasti liioittelua).
Ja tuohon että jos saisin hänet ja hän viettäisi aikaa jonkun toisen kivan pojan kanssa, ei siinä mitään jos suhde pysyy vaan kaveri/ystäväsuhteena. Tämä nykyinen poikaystävä myös kontrolloi tämän tytön suhteita aika paljon.
Viimeisessä olet kyllä oikeassa.