Olen lueskellut näitä ketjuja ja aika monessa on jo keskusteltukin rehellisyyden merkityksestä parisuhteessa. Jos parisuhteessa ei ole rehellistä ja avointa vuorovaikutusta, ei avioliitolla ole kovinkaan hyviä kestämisen mahdollisuuksia. Kuinka hyödyllistä olisikaan, että jo varhaisessa vaiheessa tiedostaisi oman tapansa kommunikoida ja että puoliso pystyisi myös verbalisoimaan oman kommunikaatiotapansa ja analysoimaan niitä malleja, joita on lapsuudenkodissaan nähnyt käytettävän.
Rehellisyys vaatii aika vahvaa psyykeä ja itsetuntoa: silloin pystyy kestämään toisen tunneraktiot menemättä pois tolaltaan ja uskaltaa antaa itsestään myös parisuhteessa. Salailu ja valehtelu etäännyttää aina ja on kuin savuverho ihmisen todellisen olemuksen edessä. Kyvyttömyys kommunikoida rehellisesti omista tunteistaan, tarpeistaan ja odotuksistaan on aivan liian monen avioeron syynä.
Rehellisyys vaatii aika vahvaa psyykeä ja itsetuntoa: silloin pystyy kestämään toisen tunneraktiot menemättä pois tolaltaan ja uskaltaa antaa itsestään myös parisuhteessa. Salailu ja valehtelu etäännyttää aina ja on kuin savuverho ihmisen todellisen olemuksen edessä. Kyvyttömyys kommunikoida rehellisesti omista tunteistaan, tarpeistaan ja odotuksistaan on aivan liian monen avioeron syynä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rakas,
olen tänään päättänyt että otan sinusta avioeron. Epäonnisten tähtien alla solmittu liittomme päättyy vihdoin.
Syy tähän on salailusi, suhde työkaveriin jota et koskaan myöntänyt etkä myönnä. Luultavasti uskot itsekin valheisiisi tai koet, että kasvojen menetys on sinulle pahinta mitä voi tapahtua.
Kuinka paljon helpommalla olisimme päässeetkään, jos olisit vain rehellisesti sanoneesi rakastuneesi työkaveriisi ja että halusitkin olla hänen kanssaan. Olisimme säästyneet niin monelta turhalta riidalta, väittelyltä, epäilyltä, kohtauksilta, syyttelyltä..
Anna anteeksi, että en jaksa sinun kaksinaamaisuuttasi ja etten sen vuoksi halua enää elää kanssasi. Anna anteeksi, että en ollut parempi aviovaimo, ja etten ihaillut sinua tarpeeksi enkä nostanut sinua jalustalle.
Anna anteeksi, että yritin vaatia sinua luopumaan sinulle rakkaammasta eli työkaveristasi. Anna anteeksi, että olen niin erilainen ja emme tule niin hyvin toimeen kuin te kaksi.
Anna anteeksi, että en kunnioittanut sinua vaan syyllistin sinua sivusuhteesta. Anna anteeksi, että en uskonut sinun valheitasi.
Anna anteeksi, että minä sain sinusta uskottoman omalla epäilylläni ja syyllistämiselläni.
Lopuksi, annan anteeksi itselleni sen, että yritin ihan liian kauan ja oman mielenterveyteni uhalla kestää sinun valheitasi ja kaksinaamaisuuttasi, loukkauksiasi ja sitä että et kunnioittanut minua. Vapautan myös itseni vastuusta sinun pettämisestäsi.
Kiitos kaikista näistä vuosista. Ne ovat opetteneet minulle taas sen, että uskon intuitiooni kun seuraavaan peluriin törmään ja kierrän hänet kaukaa.
Tämä oli kuin minun kirjoittamani, tosin en ole pettänyt miestäni...
olen minäkin päätynyt
eikä vain parisuhteissa vaan myös työpaikoilla.
Jos vain useampi kyseenalaistaisi ne omat mallinsa, eli sen oman osuuden, niin sekin olisi jo paljon. Pyrin välttämään liian vaikeita käsitteitä, sillä moni kavahtaa niitä. Kuulostavat vaikeammilta kuin ovatkaan. Toisaalta missä näitä voi opetella? Erilaiset parisuhdekurssit ja miksei myös terapiat antavat vähän kuvaa käytännöstä, mutta entä ne jotka eivät ole parisuhteessa?
Se yhteinen elämä on yhdessä opettelua, puolin ja toisin. Nyt vain lähdetään siitä, että pitää olla ”valmis” jo ennen parisuhdetta. Toisin sanoen vaaditaan toiselta kykyjä, joita ei ole voinut kehittää millään tavoin ennen suhdetta.
Verbalisointi toimii sanattoman viestinnän tukena silloin kun ollaan rehellisiä. Jos nämä ovat keskenään ristiriidassa (salailu ja valehtelu), se tietää ongelmia. Toisaalta ei pidä liikaa painottaa verbaliikkaa vaan opetella ymmärtämään myös sitä sanatonta viestintää.
Vuorovaikutuksen ansat on hyvä myös tietää. Mitä ovat ihmissuhdepelit? Milloin on kyse valtataistelusta? Milloin olen olettanut väärin ja tehnyt vääriä johtopäätöksiä? Mitä oikeasti kuunteleminen on? (ehdottomasti vaikein paikka!) Me kyllä kuulemme mutta harvoin kuuntelemme toisissaan.
Täytyy sanoa että tietty itsekeskeisyys tuntuu olevan nyt ”muotia”, tyyliin ”Kyllähän minä sitten kun tuo toinen ensin…”, ” en minäkään kun ei tuo toinenkaan…”.
Yllättävää kyllä esiin nousi käsitys siitä että rehellisyys on jotain negatiivista. Se rikkoo ja ”murtaa toisen mielen”, aiheuttaa riitoja jne. Jo omankin kokemukseni mukaan asia on juuri päinvastoin. Todella se vaatii rohkeutta panna itsensä kokonaan peliin, tulla esiin itse sellaisena kuin on. Ehkä sitä pelätään, ettei tulla hyväksytyksi? Mieluummin otetaan ”miellyttäjän” rooli ja sitten ajan kuluessa aletaan kärsiä suhteessa siitä, että ei enää kohdata toisiaan?
Pettämisissäkin näkyy tavan takaa samankaltainen tilanne. Ei olla kerrottu toiselle sitä, mitä todellisuudessa koetaan/ajatellaan. Sitten oletetaan nippu asioita joista ei keskustella. Tehdään niistä ”ratkaisuja” ja salataan ne. Oletetaan toisen olettavan jotain, miksi ei tarvitse olla rehellinen. Tämä on uskomaton umpisolmu, jota kaikki eivät jaksa aukaista. Eivät edes kun pettäminen tulee julki. Sitten tämä toimintamalli viedään siihen uuteen suhteeseen. Loput voi arvata!
Meillä juttu meni niin, että merkkejä mieheni petollisesta ja epärehellisestä luonteesta oli esillä jo hyvinkin pian kun yhteen mentiin. En vain tahtonut uskoa näitä ja olin masentunut, eronnut ja vielä erokriisissä kun tutustuttiin, joten en tainnut olla parhaimmillani puolustamaan itseäni. Kyllä, turha tässä on valittaa kun kerta sen sain mitä valitsin. Tyhmästä valinnasta en aio kuitenkaan loppuikääni kärsiä vaikka naimisiin on menty. Eiköhän tuo pian ole ero edessä ja voi sitä helpotuksen määrää minkä se tuo tullessaan.
Meitä oli kaksi lasta jotka tähän leikkiin ryhtyi, tai paremminkin niin että minä kokeneempi ja mies vasta alkutaipaleella. Näin on tutustuttu ja huomattu, että meillä on erilainen käsitys vähän joka asiasta, ennen kaikkea siitä mitä on ystävyys miehen ja naisen välillä kun ollaan parisuhteessa, uskollisuudesta, rehellisyydestä ja kertomatta jättämisestä. Kaikki tarkempi tuli esille vasta aviossa. No minkäs teet kun on liittoon ryhdytty..voi vain sanoa, että kunpa olisin tiennyt niin olisin tehnyt toisin..mutta kuten sanottu, itseään voi vain syyttää..
Kun mies sitten ei mitään myönnä eikä pysty asioita rehelliseltä pohjalta katsomaan ja niistä puhumaan, on vaihtoehtoina joko se että hyväksyn hiljaisesti hänen toimintansa, tai ymmärrän että parempiakin miesehdokkaita on tarjolla ja lähden omaa elämääni rakentamaan toisaalla..olen jälkimmäisen kannalla, koska jos yhdestä pettämisestä pääsee niin seuraava on jo huomattavasti helpompaa. Enkä aio jäädä enää sitä odottelemaan. Kaipa sitä kohdalle sattuu sellainen sanojensa mittainen mies, joka on rehellinen vaikka kipeää tekisikin!