täällä kirjoittaminen yksinäisyyteen?
Auttaako
?kysymys?
23156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei auta, pahentaa vain. Kun muilla on niin paljon. Niin paljon elämää. Ihmisiä ympärillään, niin monia kokemuksia. Joutuu vielä kaiken lisäksi pohtimaan, että mikä minussa on vialla, kun minä en saanut tuota kaikkea.
että jos muilla on kaikkea niin paljon, elämää, ihmisiä, kokemuksia yms. niin jostain syystä ne kuitenkin roikkuu täällä. Elämän täytyy olla siis yliarvostettua.
Tai sit voi olla niinkin, että aivan kaikki mitä netissä lukee, ei ole aivan totta tai ainakaan koko totuus.
En minä sitä heiltä pois kadehdi, olisin vain halunnut sen kaiken, tai edes jotain, itsellenikin. Toivon vain, että nämä ihmiset arvostaa kaikkea sitä, minkä elämä on heille antanut, koska me kaikki emme olleet niin onnekkaita.
Kirjoittaa ja valehdella sitten.
Tuskin kenenkään kokemukset tai elämä mitään pelkkää juhlaa ole ollut, vaikkeivät huonoja puolia jaksaisi aina ajatella ja uudestaan läpi käydäkään. Ihmiset kuin muistavat muutenkin paremmin positiivisia asioita. Sen takia lapsuuden kesistäkin muistetaan vain aurinkoiset päivät, ellei nyt sitten jotain traagista silloin tapahtunut.
auttaisi jos valehtelisin? Oikeassa elämässä en tietenkään näytä kenellekään kuinka yksinäinen olen, mutta mitä väliä sillä täällä on.
Toki jokaisella on huonoja kokemuksia, mutta minulla on lähes pelkästään huonoja. Ei ole kovin paljoa positiivisia asioita muistettavana. Ei sillä, etteikö huonomminkin voisi olla. Yksinäinen elämä vain ei ole elämisen arvoista.
"Toki jokaisella on huonoja kokemuksia, mutta minulla on lähes pelkästään huonoja. Ei ole kovin paljoa positiivisia asioita muistettavana."
Sit kannattaa jättää muistelematta vanhoja huonoja ja suunnitella tulevia hyviä.
"Yksinäinen elämä vain ei ole elämisen arvoista."
Elämä on perusedellytys sille, että se voi olla hyvää. Pitää vaan jaksaa pyrkiä parempaan...
ole tainnut koskaan olla ihan yksin? Hyvä niin :)
Yritän elää hetkessä, koska vanhoja en halua muistella ja jos ajattelen, että edessä on vielä toiset 30 vuotta tätä samaa, niin haluan vain ampua itseni.
Mä olen selvinnyt tähänkin asti ja selviän loppuunkin. Mutta elämisen arvoista tämä ei ollut.
elänyt yksin, mutten yksinäisenä.
Mulla ei ole koskaan ollut ketään. Mutta kiva, ettei sun ole tarvinnut tätä kokea. :) Toivottavasti osaat arvostaa! :)
olen elänyt parisuhteissa mutta myös yksin, kuten viimeiset 7 vuotta. On vaan niin paljon kaikenlaista tekemistä, että yksinäiseksi en itseä ole ehtinyt tuntemaan. Tosin kyllä nautin yksinolosta ja omasta vapaudestakin. Kaikille se ei sovi, mutta minulle sopii.
monella on elämässään ollut samanlaisia tuntemuksia. Niille ei saa antaa periksi! Toiset saavat isomman taakan. Toivon sinulle tarpeen tullen voimia hakea apua tilanteeseesi. Tunnetko enää mielihyvää tai iloa? Tekstisi kuulostaa korviini niin alakuloiselta :(
minäkin yritän pitää itseni kiireisenä, mutta kaipaisin kuitenkin seuraa. En ole koskaan seurustellut ja kavereita ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Minäkin nautin vapaudesta ja yksinolosta, mutta en vuosi toisensa jälkeen. Lähinnä elämä on vain työ-liikunta/harrastukset-kotiin telkun ääreen-aamulla taas töihin-viikonloppu yksin kotona. Kun olet jatkanut tuota samaa kymmenen vuotta putkeen ja tiedät jo ettet koskaan saa esimerkiksi perhettä ja siihen liittyviä asioita ja kavereiden saaminenkin on melko epätodennäköistä, niin elämänhalua ei paljoa ole jäljellä.
mulle koskaan tapahtunut mitään kovin pahaa, mutta kun ei ole tapahtunut hyvääkään, niin ne pahat jututkin tuntuu niin epäreiluilta. Ei mulle ole mitään varsinaista apua saatavilla, kun ei minulla ole mitään tiettyä ongelmaa, yksinäisyys vain vaivaa. Lähinnä selviytymistä on tämä elämä. Kyllä minä silti yleensä pärjään ihan hyvin, nyt vain masentaa tavallista enemmän. :)
paikkakunnilla on erilaisia sinkkujen yhdistyksiä tai kerhoja, jotka järjestävät kaikenlaisia tapaamisia, retkiä, matkoja, grillijuhlia, baari-iltoja, joulu-, uudenvuoden yms. tapaamisia jne. Ehkä sellaista kannattaisi kokeilla? Nettisivuja löytyy varmaan hakusanoilla "sinkut" ja "oma kaupunki"
ja on usein syynä masennukseen. olisiko mahdollista että olet masentunut tällä hetkellä? Oikein harmittaa kun en tunne sinua voidakseni auttaa.
edes odota, että kukaan mies kiinnostuisi, sitä ei tule tapahtumaan. Realistisemmin toivoisin, että olisi edes joku kaveri. Mutta minä en vain ymmärrä, että miten muut sen tekee. Miten he tapaavat ihmisiä ja ystävystävät ja löytävät ihmisiä joiden kanssa olla, on minulle täysi mysteeri. Ehkä siitä on jaettu jokin opaskirja ja ja minulle unohdettiin antaa kopio. :)
oikeastaan tiedä miten se määritellään. Minusta kuitenkin itsestä tuntuu, että jos olisi edes joku kaveri, niin olisin siihen ihan tyytyväinen, en minä koskaan kaikkea odottanut saavanikaan. Masennukseen kai kuuluu tyypillisenä tarinana se, että kaikki on hyvin, mutta silti masentaa. Minä taidan vain olla vähän onneton. Tämä elämä on vain niin turha elää yksinään. Mä en tiedä mikä minua nyt vaivaa, ainahan minä olen yksin ollut, mutten yleensä sääli itseäni! Jotenkin vain näiden keskustelujen seuraaminen, kun ihmisillä on niin paljon kaikkea, saa minun oman olemassaolon tuntumaan niin turhalta.
Ihan kuin tiedätkö, kun kirjoissa on se hieman säälittävä henkilöhahmo, josta kukaan ei tykkää ja kaikki voi ajatella, että ainakin minulla menee paremmin kuin tuolla. Se, joka jää lopuksi ihan yksin ja kaikki ajattelee, että sai mitä ansaitsi. Mutta kuka koskaan miettii, miltä tuntuisi olla se henkilö? Joskus mietin, että miksi juuri minä, miksei joku muu voi olla se säälittävä yksinäinen vanhapiika...
Mutta älä huoli, minä olen luontaisesti suhteellisen positiivinen, joten tämä on vain jokin tilapäinen masennusjakso. Syksyllä yleensä helpottaa, kun ei joudu joka paikassa näkemään onnellisia perheitä ja kaveruksia kaupungilla. :)
Kiitos kuitenkin lohdutuksesta! :)
tilapäiset alhot sallia. Huolin minä, kun koskettaa lukea ajatuksiasi. Jos tuntemukset jatkuvat pitempään, hae vaikka internetistä aiheesta tietoa lisää ja kuulostele missä menet. Masennukseen kuuluu paljon erilaisia oireita ja tuntemuksia, mutta en luettele niitä tähän. Ajatukset voivat urautua liikaa yhteen suuntaan ja siinä vaiheessa tulee hakea apua, yksin siitä ei selviä.
Mitä tulee tähän tai mihinkään muuhun palstaan, täällä on monella asiat huonommin kuin arvaatkaan. Todella paljon huonommin.
Voi hyvin tai ainakin paremmin hetken päästä.
musta vain yksinäisyyttä. Näin kymmenen vuoden kokemuksella olisin kai masennuksen jo tunnistanut. Se on kai vain niin, että nuorena (ja vieläkin vaikka tiedän sen olevan turhaa) unelmoin siitä tavallisesta elämästä, miehestä, lapsista, ystävistä, omasta kodista jne. ja on niin vaikea hyväksyä, että muut ihmiset saavat sen kaiken ja minä en. Kamalaa ajatella noin, mutta en voi sille mitään. En minä toivo, että muilla olisi huonommin, vaan että minullakin olisi jotain. :)
Mutta kyllä tämä taas tästä! :) Kiitos! :) Hyvää yötä!
Baana on tyhjä. Missä ovat komeat urhot? ;)
zzZzzzzzZZzzZzzZzzZZzZzzZzzZZzZzzZzzzZZZZZzZZzzz
lisää sitä. Täällä ollaan yksin ryhmässä ihmisten kanssa, jotka eivät välitä sinusta ja jotka yrittävät pikemminkin vetää mattoa viimeisenkin hyvinvointisi alta, jotta kaikki kelluisivat samassa paskassa, eikä kellään olisi mitään enemmän kuin toisillakaan. Että näin.
.