Rehellisyys maan perii

Olen useamman kerran suhteissani törmännyt siihen, että toinen osapuoli on kertonut itsestään jotain asioita, jotka eivät sitten olekaan pitäneet lopulta paikkaansa. Yksi tällainen asia on esimerkiksi tupakointi tyyliin "mä poltan vain baarissa" tai " mä poltan vain töitten jälkeen yhden...". Sitten totuus on kuitenkin ollut se, että ko. nainen on yhdessä ollessa ravannut tupakalla jatkuvasti. Sama juttu on ollut liikkumisen kanssa, kun täysi sohvaperuna on sanonut tutustumisvaiheessa, että hänestä olisi mukavaa käydä esim. iltakävelyllä, mutta perseen nostaminen sohvasta onkin ollut liian vaivalloista, kun olisi ulos pitänyt lähteä, hyvälläkin säällä.

Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa olla rehellinen itsestä kertoessa? Mä tiedän, etten pysty seurustelemaan tupakoivan tai liikuntaa harrastamattoman ihmisen kanssa. Luulevatko naiset, että kun pari kertaa saa miehen sänkyyn, se ei halua enää luopua suhteesta, vaikka kaikki kerrottu ei pitäisikään paikkaansa? Mulla ei ainakaan ole mitään ongelmaa lopettaa suhdetta samantien, jos toinen osoittautuu ihan muuksi kuin mitä on kertonut.
6587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä on avoin kaukosuhde,eli molemmat saavat "pettää",tosin hän on minua kohtaan huomattavasti rajoittavampi ja määräilevämpi ("ei toiset miehet mun naisia halua").En koskaan keksisi ehdottaa hänelle sitä,et etäsuhteessa joka seksuaalisesti on aina on/off,hänen pitäisi olla lojaaliteetissa mua kohtaan ja olla juhlimatta.Sen sijaan aikalailla vaadin,ettei rasita mua kertomalla yksityiskohtia tai edes liirumlaarumeita asioistaan.Se ei johdu omistamishalusta itsessäni,enkä kykenisi suhteeseen jos olisin mustis,vaan siitä että pitäkööt omina tietoinaan he yhdessä..Kestän leikin johon ryhdyin eli suurimmilta osin platonisen kaukosuhteen.

Homma menee niinpäin et kun me tavataan hän on aloitteellinen seksuaalisesti,ja mä en pysty vastustamaan häntä.Sen sijaan jätän analysoimatta spektrejä siitä,että mitä hän tekee,kun ei ole kanssani.Emme supattele korviin myöskään!

Olemme ohimennen rakkauskyyhkyläisiä,jos on näin käydäkseen.

Äänestä

Tosiaan näyttää siltä, että moni nainen luulee seksin olevan vastaus kaikkeen. Luulevat että kun tarjoaa miehelle seksiä, niin sillä saa miehen ihastumaan tai jotenkin haluamaan suhdetta ja samalla tietysti unohtamaan ettei nainen ole sitä mitä sanoi olevansa.

Niin...saahan tuolla ehkä suhteen aikaiseksi, seksisuhteen nimittäin. Ei se mies seksin takia naiseen ihastu tai rakastu ja kyllä ne ongelmat tai epäkohdat taas myöhemmin nousevat pintaan, vaikka nainen olisi koko ajan reidet levällään miehen edessä.

Samaan aikaan toiset naiset sitten ihmettelevät miksi miehet odottavat saavansa heti seksiä ja miksi niin moni ukko ehdottelee seksisuhteita yms. No siksi, että jotkut naiset yrittävät "ostaa" miehen rakkautta seksin avulla.

Äänestä
  • Ei nainen luule seksin olevan vastaus kaikkeen. Nainen rakastuu mieheen ehkä seksin kautta, oksitooni ? hormoni. Rehellinen nainen voisi silti olla, esim. tupakoinnin suhteen. Mutta mitä aloittaja tarkoittaa liikkumattomalla, eiköhän moni yritä liikkua sen verran kuin voi. Ei kannattaisi heti tuomita.

    "Samaan aikaan toiset naiset sitten ihmettelevät miksi miehet odottavat saavansa heti seksiä ja miksi niin moni ukko ehdottelee seksisuhteita yms. No siksi, että jotkut naiset yrittävät "ostaa" miehen rakkautta seksin avulla."

    Nainen ihmettelee toellakin miksi miehet ehdottelevat heti seksiä tai melko aikaisin! Tai käyvät lähentymään. Se on miesten ongelma, eikä naisten aiheuttama.

    Mies sanoo: seksiä tai ei näe häntä koskaan. Kumman rakastunut nainen valitsee. Todella rakastunut tai välittävä ei halua menettää tärkeää ihmistä. Tätä pelimies käyttää hyväksi.

    Äänestä

olen sinkku tai ehkä kauan sitten seurustelin jonkun kanssa, mutta en enää, kunnes totuus tulee julki ja selviääkin, että henkilö ei todellakaan ole sinkku tai henkilöllä on suhde joka ei ole vielä päättnyt mutta ehkä päättymässä, jolloin toinen luokittelee itsensä vapaaksi.

Sitten käy ja huonosti.

Äänestä

Itse jaksan ihmetellä ihan samaa. Miksi esittää jotain muuta kuin oikeasti on? Jos esitän muuta kuin olen, toinen henkilö ihastuu luomaani valheelliseen kuvaan eikä minuun. Ja se totuus kun tulee kuitenkin jossain vaiheessa julki! Joten mitä järkee? Tuhlaa vaan omaa energiaansa valheiden keksimiseen, näyttelemiseen ja kulissien ylläpitoon. Ja omaa ja toisen aikaa. Jos en kelpaa sellaisena kuin oikeasti olen, niin sitten meitä ei ole tarkoitettu yhteen. Tosin, kuinka moni ihminen todella on oma itsensä? Ei varmaan kovin moni. Pelottava ajatus! Oletko rakastunut roolihahmoon, jota joku ventovieras muukalainen sinulle esittää? Toiset ihmiset esittävät jotain ihan muuta kuin oikeasti ovat. Minusta se on täysin käsittämätöntä!

Äänestä

Sama juttu. En voi käsittää miksi ihmiset esittävät jotain muuta kuin oikeasti ovat! Mitä järkeä? Jos näyttelet toiselle ihan muuta kuin oikeasti olet ja saat hänet, hän ei ole rakastunut sinuun vaan roolihahmoon, jota ei oikeasti ole edes olemassa! Illuusioon. Tuhlaat hirveästi energiaa näyttelemiseen, valheiden muistamiseen ja niiden mukaan elämiseen, kulissien ylläpitoon. Ja se totuus tulee kuitenkin ilmi joskus. Sitten rakkaasi jättää sinut pettyneenä ja vihaisena, loukattuna ja petettynä ja halveksii sinua valheidesi tähden. Jos olisit ollut oma itsesi, olisit silti saattanut saada hänet. Ja silloin hän olisi ollut rakastunut SINUUN!
Valehtelemalla ja esittämällä muuta tuhlaat vain omaa ja toisen aikaa. Varmasti omana itsenäsikin olet viehättävä! Aitous on aina viehättävää, nykypäivänä suorastaan harvinaislaatuinen aarre!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummallista_tama_elama kirjoitti:

Olen useamman kerran suhteissani törmännyt siihen, että toinen osapuoli on kertonut itsestään jotain asioita, jotka eivät sitten olekaan pitäneet lopulta paikkaansa. Yksi tällainen asia on esimerkiksi tupakointi tyyliin "mä poltan vain baarissa" tai " mä poltan vain töitten jälkeen yhden...". Sitten totuus on kuitenkin ollut se, että ko. nainen on yhdessä ollessa ravannut tupakalla jatkuvasti. Sama juttu on ollut liikkumisen kanssa, kun täysi sohvaperuna on sanonut tutustumisvaiheessa, että hänestä olisi mukavaa käydä esim. iltakävelyllä, mutta perseen nostaminen sohvasta onkin ollut liian vaivalloista, kun olisi ulos pitänyt lähteä, hyvälläkin säällä.

Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa olla rehellinen itsestä kertoessa? Mä tiedän, etten pysty seurustelemaan tupakoivan tai liikuntaa harrastamattoman ihmisen kanssa. Luulevatko naiset, että kun pari kertaa saa miehen sänkyyn, se ei halua enää luopua suhteesta, vaikka kaikki kerrottu ei pitäisikään paikkaansa? Mulla ei ainakaan ole mitään ongelmaa lopettaa suhdetta samantien, jos toinen osoittautuu ihan muuksi kuin mitä on kertonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu