Oon tässä miettinyt, että jos syö yhtenä päivänä viikossa pussillisen karkkia, niin onko sillä suuri vaikutus painonpudotuksen kannalta? Eli siis onko siitä kauheasti haittaa?
Karkkipäivä
,,,
4422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"ruodussa" ei ole mitään haittaa,jos todellakin se jää kertaan viikossa.itse olen laihtunut myös vaikka herkuttelenkin silloin tällöin..
Itse ainakin olen kautta aikojen pitänyt lauantaisin mässypäivän eli silloin saan syödä mitä huvittaa. Karkkeja, sipsejä, roskaruokaa yms. Olen tosin normaalipainoinen ja hoikka, mutta tällä tavalla painoni on kuitenkin tippunut kun olen muuten viikolla syönyt vähän ja liikkunut.
Voi tosin olla, ettei ainakaan kuurin alussa kannata pitää näin runsasta herkuttelupäivää kuin itse pidän, mutta uskon ja olen lukenut ettei karkkipussin syöminen kerran viikossa hirveämmin vaikuta painon putoamiseen. Olettaen siis, ettei muina päivinä sortuile. Tietääkseni tällainen täydellinen pidättäytyminen herkuista on tarpeellista lähinnä dieetin alussa etenkin jos laihdutettavaa on paljon. Sitten kun painon putoaminen pääsee vauhtiin, voi kohtuullisen herkuttelun sallia itselleen aluksi vaikka joka toinen viikonloppu. :)
mässäilypäiviä kun sain kokeilla verensokerimittaria.
Minä hoikka ihminen, miksen saisi syödä karkkia silloin tällöin isonkin pussillisen?
Kun siis mittailin verensokereita muutamia päiviä.
Aamupaastosokeri oli kunnossa mutta aina herkkujen jälkeen vs ei laskenutkaan alas kuten terveillä ihmisillä.
Pelkkä pulla jo vetää sokerit iloisesti ylös ja ne pysyykin siellä.
SHOKKI tavallaan. Jos en olisi mittaillut sattumalta niin olisinko ehtinyt sairastua diabetekseen?
Nyt varon mässäilyä ja tyhjiä ruokia, eli valkoinen vehnäjauho/makaroonit/pullat jne.
Voin ottaa pikkupalan kakkua kylässä, tosi pienen palan.
On tavallaan aika helpottunut olo, että sain tietää olevani vaarassa sairastua. Nyt teen kyllä kaikkeni, etten omalla syömiselläni sairastuta itseäni.
Jos ei välitä karkeista tulevasta energiasta, niin onhan sokeritason pitkäaikaisesta noususta terveydellistä haittaa.
Sokerittomia dieettikarkkeja?