miksi työttömälle ja koko yhteiskunnalle typpipuuhastelu olisi parempi vaihtoehto kuin rehellinen palkkatyö?
Toitotat täällä päivästä päivään typ-ihanuutta, taitaa olla oma lehmä ojassa, sillä eihän kukaan järkevä ihminen aseta näitä puuhastelupaikkoja rehellisen työn edelle. Odotan vastausta.
Toitotat täällä päivästä päivään typ-ihanuutta, taitaa olla oma lehmä ojassa, sillä eihän kukaan järkevä ihminen aseta näitä puuhastelupaikkoja rehellisen työn edelle. Odotan vastausta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vastausta.
miestä vastaamaan asialliseen kysymykseen.
Olen muuten huomannut että aina kun Kaaleppi jää jossain viestiketjussa alakynteen niin ensin alkaa jankutus ja sitten ei vastaa enää vaan alottaa uuden spämmiketjun tai nostaa jonkun vanhan häntä miellyttävän aiheen ylös. Siis täysi luuserihan tuo on, ei siitä ole tosipaikan tullen mihinkään.
Aivan niin, joko nostelee niitä työttömälle työ ei kelvannut viestejä niin paljon, että menevät nämä viestit toiselle sivulle tai sitten copypastaa uusia. Aina joku uusi pelle tulee ja luulee, että viestit ovat täyttä asiaa, kun eivät ole nähneet sitä täsmälleen samaa viestiä kolme vuotta sitten.
Tosin tunnistin kaalepin ja vähän rauhoittui, taisi osua oikeaan että on se pellepäällikkö veljensä firmansa, jolle kaikki nauravat.
vastaa, kun kysytään.
luettavaa.
Jättäkää nyt, raukkaparat, se kaaleppi rauhaan ja loisikaa rauhassa ja vetäkää lonkkaa, ettette ylenmääräisesti rasitu-työstä saattaa tulla jopa hiki!
Ehkäpä joskus löydätte sen unelmienne työpaikan-toimisto jossain merenrantakiinteistössä ja palkka 8000 euroa/kk.
Sitä odotellessa... ; )
Nuo idioottimaiset kirjoitusvirheet paljastavat aina Kauhaperse-Kaalepin.
Tuo "kauhaperse" nimittely paljastaa, että kirjoittaja on tyypillinen suomalainen idiootti juntti.
Kaalepin ura tämän palstan häirikkönä on päättynyt!! Jos se saatanan mätäpaise tänne vielä ilmaantuu työttömiä haukkumaan niin kohtelu ei kun kovenee!!
Siis kertokaas nyt hyvät ihmiset mitä niin kauheata Kaaleppi on tehnyt, että ansaitsee moiset vihat niskaansa...Mitä minä olen hänen kirjoituksiaan lukenut, niin kyllä niissä ihan asiaa on.
Kaalepin "syntilista" on niin pitkä että siitä saisi kirjan aikaan. Jos Kaaleppi on elämässä tuollainen niin ihmettelen että Kaaleppi on yleensä vielä olemassa.
Turha selitellä mitään, HYVÄSTI Kaaleppi, sinua ei täällä kaivata, sinua ei taida kukaan kaivata missään.
ettei voi vastata asialliseen kysymykseen. Nythän Kaalepilla mahdollisuus perustella näkemyksiään. Siis, miksi typpipuuhastelut ovat työttömän ja koko yhteiskunnan kannalta parempi vaihtoehto kuin rehellinen palkkatyö, jolla voi elättää itsensä. Yksinkertainen kysymys, odotan vastausta.
Miljoonan euron kysymys.
Olen viime aikoina käyttänyt Kaaleppia kohtaan samaa "sananruoskaa" kun Kaaleppi on käyttänyt työttömiä kohtaan jo yli 2 vuoden ajan.
Moni on pahoittanut mielensä ja mikä pahinta mennyt orjatöihin tai jopa LPYP:iin (LoisPummiYritäjienPalvelukeskukseen), eli entiseen TYPiin. Kyseinen kidutuslaitos ja sen toiminta tiedetään, ihan turha sitä on täällä mainostaa, samoin orjatöitä.
Koska ajat on kovat ja alkaa olla aika monella pinna kireällä, joten Kaalepinkaltaista pelleä ei täällä tarvita. On varmaan ihan oikeaakin asiaa ensi talven aikana.