Kirjoitan tämän naisten palstalle, kun olette parempia tunne-asioissa. Mutta asiaan.
Vuosi sitten tapasin kaverin ja meistä tuli hyvät ystävät. Taustamme, ikämme, opiskelut ja kaikki natsasivat yhteen. Ajattelin, että voinko voinko parempaa ystävää saadakaan. Ongelmaksi on muodostunut tämän dominoiva vaimo ja kaverini täydellinen, hampaaton alistuminen vaimon tahtoon.
Tein kaikkeni, jotta kaverisuhteemme onnistuisi. Olin valmis muuttamaan aikatauluani, että saisimme työmme tehtyä ja hän vielä sen jälkeen töihin. Muutenkin tulin kaikessa häntä hyvin paljon vastaan ja aina hänen eduksi. Hän jopa pyysi minua lapsensa kummiksi, ja olin siitä otettu. Mutta hänen vaimonsa ei halunnut minua ja senkin hyväksyin napisematta.
Ystäväni lupasi tehdä kesällä matkan kanssani, auttaa auton huollossa, lupasi kummeutta, ehdotti yhteistä tanskanmatkaa jne. Mutta viimeisen neljän kuukauden aikana hän on vain kerran käynyt kanssani syömässä. Mitään yhteyttä hän ei minuun ottanut ja minä olen saanut olla aloitteen tekijä.
Kaikki ystäväni lupaukset eivät ole toteutuneet. Tanskaan hän kyllä meni, mutta vaimonsa kanssa. Minulle tämä valehteli, ettei ole missään käynyt ja ettei hänellä ole aikaa- kyllä hänellä jos vain haluaa.
Tunnen itseni loukatuksi: hän valehtelee minulle eikä häneen voi luottaa. En ole mitään hänelle tehnyt, mutta hänen vaimonsa ei minua arvosta, koska minulla on vähemmän omaisuutta kuin heillä. Ystäväni on myös aivan poika vaimonsa edessä- hänen mielipidettä perheessä ei juuri kysellä.
Mitä tekisitte tilanteessani ? En usko, että saan ystävääni muuttumaan. Harvoin vain tapaa tällaista henkilöä, jonka kanssa kaverini ajatukset ovat niin samoja.
Vuosi sitten tapasin kaverin ja meistä tuli hyvät ystävät. Taustamme, ikämme, opiskelut ja kaikki natsasivat yhteen. Ajattelin, että voinko voinko parempaa ystävää saadakaan. Ongelmaksi on muodostunut tämän dominoiva vaimo ja kaverini täydellinen, hampaaton alistuminen vaimon tahtoon.
Tein kaikkeni, jotta kaverisuhteemme onnistuisi. Olin valmis muuttamaan aikatauluani, että saisimme työmme tehtyä ja hän vielä sen jälkeen töihin. Muutenkin tulin kaikessa häntä hyvin paljon vastaan ja aina hänen eduksi. Hän jopa pyysi minua lapsensa kummiksi, ja olin siitä otettu. Mutta hänen vaimonsa ei halunnut minua ja senkin hyväksyin napisematta.
Ystäväni lupasi tehdä kesällä matkan kanssani, auttaa auton huollossa, lupasi kummeutta, ehdotti yhteistä tanskanmatkaa jne. Mutta viimeisen neljän kuukauden aikana hän on vain kerran käynyt kanssani syömässä. Mitään yhteyttä hän ei minuun ottanut ja minä olen saanut olla aloitteen tekijä.
Kaikki ystäväni lupaukset eivät ole toteutuneet. Tanskaan hän kyllä meni, mutta vaimonsa kanssa. Minulle tämä valehteli, ettei ole missään käynyt ja ettei hänellä ole aikaa- kyllä hänellä jos vain haluaa.
Tunnen itseni loukatuksi: hän valehtelee minulle eikä häneen voi luottaa. En ole mitään hänelle tehnyt, mutta hänen vaimonsa ei minua arvosta, koska minulla on vähemmän omaisuutta kuin heillä. Ystäväni on myös aivan poika vaimonsa edessä- hänen mielipidettä perheessä ei juuri kysellä.
Mitä tekisitte tilanteessani ? En usko, että saan ystävääni muuttumaan. Harvoin vain tapaa tällaista henkilöä, jonka kanssa kaverini ajatukset ovat niin samoja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos tuntuu siltä, että ystävyytenne on yksipuolista ja yht.otot tapahtuvat aina sinun aloitteestasi, niin eipä tuollainen suhde kovin pitkälle kanna.
Hankala tietää johtuuko ystäväsi käytös kiireestä, stressistä, vaimosta vai mistä.
Jos minulla olisi vastaava tilanne, naisystävän mies ei pidä minusta ja kokisin suhteen yksipuoliseksi niin en ottaisi enää yhteyttä.
Jotkut eivät osaa lopettaa ystävyyssuhteita.
Itselläni smankaltainen tilanne, mutta naispuolisen ystävän kanssa. Tosin sitä en edes tiedä, mitä hänen miehensä minusta ajattelee tai ajatteleeko ylipäänsä mitään.
Ystäväni on aina ollut sellainen "ylikiltti" tapaus. Tosin itse olen alkanut tulla tulokseen, että kyseessä on jonkinlainen tarve olla kärsivänä marttyyrinä ja vältellä vastuuta.
Ystäväni jatkuvasti "uhrautuu" toisten tähden (vaikka useimmiten näillä muilla ei edes ole hajuakaan siitä, että ystäväni kokee "uhrautuvansa"). Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että puhutaan yhdelle yhtä ja toiselle toista. On siis käytännössä mahdotonta tietää, tarkoittaako ystäväni koskaan mitä sanoo, vai sanookohän jotain vain sen tähden, että jotenkin kokee sen "velvollisuudekseen" siinä tilanteessa. Siis sen sijaan, että sanoisi mitä ajattelee, hän koittaa sanoa sen, mikä on "oikein" siinä tilanteessa, jos on "hyvä ihminen".
Hän voi innoissaan ehdottaa jotakin asiaa, mutta toteutumisen kanssa on niin ja näin. Se oma ehdotus kun saattaakin jonkinajan kuluttua muuttua "velvoitteeksi", joka sitten taas alkaa ahdistaa tätä "uhrautujaa", kun ei hän oikeastaan tiedä, haluaisiko hän nyt sittenkään... Tosin itse hän ei "kilttinä" ihmisenä pysty mistään suunnitelmien muutoksista ilmoittamaan, vaan joko on kuin suunnitelmia ei olisi tehtykään tai keksii jonkin valheen, jottei tarvitsisi pitää sovituista asioista kiinni. Ystävälläni on muuten flunssa noin 15 kertaa talvessa... ;)
Suhteessamme minä olen se yhteydenpitäjä. Vaikka ystäväni ei itse aktiivisesti otakaan yhteyttä, saattaa hän kuitenkin loukkaantua, jos muut eivät hänelle soittele tai viestittele tarpeeksi usein. Tuo kun on sitten taas merkki siitä, että "eipä niitä sitten kai kiinnosta, mitä hänelle kuuluu"...
Ystävälläni on myös mies, joka ystäväni puheiden perusteella on hirvittävän voimakaspersoonainen ja jyrää hänet. Enpä tiedä, mikä totuus on. Mielestäni tuo mies on kyllä vaikuttanut ihan normaalilta, mitä sitä olen joskus nähnyt. Toisaalta, enpä usko, että ystäväni elämään kuuluu yhtäkään ihmistä, joka ei olisi tätä ystävääni "jyrännyt". Ainakaan hänen puheidensa perusteella.
Mitään päätöksiä ystäväni ei suostu tekemään. Jos hän joskus onnistuu sellaiseen, selviää jälkeenpäin, että ei hän oikesti olisikaan halunnut tehdä tuon päätöksensä mukaisesti, vaan siihen hänet on aina ajanut joku toinen henkilö. Useimmiten tuo hänen miehensä. Tosin en yhtään epäile, ettenkö minäkin olisi moiseen "syyllistynyt" (ilmeisesti tuota tekevät kaikki hänen läheisensä). Niistä tilanteista, joissa noin on käynyt, minulla tosin ei ole hajuakaan...
Ystäväni ei näytä olevan vastuussa mistään. Hän vain "on" ja "asiat vain tapahtuvat". Välillä tuntuu, ettei hän mitenkään tiedosta omia puheitaan ja tekojaan ja sitä, että ne vaikuttavat ihmisiin hänen ympärillään. Kaikki vain menee niinkuin menee.
Oletko varma, että ajatuksenne todella ovat niin samoja kuin luulet? Minä en tuosta omasta ystävästäni enää menisi takuuseen. Ja me sentään oltiin todelliset "sielun siskot" kun tutustuttiin. Huomattuani tuon hänen silmittömän tarpeensa myötäillä, en ole enää jaksanut oikein uskoa mihinkään, mitä ystäväni suusta tulee. En koskaan tiedä, onko kyse hänen ajatuksistaan vai koittaako hän taas "sanoa oikein siinä tilanteessa". Niin ne ajatukset muuttuu, kun vuodet vierii...
En ole jaksanut enää kovin usein pitää ystävääni yhteyttä. Se käy turhan rankaksi, kun joudut olemaan aina se aktiivinen osapuoli ja tiedät, että teet niin tai näin, kaikki on aina pielessä. Todellisuudessa tuollaiset "kiltit" ihmiset voivat oilla hirveitä riippakiviä läheisilleen. On hemmetin väsyttävää raahata perässään ihmistä, joka vaatii tukea, tukea, tukea ja ymmärrystä muttei itse suostu ottamaan vastuuta mistään. Ja sama se, mitä teet, toinen vaan kärsii, kun ei sitä kukaan koskaan ymmärrä tarpeeksi.
taitaa olla niitä kiltin ihmisen ominaispiirteitä. Ystävääsi liittyen. Kuten tunnettua, kun toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Eli ne ristiriidat hänen sanomisissaan.
Oletko varma että mies on oikeasti kiinnostunut hengailemaan kanssasi? Jospa hän on vain kohtelias, ja sinä oletkin liian tungetteleva... Varsinkin tuo valehtelu vihjaisi siihen suuntaan, että hän ei uskalla sanoa olevansa menossa jonnekin, että sinä et heti pyytäisi päästä mukaan, tms. Jätä vähän tilaa hengittää. Perheellinen mies ei välttämättä halua viettää aikaa kaverin kanssa, jos muutenkin joutuu olemaan paljon pois kotoa. Myöskin siinä tapauksessa, että hän lähtisi mielellään kanssasi baariin tai johonkin, hän saattaa olla vastuuntuntoinen ja huolehtiva isä, ja pitää etäisyyttä sen takia että ei joutuisi kiusaukseen. Perhe on kuitenkin aina tärkeämpi kuin työkaverit.
Se on veljellistä kaveruutta,jos viettää suurimman osan yhteisestä ajasta yhdessä,kaksin yms.
Tohvelisankariksi mollaamalla yrität vain tehdä jotain muutosta suhteeseenne,et sinänsä auttaa kaveriasi naisasioissa.
Miehelle vaimo on tärkeämpi kuin teidän lyhyt tuttavuutenne. Ja näinhän se pitää ollakin. Näet heidän avioliitostaan todella pieniä hetkiä, etkä niiden perusteella kykene tietämään heidän parisuhteensa tilaa. Minä ja ystäväni arvostamme toistemme avioliittoja ja olemme tukena ja autamme, mikäli ystävä pyytää, ei muulloin.
Antaisin äijän kärvistellä. En varmaankaan tekisi hengailualoitteitakaan. Ottaa ne ihmiset yhteyttä, jos haluavat.
Ei pahalla, mutta jotenkin tekstistä jäi vaikutelma, että ethän vaan ole liian päällekäyvä ja/tai ripustautuva.
En ole liian päällekäyvä. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen kysynyt häntä ulos vain kolme kertaa, ja silloin kysyin myös matkastamme. Hän lupasi, että se voidaan tehdä, mutta ei hänestä kuulu, vaikka nyt hänellä ainakin pitäisi olla vapaata. Vapaata piti olla myös aikaisemmin.
Olen ihminen, joka en saa paljon ystäviä, koska olen mieheksi ujo. Sen takia tämä tuntuu kovalta. Homo en ole, mutta naisistaankaan ei saa edes ystäviä, kuten varmasti
tiedätte.
Mun elämä on ainakin niin kiireistä, että tollainen 4 kk menee aika noileesti. Työ, lasten harrastukset ja koulut, kotihommat ja omat harrastukset vie niin paljon aikaa, että en ehdi paljon tapailemaan ketään. Jos omaa miestäänkin ehtisi 'tapailemaan' enemmän, niin sekin olisi kova juttu. Valitettavasti kaverit jää aina kakkoseksi, mitä tulee ajankäyttöön. Koitan kerran vuodessa kehittää jotain, mutta senkin kanssa on niin ja näin. Kyllä mulle naisena on tärkeää, että miehellä on omia kavereita.
tuo matka-juttu vaikka meinasinkin siitä kirjoittaa. Nimittäin olisiko tuossa käynyt niin, että kaverisi on alunperin enemmän tai vähemmän tosissaan (siis miesten keskinäisiä puheita yhteisistä reissuista jotka pitäisi tehdä) kyllä suunnitellut yhteistä reissua sinun kanssasi, mutta kun aikaa on kulunut, niin syystä tai toisesta kelkka onkin kääntynyt siihen, että vaimon kanssa sinne sitten mentiin.
Mistä syystä, niin ehkä vaimo tuppautui väliin, ja/tai sitten kaveri katsoi itse parhaimmaksi lähteä sinne vaimon kanssa. Tai sitten kun aikaa on kulunut siitä, kun alunperin reissusta puhuitte, niin se ei vaan ole enää tuntunutkaan niin hyvältä idealta tai ehkä hän on pitänyt sitä enemmän tai vähemmän pelkkänä puheena?
Kuitenkin, ehkä kaveriasi jotenkin nolottaa se, että hän ehdotti sinulle yhteistä reissua josta sitten jostain syystä sluibaili, ja kun reissussa kuitenkin tuli käytyä, niin häntä nolottaa vielä enemmän ja katsoo parhaimmaksi valehdella asiasta. Eli ei saanut suoraselkäisesti sanotuksi ettei reissunne toteudukaan. Ikävää, mutta toisaalta sinänsä inhimillistä.
En epäile yhtään etteikö tuollainen harmittaisi. Minunkaan ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin, ja toisaalta en oikeastaan hakemalla hakeudukaan ihmisten seuraan. Näyttää myös siltä, että minunkaan seuraan ei kovin hanakasti hakeuduta. Jos ollenkaan muutamaa urheaa lukuun ottamatta. Viimeisten vuosien aikana mitä uusiin ihmisiin olen tutustunut, niin lähes poikkeuksetta potentiaaliset kaveriehdokkaat asuvat muualla. Näkeehän heitä joskus, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia.
Mun ex tapasi miespuolisia perheellisiä kavereitaan ehkä muutaman kerran vuodessa. Ei perheellisillä ole aikaa tavata lapsettomia ihmisiä kovin usein. Ystävyydet ovat jatkuneet jo vuosikausia.
Mutta jos ihan tapaamisista/näkemisistä puhutaan, niin perheellisillä ei joko ole oikeasti aikaa, tai sitten ei ole halua. Pätee perheettömiinkin, sinkkuihin, varattuihin ja karanneisiin. Luulen että se on sekoitus kumpaakin. Eihän vaikkapa jokin kahvitteluhetki tai kahvilla käyminen vaadi kaksisesti aikaa, niin kiire on harvalla ihmisellä etteikö tuollaiseen taipuisi niin halutessaan.
Juttelin joskus asiasta exän kanssa. Hänen mielestään muutaman kerran vuodessa ystävien kanssa tapaaminen on riittävää.
Voihan se olla, että tuo ap:n kaveri on samanlainen kuin mun ex ja hänen kaverinsa. Suhde on hyvä kun tapaa muutaman kerran vuodessa.
Eli ne exän kaverisuhteet kuitenkin kestivät vuosikausia.
Minulla ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa, eli nuo tapaamiset olivat ihan exän ja hänen kavereitten juttuja.
En koskaan puutu toisen tekemisiin mitenkään.
Ensinnäkin: ei ole sinun tehtäväsi "parantaa" ystävääsi, kun tuossa lopussa totesit, ettet usko, että saat ystävääsi muuttumaan. No et, eikä se sinulle kuulukaan. Ystäväsi on ihan itse vaimonsa valinnut ja aikuinen valitsee alistumisensa itse. Olen huomannut, että on ihmisiä, jotka tarvitsevat alistumista ja ihmisiä, joilla pitää kaikki olla hanskassa, alistaa. He päätyvät usein yhteen aivan täysin loogisista syistä. Miehet ja naiset.
Ystäväsi on miellyttäjä, vaimoaankin kohtaan, ja todennäköisesti hyötyy siitä: välttelee vastuuta ja saa olla vähän marttyyri, ei tarvitse itse päättää jne. vaimonsa on sitten se kontrollifriikki, hän haluaa aina päättää, ja ohajata, hän kokee ehkä turvallisuutta niin: jos langat putoaa, maailma tuhoutuu.
Mutta meille muille heidän valitsemansa liitto ei kuulu. Ja sinä voit sitä arvostella ja miettiä, ettet koskaan samanlaista haluaisi, mutta he ovat yhdessä, liitossa sen valinneet ja ehkä jonain päivänä valitsevat toisin, mutta se ei ole sinun asiasi. Ystävän ei tarvitse aina ymmärtää kaikkia valintoja, eikä olla samaa mieltäkään, mutta hyväksyä asioita täytyy.
Tähän en siis ihan täysin usko:"Harvoin vain tapaa tällaista henkilöä, jonka kanssa kaverini ajatukset ovat niin samoja."
Miten niin? Hänhän käytöksellään osoittaa selkeästi, toistuvasti, ettei ajatele yhtään niinkuin sinä! Hän puhuu mitä sattuu, ei pidä lupauksiaan, lupaa paljon, antaa vähän, valehtelee sinulle. Sellainen hän nyt on, kun hänen käytöksensä osoittaa, hän mielistelee hyvin ja sen aikaa kun kanssasi on, esittää olevansa samanhenkinen, mutta, kun se on ihmisen teot, mitkä osoittavat lopulta hänen todellisen olemuksensa, ja jos se ei ole enää sattumaa eikä yksi tai kaksi kertaa, vaan toistuvaa ja jatkuvaa, se on mitä on.
Hyväksy tosiasiat ja päätä sitten, haluatko olla hänen kanssaan ystävä vai et.
Ja mieti, miten paljon haluat ystävien takia joustaa. Valintasi on sinun. Mutta hänen vaimonsa ja avioliittonsa sinulle ei kuulu. Ne sinun on vain hyväksyttävä.
Voi myös olla, että teidän ystävyytenne merkitsee sinulle enemmän kuin toiselle, ja sekin sinun on vain hyväksyttävä, mutta sellaista se on. Se ei tarkoita, ettei ystävyys muuten voisi kestää tai olla, mutta ei nyt ihan niin kuin sinä toivoisit. Mieti, kävisikö lievempi ystävyys ja hieman vähempi.