Metabolla otsaan.

Basker

1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa Lohjalla vaikutti muutamia puolihuolimattomia punkbändejä. Näistä Jukka Salminen Systems (JSS) pääsi jopa levyttämäänkin yhden älppärin.

Mikä oli se bändi, joka koostui Lohjan lukion muusikoista, ja joka antoi Lukion silloiselle rehtorille, lempinimeltään "Kreivi", lahjaksi paidan, jossa luki "Metabolla otsaan"? Sillä bändillä oli biisi, jossa laulettiinn "Mutta mitä sanot, kun survon sähköporan ohimoon? Metabolla otsaan, otsaan otsaan, Metabolla otsaan!".

2

343

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uol

      Elastic boredom jonka "Metabolla otsaan" hitti löytyy propaganda-EP:ltä vuodelta 1981. Mutta tuollaisesta Jukka Salmisesta en ole koskaan kuullutkaan. Lieneekö hyväkin älppäri...

      • Kiitoksia vain tiedosta. Kyseinen Propaganda-vinyyli on tietysti niitä, joita voi ostaa vain Hyvinkään levymessuilta kerran vuodessa sadan euron kappalehintaan, luulisin. Muistin JSS:n alkuperäisen nimen väärin, se ei ollut Jukka Salminen Systems, vaan Jyrki Salmela Systems. Tai jotain. Näin voi käydä, kun ei kuuntele vanhoja levyjään pariinkymmeneen vuoteen. Vanhuus ei tule yksin. No, kuitenkin, kyseisessä bändissä oli selvää kehityskelpoisuutta, esim. kappale "Kirjeitä Kaarinalle" olisi voinut olla hitti.

        http://aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=Kirjeit%E4 kaarinalle


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1346
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1118
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      993
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      968
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      811
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      745
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      40
      719
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      661
    Aihe