Eduskunta vs. ay-liike

Minusta parlamentin tehtävänä ei ole ajaa minkään yhden järjestön tai muunkaan tahon etua. Eduskunta ei saisi etujärjestöjen peliareena. Nyt siellä tuntuu olevan näkymättömänä tai toisilla tunnuksilla ay-liike jonka keinoina on yhteiskunnan kiristäminen mm. lakkoaseella. Tämähän saattaa lamauttaa koko eduskunnan työkyvyn, eikä todellista päättäjää kukaan tiedä.

Ay-liike ei ole kiinnostunut kuin omista eduista ja usein muiden kustannuksella. Tältä kannalta jos ajattelee nykyisen opposition ja SDP:n käyttäytymistä, niin vastakkainasettelu on ymmärrettävää. Urpilaisen hyökkäykset ovat ay-liikeen retoriikkaa ja metodeja. Tarpeetonta vastakkainasettelua tulee välttää.


Kyllä minusta valtion virkamiehen tulee pyrkiä riippumattomuuteen ja monitahoiseen asioiden arviointiin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen päätöksiensä perustelut kestävät päivänvalon. On vähän vaikeata kuvitella, että nykyisen politiikan jälkeen tämä perustelu olisi helppoa. Monet lait ovat yleislakeja joille on tunnusomaista kansalaisten yhdenvertaisuus. Etujärjestöt on siksi syytä erottaa yleisestä lainsäädännön kehittämisestä. On myös virkakoneistoa jonka toimintaa ei saa ohjata alan ay-tavoitteet, vaan ohjeistus tulee löytyä "puhtaana" miniteriöstä.

Eduskuntavaalit ovat kansalaisvaalit. Yksittäiset toimijat, yritykset, järjestöt olisi syytä pitää valintajärjestelmän ulkopuolella. Niiden pitäsii kehittää omaa toimintaansa sen sijaan että hakevat toimintaedellytyksiä kokonaisvaltaisen järjestelmään piiloutunena ja sen kustannuksella.

Aika vaikea asia filosovoitavaksi. - Kujan kirjoittelin. Mitäs ovat salanneet asioitansa.
6201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi suomen/euroopan lähiliiketeen hoitaa SAS. Heinonen/finnair jäi jalkoihin vuosia sitten. Jos ammattijärjestöjen toiminta kaataa finskin,menköön. Emiratesilla on muuten komiat koneet. Ei yhtään MD11 :D

Äänestä

että miksi nokia on ajamassa siellä omia etujaan.

Äänestä

On muitakin järjestöjä kuin ay. Mihin unohtuivat esim. MTK, EK, Greenpeace ja kirkko, joiden edustajat ovat tällä hetkellä hallituksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hgjdfkfghfd kirjoitti:

Minusta parlamentin tehtävänä ei ole ajaa minkään yhden järjestön tai muunkaan tahon etua. Eduskunta ei saisi etujärjestöjen peliareena. Nyt siellä tuntuu olevan näkymättömänä tai toisilla tunnuksilla ay-liike jonka keinoina on yhteiskunnan kiristäminen mm. lakkoaseella. Tämähän saattaa lamauttaa koko eduskunnan työkyvyn, eikä todellista päättäjää kukaan tiedä.

Ay-liike ei ole kiinnostunut kuin omista eduista ja usein muiden kustannuksella. Tältä kannalta jos ajattelee nykyisen opposition ja SDP:n käyttäytymistä, niin vastakkainasettelu on ymmärrettävää. Urpilaisen hyökkäykset ovat ay-liikeen retoriikkaa ja metodeja. Tarpeetonta vastakkainasettelua tulee välttää.


Kyllä minusta valtion virkamiehen tulee pyrkiä riippumattomuuteen ja monitahoiseen asioiden arviointiin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen päätöksiensä perustelut kestävät päivänvalon. On vähän vaikeata kuvitella, että nykyisen politiikan jälkeen tämä perustelu olisi helppoa. Monet lait ovat yleislakeja joille on tunnusomaista kansalaisten yhdenvertaisuus. Etujärjestöt on siksi syytä erottaa yleisestä lainsäädännön kehittämisestä. On myös virkakoneistoa jonka toimintaa ei saa ohjata alan ay-tavoitteet, vaan ohjeistus tulee löytyä "puhtaana" miniteriöstä.

Eduskuntavaalit ovat kansalaisvaalit. Yksittäiset toimijat, yritykset, järjestöt olisi syytä pitää valintajärjestelmän ulkopuolella. Niiden pitäsii kehittää omaa toimintaansa sen sijaan että hakevat toimintaedellytyksiä kokonaisvaltaisen järjestelmään piiloutunena ja sen kustannuksella.

Aika vaikea asia filosovoitavaksi. - Kujan kirjoittelin. Mitäs ovat salanneet asioitansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu