Ihmiset jotka tulevat oloista joissa painostetaan menestymistä ja hampaiden kirskuttelua kohtaavat kovat paineet menestyä ja yrittää ja epäonnistumista ei tunneta.
-
Sitten taas on ihmisiä jotka tulevat aivan toisenlaisista oloista joissa pienimmätkin ponnistelut ja saavutukset korotetaan jalustalle ja niissä epäonnistuminen hyväksytään.
-
Ihmisen kotiolot ja muut ympäristölliset vaikutteet muokkaavat paljolti moraalista kehitystä joka voi vaihdella hyvinkin tiukasta tunnollisuudesta lähes sosiopatian tasolle. Tietyissä etnisissä ja sosiaalisissa vähemmistöissä on realisoitunut yleisenä asennoitumisena omavaraisuuden ja työn välttäminen.
-
Kun ihminen ei selviä muiden kriteereillä hyvin, voi hän kääntyä sisäänpäin ja ruveta määrittelemään oman identiteettinsä ja arvontuntonsa omien tunteidensa ja oman alakulttuuriryhmänsä kautta. Ihminen menee "fuck the world" vaihteelle puolustusmekanismina häpeäntunnetta vastaan. "Kukaan ei muista tätä sadan vuoden päästä..."
Elokuvissa on myös jo vuosikymmenien ajan esiintynyt valkoisia anti-sankari sankareita jotka ovat omalla tavallaan legitimisoineet yhteiskunnan laidalla elämistä.
Elokuvissa myös murhamiehiin on liitetty cooliuden ja mysteerisyyden aura ja toisinaan uhrien vihjailtu olevan jotenkin moraalisesti vaillinaisia mikä tekee teoista hyväksyttävämpiä.
Nuori sälli näkee ruudulla että "Suosittu näyttelijä X teeskenteli teurastavansa entisen koululuokan joka joskus vittuili ja tämä elokuva oli yleisessä levityksessä ja tämä näyttelijä ja tiimi tämän elokuvan takana eivät pitäneet tämän kohtauksen sisällyttämistä elokuvaan niin kyseenalaisena etteivät olisi sisällyttäneet sitä joten voidaan kuvitella että myös elämässään menestynyt näyttelijä X ei ole välttämättä 100% tuon elokuvassa kuvatun teon yläpuolella siten etteikö hän voisi heikkona hetkenä niin tehdä."
Ihminen tuskin tietoisesti ajattelee noin mutta imee vaikutteita vähän siihen suuntaan.
Ja vuodet vierivät elämässä ja selityksiä omalle alennukselle löytyy kaikkialta ympäristöstä. Aina voi myös viitata huomiseen ja mitä saattaa vielä saada aikaan. Ja sittenkin kun on liian myöhäistä löytyy aina ymmärtäjiä ja lopulta kuolinvuoteella ollessa ei kukaan raski sanoa mitään pahaa. Elämä junnasi tasaisesti paikallaan, turvallisesti aina loppuun saakka.
"Me ollaan sankareita kaikki..."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.