Olen tätä palstaa lukiessani miettinyt, että kuinka pitkälle saa oma työttömyysputki ja töiden laistaminen venyä, että työnnetään jollekin harjoittelukurssille, josta maksetaan 8 €/päivä?
Itse olen 12 vuoden työurani aikana kerran joutunut käymään työkkärissä. Tämä oli viime syksynä ja työttömien kirjoilla olin peräti viikon päivät. Työnantaja on vaihtunut useaan otteeseen työuran aikana, mutta eipä ole pahemmin tarvinnut kotona makoilla. Viime syksyn lomautuslappua lukuun ottamatta olen aina lähtenyt firmoista omasta aloitteesta kuitenkaan ikinä ei mitään siltoja ole tultu poltettua ja aina on uusi työpaikka ollut pedattuna valmiiksi. Usein on jopa entiset työnantajat soitellu perään ja kyselleet kiinnostusta tulla takaisin ja sitäkin on tapahtunut, että olen palannut takaisin.
Suurimalle osalle tämän palstan rutisijoille voisi sanoa, että ottakaa itseänne niskasta kiinni ja lopettakaa se vitun valittaminen. Tosin ymmärrän myös sen jos esim. paperikoneen hoitaja saa lopputilin, niin hänelle ei todennäköisesti välttämättä löydy oman alansa töitä.
Kukaan täysjärkinen ei painu jollain 8 €/päivä tai muulla työllistymistuella töihin. Vaikka nyt eletäänkin eräänlaista lama-aikaa niin olen sitä mieltä, että aktiiviselle ja ahkeralle kaverille varmasti löytyy töitä, eikä tarvitse millään työharjoittelulla tai työmarkkinajutuilla olla!

Vastaukset 7
Vanhimmat
kaaleppi ottaa vaan ne lääkärin määräämät lääkkeet ja lähtee sinne määrätylle TYPpikäynnille heti maanantaina.
Provo. HUONO provo.
kameleontin tavoin kuvittelee huijaavansa lukijoita.
Mutta vitun huono näyttelijä olet: vaikka pidettäisiin kirvestä hamarapuolella niskassasi, et kuuna kullanvalkeana pääsisi näyttelijäkoulutukseen; et edes isolla rahalla.
Nyt taitaa olla niin, että se, joka itsensä ylentää, alennetaan.
Provo.
Tuota "aktiiviselle ja osaavalle työntekijälle löytyy aina töitä" paskapuhetta ei oikeasti jaksa kuunnella. Taidat olla vain selaisessa työssä tai paikkakunnalla jossa löytyy töitä. Se ei todellakaan ole työttömistä kiinni kun he eivät töitä saa vain työnantajissa. Oletko miettinyt, että miksi työnantajat soittelevat sinulle vaikka olet jo työpaikassa? Tuollaista tapahtuu todella paljon ja ihmettelen näiden työpaikkojen motiivia varastaa työntekijöitä toisista yrityksistä. Itse olen monta työhakemusta lähettänyt ja kerran testasin huvikseni, että entä jos laittaisinkin hakemukseen, että olen tällä hetkellä töissä muualla mutta halukas vaihtamaan työpaikkaa... ihme ja kumma pääsin kummallakin kerralla työhaastatteluun mutta kun hakemukseen laittaa, että olet työtön en kertaakaan päässyt edes haastatteluun. Mieti tuota ensin, onko tuollainen mielestäsi oikein....
Silloin kun olin tukityössä, mutta en hakemuksissa kertonut tukityöstä, pääsin melkein kaikkiin haastatteluihin. Pari työtä meni kuitenkin sivusuun, kun niihin haluttiin tukikelpoinen, joten työtönkin kelpasi. Työttömän yhteen vuodessa, lähinnä julkishallintoon. Yksityiselle yhteen, jossa haastattelija tunsi minut ennestään. Sinne oli parempi hakija, joka valittiin, nuori ja koulutetumpi, joten se valinta oli kohdallaan.
miten jaksaakin joku kirjoitella noita typeriä tarinoitansa 24/7. Täytyy olla päässä vikaa. Ja jos vika on päässä, niin sen ei tarvitse olla iso.
Menisit hei oikeasti hoitoon. Siis oikeasti! Ymmärrätkö mene oikeasti hoitoon.
Siis todella hanki itselles apua. Tältä palstalta et sitä saa.