Edellinen ketju hajaantui kahtia ja muodostui pitkäksi.
Nostan siis ainakin tämän osan uudelleen esiin.
Eli osa kirjoittajista oli sitä mieltä että salailua tarvitaan. On tilanteita joissa salailu on paikallaan, kun halutaan suojella toista osapuolta. Kritiikkiä heräsi siitä voiko toinen määritellä sen, milloin toista on tarvetta suojella? Eikö hän tee päätöksiä toisen puolesta ilman että oikeasti tietää haluaako toinen tulla suojelluksi vai ei? Riistetäänkö toista ellei hänelle anneta mahdollisuutta elää sitä tietoa, mitä todella on tapahtunut. Hänhän olisi onnellisempi ellei tietäsi sitä.
Toinen puoli oli, että kuinka rehellinen tarvitsee olla parisuhteessa. Osa oli sitä mieltä, ettei liian rehellinen tarvitse olla. Mitä on liika rehellisyys? Osa koki että rehellisyys on pahasta, koska se loukkaa toista ja ”murtaa” toisen todellisuuden. Jokaisella pitäisi olla oikeus olla siinä todellisuudessa jossa haluaa. Itse olen sitä mieltä, että rehellinen pitää olla, mutta se ei ole pahansuopuutta.
Tuota ”pelkkää seksiä” keskustelua voitaisiin jatkaa tuon biologiauskovaisen ketjussa Mitähän se rakkaus on…
Nostan siis ainakin tämän osan uudelleen esiin.
Eli osa kirjoittajista oli sitä mieltä että salailua tarvitaan. On tilanteita joissa salailu on paikallaan, kun halutaan suojella toista osapuolta. Kritiikkiä heräsi siitä voiko toinen määritellä sen, milloin toista on tarvetta suojella? Eikö hän tee päätöksiä toisen puolesta ilman että oikeasti tietää haluaako toinen tulla suojelluksi vai ei? Riistetäänkö toista ellei hänelle anneta mahdollisuutta elää sitä tietoa, mitä todella on tapahtunut. Hänhän olisi onnellisempi ellei tietäsi sitä.
Toinen puoli oli, että kuinka rehellinen tarvitsee olla parisuhteessa. Osa oli sitä mieltä, ettei liian rehellinen tarvitse olla. Mitä on liika rehellisyys? Osa koki että rehellisyys on pahasta, koska se loukkaa toista ja ”murtaa” toisen todellisuuden. Jokaisella pitäisi olla oikeus olla siinä todellisuudessa jossa haluaa. Itse olen sitä mieltä, että rehellinen pitää olla, mutta se ei ole pahansuopuutta.
Tuota ”pelkkää seksiä” keskustelua voitaisiin jatkaa tuon biologiauskovaisen ketjussa Mitähän se rakkaus on…
Vastaukset 100
Vanhimmat
Mielestäni jokaisella on oikeus tietää kenen kanssa on suhteessa. Luottamuksen pettämistähän se sana pettäminen tarkoittaa.
Siinä pettäjä tehdä itselleen pienen moraalitestin kysymällä a)salaillako vai b)paljastaa. Jos vastaa b), voi antaa itselleen mitalin rehellisyydestä koko suhdetta kohtaan ja vilpittömästä halusta ottaa vastuu ja kantaa seuraukset teostaan. Jos taas vastaa a)salailla, kertoo se heti pettäjän itsekkyydestä. Vaikka kuinka selitellään että totuus satuttaisi, niin se on silti totuus. Ja salailussa on aina pohjalla pelko siitä mitä itselle tapahtuu käryn käydessä. Epäitsekäs ihminen antaa puolison päättää miten toimii pettämisen jälkeen. Itsekäs salailee pitääkseen kaiken itsellään, puolison ja salarakkaan, kun se on niin kivaa.
Mutta ansaitseeko pettäjä sen kaiken kivan? Ja ansaitseeko hän petetyn puolison rakkauden? Ja ansaitseeko jokainen tietää onko rakkauden kohde todella sitä mitä luulee hänen olevan vai jotain muuta?
Pettäjän tulisi astua hetkeksi toisen kenkiin ja katsoa asiaa kaikilta kanteilta. Se että petettyä satuttaa kuulla totuus, on ohimenevää. Hän pystyy jatkamaan siitä ja saa itse päättää suunnan. Kun petos on tehty välittämättä puolisosta, täytyy rangaistus rikoksesta vain kestää niinkuin mies.
Perustan mielipiteeni omille kokemuksille. Olen ollut aikanani kaikkina osapuolina kolmiodraamoissa. Ja petettynä voin sanoa että on tuskallisempaa vain vaistota että jotain on tekeillä ja epäillä kuin viimein kuulla totuus. Olen myös kuullut totuuden eräästä exästäni jälkikäteen ja se deletoi hyvät muistot koko suhteesta. Olin myös pitkäaikainen kakkonen, ja salailu aiheutti paljon hankalia tilanteita. Iljettävintä oli olla samassa tilanteessa pariskunnan kanssa ja katsoa kun pettäjä leikkii onnellista, eikä petetyllä ole hajuakaan. Kerran petin itse ja tunnustin heti, suhde jatkui normaalisti. Hankalinta kertominen on ollut silloin kun olen ollut todella ihastunut toiseen. Vaikken pettänyt, se satutti puolisoa, mutta en voinut valehdella hänelle.
"Mutta ansaitseeko pettäjä sen kaiken kivan? Ja ansaitseeko hän petetyn puolison rakkauden? Ja ansaitseeko jokainen tietää onko rakkauden kohde todella sitä mitä luulee hänen olevan vai jotain muuta?"
Minkä kivan? Jos pettäjä rakastaa kumppaniaan,hänellä ei ole pettämisen jälkeen kivaa. Joskus tai aika usein petetty puoliso ei todellakaan rakasta - roikkuu vain kumppanissaan yhdestä tai monista eri syistä. Sanoo tai vannoo rakastavansa, koska tarvitsee toista - eikä halua tämän lähtevän, missään nimessä. Onko se sitten rehellistä? Juuri tällaisissa tapauksissa petetty ei välttämättä koskaan selviä kumppanin pettämisestä - etenkin jos pettäjä vielä haluaa erota. Toisaalta petetty ei välttämättä edes kestä keskustella erosta - vaikkei pettämisestä tietäisikään. Onko sekään rehellistä? Vaikeita asioita, joille ei ole yksiselitteisiä ja oikeita vastauksia.
sitä ei pidä unohtaa. Osa pettäjistä näemmä kokee sen kivana asiana, ainakin osa tännekin kirjoittajista kokee sen niin.
Tuo ”roikkuminen” jo sanana ilmaisee, että ei välttämättä ymmärrä mitä suhteessa tapahtuu. Väitän että se on harvinaista. Tilanne on pikemminkin päinvastoin, se pettäjä ”roikkuu” suhteessa kynsin hampain.
Se että petetty totuuden tultua julki ei halukaan erota, ei ole merkki riippuvaisuudesta. Se voi olla merkki rakkaudesta ja siitä että haluaa yhä selvittää ongelman mikä siinä suhteessa on ollut. Rakkaus on riippuvaisuutta toisesta, sillä hyvällä tavalla. Se on halua elää toisen kanssa. Mitä pitempi suhde, sitä voimakkaampi tuo riippuvaisuus on.
Tiedän myös pareja, joissa toisella puolisoista on ulkopuolisia suhteita. Puoliso on myös tietoinen niistä. Näissä on aikoinaan käyty se rajan veto, haluaako toinen silti jatkaa suhdetta. On tehty yhteiset pelisäännöt, jota molemmat noudattavat. Rakkautta on monenlaista, on siis mahdollista elää toisin kuin muut.
Toki on talousliittoja, joissa omaisuus, yritys tai muu taloudellinen näkökohta on se ratkaiseva tekijä. Silloin voi todella syntyä tilanne, että toinen ihan silkasta pelosta ei halua erota. Olemmehan me aika omaisuussidonnaisia.
Liian usein ero tapahtuu ilman että siihen ollaan valmiita. Eroprosessi on pitkä ja vaikea, mutta se pitäisi jaksaa käydä läpi – vaikka ihan itsensä vuoksi, jos ei muuten.
Suurin osa selviää, mikäli mittarina pidetään sitä että jää henkiin ja nousee jaloilleen pikkuhiljaa. Siihen kuluu aikaa, ehkä 2 – 3 vuotta. Ero on hylkäämistä, ja jopa sille eroa haluavalle osapuolelle rankkaa. Helppo ero kertoo että suhteessa ei ole koskaan ollutkaan vahvoja tunteita.
Pettäjä on usein hyvin riiippuvainen ihminen, joka ei osaa seistä omilla jaloillaan, vaan tarvitsee toisesta ihmisestä "apuminuutta". Pettäjä voi ajatella "rakastavansa", mutta kyse on jostain aivan muusta. Luulisi, että pettäjällä kävisi edes joskus mielessä kyseenalaistaa omaa toimintaansa? Mihin se kaikki rakkaus, jota pettäjä on tuntenut petettyä kohtaan, voi noin vain kadota? Pettäjän kannattaisi hakea apua terapiasta ja käydä läpi lapsuudenkokemuksiaan. Syy pettämiseen löytyy useimmiten sieltä.
pettämisiä on monelaisia, siitä ei ole epäilystä.
Itse tunnen monia pareja, joissa nimenomaan pettäjä ei haluaisi jatkaa suhdetta ja petetty roikkuu. Eli petetty ei ole aikoihin tajunnut, ettei pettäjä enää rakasta. Ja kun pettäjä ei enää rakasta, niin mitä merkitystä on petetyn rakkaudella pettäjää kohtaan? Usein tässä vaiheessa petetty ripustaautuu pettäjään aivan paniikinomaisesti "et voi lähteä koska MINÄ rakastan". Ei hän näytä ymmärtävän, että suhde toimii vain jos molemmat rakastavat. Ja siksi juuri suhtaudun hyvin varovasti tuollaiseen rakkauteen. Jos oikeasti rakastaa, antaa toisen mennä, jos toinen sitä haluaa. Jos toinen (pettäjä) on kertonut halustaan erota - monta kertaa ja vakavasti - ja siitä huolimatta petetty haluaa keskustella suhteen jatkamisesta, kertoo haluastaan jatkaa sitä, sanoo rakastavansa, niin mielestäni se kertoo riippuvuudesta - ei hyvänlaatuisesta ...
se rakkaus noin vain katoakaan. Vaan pikkuhiljaa. Todella hitaasti. Siihen vaikuttaa parin keskinäinen suhde hyvin oleellisesti. Pettäjä - kuten myös petetty voi ihan vanhasta tottumuksesta sanoa rakastavansa. Jos toinen ei rakasta, ei rakasta toinenkaan - nimittäin oikealla tavalla - siten kuin molemmat haluaisivat tulla rakastetuksi.
rakastaa ja toinen tulkita väärin toisen rakkauden. Käsityksemme siitä, mitä rakkaus on, muotoutuu lapsuudenkodissamme. Kiintymyssuhde, jonka muodostamme vanhempiemme kanssa, vaikuttaa myöhempiin ihmissuhteisiimme useillakin tavoilla.
Rakkaus on tunne ja tunteet tekojen oppaina voivat olla hyvinkin vaarallisia. Me kaikki tarkastelemme maailmaa tietyllä lailla värittyneiden silmälasien läpi. Toisilla todellisuus on hyvinkin vääristynyt (esim. skitsofreenikolla), mutta ei kukaan meistä havaitse maailmaa erheettömästi ja sellaisena kuin se todella on. Tapamme reagoida ja tunteemme ovat samalla lailla muotoutuneet lapsuuden aikana.
Siksi jokaisen pettäjän pitäisi mennä itseensä ja miettiä näitä malleja. Miksi pettäjällä on vaikeuksia ilmaista itseään ja omia tarpeitaan? Miksi pettäjä on niin keinoton, että ei havaitse niitä rakentavia malleja, joita voisi käyttää? Jos huomaa oman rakkauden hiipuvan, miksi ei osaa viestiä sitä toiselle ja kehittää suhdetta? Miten voi luulla "uuden rakkauden" olevan jotenkin erilainen? Jos on jo kerran ollut rakastunut ja "rakkaus" on loppunut, miten voi luulla uudenkaan rakkauden kestävän?
Kaikki ihmiset ovat erilaisia, niin heidän käsityksensä rakkaudestakin on erilainen. Ei ole mitään väliä sillä mitä ihminen sisällään tuntee ja miten paljon. Ainoa merkityksellinen seikka rakkaudesta on se miten KUMPAINENKIN kykenee OSOITTAMAAN toiselle rakkauttaan.
Ja koska PARIsuhde on kahden ihmisen välinen suhde - niin kaikki mitä parisuhteessa on johtuu kahden ihmisen välisestä toiminnasta tai toimimattomuudesta. Ikävä kyllä petetyn osuus suhteesta on puolet. Ehkä hän ei kykene esim. kuuntelemaan pettäjän tarpeita ja vastaanottamaan toisen viestejä. Eikä se ole edes mitenkään harvinaista.
Ihmeellinen on tuo lauseesi "Miten voi luulla "uuden rakkauden" olevan jotenkin erilainen?"
Tottakai se on erilainen, koska uusi kumppani on eri ihminen kuin vanha!! Itse olen totisesti saanut tuntea, että vaihtamalla paranee. Jos minulle annettaisiin vaihtoehto elää nykyisessä suhteessa vaikkapa neljä vuotta tai sitten reilu 20v exsuhteessani (kuten jo elin) - valitsisin neljä vuotta nykyistä. Tämä on pelkkää paratiisia verrattuna exsuhteeseen.
Parisuhdetta ei voi yksin kehittää.
"Ainoa merkityksellinen seikka rakkaudesta on se miten KUMPAINENKIN kykenee OSOITTAMAAN toiselle rakkauttaan."
Tässä juuri tullaan kysymykseen eri ihmisten maailmankuvien eroista. Toinen on voinut osoittaa sinulle rakkauttaan tavalla, jota sinä et omien kiintymyssuhdekuvioidesi vuoksi osaa käsittää rakkaudeksi. Jos luet yhdenkin parisuhdeoppaan tai keskustelet parisuhdeterapeutin kanssa, huomaat, että juuri tästä on kyse.
Ja huh huh.. Parisuhteessa on kyllä paljon enemmänkin porukkaa läsnä kuin vain ne kaksi ihmistä, jotka solmivat parisuhteen. Kiintymyssuhde, jonka olet muodostanut ensisijaisten huoltajiesi kanssa, vaikuttaa todellakin parisuhteeseesi. Tästä on olemassa jo huomattava määrä tutkimustietoa.
Petetyn osuus parisuhteessa on puolet, mutta pettämisestä petetyn ei tarvitse kantaa mitään vastuuta. Se on yksin ja jakamattomana pettäjän harteilla. Ei parisuhteen ongelmien taakse voi piiloutua, kun perustelee pettämistään itselleen, vaan kannattaa rohkeasti nostaa itsensä valokeilaan ja käydä läpi OMAA historiaansa. Pettämiselle on niin monta muuta hyvää vaihtoehtoa, jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseensa.
Pettäjän haaste on kysyä itseltään: miksi luulen tämän uuden rakkauden kestävän, kun tahdoin itse lopettaa rakastamasta edellistä kumppaniani, jota olin myös rakastanut, kun menimme yhteen. Ei rakkaus mihinkään kuole, pettäjä itse kuolettaa rakkautensa. Kaikki tunteemme ovat lähtöisin vain ja ainoastaan omasta päästämme.
Nyt on mennyt tutkimukset ihan pieleen, ellei sieltä mistään ilmene se tosiasia, että rakkaus voi tosiaan kuolla. Ihan henkilökohtainen kokemus. Monella muullakin kuin pelkästään minulla. Ihmiset muuttuu, rakkaus muuttuu tai kuihtuu - ihan normaalia.
Kuunnelkaapa vähän vaikka iskelmää radiosta - tai tangoja. Niissä kaikissa käsitellään rakkauden syntymistä ja kuolemista eri näkövinkkelistä.
Minä tunnen rakkauden. En käsitä sitä. Rakastan kyllä expoikaystävääni- omalla tavallaan - yhä. Olemme pitäneet yhteyttä reilu 20 vuotta erostamme ;). Meillä on edelleen antoisia keskusteluja, samanlaista huumoria ym. Parisuhde on silti poissuljettu mahdollisuus eri syistä. Exmiestäni en enää rakasta - koska meillä ei ole mitään yhteistä.
Rakkaus ei ole lähtöisin omasta päästä vaan onnistuneesta vuorovaikutuksesta kahden ihmisen välillä. Joskus se johtaa parisuhteeseen - joskus ei. Joskus johtaa - mutta sitten erotaan myöhemmin. Aivan samoin voi parisuhteessa olla myös ilman rakkautta- JOS se molemmille sopii.
Ainoa kysymys mitä pettäjän todella on tuumailtava kuuluu: Haluanko tosiaan jatkaa tätä parisuhdettani? Jos, niin miksi. Jos ei, niin miksi. Ellei halua jatkaa, niin se pitäisi petetyn pystyä hyväksymään.
Unohdin sanoa, ettei rakkaus kaikkien mielestä todellakaan ole onnistunutta vuorovaikutusta - vaan omaa itsepintaista ja periksiantamatonta kuvitelmaa rakkaudesta, jossa ei ole minkäänlaista käsitystä siitä millainen toinen oikeasti on, mistä hän pitää ja mitä tarvitsee.
eli kenelle vastaat?
ja esittänyt tällaisen käsityksen? Olisi aika erikoista, jos joku todella määrittelisi rakkauden kuvaamallasi tavalla? Etköhän voisi noudattaa reiluja keskustelusääntöjä ja olla halveksimatta toisten esittämiä mielipiteitä, vaikka ne olisivat erilaisia kuin omasi:) Keskustelu sujuu silloin paljon paremmin.
Ensinnäkin: tutkimustietoa on olemassa lapsuusiän kiintymyysuhteen vaikutuksesta parisuhteeseen, ja on todettu, että välttelevän kiintymyysuhteen omaavat pettävät helpommin. Ihmisillä, joilla on turvaton kiintymyssuhde, on myös enemmän parisuhdeongelmia. Omaa lapsuusiän kiintymyssuhdetta ja vanhempien parisuhdetta kannattaa siis todellakin tarkastella, koska se on usein sekä parisuhdeongelmien että pettämisen taustalla. Jos asioita ei tiedosta, niitä ei voi myöskään muuttaa. Eli pettäjän kannattaa katsoa vain peiliin. Petetyn kannattaa pitää mahdollisimman hyvää huolta itsestään ja muistaa, että itselle ei kannata ottaa mitään vastiuta petämisestä. Pettämiselle on aina muita, rakentavampia vaihtoehtoja. Jostain syystä pettäjä on kokenut itsensä niin keinottomaksi, että ei ole osannut toimia toisin.
Toiseksi: en panisi kovinkaan paljon painoa iskelmille tai tangoille, vaan lähtisin enemmänkin kehittämään itseäni ja hakemaan mieluummin tietoa alan parhailta asiantuntijoilta. Kannattaisi tutustua esim. Bruce Fisherin erinomaiseen teokseen: Jälleenrakennus. Kun suhteesi päättyy tai amerikkalaisen parisuhdegurun John Gottmanin teoksiin.
Kolmanneksi: rakkaus on tunne ja kaikki tunteet syntyvät kyllä vain ihmisen omassa päässä. Vain skitsofreenikot luulevat, että joku syöttää tunteita heidän päähänsä;)
mistä parisuhteessa voi ja kannattaa puhua ja kysyin, mitä asioita salaillaan.
Olen rehellisyyden kannattaja ja minun mielestäni siihen kannattaa pyrkiä kaikissa tilanteissa, vaikka se ei aina ole mahdollista. Tarkoitin erilaisilla todellisuuksilla sitä, että me kaikki tarkastelemme maailmaa tietyllä lailla värittyneiden "silmälasien" takaa. Nämä silmälasit ovat muotoutuneet elämämme aikana ja niihen vaikuttaa kasvuhistoriamme, elämänkokemuksemme, geenit ym.ym. Tämän vuoksi sama tilanne saattaa herättää eri ihmisissä eri tunteita, ajatuksia ja tulkintoja.
Jos ajatellaan esim. riitatilannetta, niin kaksi ihmistä saattaa tulkita ja muistaa sen täysin eri tavalla. Riidan selvittämiseksi täytyy pyrkiä kuvaamaan toiselle mahdollisimman tarkkaan omaa todellisuuttaan ja omaa käsitystään tilanteesta. Se on minun mielestäni ainoa rehellisyys, mihin pystymme ja sitä tarkoitin sanomalla, että on aika vähän sellaisia tilanteita, joissa minun käsitykseni olisi objektiivinen totuus ja joista ei voisi puhua.
Ja alkuperäiseen kysymykseeni: sitä mietittyäni päädyin siihen, että minun elämäni ohjenuora on olla mahdollisimman rehellinen omaa itseäni eli tunteitani ja ajatuksiani ja tekojani koskevissa asioissa. Toki mietin tarkkaan, MITEN asiat ilmaisen. Sen sijaan pyrin siihen, että en lähde sotkeutumaan toisten ihmisten elämään ja suhteisiin eli esim. kertomaan työkaverilleni, että joku toinen työkaverini inhoaa häntä. Enkä tietenkään kerro eteenpäin minulle uskottuja luottamuksellisia asioita.
Jos ja kun osapuoli joka on uskoton päättää kertoa asiasta puolisolleen
kannattaa ainakin harkita tilanne koska sen kertoo?
Ovatko lapset kuulolla alkuräjähdystä mikä tästä pommista perheessä
syntyy ja kukaties seuraamassa tilannetta joka voi riistäytyä
jopa väkivaltaiseen käytökseen .
Kertojan itsensä olisi etukäteen hankittava muu asunto missä majailee
koska todennäköisesti saa potkut persuuksiin ja lujaa .
Tuskin vastaanotto on tämän jälkeen muuta kuin jäätävän kylmää?
Mutta ainakin voi heti kerätä jo etukäteen kamppeensa ja varautua
ulosajoon sillä sisäänajo on jo muualla suoritettu.
Pelastaakko oma vaiko puolison nahka kertomalla totuus ja sehän tekee joka ta-
pauksessa kipeetä toiselle osapuolelle kun kertoo miten on käynyt ?
Itse olen sillä linjalla ,kukin tehköön omantuntonsa mukaan .
Myös tässä tilanteessa on vastuu hänellä joka on asiastaan tietoinen
niin kauan kunnes asia paljastuu jotain muuta kautta on uskoton ainut
joka päättää kertoakko vai ei?
Myös rehellisyys ja raakuus ovat lähellä toisiaan sillä en usko uskottoman
tahtovan uskottomuutta toiselle halutakseen tuottaa toiselle
tuskaa vaan ihan omaksi nautinnoksi hän sen on itselleen suonut ,vieraissa
käymisen.
(Kun ja jos kerrot joudut tavallaan pahoinpitelemään henkisesti puolisosi)
Ja taasen tätä omaa ulkopuolista nautintoa ei monessakaan avo- avioliitoissa
sallita kuin yhteisenä hyvänä.
Riitaa ja pahaa mieltä joka tapauksessa kertominen tulee koko perheelle
aiheuttamaan joka tapuksessa .
Varaudu aina ajolähtöön jos olet kertomassa näin suuresta elämänmuutoksesta
puolisollesi ja ennen kaikkea anna hänelle aikaa toipua tilanteesta poistumalla
perheestä .
Hanki muu yösija jossa yövyt .
Tiedän tapauksen jossa nainen iski veitsellä miestä saatuaan kuulla
miehellä olevan suhde toiseen naiseen vaikka tämä samanen nainen oli
itsekkin ollut uskoton niin hän ei sietänyt miehen uskottomuutta .
Ihnismieli on niin arvaamaton kun on kyse mustasukkaisuudesta:
Hän oli omien sanojensa mukaan raivopäisen mustasukkainen miehestään.
Edelleen on täysin henkilöstä ja toisen puolison käyttäytymisestä myöskin
kiinni mihin kertominen johtaa ?
Omantunnon kysymys kertoakko uskottomuudesta vaiko ei ?
Itse koen että molemmat puoltaa paikkaansa 50/50 täysin perhekeskeisiä
asioita jota ulkopuolisen on paha mennä sanomaan onko totuus hyvä
vai huono asia ?
esiin nousee tämä että väkivallan uhka on niin suuri, että kertominen on jopa vaarallista.
Eli tässä tapauksessa se toinen osapuoli estää sen, että hänelle itselleen ollaan rehellisiä. Vaikka toinen ei olisikaan väkivaltainen, voi hänen reaktionsa pelottaa muita. Kun sen kääntää omalle kohdalleen, niin kuinka moni ajattelee sitä, voiko itselle kertoa rehellisesti mitään asioita? Estänkö minä itse tämän?
Aggressiivinen ihminen yrittää hallita todellisuutta pelon avulla. Mielenkiintoista on kuinka paljon tätä käytetään, uhkaillaan esim. erolla, että toinen olisi siksi luotettava. Tämä yhtälö ei vain toimi.
Toisaalta vaikka asia salattaisiin, niin kuinka pitkä voi olla tuo ajanväli, kunnes todellisuus kuitenkin paljastuu, ettei sillä ole enää merkitystä? Ei koskaan voi olla varma, etteikö joku tietäisi ja tulisi kertoneeksi salaisuutta vaikka vahingossakin?
Jos välitön hengenvaara uhkaa, täytyy todellakin ennakoida tilanne etukäteen. Omaa eikä läheisten henkeä ei tarvitse laittaa uhkalle alttiiksi. Ei pelkästään pettäminen aiheuta uhkaa vaan eroamisen mahdollisuus jo tekee sen. Toinen ei kykene kestämään hylkäämistä vaan pyrkii väkivalloin muuttamaan todellisuutta oman tahtonsa mukaan. Tilanne ei kuitenkaan liene tavallinen?
Useimmille se puolison luonne on varmaan tiedossa jo siinä vaiheessa kun pettämistä suunnittelee. Tällöin hän ottaa tietoisen ja suuren riskin salatessaan oman tahtonsa ja mielipiteensä. Tuossa esimerkissä oltiin jo syvällä salailun suossa, ja jossa kyse oli enemmän vallankäytöstä ja peleistä.
Jos suhteessa ollaan oltu rehellisiä, ehkä kerrotaan asiasta jo ennen pettämistä? Eli siitä että tällaisia haluja ja ajatuksia on. Tämä on varmaan se salailun ensimmäinen vaihe. Tästä mielestäni lähtee myös puolisoiden etääntyminen liikkeelle.
Tämän vuoksi kannatan rehellisyyttä ja avoimuutta parisuhteessa. Alusta pitäen eikä vasta kun ollaan jo pattitilanteessa. Toki moni voi päästä siitäkin eteenpäin, mutta harvoin enää omin voimin.
edellisestä vastauksestani. Luin huolimattomasti tekstisi.
Olen samoilla linjoilla. Omassa työssäni salassapito on suuressa osassa. Olen joutunut miettimään monia kertoja, missä menee rajat siinä että on rehellinen ja milloin on syytä salata.
Koska rehellisyys on yksi perusarvoistani, pyrin siihen kaikin tavoin. Eikä se tarkoita esim. sitä että juoksisin ympäriinsä kertomassa kaikkea havaitsemaani. Se "vuotamista", jonka moottori on lähinnä pahansuopuus. Asia nousee esiin silloin, kun joku kysyy, kuinka juttu on? Silloinkin pyrin pysymään tosiasioissa, havainnoissa, joita en lähde liikaa tulkitsemaan.
Täytyy nyt kuitenkin ottaa huomioon se tosiseikka ettei rehellisyyden
määrite ole kaikille sama .
Joku voi todella kokea uskottomuuden hänen henkilökohtaiseksi valinnaksi
ja päättänyt itse olla kertomatta.
Ei voi keneltäkään vaatia samaa määrää rehellisyyttä mitä itse antaa ja
suo toiselle - silloin rehellisyys muuttuu vallankäytöksi.
Eiköhän rehellisyys ole vasta sitten aitoa ja oikeaa kun henkilö itse on valmis
kertomaan asiastaan ja näin katuu tekemisiään ja samalla hakee puolisolta
apua tilanteeseensa .Apua harvoin saa toiselta uskottomuustilanteessa joten miksi kertoa ?
Jos puolisot odottavat rehellisyyttä toiselta tulee myös kuunnella toista mitä hän kertoo ?
Rehellisyys uskottomuuden jälkeen on kuin suuri farssi ;ensin ollaan epärehellisiä
puolisolle olemalla uskoton ja tämän jälkeen tulisi taasen muuttua rehelliseksi
ja kunnon aviopuolisoksi kertomalla epärehellisyydestään puolisoa kohtaan.
Kuinka epärehellinen henkilö muutetaan yht`äkkiä muuntumaan rehelliseksi.
"Olen ollut sinua kohtaan tämän määrän rehellinen nyt on kaikkien ihmisten
maailmassa suostuttava samaan rehellisyyden määrään mitä itselläni
on jotta suhteet pelastuisivat ja toinen osapuoli saisia ainakin päättää
mitä tämän rehellisen pettäjän kanssa tekee kun hän rehellisesti
tuli kotiin kertomaan ,äiti olin pahoilla teillä mitäs nyt tehdään "
Ihannetilahan olisi juuri tämänkaltainen jos olen toiselle ihmiselle
rehellinen odotan rehellisyyttä asiassa kuin asiassa myös muilta-
asai ei kuitenkaan näin mene-
Ihmiset jotka haluavat antaa puolisolleen uskollisuutta antavat sitä
omasta vapaasta tahdoistaan. Sama koskee rehellisyyden määrääkin
paljonko kukin henkilö haluaa toiselle sitä antaa ?
Kyllähän jokainen ihan ilman muuta tietää tekevänsä toista osapuolta kohtaan
väärin olemalla uskoton .
Mutta edelleen olen sitä mieltä puollan ihmisen omaa valintaa tässäkin
tapauksessa -osalle pareille rehellisyys on ainoa keino selvityä tilanteestaan,
taasen osa avioliitoista tuhoutuu rehellisyyden nimiin kokonaan .
Jokaisen itse voi harkita omalla kohdallaan kuinka toimia omassa suhteessa
jossa tuottaa uskottomuuden tilan -kerrotko asiasta puolisollesi vai et ?
Kertomalla altistat perheesi aina ero-tilanteen eteen ja valmistaudu huonoon
kohteleen ja kotoa muuttoon.
Kertomalla voit auttaa myös perheesi tilaa jos hyvin käy on se uusi alku
erilaiselle avoimuudelle.
Rehellisyyden nimiin ne jo jotka haluavat kertoa puolisolleen uskottomuudestaan
myös suurella todennäköisyydellä siitä myös kertovat puolisolleen ja he jotka
jättävät kertomatta ovat tulleet siihen tulokseen kertominen vain pahentaa koko
tilannetta ja antavat asian olla .Yhtälailla he tietävät asian joskus saattavan
paljastua.
Saman valintatilanne kysessä uskottomuudenkin suhteen jokainen
päättää henkilökohtaisesti tuottaako uskottomuustilanteen suhteeseen vai ei.
parisuhdetta solmittaessa keskustella tästäkin tärkeästä asiasta. Olin itse naimisissa miehen kanssa, jolle valehtelu ja salailu oli selviytymiskeino eikä se koskenut vain parisuhdettamme, vaan koko elämää. Jos olisin tiennyt tämän, en koskaan olisi solminut suhdetta kyseisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta ex-mieheni esitti mielellään rehellistä: kun toinen rinnakkaissuhde oli menossa, ex-mieheni vannoi, ettei koskaan ole vilkaissutkaan toisiin naisiin ja syyllisti minua, kun olin kertonut joistain pienistä ihastuksista, jotka menivät nopeasti ohi. Jep, jep..
Kesti pitkään kokoilla niitä palasia, joihin hajosin, kun kaikki tuli esille. Tunsin itseni todella tyhmäksi, kun uskoin ja luotin mieheeni. Nyt olen päässyt taas siihen pisteeseen, että uskallan luottaa ja uskoa toisiin ihmisiin. En halua elää elämääni epäilemällä, en varsinkaan parisuhteessa.
tästä asiasta. Nimenomaan pitämällä itsellään valinnan kertomisesta tai kertomatta jättämisestä pidättää itsellään oikeuden myös päättää parisuhteesta toisenkin puolesta. Erityisesti, jos jättää kertomatta. Kyllä parisuhteen ja avioliiton pitäisi perustua sille tosiasialle, että toista niin paljon kunnioittaa jotta voi kertoa rehellisesti missä mennään.
Eli jos petän, kerron siitä toiselle silläkin uhalla että ero tulee. Olenhan jo ottanut tietoisen riskin suhteen päättymiselle kun petän. Kun kerron, jää päätös anteeksi antamisesta ja suhteen jatkamisesta toiselle ihmiselle tai pariskunnalle yhdessä.
Tämä on niin monipiippuinen juttu, että varmaan olisi suhteen alussa hyvä keskustella asiasta "että jos sattuisin pettämään niin haluatko tietää vai jätänkö kertomatta". Tämä asia kannattaisi myös kertoa ystäville ja työkavereille, jotta tietävät olla kertomatta jos toiset niin toivovat ;) No kukapa sellaiseen suhteeseen lähtisi jos lähtökohtaisesti jo tätä tiedustellaan. Parempi keino olisi mielestäni tehdä kirjallinen sopimus siitä, mitä tapahtuu jos pettäminen tapahtuu. Kirjallisesti sitoudutaan lähtemään itse suhteesta sen kummemmin toisen aikaa tuhlaamatta. Pettäjän tulee kantaa vastuu teoistaan. Jos se petetty sitten haluaa jatkaa, hän voi ihan vapaasti itse päättää tekeekö niin tai haluaako poiketa sopimuksesta.
Pettäminen päättyy useimmiten eroon, ei ehkä itse pettämisen takia vaan sen takia, että asiaa on salailtu, puolisolle on valehdeltu ja hän on elänyt valheessa. Asioiden peittely ja valehtelu on mielestäni pahempaa, koska se vie pohjan uskottavuudelta täysin. Itse saattaisin suhtautua fyysiseen pettämiseen vähän rennommin, mutta henkiseen suhteeseen ja rakastumiseen toiseen ihmiseen, sitä minun luonteeni ei sulattaisi. Jos mieheni kertoisi minulle rehellisesti, että on rakastunut toiseen, voisimme sopia tauosta tai että on parempi erota. Jos taas se salataan ja epäilen ja epäilen, eikä toinen milloinkaan myönnä mitään koska haluaa suojella toista tai pelkää jotakin, niin en enää koskaan luottaisi hänen sanaansa missään asiassa. Ei naista voi huiputtaa tällaisissa asioissa.
Että eiköhän se olisi parasta tuntea se toinen puoliskonsa niin hyvin, että tietää miten toimia jos sattuu pettämään. Minä olen itse yrittänyt selviytyä pettämisen hyväksymisestä enkä siitä yli pääse, että meillä lopputulema lienee ero, mutta ei itse pettämisen takia vaan juuri sen takia että asiaa ei koskaan myönnetä, eikä siitä olla rehellisiä joten edessä olisi vain seuraava pettäminen mahdollisesti tulevaisuudessa enkä jaksa sitä jäädä enää odottelemaan..
Ei pahinta pettämisessä minulle ollut pettäminen vaan valehtelu ja salailu. Jos pettäminen alkoi vuonna 2003 ja päättyi 2009 avioeroon, mahtuu nuihin vuosiin ne kymmenen naista mutta ennen kaikkea tuhansia valheita.
Minua kusetettiin vuosia. Näiden vuosien aikana minut huijattiin tekemään 4lasta, ostamaan yhteinen talo ja olemaan ulkona työelämästä koska mies tahtoi että lapset hoidetaan kotona.
Minun elämäni olisi erilaista jos hän olisi kärähtänyt ensi kerran, minulla ei olisi hänelle lapsia ja isoa talovelkaa. Niin monin tavoin minua on kusetettu 6-0 etten voi sitä edes kunnolla käsittää, miten joku voi tehdä näin.
Totuuden ja rehellisyyden puolesta minäkin liputan, puolisolle pitää antaa mahdollisuus päättää elääkö pettäjän kanssa vai ei, vaikka se totuus satuttaakin niin vielä enemmän satuttaa se vuosia kestänyt valehtelu ja rakastavan puolison teeskentely.
vaikka oma tilanteeni on vähän toinen.
Olen kuitenkin nyt ymmärtänyt että miehen jatkuva todistelu siitä, että hän ei minua jättäisi ja että minun ei tarvitse huolehtia tarkoittaa sitä, että pettäminen ja naispuoliset "ystävät" tulisivat seuraamaan liittoamme sen hamaan loppuun saakka.
Kun kunnioitus kerran menee ja se puoliso alkaa pettää (jäämättä kiinni tai vaikka kiinni jäätyäänkin) niin se ei siihen lopu, ellei tapahdu ihme. Kyllä se pettäminen on ihmisen luonteessa, joillakin, toiset tekee niin saadakseen se toinen päättämään suhde kun itsestä ei siihen ole, kokeilunhalusta, kännissä kun ei kontrolli pelaa jne. Mutta, alan itse olla sillä fiiliksellä että jos tämä liitto jatkuisi niin katsoisin itse itselleni tulevan miehen jo valmiiksi tai ainakin tämä kaikki avasi silmäni monelle asialle sekä miehessäni että itsessäni, mutta myös siinä että minun kunnioitus mieheen on mennyt eikä hän kunnioita enää minua, ja jos sopiva ihminen kohdalle sattuu niin en kyllä petä mutta jätän, se on ihan varma että nyt ei enää koske minua avioliiton ikuisuus. En ryhtynyt liittoon pettäjän kanssa, vaikka merkkejä saattoi kyllä olla olemassa ennen kuin liitto sinätöitiin. Niitä ei vain halunnut kuunnella..
mikä on siis sinun rehellisyytesi määrite?
Eiköhän se kuitenkin liene varsin yksiselitteinen useimmiten. Ei edes laki tunne tuollaista mahdollisuutta että rehellisyydellä olisi monenlaisia tulkintoja.
Tottakai kaikki arvot ja moraalin me valitsemme itse. Kyse onkin siitä onko salailun ja valehtelun valitseminen hyvä juttu? Kuinka voi perustella niiden tuovan hyvää parisuhteeseen?
Ketä salailija itseasiassa suojelee? Omaa nahkaansa?
Mielenkiintoista on että pettämistä pidetään henkilökohtaisena valintana, vaikka se vaikuttaa aina siihen parien väliseen suhteeseen. Pettäminen on oikeastaan lupauksen pettämistä - voiko siis työntekijä, kavaltaja, ystävä jne. sanoa että se oli minun henkilökohtainen valinta eikä kenelläkään ole siitä mitään sanomista? Minä saan salata jos se tuntuu minusta hyvältä?
Miten itse suhtaudut henkilöön joka tekee sinulle niin? Ei tee niin kuin on luvannut ja salaa sen sinulta. Sitten jotain kautta se tulee ilmi. Ymmärrätkö että hänellä oli hyvä syy käytökseensä, kunnoitat hänen valintaansa etkä suutu? Hänellä oli siihenoikeus? Hänen ei tule kohdata valintojensa seurauksia...
Vielä kerran olen sitä mieltä-Ihmisen tulee käyttää omaa itsemääräämisoikeuttaan
myös omassa seksuaali käyttäytymisessään ,mutta tämä ei tietenkään sulje pois
sitä tosiasiaa siitä etteikö omaa itsemääräämisoikeutta voi itse rajoittaa
olemalla uskollinen puolisolleen.
Rehellisyydestä esimerkkinä Nainen kysyy mieheltä tyydytitkö itsesi kun tulit
sänkyyn kanssani -mies kieltää-nainen kuitenkin näki kun mies sitä teki -miksi
tällainen epärehellisyys syntyy ?
Rehellisyys on venyvä käsite -miehellä tässä tapauksessa ei ollut mitään moraalista ongelmaa valehtelemiseen-taasen nainen paheksui tailannetta
odottaen mieheltä 100 prosenttista rehellisyyttä ja mies antoi niaselle 0 %.
Tästä seurauksena nainen suuttui ja syytti miestä epärehelliseksi siaksi.
Seksin toteutumin täyttyi vasta kahden viikon kuluttua kun mies oli myöntänyt
olleensa väärässä kuitenkin mies kertoi minulle myöhemmin erotilanteessa
ettei ollut sitä mieltä :yritin helvetti soikoon saada akan tolpilleen ettei päreet
pala pikkujutun eessä -siitä tilanteesta lähtien ajattelin et lähden tästä
kun lapset kasvaa-jos oisin kertonut et tyydytin itteni ois akka mäkättänyt ettenkö riitä-jatkuvaa rassaamista ei kukaan jaksa-?
Omasta halustaan ihminen on uskollinen tai uskoton kuten sanoin siitä
seuraavat tilanteet aiheuttavat riitaa ja epäsopua perheessä-eikö tämä kerro
mielipiteeni-siitä huolimatta tulee myös kunnioittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta
omaan seksuaalisuuden toteutumiseen-tämän tarve on ristiriitainen asia-avo-avioliitossa olevien keskuudessa sillä seksuaalisuuden tarpeet muuntuvat
avioliiton kuluessa -uskollisuuttahan ei luvata vaan tahdotaan-.
Pidän kyllä itse huolen siitä miten toimin jos minua kohdellaan väärin
osaan jo hoitaa omat asiani katsomallani tavlala.
Jos minulle henkilö tekee jatkuvasti väärin -lopetan kanssakäymisen hänen kanssaan mikäli se tuottaa minulle vain pahaa oloa, myöskään hänelle ei ole
hyvä olla kanssani koska toimii toisin -aiheuttaen epärehellisyydellään meidän
suhteen epäedulliseen tilaan.
Missähän sinun oma tahto on ollut kun 4 lasta synnytit ?
Entä kun ostit talon miehelle?
Entä kun jäit kotiin ?
Kuinka kävi sinun itsemääräämisoikeudelle jota olisit saanut näissä tilanteissa
käyttää kieltäytymällä lapsen teosta ,talon ostosta.
Oletko ollut miehesi holhottavana kaikki nämä vuodet ?
minulla oli oma tahto. Mutta yhtään lasta en olisi hänen kanssaan tehnyt jos olisin totuuden tiennyt. Naimisiin en olisi mennyt jos olisin totuuden tiennyt. Taloa en olisi hänen kanssaan ostanut jos olisin totuuden tiennyt. Jos totuuden olisin tiennyt en olisi luopunut vakituisesta työstäni hoitaakseni lapsia kotona. Jos minä olisin tiennyt totuuden, minulla voisi olla erilainen elämä, ehkä terve parisuhde jonkun kanssa, kyllä varmasti olisi myös lapsia mutta ei tuon miehen kanssa.
Minä tein elämäni valinnat sen tiedon perusteella mitä minulla oli. Minä rakastin ex-miestä syvästi, minä käytännössä palvoin ex- miestäni, jos hän olisi kärähtänyt ensimmäisellä pettämis kerralla, olisin säästynyt paljolta.
Minä elin vuosia valheessa, minä tuhlasin vuosia elämästäni pettäjälle.
Minä rakastan lapsiani, enkä heitä pois vaihtaisi mutta silti tunnen pahaa mieltä siitä että en tiennyt ennen lasten syntymää ex:n muista naisista, sain kaiken selville vasta sen jälkeen kun neljäs lapsi oli syntynyt. Koko inhottava totuus läjähti silmilleni vasta kun pettämistä oli jatkunut vuosia, pettäminen oli alkanut jo silloin kun seurustelimme.
taas tullaan siihen että mitä seurauksia ollaan valmiita vastaan ottamaan. Jos olisin tuo mies, sanoisin niin kuin asia on. Se että toinen alkaa syytellä, tarkoittaa, ettei hän ole kyennyt käsittelemään tuota asiaa. Se että hän tuntee itsensä riittämättömäksi, on seikka josta tulee keskustella. Se tarjoaa paikan jossa nainen voi kasvaa. Se on sitä yhteisyyttä jota tulisi olla. Mies ohjaa puolisoaan eteenpäin.
Vaikka nainen käyttäisi alatyylistä kieltä, se pitää ohittaa. Hän purkaa OMIA tuntemuksiaan. Hänelle annetaan aikaa sisäistää tuo juttu. Hänen on opittava kohtaamaan todellisuus. Ehkä tulee esiin joku, jossa miehen on samoin opittava jotain.
Tätä kutsutaan vuorovaikutukseksi ja yhdessä kasvamiseksi. Silloin toteutuu myös se itsemääräämisoikeus. Rehellisyys on siis myös itsensä tuntemista.
Uskollisuus ei mielestäni ole rajoittamista. Kun kyseessä on vapaa valinta, se on oikeus. Vapaus ei ole vapautta jostakin vaan vapaus johonkin!
Jos minä pystyn lähettämään ja vastaanottamaan vaikeitakin asioita, niin ei se tarkoita sitä, että kumppani pystyy! Pettäminen tapahtuu varsin usein vasta silloin, kun suhteeseen on syystä tai toisesta muodostunut varsin useita pattitilanteita, ongelmavyyhtejä sun muita. Melko ylleistä on, ettei haluta vastaanottaa kumppanin viestejä - ihan yksinkertaisiakaan. Miten sitten vaikeita? Kas siinä pulma...
vastaanottaminen ei taida ihan noin kulkea. Yleisempi on tilanne, jossa ei edetä esim. keskusteluissa eteenpäin. Toinen on vaikka ilmaissut että tämä on ongelmana, toisen mielestä se ei ole ongelma. Sitten jäädään vääntämään kättä, kumpi on oikeassa. Syntyy siis valtataistelua, eli pattitilanne.
Pettäminen voi olla johdonmukainen seuraus tästä, yritetään päästä toisen niskan päälle. Näennäisesti luovutetaan ja ”sopeudutaan” mutta todellisuudessa jatketaan valtataistelua. Pettäjä kokee olevansa vahva, kun saa edes salaa olla se voittaja. Siinä roolissa on helppo ehkä olla se ”säälijä” ja ”suojelija”.
Se petetty osapuoli elää siis tilanteessa, jossa kokee että hän on se voittaja. Tai hän uskoo että toinen on todella sopeutunut tilanteeseen ja ongelma on ratkaistu. Näytelmä jatkuu ja lopulta puhutaan toistensa ohi. Kaikki tuntuu olevan hyvin - aikansa.
Mistä siis tiedät, ettei kumppani pysty käsittelemään vaikeita asioita?
On toki tilanteita että toinen on psyykkisesti hyvin horjuvassa tilassa. Tämä ei kuitenkaan ole se tavallinen tilanne. Aika moni on yllättynyt kun se omasta mielestään ”heikko”, onkin yllättäen ollut vahvempi osapuoli. Helposti aliarvioidaan toista, etenkin jos on jo vieraannuttu toisistaan. Toisessa kun ei nähdä enää hyviä puolia, niin ei nähdä tätäkään.
Tiedän kyllä mitä on kun toinen ei halua kuunnella. Elän sellaisen henkilön kanssa, joka mieluummin juoksee pakoon (mököttää). Hänellä kun on huonoja kokemuksia riitelystä jotka ovat johtaneet näihin valtataisteluihin. Se on yhdessä kasvamista että opettelee yhdessä – minä käyttämään sellaista viestintää jonka hän kykenee ottamaan vastaan ja hän luottamaan siihen että keskustelu jatkuu ratkaisuun saakka, eikä pattitilanteeseen. Hän joutuu opettelemaan myös sen sietämistä, että saa kohdata viestintää, joka poikkeaa hänen tottumuksistaan. Tunteiden ilmaisu ei siis ole paha asia.
Rehellisyys on kuitenkin avain, jota ilman tällainen ei onnistu. Kun vahvat tunteet ovat pinnalla, silloin harva meistä kykenee salailemaan, peittelemään tai valehtelemaan. Vain jos pyritään siihen, etteivät nuo tunteet vain pääse esiin, on mahdollista elää petoksessa. Niitähän juuri taidetaan pelätä eniten, sehän on sitä toisen ”mielen murtamista”.
ei petetyn. Pettäminen johtuu useimmiten pettäjän omista opituista malleista ja kotoa saaduista eväistä. Siksi pettäjän kannattaisikin AINA kääntää katseensa itseensä. Miksi en osaa viestiä toiselle niin, että koen tulleeni kuulluksi? Miten käsittelen omia tunteitani? Miksi olen niin keinoton, että en löydä muuta tietä kuin pettämisen?
"Mistä siis tiedät, ettei kumppani pysty käsittelemään vaikeita asioita?"
No nimenomaan siitä, ettei toinen suostu vastaanottamaan viestejäni eikä näin ollen keskustelu yleensäkään onnistu. Jos sanon jotain mielestäni todella tärkeää - ja se ohitetaan, sitä vähätellään tms. niin tästä syntyy pattitilanne - etenkin kun se toistuu nimenomaan niissä tärkeissä asioissa. Kun sitten lopulta ollaan vieraannuttu toisista- ollaan yhdessä vaikkapa säälistä (tunne sekin, mutta ei riittävä parisuhteen jatkamisen perustanksi), niin miksi pitäisi kiusata toista kertomalla jotain vaikeaa?
Jos ihmisellä on hyvin erilaisia ja hieman - mmm - erikoisia suhteita niin "suodattimien"pitää toimia melko tehokkaasti, jotta onnistuisi tasapainoilemaan erilaisten ihmisten välillä. Samat mallit ja normit kun eivät päde kaikkien kanssa. Toinen kestää rehellisyyden asiassa kuin asiassa paremmin kuin toinen, joku kestää kuulla jotain, mutta ei läheskään kaikkea - joku taas ei kestä mitään - ainakaan jos puhutaan tunteista.
pettäjällä on huonot vuorovaikutustaidot ja että pettäjän on vaikea ilmaista omia tarpeitaan. Pettäminen on sellaisen ihmisen keino, jonka on vaikeaa löytää rakentavia malleja parisuhteen ongelmien ratkaisemiseen.
mutta miksi osaan puhua tunteistani ystävieni tai tuttavieni kanssa - ja he selvästi osoittavat ymmärtävänsä. Ovat jopa empaattisia, huolestuneita, auttavaisia. Kysyvät tämän tästä "miten menee, selviätkö?" "soita mihin aikaan vaan - jos tarvitset kuuntelijaa" "minuille voit kertoa mitä tahansa". Ym.
Ex sanoi aina joka asiaan - "se on sinun ongelmasi". tai "selvitetään sitä kun on aikaa". Koskaan ei ollut aikaa.
Parisuhde on vuorovaikutusta. Jos toisella on jostain syystä vastaanottimet rikki ts. ei ole halua kuunnella kumppania - ei viestintä toimi. Silloin on aivan samantekevää millaiset viestintätaidot toisella on.
ystävyyssuhde ja nimenomaan parisuhteessa/rakkaussuhteessa aktivoituvat ne lapsuudessa opitut mallit. Oletko analysoinut isäsi ja äitisi suhdetta? Miten vuorovaikutus toimi? Mitä opit vuorovaikutuksesta? Millaista oli vuorovaikutus exäsi lapsuudenkodissa?
Rakentava tapa parisuhteen ongelmiin on hakeutua pariterapiaan, ei pettäminen.
Parisuhteessa viestinnän pitäisi toimia paremmin kuin ystävyyssuhteissa. Miksi analysoisin vanhempien suhdetta, jos minulla on parisuhteessani huono olla? Omasta itsestä se ratkaisu löytyy.
Minun tapauksessani ei ollut mitään tehtävissä. En halunnut jatkaa exäsuhdettani, eikä ex aikoinaan halunnut terapiaan. Sen sijaan hän halusi jatkaa liittoa, koska se oli hänelle taloudellista. Minulle ahdistavaa ja epätaloudellista. Korostan edelleen, ettei yksin voi rakentaa parisuhdetta, vaikka sitä kovasti yritinkin vuosikausia.
kuin ystävyyssuhde? On sinulla sitten aika erikoinen parisuhde.
Kirjoitat toisaalta itse, että parisuhde on PARISUHDE, mutta en näe mitään merkkiä siiitä, että miettisit omaa osuuttasi. Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että sinä kehitit ja rakastit, mutta ex-miehesi oli niin kelvoton, että sinun oli pakko pettää. Haloo, käännä nyt nopeasti katseesi peiliin ja mieti omaa historiaasi ja omaa osuuttasi asioihin, jos haluat uuden parisuhteesi kestävän.
toinen ei halua parisuhteessa yhtään osallistua, kuunnella eikä kehittää niin kahden ihmisen välinen suhde on silloin kelvoton. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi.
Exsuhteeni "kesti" 25 vuotta. Oli siinä kestämistä ;). Nykyiseltä suhteeltani olen jo saanut paljon enemmän kuin edellisestä yhteensä. Annan todella arvoa sille, että uusi mieheni osaa keskustella ja ottaa minut huomioon (- aivan kuten ystävänikin). Exällä oli melko tiukassa toisten huomioiminen- myös lastensa. Mieluummin keljuili heille kuin yritti luoda kunnollista isä/lapsi -suhdetta. Hänellä ei ole edelleenkään ystäviä eikä hän pidä yhteyttä sukulaisiinsakaan. Joten haloo itsellesi. Peiliin tuijottelin liian kauan ja kuvittelin, että pystyn yksin parantamaan suhdettamme.
etenkin toisessa liitossani oli ihan samat jutut.
Kun sanallinen viesti ei toimi, täytyy siirtyä sanattomaan viestintään. Eli johdonmukaisesti omalla käytöksellään jne. ”herätellä” toista. Välillä ainakin havahtuu.
”…miksi pitäisi kiusata toista kertomalla jotain vaikeaa? ”
Mielenkiintoista on, kuin eri tavoin koet tuon. Ainakin minä voin niin pahoin, että laitoin hänet selkä seinää vasten muutaman kerran. Kun mitään ei lupauksista huolimatta tapahtunut, lopulta ilmoitin että haluan eron.
Mistä oikeastaan päättelet sen, ettei toinen kestä rehellisyyttä?
Mieheni sai raivokohtauksen ilmoituksen jälkeen. Sitten hän suolsi katkeraa sappea kaikille jotka vain kohdalle sattui (haukkui minua). Samoin hänen väkivaltaisuutensa paheni, joten minun oli oltava varuillani. Se ei ollut lyömistä, joten pärjäsin jotenkuten. Hän kiristi lapsella minua, nöyryytti seksuaalisesti ja lopulta lähti (n. 4 kk ilmoituksesta) ovet paukkuen. Eron jälkeen hän sai vainoharha kohtauksia (soitti ja kävi), itki ja kiusasi lasta. Hän löysi naisen (oli tainnut löytää jo aiemmin?) ja muutti pois.
Kului pari vuotta ja kerran sitten hän soitti. Tämä muuttunut mies puhui tuntonsa puhtaaksi ja suhteemme lopullisen päätökseen. Pyysimme ja annoimme anteeksi. Yllättäen hän kiitti minua siitä, että olin ollut hänelle rehellinen, vaikka häneen koskikin niin pirusti. Totesi että se olisi ollut paljon pahempaa, jos olisin näytellyt rakkautta ja säälitellyt häntä. Ihan kuin hän olisi ollut jotenkin älyllisesti vajaa. Muista varmasti hänen sanansa aina. Sen jälkeen olemme olleet hyvissä ja asiallisissa väleissä hänen kanssaan.
Voisiko siis sano ettei hän kestänyt totuutta?
miehen, jonka havaitsit täysin kelvottomaksi ja pysyit 25 vuotta moisessa suhteessa? Etkö kertaakaan sanonut selkokielellä ja varmistaen, että mies ymmärtää, että jos tilanne ei muutu, niin eroatte? Mihin tarvitsit pettämistä ja valehtelua? Oliko oma itsetuntosi niin heikoilla?
havaitsin miehen vasta 21 vuoden jälkeen "kelvottomaksi". Tämä havainto ei tosin syntynyt yhdessä yössä vaan hiipi pikkuhiljaa.
Neljä vuotta teimme eroa, mikä johtui miehen mielenterveydellisistä ongelmista. Hän oli heikoilla (ja on vieläkin). Itse olisin eronnut heti kun ajatus valkeni. Tarvitsin etenkin salailua omaan elämääni. Muuten en olisi jaksanut. Salasin melkein koko elämäni - en vain rinnakkaissuhdetta. Eikä se hänellekään mikään ongelma varmaan ollut, koska ei HALUNNUT kuunnella mitä sanon. Silloin on aivan yhdentekevää mitä sanoo, kunhan ei loukkaa esim. totuudella "sä oot ihan sairas".
ongelmat mutkistavat asiaa, mutta ajattelen silti, että olisi parempi erota reilusti ilman pettämistä. Sinun esittämäsi syy salailuun ei varmaankaan koske kaikkia pettäjiä, vaikka näillä palstoilla löydetään tosi helposti mielenterveysongelmia juuri siitä toisesta osapuolesta, ei omasta itsestä.
Sillä kun ollaan pettämistilanteessa, mietitään vain sitä, mikä on itselle parasta, ei sitä, mikä on oikein. Joskus itselle on parasta tunnustaa kun kärähtäisi muutenkin, joskus salailu kannattaa.
Vastaavasti petetyn ei kannata miettiä sitä, onko kännykän ratsaaminen oikein vai väärin, vaan tuottaako kännykän ratsaaminen toivotun lopputuloksen vai ei.
Eli kun puhutaan pettämisestä, on tilanne sama kuin sodassa: kaikki on sallittua, teot ratkaisee vain oma hyöty. Esimerkiksi entisaikoina kuninkaalliset pääsivät eroon kilpakosijoista mestauttamalla nämä, nykyään tätä keinoa ei voi käyttää kuin jossain somaliassa.
hänen selkänsä takana asioita jotka ovat omiaan "murtamaan" hänet ja sen todellisuuden jossa hän elää.
Koska hän joutuu elämään ihmisen kanssa joka esim. pettää, eikä hänelle sitä kerrota, hän elää myös tahtomattaan ja tietämättään valheessa.
Se mikä on totuus, on yksinkertaisesti ainoa totuus. Ei ole olemassa yhtä totuutta siellä ja toista totuutta täällä.
Se että puoliso yrittää suojella toista salailemalla itsestään asiota, tekoja joita on tehnyt, tietäen näiden vähingoittavan toista, jos tämä saa niistä tietää, ei ole todellista suojelua, vaan petollista pelkuruutta ja itsekkyyttä.
Todellista suojelua on se, että rakastaa toista niin paljon että kunnioittaa puolisoaan niin paljon, ettei aseta häntä naurunalaiseen asemaan toisten silmissä. Vaikka puoliso ei itse tietäisikään, toiset tietävät, ja mikä mies laittaa vaimonsa niin alhaiseen asemaan muiden silmissä, että toiset voivat nauraa hänelle hänen selkänsä takana? Ei ainakaan sellainen mies joka naistaan rakastaa.
Rehellinen pitää olla, paitsi toiselle, myös itselle. Jos mies ei voi sanoa rehellisesti naisessaan olevia epäkohtia, on suhteessa jotakin vikaa. Tapa ja tyyli jolla tuoda hienovaraisesti esille asioita jotka toisessa häiritsevät, ovat avainasemassa.
Toinen asia onkin se, jos toinen puolisoista päättää elää nk. kaksoiselämää, eli pitää perheestään huolen taloudellisesti ja kunhan muilta kiireiltään ehtii, ja pitää omaa yksityiselämäänsä erillään perheen asioista. Tähän voi kuulua puolison pettäminen ja yhden tai useiden muiden rinnakkaissuhteiden ylläpito saman aikaisesti. Sellainen on itsekästä ja tuollaiseen itsekkyyteen on mahdotonta yhdistää sanaa rakkaus.
Rakastaa siellä ja täällä, ei voi olla mahdollista muuta kuin sellaisen mielestä, joka haluaa seksiä muualtakin kuin vain puolisolta. Monet miehet ovat seksiaddikteja, ja himojensa vietävissä. He väittävät etteivät muka mahda piirtelleen yhtään mitään, mutta ovat silti onnistuneet tekemään useita muita elämäntapamuutoksia. Tällainen mies elää itselleen valehdellen, etteikö voisi asialle tehdä jotakin, ja elää myös itsekästä elämää, josta ei riitä tarpeeksi rakkautta puolisonsa kunnioittamiseen pitääkseen avioliittonsa pyhänä.
Näitä asioita ei voi ylikävellä selittelemällä että miehen on pakko viljellä siemeniään joka puolelle aina kun on mahdollista ihmiskannan selviytymisen vuoksi. Jos näin olisi, olisi Jumala luonut vähintään 10 eevaa aatamin lisäksi.
Jos epäilee puolisoaan vuosikausia eikä saa tietoa mieheltä epäilyssään
onko hän uskoton vai ei .Kun mies vahvistaa sinulle tiedon ettei petä se
tulisi riittää vakuudeksi ja poistaa epäilyksen ,mutta jos epäily vain jatkuu niin
olet epäilyksesi vanki jossa uskollinenkaan mies ei voi puolestasi tehdä
mitään ?
En kyllä jäisi roikkumaan epäilyyn vaan jättäisin tällaisen suhteen jossa
jo oma mielenterveyskin vaarantuu . Jos vuosien jälkeen paljastuisi miehen
pettänneenkin sinua ei asia enää olisi sinulle kuin mennyt muisto ajalta
jolloin jo epäilit miestäsi.
Vaikka miehesi pettäisikin ja uskoisit hänen selvitykseen uskollisuudesta niin
ainakin olet saanut elää sen ajan kun luotit häneen ilman omaa piinavaa tunnettasi .Kun asia paljastuu aika joilloin koet petetyksi joutumisen tuskaa
on kuitenkin, kuten sanoit kannaltasi helpotus kun totuus paljastuu sinullekkin
ja voit toimia oman tilanteesi haluamalla tavalla vaikka ,eroamalla suhteesta.
En jaksa lukea noita kaikkia viestejä, kirjoitanpahan vain omani, kun sille päälle satuin.
Kuten olen moneen moneen kertaan täällä todennut, että minusta rakkaus ei omista ketään. Eikä minun mielestäni ihminen, joka "vaatii" toista ihmistä olemaan muuta kuin tämä ihminen itse haluaisi olla, hän ei mielestäni rakasta sitä ihmistä vaan omaa mielikuvaansa siitä toisesta ihmisestä. Mielestäni jo tuossa tilanteessa on kyse salailusta, vaikkei kukaan olisi pettänyt ketään. Toinen rakastaa mielikuvaansa kumppanista, eikä toinen henno sitä mielikuvaa rikkoa kertomalla.
Useimmiten parisuhteessa on se toinen vahvempi osapuoli, joka "muokkaa" toisen mieleisekseen ja toinen vähintäinkin tyytyy olemaan toisen mielikuvan mukainen. Aika useinhan siitä loppujen lopuksi seuraa ero. Sitä ennen mahdollisesti uskottomuutta. Kuitenkin usein se pettäjä aidosti rakastaa kumppaniaan sellaisenaan kuin hän on, ei hän muuten parisuhteessaan jatkaisi ja petetty rakastaa omaa mielikuvaansa kumppanistaan.
Mikä sitten olisi oikein, murtaa se toisen todellisuus heti kun huomaa (, mikä voi ilmetä vasta vuosien kuluttua), että ei seksitarpeet kohtaa vai pettää ja elää itse(kin) onnellista elämää, täydentää elämäänsä toisaalla. Pettäjiä syytetään usein itsekkäiks, mutta minusta on aivan yhtä itsekästä vaatia toista elämään oman muottinsa mukaan.
Kun ajattelemme elämässä aivan mitä asiaa hyväänsä, niin koskaan ei aivan kaikkea voi ihan kaikille kertoa. Maailma ja ihmissuhteet ovat niin monisäikeisiä asioita, aika vaarallista sanoa, että AINA jokin on oikein tai toinen väärin. Onneksi minun täytyy tehdä ratkaisuni vain oman elämäni osalta, ei kenenkään toisen. Ja ilmeisesti sinäkin ja moni täällä tietä minun ratkaisuni.
lauseeseen, sillä siinä piilee totuus.
”Pettäjiä syytetään usein itsekkäiksi, mutta minusta on aivan yhtä itsekästä vaatia toista elämään oman muottinsa mukaan.”
Kun kaksi ihmistä elää yhdessä, ei se yhteiselämä toimi jos kumpikin VAATII toisiltaan. Kyllähän ne tärkeät asiat jotka pitäisi puhua auki jo suhteen alussa, usein jää puhumatta. Kumpikin itsestään selvästi olettaa että…
Todella on yhtä itsekästä olettaa, että puoliso tyytyy siihen tilanteeseen, ettei seksiä ole, tai se on vähäistä. Halut vaihtelevat kausittain, sen pitäisi olla selvää. Mutta kuinka moni oikeasti keskustelee tästä rehellisesti?
Alkuun haluamme miellyttää kumppaniamme. Jos sitten ajan kanssa huomaa, ettei se homma pelaakaan, niin mitä sitten? Sen oman mielipiteen sanominen on niin vaikeaa. Pelkäämme että toinen loukkaantuu? Suuttuu? Ylipäätään, esiin nousee oikea ongelma.
On kai se sitten helpompaa kiertää ja vaikka hankkia se ulkopuolinen tyydyttäjä? Ei ainakaan tarvitse käydä tunne asioita läpi, ei hukata aikaa yhteen kasvamiseen, eikä etenkään kohdata omaa itseään.
Yhtä helppoa on syyllistää se toinen, joka ei vastannut tarpeisiini. Vaikka en niitä kertonut tai mitenkään selittänyt, sillä olisihan se pitänyt toisen aavistaa - jos kerran rakastaa niin paljon? Kun ei kerran kysynyt en minkään kerro, mitä haluan. Ehkä joku toinen tekee sen, mitä kaipaan?
Ikävää on kun kumpikin tekee sen oman ratkaisun. Sitten siinä syytellään toinen toistaan. En minä mutta kun sinä…
Olen täysin siinä samaa mieltä, että tärkeät asiat pitää puhua selviksi suhteen alussa.
Vaan enpä minäkään ymmärtänyt sitä parikymppisenä kun lasteni isän kanssa menimme yhteen. Myöhemmin vasta ymmärsin, että ihan vääränlainen ihminen minulle (tosin en koskaan pettänyt lasteni isää vaan erosin, vaikka hän ei olisi tahtonut). Enkä usko, että olisin ollut ainoa, joka ei havahdu heti suhteen alussa olevansa väärässä suhteessa ja/tai vääristä syistä johtuen.
Moni ei havahdu ja kohtaa itseään sekä omia tunteitaan koko parisuhteen aikana päättyypä se sitten eroon tai toisen kuolemaan. Ja siitä syystä mielestäni uskottomuus saattaa olla jopa parempi ratkaisu toisinaan kun kohtaa itsensä, tunteensa ja tarpeensa. Pettäminen on kuitenkin henkilökohtainen ratkaisu aivan kuin itse itsensä löytäminenkin. On vaarallista sanoa, että jokin toiminta malli olisi aina se ainoa ja oikea ja paras ratkaisu. Ihmissuhteita on niin monenlaisia.
Oma nykyinen tilanteenihan on täysin toinen. Olinhan toisen miehen toinen nainen ollut jo vuosia ennen kuin tapasin mieheni. Olen aina, varmasti heti ensi tapaamisestamme nykyiselle aviomiehelleni tehnyt selväksi, miten minä näistä asioista ajattelen. Hän on myös alusta alkaen tiennyt, että rakastan toistakin. Hän käsittelee sisimmässään asiaa omalla tavallaan ja haluaa elää kanssani, kuten minäkin haluan elää hänen kanssaan.
Ja siitenhän on vielä tapaukset, joissa pariskunta elää yhdessä ja toisen seksuaaliset halut hiipuvat vuosien kuluessa. Silloin ongelma voi syntyä pitkän ajan kuluttua parisuhteen alun jälkeen. Moniko keskustelee suhteen alussa, että entä jos sinulta halut loppuu tai vähenee, entäs jos loukkaudut ja tulet kykenemättömäksi seksiin, kuinka sitten toimimme. Ja vaikka olisikin sovittu teiniparina jotkin säännöt vastaavien tilanteiden kohdalle, niin onko ajatukset enää samat sitten keski-ikäisenä?
Onkohan se aivan varmasti ainoa ja oikea ratkaisu se ero, jos toinen ei voi hyväksyä toisen tyydyttävän seksuaaliset tarpeensa muualla, jos parisuhteessa muuten arki ja onni on kohdallaan...
Maailma ja ihmiset voivat todellakin muuttua vuosien aikana.
olet tainnut pohtia syvemminkin tätä problematiikkaa?
Se että elämme nykyään niin ”moniarvoisessa” yhteiskunnassa, on luonut ihan uudenlaisia paineita parisuhteelle. Isoista ja suurista asioista puhuminen nuorena, ”huimana” ja rakastuneena ei ehkä onnistu, siksi kannatan näitä avioliittokouluja.
Viimeistään parin vuoden kuluessa nämä nousee esiin. Tämän vuoksi se keskusteleminen on tärkeää, jopa koko avioliiton ajan. Mikään ei ole eikä pidäkään olla pysyvää. Sopimuksia pitäisi voida muuttaa. Näkemykseni mukaan juuri tämä on perussyy aviollisiin ongelmiin, ei uskalleta? kehdata? osata? puhua näistä keskeisistä asioista?
Mielestäni oikeita toimintamalleja on useita. Perusedellytys toimivuuteen on se, että todella molemmat ne hyväksyvät. Mikä ihme ihmisiä estää tekemästä suhteestaan ihan omanlaistaan? Miksi malli pitää matkia tai kopioida jostain? Tämä herättää minussa ihmetystä, väkisin laitetaan itsensä johonkin rooliin ja sitten voidaan pahoin siinä. Aletaan syytellä muita, mutta itse ei sitten niin millään tarkisteta sitä omaa asennetta.
Väittäisin että niin monta murhenäytelmää vältettäisiin, jos ja kun ne seksiin liittyvät ongelmat nostettaisiin pöydälle. Miksi se on vaikeaa että sanotaan ääneen: ”Oletko huomannut että meillä ei enää tämä seksi suju niin kuin ennen? Minkähän sinä arvelisit olevan siihen syynä?” (Syitä on yleensä runsain mitoin, ei vain yhtä.) Sitten ”Voidaanko ME tehdä tälle asialle jotain?”. Mitä vaihtoehtoja on?
Tuota pettämistä on mielestäni hyvä lähestyä itsensä kautta. Jos itse menetän haluni, niin voinko hyväksyä sen että puolisoni käy salaa naimassa jotakuta toista? Hän siis käy joko luvalla tai luvatta, enkä voi siihen itse vaikuttaa millään tavalla. Mikä minua siinä tilanteessa eniten pelottaa tai ahdistaa?
Onko se rakkauden menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelko? Pystyykö puolisoni todella ohjaamaan tunteitaan niin tehokkaasti, ettei tätä vaaraa ole? Kuinka voin tässä suhteessa luottaa häneen? Voinko luottaa edes siihen että kertoo mikäli tunteita alkaa kehittymään?
Todellisuudessa se joka salaa käy vieraissa ja kuvittelee kykenevänsä hallitsemaan itseään tai sitä toista osapuolta (salapanoa), ei aina pysty siihen. Mopo karkaa käsistä ja salaisuus tulee ilmi jotenkin.
Se joka luottaa puolisoonsa kykenee ehkä paremmin hyväksymään sen, että hän käy harrastamassa seksiä muualla. Hän puolestaan ei voi muutoin hallita tilannetta kuin luottaa ehdottomaan rehellisyyteen. Hänelle kerrotaan, jos tilanne karkaa käsistä ja kyllin ajoissa. Ymmärrän että harvalla hermot kestää. Vaati kovaa itsensä kasvatusta ja lujaa itseluottamusta.
Riskinä on että haluton voi kaikesta huolimatta tulla hylätyksi, tekipä hän mitä tahansa. Tavallista on että pannaan pää pensaaseen ja toivotaan parasta (pettäjä salaa / toinen ei suostu edes ajattelemaan). Toinen vaihtoehto on käyttää valtaa, eli olla itse se hylkääjä. Uhataan ja syytellään, hyökkäys on paras puolustus. ”Jos olet uskoton, minä eroan sinusta”.
Jos tuota haluttomuuden syytä ei selvitetä kunnolla, se taitaa kutienkin ajaa eroon joka tapauksessa. Aina ei sitä syytä voi korjata. Eiköhän kuitenkin se avoin keskustelu ole parempi kuin asian hautaaminen?
kirjan kiintymyssuhteista ja niistä neurologisista eroista, joita erilaiset kiintymyssuhteet aivoihin tuottavat. Turvallisesti kiintyneillä on käytössään suurempi repertuaari erilaisia malleja, joita soveltaa eri tilanteisiin ja konfliktitilanteissakin turvallisesti kiintyneet pystyvät käyttämään hyväkseeen sekä tunnetason viestintää että rationaalista harkintaa, kun "liskoaivot" eivät kaappaa valtaa.
Sen sijaan ne, joiden lapsuuden kiintymyssuhteissa on ollut toivomisen varaa, kärsivät näistä vaikutuksista myöhemmässäkin elämässä. Erityisesti konfliktitilanteet ovat vaikeita, kun "liskoaivot" kaappavat vallan eikä rauhalliselle rationaaliselle harkinnalle jää tilaa.
Selittääköhän tämä ero myös erot rehellisyydessä, josta on tässä ketjussa keskusteltu? Turvallisesti kiintyneet uskaltavat ottaa esille vaikeitakin asioita eivätkä joudu konflitktitilanteissakaan ylivoimaisen haasteen eteen, kun taas turvattomasti kiintyneet toimivat lapsuudessa opitun mallin mukaan, jolloin konfliktitilanne oli ylivoimainen ja merkitsi jopa fyysisen pahoinpitelyn uhkaa. Siksi näistä tilanteista yritetään selvitä minää suojaten esimerkiksi valehtelemalla.
Jos jotain kiinnostaa, kirjan nimi on "Varhaisen vuorovaikutuksen häiriöt".
Ihmisen henkiseen tasapainoon mielestäni tämä aivojen kapasiteettitila
todennäköisesti vaikuttaa.
Mielestäni selviytymis käyttäytymiseen kuinka ihminen selviää omien tekemisiensä
kanssa vaikuttaa osaksi lapsuuden aikaiset kokemukset ja lisäksi elämän
viisaus jonka on itselleen saavuttanut elämän varrella.
Avioerotilanteissa juuri tulee usein esiin ihmisen erilainen psyykkisen
selviytymisen mahdollisuus .Osa ihmisistä jotka toimivat hyvinkin mielestään rehellisesti ja avoimesti kumppaniaan kohtaan
joutuvat syvään aivotoiminnan häiriötilaan masennukseen.
Turvallisesti kiintyneet päinvastoin mielestäni kestävät uskottomuudesta
aiheutuvat paineet paremmin omassa mielessään.
Aviouskolliset ihmiset voivat olla yhtä lailla epärehellisiä ihmisinä Vaikkapa
omalle ystävättärelleen kertomalla miehestään väärää totuutta ja tämän
he tekevät heikentääkseen ystävättären kiinnostusta omaan puolisoon.
Ihmisten tarve rehellisyyteen ei ole vakiotila vaan on muunnetavissa oleva
omiin tarpeisiin sovellettavissa oleva tila.
Jos rehellisyys johtaa vaikkapa kuolemaan tarve olla rehellisyyteen useimmiten
tässä tapauksessa vähenee olemattomiin, mikäli ihminen haluaa pysyä hengissä.
Kun mennään yhteen sovitaan puhutaanko totta vai onko valehtelu sallittua "toisen suojeluksi "
Osa salailee ja jopa valehtee, mukamas toista ajatellen muuta motiivina on oman aseman parantaminen. Joten tämä tästä ajattelin vain toisen parasta.
Jos tietää pettämisen aiheuttavan tuskaa, miksi ylipäätään pettää. Eikö se pettäjä juuri silloin valitse se oman kumppanin satuttamisen ja valehtelee vain jotta ei joutusi siitä tilille.
Tuntuu että joillekin ajatus uskollisuudesta on täysin pois suljettu vaihtoehto ( sekä miehiä että naisia ). Kannattaisiko sillon kun muodostaa parisuhteen valita samankaltaisesti ajatteleva puoliso jolloin se ei olisi pettämistä vaan avoinsuhde....
Jos toista haluaa ajtella ja luulee että valehtelmalla sen parhaiten saavuttaa... toivoo siis samaa kohtelua itselleen....
Vanha viisaus on ihminen tekee sen toiselle minkä toivoo itseleen tehtävän.
Osalla ei ole tarvetta salailuun koska puhtaa jauhot on pussissa. Osa käy luvalla vieraissa ja toiset ovat uskollisia. Petosta tarvitsevat vain ne joka uskottelevat olevansa uskollisa ja ovat todellisuudessa petollisia valehtelioita.
JOS SIIS REHELLISYYS ON TUHOAVAA, KIELLETÄÄN IHAN KAIKKI REHELLISYYS. Näytänkö lihavalta ( oikeasti ei ) kyllä näytät, pidäkö minusta ( jeees ) no en helvetissä, Oletko uskoton ( en ) kaiken aikaa, Oliko ruoka hyvää ( nami mitä herkkua ) oksennus meinas tulla kun maiston.....
Joko rehellisyyttä on tai sitten ei, puolittaista rehellisyyttä ei vain ole. Ihminen on tavoiltaa joko rehellinen tai petollinen, molempia löytyy.
Joka valehtee pienessä ei koskaan kykene olemaan rehellinen isoissakaan asioissa.
Yksi mahdollisuus on sopia heti alussa missään asiossa ei puhuta totta vaan valehdellaan ihan kaikessa.
Mummomuorilla ainakin on selvät sävelet !
Niin joko tekee virheitä tai sitten on virheetön !
Joko on terve tai sitten on kokonaan sairas.
Uskoton salaa tekemisensä tai sitten paljastaa tekonsa niin ei se
teko siitä muuksi muutu ?.Ainoastaan puoliso saa tämän teon jälkeen
tuomita moraalisesti hänen tekonsa ja valita puolensa lisäksi muut joilla
on tuomitsemisen tarvetta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Niin hankkikaapa nyt muorin neuvojen mukaan itsellenne uskolliset miehet ja
naiset.
Niin ja taasen uskottamat kääntykää kevytkenkäisten miesten ja naisten
puoleen, siellä teidän kuuluu olla !
Maailman yksinkertaisin asia eikös vain ?
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Rikkaat naikoon rikkaita !
Uskottomat naikoon uskottomia !
Köyhät naikoon köyhiä !
kiltti ihminen ei ole aina rehellinen.
Kaikista asioista ei myöskään voi sopia, vaikka niin kuvittelisikin. Itselleen voi valehdella myös - usein myös huomaamattaan. Esimerkkinä ystäväni, joka sopi exvaimonsa kanssa, että sivusuhteet ovat sallittuja. Ne vain piti hoitaa salassa, siten ettei kukaan huomaa. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että exvaimo kyttäsi miehensä kännykkää - repi pultit ihan normaaleista viesteistä (jopa minun lähettämistäni), soitteli perään muutaman minuutin välein jne. Mies puolestaan näki exvaimonsa sähköposteja - joissa oli viestejä rakastajilta - tapaamisista ym. ja hänkin hermostui niistä pahanpäiväisesti (lievästi sanottuna). Jokaisesta asiasta riideltiin, vaikka asia oli jo moneen kertaan "sovittu". Kyseinen pari erosi - ja sekin piti hoitaa kauniisti ja nätisti - ei onnistunut. Sanoin juuri hänelle (pientä pilkettä silmäkulmassa tosin), ettei teidän kai olisi pitänyt sopia niin paljon - tuollaisen mylläkän saa aikaiseksi sopimattakin.
Jokaisella asialla on muutenkin kääntöpuolensa - sama asia näyttää aivan erilaiselta - jopa vastakkaiselta - riippuu kuka ja miltä suunnalta asiaa tarkastelee. Valehtelemalla voi myös pelastaa ihmishengen tai välttää katastrofin. Rehellisyys voi olla tuhoavaa tai se ei ole. Valehtelu voi olla tuhoavaa tai se ei ole.
oletteko muuten käyneet näitä arvokeskusteluja puolisonne kanssa?
Kuten vaikka tästä rehellisyydestä… (tai ulkopuolisista suhteista, milloin se ok ja milloin ei/ rahankäytöstä/ jne.) Nehän ovat suhteen peruskiviä, että kummallakin perusarvot kohtaavat ja niiden varaan rakentuu se yhteiselämä. Vai onko mukavampaa vain kuvitella että niin on ja olla hissunkissun (vaieta ja salata) niistä, ettei vain tule riitaa?
Niin harvoin ihminen joka valehtelee sietää sitä että hänelle valehdellaan samalla tavalla. Ihan mielenkiintoinen tilanne, kun kumpikin tietää toisen valehtelevan, mutta kuitenkin on olevinaan niin kuin uskoisi toiseen. Kissa ja hiiri peli.
”Petosta tarvitsevat vain ne joka uskottelevat olevansa …”
Näin ajattelen minäkin. Kärjistetty esimerkki olisi vaikka ”Auervaarat”. Eivätkö he siis vain suojelekaan uhriaan mielipahalta? Kun toinen uskottelee olevansa jotain ”parempaa” kuin mitä todellisuus on, hän suojelee lähinnä itseään.
Itsepetos on petoksista kavalin.
Tuo oli aika tavallinen tilanne jonka kuvasit. Siinä ei kumpikaan ole itselleen rehellinen ja huijaavat niin itseään kuin toisiaan.
Joskus ihmettelen sitä, miksi se mikä on totta ja tapahtunutta (todellisuus) yritetään kätkeä? Onko niin että sen näkeminen, tunnustaminen ja kohtaaminen on vain niin vaikeaa, että jotenkin halutaan pehmentää sitä?
Mutta mummumuori itsehän sanoit uskollisuuden olevan moraalinen arvo.
Kuinka voit olettaa arvomaailman syntyvän sopimusten kautta ?
Kerroit uskottomien ihmisten olevan kokonaan epärehellisiä !
Kuinka voit olettaa tällaisten ihmisten muuttuvan sopimuksen kautta
kokonaan rehellisiksi ?
Mutta taasen, mistä ihminen tietää edes huijaavansa itseään kun sopimuksen teon aikana kumpikin oletti kykenevänsä tällaiseen avoimeen suhteeseen ?
Kuinka ihmiset voivat tietää etukäteen miten toimivat
jos heillä ei ole kokemusta asiasta ennen tätä erehdystä?
Tämä pari joka oletti kykenevänsä olemaan toisiaan kohtaan avoimia olivat
erehtyväisiä .
He luulivat kykenevänsä mutta toden tullen he joutuivat toteamaan etteivät
olleetkaan sitä mitä itsestään luulivat.
Mummumuori sinä sanot heidän uskotelleen toisilleen näin.
Vaikka näin olisikin heillä oli tähän uskotteluun oma halu ja jopa luulo
että kykenevät suhteeseen jossa oli muita kumppaneita.
Sama on uskottomuudessakin monet ihmiset luulevat kykenevänsä uskollisuuteen
vaikkeivat sitten suhteen jatkuessa kykene täyttämään omaa haluaan, saatikka
sitten toisen toivetta uskollisuudesta.
Elämää ei hitto vie kukaan kykene elämään etukäteen siitä syystä
elämä tarjoaa huonojakin yllätyksiä matkan varrella?
Kaikki ei ole ennakoitavissa vaikka siihen pyritään .
Eräs tuttavani tuomitsi jyrkästi rattijuopumuksen ja kertoi aina
sopivassa tilanteessa asiasta muille ja miltei katkoi mielessään
rattijuopon pään !
Hän suorastaan tuntui nauttivan oman moraalisen arvonsa
täydellisyydestä.
Ajan päästä kävi ilmi hänen avopuolisonsa jääneen kiinni rattijuopumuksesta.
Tämän tapauksen jälkeen samainen ihminen vaikeni aina
keskusteltaessa rattijuopumuksesta .
Eihän tämä liity mitenkään uskottomuuteen mutta vain totean kuinka
tässäkin tilanteessa rehellisyydestä kertominen vaihtui vaikenemisesksi.
Itselle jäi kurja maku suuhun ns. sopuerosta. Eroa enne mies oli vaikuttanut etäiseltä ja masentuneelta. Puhuimme asiasta ja molemmat tunsivat voivansa huonosti. Kuukaudet kului ja minä mietin miten saisin suhteemme paremmaksi ja samaan aikaan mies mietti miten pääsisi minusta eroon. Sovussa ja surullisina (minä oikeasti, mies leikisti) päädyimme eroon. Kului puoli vuotta ja lopullinen ero tuli voimaan. Viikko sen jälkeen sain kuulla muilta, että miehelläni oli ollut suhde jo kauan ennen eropäätöstä ja ennen kuin edes juttelimme sellaisesta.
Se tieto satutti ja satuttaa vieläkin. Mies teki minusta pellen ja sopuerostamme oman näytelmänsä.
Sait silti tietää totuuden , voit jatkaa eteenpäin.
En voi kuin lohduttaa ja sanoa sellaista elämä on.
Totuuden kuulemin olisi tuntunut joka tapauksessa yhtä pahalta
sait tiedon heti eron jälkeen tai vuosien kuluttua.
näitä luet? Sillä nyt taisi tulla sinun omaa tulkintaa.
Rehellisyys on arvo, rakkaus on arvo, oikeudenmukaisuus on arvo.
Sopimusten pohjana tietysti on se arvomaailma mikä meillä itse kullakin on. Epärehellisen kanssa tietysti sopimukset eivät pidä. Voi vain huolehtia siitä omasta osuudestaan.
En ole kertonut uskottomien (itse asiassa tämä sana tarkoittaa ilman uskoa olevaa : ) olevan epärehellisiä, vaan heidän jotka lupaavat olla uskollisia mutta pettävät tämän lupauksen.
en ihan heti ymmärtänyt.
Tuo on ihan totta, että omia voimavarojaan ja käyttäytymistään ei osaa arvioida etukäteen. Etenkään nuorena. Toisaalta valehtelivatko ja salailivatko he toisiltaan totuutta, eli kävivätkö vieraissa? Vai nostiko tuo rehellisyys esiin kummankin kasvunpaikan? Todellisuus näytti kasvonsa, ja haastoi molempia eteenpäin.
Mikä kuitenkin estää muuttamasta tuota sopimusta?
Näinhän se on että uskomme pystyvämme vaikka mihin, mutta sitten huomataankin, ettei se ihan niin ole. Sitä kutsutaan kasvamiseksi. En nyt ihan ymmärrä, estääkö se pyrkimästä kohti rehellisempää asennetta? Se on rehellisyyttä, että kykenee näkemään myös heikkoudet ja antamaan anteeksi. Ellei sitten ole niin pahansuopa ihminen ettei siihen kykene.
Moraaliarvot jneespäin .
Niin vaikka mummumuori kuinka painotat tietoisuutta
ei tule olla epärehellinen vaan pitää kertoa toiselle mikäli rikkoo
yhteistä hyvää uskollisuutta.
Tällainen ihminen ei ole valmis kertomaan totuutta puolisolleen
Yleensä uskottomat=) jotka lupaavat uskollisuutta pettävät tämän lupauksen
mutta kertovan aivan kaiken ystävälleen ja perustelevat tarkkaan miksi
he eivät kerro .Usein syynä on vastassa oleva jyrä oma puoliso.
Kuinka saada puoliso toimimaan jotta hänelle vuotaisi tieto
uskottomuudesta ajoissa.
Ei ihminen joka kokee tulevansa täysin tallotuksi mene puolustamaan
mitään tekojaan ei syitä eikä seurauksia.
Usein nämä ihmiset ovat hyvin tietoisi tekemästään pahasta .
Taasen kun vastassa on ymmärtäväisyyttä jyräämisen sijaan he kertovat kaikki.
Tämä se ongelma juuri onkin kuinka olla ymmärtäväinen ihmistä kohtaan joka
on pudottanut siipenne maahan?
rehellisyyden kanssa. Pettäjä ja valehtelija on pelkuri, manipuloija ja yrittää esittää parempaa kuin on.
ja huono itsetunto. Jos kokee puolison jyränä, kannattaa kiireenvilkkaa lähteä kehittämään itseään, jos ei osaa pitää puoliaan. Uskottomuus ei ole ratkaisu siihen asiaan.
Oli mikä oli mutta nämä pelkurit puhuvat sitten sille toiselle naiselle
asiansa ilman jyrää ja huonoa itsetuntoa .Niin sitä taitaa kuta kuinkin itse saada mitä tilaakin?
nousta, että on rinnakkaisuhde. Samat ongelmat ovat vain edessäpäin!
Johan se ihimisen olo paranoo kun joku kuunteloo eikä oo
räpättämässä ja jalakoihin tallomas ko kusiaista.
Kahtokoos likat nainen katoo sellaasen miehen perään pikemmin
jota muutki tahtoo ku peräkammarin poikiin .Ja mies ei jää iliman
akkoo ottaa vaikka toisen kuormast jos tekköö mieli.
ongelma, ei parisuhdeongelma. Pariuhdeterapiasta on usein apua, jos omat vuorovaikutustaidot ovat alkeelliset, omaa mielipidettä on vaikea ilmaista ja kokee tulevansa jyrätyksi. Terapian vaikutukset ulottuvat myös muille elämänalueille ja luultavasti parisuhde paranee huimasti. Enpä usko, että kovin moni aikuinen nainen haluaa helmoihinsa pikkupoikaa, joka ei osaa ilmaista itseään.
Ihme touhua meillä asiantuntija kertoi kun istuttiin emännän kanssa hänen
takiaan terapiassa. päivastoin .Emännällä on itsetuno-ongelmien vuoksi
tarvetta jyrätä minun mielipiteet ja alistaa minut hänen tahtoonsa.
Vaimon tapa ilmaista tunteitaan johtuu hänen lapsuudenkokemuksistaan.
Hänen oma äitinsä jyräsi vuorostaan hänen mielipiteet alleen .
Olen aika taspainoinen omasta mielestäni mutta meinaan kypsyä
tuohon emäntään .Olen hakenut lohtua toiselta naiselta jo puoli
vuotta ja hän on taasen luonteeltaan aika rauhallinen.
Olenkin tässä miettinyt toiseen osoitteeseen muuttoa. Aina vain nalakutetaan
kun mikään ei hänelle riitä . En ole uskottomuutta ennen hyväksynyt, mutta
kun emäntä ajaa pakosta nurkkaan ,niin hain minä lohtua ,enkä kadu.
Katunut olen kun en arvannut hänen tulleen äitiinsä .
Kannattaa katsoa millaisen emännän otatte , myös emännän äitiä.
Olen tavallinen mies eikä minua noin muualla haukuta en ole tossukka
sanon kun on sanottavaa. Mutta jos en olisi lähtenyt lohtua hakemaan olisin
saattanut lyödä kun hän vain nalakutti kuin pikku rakki .
Emäntä ei ole psyykkisesti sairas vaan on saanut nuo tavat omalta äidiltään.
tossukka, niin mikä sinua estää ilmaisemasta mielipiteitäsi vaimollesi. Uskottomuus on huono ratkaisu parisuhteen ongelmiin. Katso peiliin ja yritä muuttua!
Harkitsen ennen kuin kerron lopullisesti ,järjestelen nyt asioitani kuntoon.
Ilmoitan asiasta hänelle suoraan kun asiani ovat kunnossa .En keskustele
vaan poistun omaan elämääni !Olen jo sanonnut hänelle suoraan lähteväni
suhteesta jos tilanne ei muutu ?
Minulle asia on selvä joten en enempää kommentoi täällä asiasta !
se oli niin täynnä ristiriitoja:
Eriteltynä:
1) Olet käynyt parisuhdeterapiassa "emännän takia". Eiköhän siellä yleensä käydä PARISUHTEEN ongelmien vuoksi?
2) Ongelmat eivät johdu vain suhteen toisesta osapuolesta eikä yksikään ammattiataitoinen terapeutti vastuuttaisi vain toista osapuolta. Ei se emäntä sinua jyrää, vaan sinun vuorovaikutustaitosi ovat puutteelliset ja turvaudut ilmeisesti jopa väkivaltaan, koska et osaa ilmaissta itseäsi. Kannattaisi tarkastella suhdetta omaan äitiisi. Miten vuorovaikutuksenne toimi? Miksi koet naiset jyräävinä?
3) Kerrot olevasi "tasapainoinen", mutta olet uskoton etkä uskalla olla rehellinen. Enpä usko, että käytöksesi kertoo tasapainoisuudesta, vaan pikemminkin aika kehittymättömästä persoonallisuudesta.
4) Tapasi tarkastella asioita ja elämääsi on selittää ongelmat ulkoisilla tekijöillä. Tarkastele omaa sisintäsi, se on tie todelliseen kasvuun ja muutokseen.
Emäntä itse myönsi minulle et syy on yksin hänen ja aneli et mentäisiin keskusteleen .
Olen tasapainossa tekemäni teon kanssa.
Jos se ei sinulle riitä se riittää minulle !
En ikinä kajoa naiseen jumaliste .
Onko mielestäsi ajatus teko ?
Tapani tarkistella asioita ?
Oletko muuten tavannùt emännän ja tiedätkö kuinka hän käyttäytyy?
Hän pyrkii suutuessaan läppäseen.
Tapani tarkastella asioitani on kenties mielestäsi väärä ?
Sinäkö sen tiedät ?
Emäntä ?
Vai minä itse
Ihan lopuksi.
Olisi kohteliasta kysyä ap taustaa ?Olenko väkivaltainen ?
Ota selvää millainen äitimuori minulla on ollut ennenkuin viisastelet
täällä ?
Itse olin tekemisissä 17 vuotta anopin kanssa ja kauemmin
olen ollut emännän kanssa !
Tiedän tasan tarkkaan millanen emäntä ja anoppi minulla on .
Täällä on kaulin heilumassa !
Poistuu paikalta ..!
kirjoitus.
Ihmiset todellakin luulevat pystyvänsä tekemään tai olemaan tekemättä asioita - eivätkä sitten siihen pystykään. Usein salailulla ja suojelulla pyritäänkin vain ylläpitämään niin omia kuin kumppaninkin unelmia eli kuvitelmia. Onko se niin paha juttu, kuitenkaan? Etenkin, kun totuuden kertomalla saattaa murskata toisen kuvitelmat? Seuraako siitä lopultakaan mitään hyvää?
Sekä totuuden kertomista suoraan että salailua käytetään ja perustellaan se "haluan olla toiselle hyvä". Tosiasiassa voi molemmissa tapauksessa kuitenkin olla toiselle paha, jos molempien kuvitelmat menevät tarpeeksi ristiin. Mitä jos muistettaisiin, että loppujenlopuksi - oli keino mikä hyvänsä- kaikki haluavat olla toisilleen kuitenkin hyviä. Vai oletteko törmänneet ihmiseen, joka sanoo "minä toivon sinulle vain kaikkea pahaa"?
Elämä ei todella ole ennakoitavissa - onneksi. Muuten se olisi melko tylsää ja tasaista. Eikä voisi oppia mitään itsestään sen kummoisemmin kuin toisistakaan.
vaimoa emännäksi ja opetella ilmaisemaan itseään kirjoittamalla. Ehkä suullinen ilmaisusikin kehittyy etkä tunne enää oloasi jyrätyksi:)
Mitä vaimo ei pannut pahaksi sanaa emäntä ?
Kysyin avioliiton alussa leikillään:Tahdotko olla mun emäntä vai vaimo ?
Hän sanoi ihan itse :Emäntä olen tässä talos. akaks en rupia .
Miksi helevetissä täällä pannaan sanoja toisten suuhun valmiiksi ?
Lurittele nyt vain omias ja sepittele valheita toisten sanomisiksi !
Opettele kirjoittelemaan paperille :Minun tulee kysyä ensin asioiden
todenperä asianomaiselta itseltään ennen kuin keksin ne omasta päästäni.
joka on selvästi päässyt jo aika pitkälle oman itsensä kanssa ja hakenut apua itselleen. Vaimosi on paljastanut heikkoutensa sinullekin ja sinä käytät vaimon rehellisyyttä perusteena omalle uskottomuudellesi. Taputuksiako odotat?
Katso peiliin ja yritä edes vähän miettiä omaa panostasi parisuhteeseenne ja käy läpi omaa suhdettasi äitimuoriin ja isäpappaan. Jos äitimuori kasvattikin sinua kaulinta heiluttamalla, niin siitä voi toipua ja parantua, kun tunnustaa asiat rehellisesti ja hakee itselleen apua.
Salailu voi suojella. Rehellisyys voi olla liikaa. Riippuu ihan parisuhteesta ja parin vuorovaikutussuhteesta. Se vain on varmaa, että jos suhteessa ylipäänsä on vaikea kommunikoida, kertoa asioista - toinen - tai molemmat ottaa huonosti niitä vastaan - niin salailusta tulee lähes "automaatti".
Elikkäs yhteenvetona: JOS kumppani jää ns. kiinni valehtelusta, salailusta - niin kannattaa kääntää katse kohti peiliä - "eikö minulle tosiaan voi kertoa - onko vastaanottokykyni niin huono"? On nimittäin suurenmoinen HELPOTUS, jos kumppanille voi rehellisesti kertoa kaikenlaista. Salailu on v**'umaista ja käy etenkin pidemmän päälle hermoille.
PS.Mitä hyötyä/iloa tms. on kertomisesta, jos elämä menee sen jälkeen vähintään mullinmallin? Eli jokaiselle kerrotaan vain, jos he ovat sen arvoisia.
sen vastuulla, jolle valehdellaan. Miten voisikaan olla? Valehtelu on teko ja kukin voi olla vastuussa vain omista teoistaan. Jos puoliso on väkivaltainen, ymmärrän salailun, mutta muuten kai on kyse siitä, että salailija ei osaa tulla omien tunnereaktioiden eikä toisen tunnereaktioiden kanssa toimeen, vaan tuntuu siltä, että kaikki menee "mullinmallin". Tunteet eivät tapa ketään eivätkä ne ole vaarallisia. Jos huomaat selviytymiskeinosi olevan valehtelu, kokeile jokus rehellisyyttä ja mieti, miten kommunikoit vanhempiesi kanssa. Opitko valehtelemaan jo silloin?
Salailulle ja valehtelulle voi antaa myös toisen nimen ja se on manipulointi. Liittyy aika moneen mielenterveyshäiriöön..
Miksi silloin tulisi ymmärtää salailu jos puoliso on väkivaltainen ?
Silloin nimenomaan sitä ei tule salata eikä ymmärtää ?
Oletko väkivallan puolustaja ?
Hyväksyt salailun perheessä ,jossa on väkivaltaa ?
Silloin puolison juuri tulee tuoda tilanne julkiseksi !
Ei yksin vaan jonkun toisen todistajan läsnäollessa !
tain virkavaltaa apuna käyttäen.
Puolisolta ei tule salata jos hän on väkivaltainen .
Silloinhan toinen puoliso on jatkuvan pelon alla mitä tapahtuu jos
tilanne paljastuu !
Vaan toimia niin ,että itse saa tarvittavan avun ja suojan.
Väkivaltainen ihminen saa " lähes aina" tiedon jostain puolisonsa
tekemisistään ja tilanne käy entistä uhkaavammaksi !
Useimmiten on syytä vaihtaa paikkakunta ja muut mahdolliset asiat salaiseksi.
Mutta jos asiasta päättää kertoa niin tulee poistua heti omaan elämään
tämän jälkeen !
Yleensä perheessä olevia väkivaltatilanteita nimenomaan ei tulisi salata !
hienon näkökulman esiin, nimittäin sen että olenko ylipäätään ihminen, jolle voi olla rehellinen? Eli sen kolikon toisen puolen. Moni kannanotoista täällä koskee juuri sitä, että pelätään sen toisen mahdollisia reaktioita.
Mitenkä te itse reagoisitte siihen, kun teille olla rehellisiä esim. pettämisen suhteen? Salataanko minulta siksi näitä asioita, että teen sen tilanteen epämiellyttäväksi? En osaa / kykene ottamaan niitä vastaan?
Mutta tuo toinen on ehkä se pahin perustelu, mitä hyötyä minulle on olla rehellinen? Mitä minä saan? Se voisi olla ihan uuden ketjun paikka pohtia mokomaa.
Näinhän se mielestäni on että niiltä salaillaan, joita ei arvosteta. Heille joilla ei ole kovin tärkeää asemaan elämässäni, ei kannata kertoa kaikkea – etenkään rehellisesti. Kertoneeko se jotain siitä, kuinka pettäjä arvostaa mm. omaa puolisoaan?
Taidat nyt laittaa sanoja valmiiksi toisten suuhun ja kertoa heidän mielipiteitään?
Eiköhän olisi syytä sinunkin ensin kuulla jo toista osapuolta ja pohtia
asioita hänen näkökulmastaankin ?
Esim .Niiltä salaillaan joita ei arvosteta?. Taitaa olla vain oma kokemuksesi myötä
kehittynyt määritelmä.
Keskustelin juuri hiljattain miehen kanssa joka kertoi riidan jälkeen menneen
tanssiravintolaan, koska hän ei halunnut jatkaa riitaa pidempään Hän kertoi tilantuvan rauhoittuvan kun hän poistuu.Vaimo saa tilaa omille ajatuksilleen.
Monen miehen tapa vaientaa riitaa, ettei se päädy huonompaan suuntaan
jos ulospääsyä ei muuteen ole.
Mies kertoi arvostavansa vaimoaan suuresti ja myös hänen opetustyötään.
Ei ollut arvostuksen puutteesta tässäkään tilanteessa kysymys. Hän kertoi
syyksi ulkopuoliseen suhteeseensa näin :
Pidän naisten seurasta ja saan myös runsaasti keskusteluseuraa
naiset haluavat olla seurassani .En halveksi naista en myöskään koskaan
huorittele naisia.
Naisseuraa haen ensin keksustelun kautta jos jotain kehittyy voin päätyä
hänen kanssaan suhteeseen.
Naista arvostava saakin seuraa paremmin .
Nyt kun on saatu ehkäisyvälineet tuottamaan avioeroja.
Naisten oma valta kasvaa ja lisääntyy !
Nyt pyritään löytämään ehkäisylaitetta salaamiselle !
Tuottaako totuuden puhuminen avioeroja ?
Naiset vaativat enemmän suhteelta ?
Tuottaako uusi tapa entistä onnellisimpia liittoja ?
Vai onko tulevaisuudessa suhteita joissa ei enää tarvita uskollisuutta
suhteen ylläpitoon ?
laittanut kenenkään suuhun mitään, vaan tehnyt johtopäätöksiä täällä olevista mielipiteistä!
Eikös tuokin ollut sinun oma kokemuksesi, josta kerroit?
Esimerkkisi mies on aika tavallinen tapaus. Kotona on erimielisyyksiä, ja toinen karkaa paikalta. Ei siinä vielä mitään, ihan hyvä joskus ottaa näitä jäähyjä. Sekin on hyvä, että voi keskustella muiden kanssa ja vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä. Sen jälkeen vain pitäisi mennä riitelemään se asia loppuun, ettei se jää kesken. Joku ratkaisu olisi hyvä löytää. Se ei ole hyvä merkki, että juostaan riitaa karkuun ja lakaistaan aihe maton alle (tilanne ”rauhoittuu”).
Mutta mitähän se vaimo on mieltä siitä, että mies käyttääkin näitä riitoja kenties hyväkseen, voidakseen mennä paremmalla omatunnolla harrastamaan seksiä jonkun muun kuin hänen kanssaan? (”vaimoni ei ymmärrä minua” tapaus)
En epäile että hän mielestään arvostaa naisia. Ainakin sen suhteen, että hän saa heiltä seksiä. Tiedäthän että sovinismiin kuuluu ylentämällä alentaminen? Arvostaako hän kuitenkaan ihmistä vaimossaan? Kohteleeko hän myös ystäviään samalla tavalla? Sen saat selville kun kysyt, kuinka hän suhtautuu jos hänen vaimonsa tekee samoin hänelle?
Ehkä sinunkin olisi syytä miettiä sitä toista osapuolta, hänen vaimoaan?
Kerron että olen käynyt useita tämän tyyppisiä keskusteluja.
Keskustella voi asiasta myös miesten näkökulmasta, syyttämättä jatkuvasti.
Mielestäni mies ratkaisee en minä, kuinka selvittää asiansa eteenpäin.
En todellakaan vaadi ihmisten päitä vadille jos he kertovat minulle elämänsä
kokemuksista Jos syyttelisin he eivät kertoisi sitäkään vähää minkä vaimoilta
salaavat.SAMOIN TOIMISIN VAIKKA KYSE OLISI OLLUT NAISESTA.
En edes tiedä miehen nimeä ,saatikka vaimon ?
Onko sinulle ihan mahdotonta keskustella ihmisten kanssa ilman vaatimusta?
En tunne olevani yleinen syyttäjä ?
Olen vain huomannut miten suuri tarve ihmisillä on puhua ilman syyttämistä
tai ojennusta asioistaan.
Tämän tyyppisillä keskusteluilla tarkoitan ihmisten välistä keskustelua yleensä
aiheesta kuin aiheesta.
Vapauttavaa keskustelua jossa ei haeta syyllisiä vaan KUUNTELIJAA.
Miettiä hänen vaimoaan ?
Tapaaminen oli satunnainen poistuin paikalta joten ei minulla ole tarvetta
eikä aikaa paneutua heidän asioihinsa.
Mies istui pöytääni ja kuuntelin häntä ,näin hänellä olevan tarvetta
avatumiseen.
Mutta jos sinä saat selville kuka mies oli niin voisit käydä heidän kotonaan
kertomassa näkemyksesi vaimolle hänen miehestään .
Mietin kyllä kumpaakin osapuolta joskus, mutten kovin paljon.
Mistä sinä olet vetänyt mukaan tuon syyttämisen? Alkaa tuntua että itse koet niin vahvoja syyllisyyden tunteita, että kuulet sielläkin syyttämistä, missä sitä ei ole?
” Vapauttavaa keskustelua jossa ei haeta syyllisiä…” Juuri näin. Tämä on se tärkeä lähtökohta. Se että asettaa kysymyksiä, ei ole syyttämistä? Se että asiaa pohtii, ei ole syyttämistä. Tosin näistä voi nousta syyllisyyden tunteita, mutta niistäkin voi puhua - eikö vain?
Ehkä olen vain harjaantuneempi joten osaan nostaa sellaisia näkökulmia asiaan, joista tavallisesti vaietaan. Se mistä miehet erityisesti pitävät minussa, on kuulemma että se mitä puhun, on asiaa. Eipä vielä ole tullut kaveria vastaan, joka olisi suuttunut vaan päinvastoin, olen saanut hyviä tuttuja.
No joo, ne suuttuvat jotka hakevat vain pillua ja eivät saa – se on toinen tarina.
No yksikertaisesti sanottuna minulla ei ole sinun tavoin tarvetta nostaa
asioita esille !
Joka asiassa ,joka hemmetin keskustelussa !
Minulla ei nyt ollut siihen tarvetta .
ei varmaan voi odottaa, että toinen laimeasti toteaa: "Kerro kaikki, kultaseni". Epämiellyttävät tilanteet eivät tapa ja toisen tunnereaktioita kyllä kestää, jos oma psyyke on suhteellisen terve. Oman minän heikkoudesta ei voi syyttää toisia.
miksi osallistuit tähän keskusteluun kun et kerran halua nostaa asioita esille?
Ymmärrän keskustelun niin että siinä vuoroin kuunnellaan ja vuoroin ilmaistaan itseään. Parhaimpia tilanteita on kun kumpikin kokee saaneensa jotain siitä.
Toki on niitäkin ”keskusteluja” joissa toinen puhuu ja toinen on samaa mieltä… : )
Osallistuin vain kertomalla miehen tilanteen ,mutta voit jatkaa sitten keskustelua
eteenpäin.Itse en ota sen kummemmin kantaa asiaan koska minulla ei ole
kummankaan osapuolen todellista näkemystä heidän elämästään.
En edes tiedä pettääkö myös vaimo ?
Onko heillä kenties muuta sopimusta asiasta ?
Eikä myöskään riittävää tietoa asioista.
Lähinnä toin esiin tilanteen jossa mies pakenee riitatilannetta.
Kerroin mitä kuulin ja miten toimin sen tulisi riittää ?
Minulla ei ollut mitään tarvetta jatkaa keskustelua kiireen vuoksi.
Se on kuitenkin hyvin tavallista, että mies pakenee ristiriitatilanteita. Miksi?
Vastaan on tullut kun on syntynyt riitaa mm. työssä käymisestä, kotitöihin osallistumattomuudesta, rahankäytöstä, harrastuksista, alkoholista jne. Etenkin jälkimmäiset tapaavat käyttää riitoja tekosyynä että pääsevät juomaan, miksi ei sitten siihen, että voi mennä vieraisiin? Syitä on myös mm. ollut vaimon tai lapsen sairaudet, matkustelut, työt, ja synnytykset.
Tässä asiassa haluaisin pitää myös miesten puolta. Naisella kun tahtoo olla tuo verbaliikka vahvaa ja aika usein vahvat käsitykset siitä, kuinka asiat selvitellään. Mies jonka tapa viestiä voi olla toisenlainen saattaa tuntea jäävänsä ”jalkoihin”. Harva mies on saanut kotonaan oppia myös erimielisyyden jaloa taitoa. Yhtä harvalla on mahdollisuutta opetella siinä liitossaan, vaan häneltä odotetaan paljon enemmän.
Siksi kysyinkin, kuka tuntee olevansa sellainen, jolle voi olla rehellinen pelkäämättä sitä riitelyä? Koska se on yksi osa niitä perään kuulutettuja vuorovaikutus taitoja, että osaa kuunnella.
Esimerkkisi jäi vähän valinnaiseksi. Mitä tämä mies oikeastaan siis suojeli salaamalla? Oliko hän sellainen, jolle vaimokin voi olla rehellinen? Tuntuiko että hän tällaisella käytöksellään osoitti kuinka arvostaa vaimoaan? Vai mitä tällä esimerkillä ajoit takaa…
No lähinnä sitä ettei kaikkea yleisissä keskusteluissa tule tietoon.
Puhutaan suhteesta omasta näkökulmasta ja vaietaan esimerkiksi oma
osuus eri tilanteista .
Esimerkiksi täällä on vain yhden osapuolen näkemys suhteestaan
vaikka aina tulisi kuulla toisenki osapuolen näkemystä.
Tämä tästä.
Salaamista on asioiden tuominen esiin vain omalta näkökantiltaan.
Lopetan keskustelun kiireen vuoksi tähän.