Ketkä pelastuvat? Tutki vanhurskaasti!

Toinen näistä kastetaan ja toista ei kasteta vauvana. Kuolevat seuraavana päivänä vauvana ja joutuvat tuomiolle. Sanokaa mikä on Jumalan vanhurskas tuomio noille sieluille. Vanhurskaalla tarkoitan oikeudenmukaista ja hyvää ja rakastavaa mielenlaatua, niinkuin Jumalalla on.

Sitten lisätään tehtävään vaikeutta. Molemmat adoptoidaan heti syntymän jälkeen. Toinen viedään länsimaihin julkijumalattomaan perheeseen, joka ei usko Jeesukseen, mutta kuuluu maan kansan kirkkoon. Tämä kirkon jäsenyyden takia vauva kastetaan. Toinen viedään juutalaisperheeseen, joka uskoo Jeesukseen. Lapsi ympärileikataan ja siunataan Jeesuksen nimessä niinkuin Herra Jeesuskin siunasi hänen luokseen tuodut lapset. Molemmat lapset kuolevat näiden päivien jälkeen. Sanokaa mikä on Jumalan vanhurskas tuomio noille sieluille.

Älkää kukaan antako mitään tuomioita maan päällä, koska se on yksin Jumalan tehtävä. Mutta tutkikaa Raamatusta Jumalanne/jumalanne oppi ja miettikää jos tahdotte.

Herraa Jeesusta ei kastettu lapsena, mutta hänet ympärileikattiin kahdeksan päivän vanhana. Jeesus kastettiin noin kolmekymmenvuotiaana Isän Jumalan tahdon mukaan hänen edellään käyvän Johannes Kastajan toimesta. Jumala olisi voinut johdattaa tahtonsa niin, että Johannes Kastaja olisi aloittanut toimintansa silloin, kun Jeesuksen syntymä tapahtui, mutta hänet johdatettiin kastamaan Jeesus silloin kun hän aloitti varsinaisen Jumalan palveluksensa. Meidän tulee olla Jeesuksen opetuslapsia ja hänen seuraajiaan, myös kasteessa, kun meidät Jeesukseen kastetaan. Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan evankeliumia: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Joka uskoi Jeesukseen, se kastettiin hänen nimeensä. Siitä alkoi itse kunkin JeesusTie Pyhän Hengen johdatuksessa. Lapset, jotka tuotiin Jeesuksen tykö, hän siunasi ja sanoi: "Sen kaltaisten on Taivasten Valtakunta". Kuitenkaan heitä ei kastettu Jeesuksen nimeen vaan siunattiin, näin on kirjoitettu ja näin toimittiin, myös helluntaipäivänä kastettiin ne, jotka ottivat Sanan vastaan.

Perhekunnat kastettiin, mutta ei ole tarkemmin eritelty, ketä ja minkäikäisiä niihin kuului. Perhekunta käsitti omaisten lisäksi palvelijat ja kenties ystävät.

Paavali opetti perheistä, joista joku oli tullut uskovaksi näin:

´Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa. Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi? Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.´

Tuo Paavalin opetus viittaa kyllä selvästi siihen, että vain uskoon tullut aviomies tai -vaimo kastettiin, ei hänen uskotonta osapuolta, koska Paavali salli heidän erota tämän johdosta, vieläpä opettaa, että eivät ole orjuutetut sen johdosta, lisäksi tuodaan esille tuo, kuinka uskoton voisi olla pyhitetty uskovan kautta.

Paavali kirjoitti uskoville: ´Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä? Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita? Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa? Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin? Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!´
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paavali ei ole Jumala!
Jos tutkit historiaa niin Paavalin sen kääntymisen jälkeen tuki Jeesuksen seuraajien murhaajia ja niihin tekoihin ei ollut Jumalan eikä Jeesuksen lupaa tai käskyä joten saatanaa jumalanaan Paavali palveli teoillaan sen osoittaen. Tuo ei pitäs olla vaikea ymmärtää että saatanan enkelit sitä miestä riivasi kuten Paavali rehellisesti kertoo eikä alistunnut rukoilemaan Jumalata tai Jeesukselta apua vaan herraltaan, herransa enkeleiden seurassa...

2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
"Paavali kertoo tulleensa Lystrassa kivitetyksi lähes hengiltä. Tällöin hän koki kuolemanrajakokemuksen, josta kertoo apokryfinen Paavalin ilmestys. Historiallista arvoa Paavalin ilmestyksellä ei ole."

PS
Huomaa, että Paavali oli itse itsensä pakanojen apostoliksi nimittänyt!
Siis ei Jumala, eikä Jeesus häntä nimittänyt jos Jumala tai Jeesus olis Paavalin apostoliksi nimittäeet, silloin Paavali ei olis tukenut Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojaa Jeesuksen seuraajiakin tapattamisissa. Paavali on tavallaan "epäjumala" pakanoille.

Äänestä
  • että Jeesus käytti Paavalia todistajanaan ja seurakuntiensa perustajana ja Pyhän Hengen välittäjänä, palvelijanaan, niin että Jeesuksen seurakunta levisi runsaasti pakanakansoihin. Toki hän käytti siinä myös muita opetuslapsiaan. Paavali oli yksi valittu ase Herran Jeesuksen palveluksessa. Toki näemme hänen kirjeistään, että hän antoi Herran käskyjä, mutta myös kirjoittin omana mielipiteenään. Tässä tuleekin jännitettä niin paljon kirjoittaneen ja opettaneen teksteihin ja niiden tämän päivän sovelluksiin, kuinka niitä oikein tulkitaan, Herran Jeesuksen mielen mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksen opetuslapsi kirjoitti:

Toinen näistä kastetaan ja toista ei kasteta vauvana. Kuolevat seuraavana päivänä vauvana ja joutuvat tuomiolle. Sanokaa mikä on Jumalan vanhurskas tuomio noille sieluille. Vanhurskaalla tarkoitan oikeudenmukaista ja hyvää ja rakastavaa mielenlaatua, niinkuin Jumalalla on.

Sitten lisätään tehtävään vaikeutta. Molemmat adoptoidaan heti syntymän jälkeen. Toinen viedään länsimaihin julkijumalattomaan perheeseen, joka ei usko Jeesukseen, mutta kuuluu maan kansan kirkkoon. Tämä kirkon jäsenyyden takia vauva kastetaan. Toinen viedään juutalaisperheeseen, joka uskoo Jeesukseen. Lapsi ympärileikataan ja siunataan Jeesuksen nimessä niinkuin Herra Jeesuskin siunasi hänen luokseen tuodut lapset. Molemmat lapset kuolevat näiden päivien jälkeen. Sanokaa mikä on Jumalan vanhurskas tuomio noille sieluille.

Älkää kukaan antako mitään tuomioita maan päällä, koska se on yksin Jumalan tehtävä. Mutta tutkikaa Raamatusta Jumalanne/jumalanne oppi ja miettikää jos tahdotte.

Herraa Jeesusta ei kastettu lapsena, mutta hänet ympärileikattiin kahdeksan päivän vanhana. Jeesus kastettiin noin kolmekymmenvuotiaana Isän Jumalan tahdon mukaan hänen edellään käyvän Johannes Kastajan toimesta. Jumala olisi voinut johdattaa tahtonsa niin, että Johannes Kastaja olisi aloittanut toimintansa silloin, kun Jeesuksen syntymä tapahtui, mutta hänet johdatettiin kastamaan Jeesus silloin kun hän aloitti varsinaisen Jumalan palveluksensa. Meidän tulee olla Jeesuksen opetuslapsia ja hänen seuraajiaan, myös kasteessa, kun meidät Jeesukseen kastetaan. Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan evankeliumia: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Joka uskoi Jeesukseen, se kastettiin hänen nimeensä. Siitä alkoi itse kunkin JeesusTie Pyhän Hengen johdatuksessa. Lapset, jotka tuotiin Jeesuksen tykö, hän siunasi ja sanoi: "Sen kaltaisten on Taivasten Valtakunta". Kuitenkaan heitä ei kastettu Jeesuksen nimeen vaan siunattiin, näin on kirjoitettu ja näin toimittiin, myös helluntaipäivänä kastettiin ne, jotka ottivat Sanan vastaan.

Perhekunnat kastettiin, mutta ei ole tarkemmin eritelty, ketä ja minkäikäisiä niihin kuului. Perhekunta käsitti omaisten lisäksi palvelijat ja kenties ystävät.

Paavali opetti perheistä, joista joku oli tullut uskovaksi näin:

´Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa. Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi? Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.´

Tuo Paavalin opetus viittaa kyllä selvästi siihen, että vain uskoon tullut aviomies tai -vaimo kastettiin, ei hänen uskotonta osapuolta, koska Paavali salli heidän erota tämän johdosta, vieläpä opettaa, että eivät ole orjuutetut sen johdosta, lisäksi tuodaan esille tuo, kuinka uskoton voisi olla pyhitetty uskovan kautta.

Paavali kirjoitti uskoville: ´Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä? Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita? Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa? Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin? Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!´

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu