Minua ärsyttävät ihmiset, jotka sanovat, että he eivät kestä suuria tunteita. Miksi he eivät kestä suuria tunteita ja miten pieni pitää tunteen olla, että se vielä pysyy hallinnassa?
Miksi ihmiset eivät kasvata kykyään hallita tunteitaan, vaan jatkavat elämistään tunteita piileskellen?
Miksi ihmiset eivät kasvata kykyään hallita tunteitaan, vaan jatkavat elämistään tunteita piileskellen?
Vastaukset 56
Vanhimmat
kokea olevansa osa/pala jotain kokonaisuutta ja vastuussa monista asioista ja ihmisistä. Heidän oletetaan hoitavan oman hommansa, eikä kieppuvan tunteiden riepoteltavana sinne tänne.
hallinnan vaikeus ole mikään korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan sidottu juttu, vaan taitaa koskea pikemminkin syrjäytyneitä, joilla on keskimääräistä vähemmän vastuuta.
ole työstä tms. vaan tavallisilla ihmisillä on myös usein muita ihmisiä, joista huolehtia, työnsä usein heilläkin jne. Tavalliseen arkeen ei välttämättä kivottomasti sovi esim. suuret rakkauden tunteet ja kuohunta. Syrjäytyneillä voi olla pelkoa menetyksestä ja siitä aiheutuu usein alkoholi- tms. ongelmia. Tasainen arki on turvallisinta herkille ihmisille.
ja kuolinvuoteella makaavat laskuista ja puhutaan fyysisesti terveistä ihmisistä. Mistä muista ihmisistä pitää huolehtia ylen määrin?
Jotkut ovat tässä maailmassa yksin ja vapaita tekemään mitä lystäävät. Toiset ovat kiitollisuuden velassa, velvollisuuden tunnossa, kiintymyksen takia jne. kiinni erilaisissa velvotteissa. Niin se vain on. Molemmat saattavat ajoittain kadehtia sitä toista ihmistyyppiä.
nämä eivät opettele hallitsemaan suuria tunteita. Velvotteita tai ei, siitä ei nyt ollut kysymys.
ole tunteiden hallitsemista, että pitää ne pienenä ja omassa lokerossaan, jos ne eivät sovi omaan elämään. Hallintaa parhaimmillaan. Millainen muunlainen on hallittu suuri tunne?
häviötä ei. Eli oman joukkueen voitto panee kyllä kyynelehtimään, mut tappio - sitä ei kestä kukaan. Tosin pienellä riehumisella senkin saa lopulta hallintaan.
Niin - tässä yltäkylläisyydessä elämisessä on puolensa. Lapset kuolevat harvemmin käsiin ja maha ei kurni. Silloin varpaan kynnen katkeaminen voi tuntua kovalta - ja Dianan menehtyminen vie elämältä pohjan. Henkilökohtaisella tasolla suuruus voi kuitenkin olla samaa luokkaa.
Loppujen lopuksi ihmisille tapahtuu hyvin vähän, normaalielämässä. Aamulla töihin, illalla kotiin, askareet, nukkumaan, jne.
Jostain täytyy olla puhumista. Ja kaikki, mitä vähänkään isompaa tapahtuu, aiheuttaa suuren terapiantarpeen. Ja aina, kun jotain tapahtuu, ollaan myöskin kärräämässä paikalle sosiaalityöntekijää, psykologia ja kaiken maailman terapeuttia, että ihmiset sitten saavat käydä kertomassa, kuinka järkyttyneitä ovat, kun siellä kahden korttelin päässä joku känninen putosi parvekkeelta ja kuolikin vielä.
Kouluissa ei kohta ole varaa opettajiin, kun se alakerran terkkarin tila on miehitetty kuraattoreilla ja koulupsykologeilla, joille sitten lapset käyvät valittamassa, että viikkoraha on liian pieni. Siitä se ura sitten urkenee aikuisiälle.
Aikuiset ovat kasvattajina niin kireälle vedetyt, ettei heistä enää ole edes henkiseksi tueksi lapsilleen, vaan jos lapsi tukea tarvitsee, hänen pitää hakea sitä muualta.
hakevat nykyään tukensa?
kysymys sitten. Lapsi kuin lapsi voittaa mennen tullen ei fuusisen väännön sellaisen vanhemman kanssa, joka pelkää julkista edesvastuuta. Tällaisia vanhempia on yllättävän paljon. Siihen kun lisätään vielä se ryhmässä päteminen malliin ei meidän lapset ja ei meillä vaan jne, ihan vain vanhempainilloissa käyneenä tiedän, niin heikoilla ollaan.
Jos tilanne on mennyt siihen, ettei lapsi kunnioita vanhempaansa vanhempanaan, niin ketä hän sitten kunnioittaa? Ei ole muita aikuisia kuin koulun terkkari ja kuraattori ja psykologi ja heistäkään ei ole minkäänlaista apua.
usein on se, että jos on liikaa pahaa kokenut ei halua ottaa enää riskejä, jotta voisi taas joutua kokemaan jotain pahaa, menetystä, surua, tuskaa. Eikä halua stressata enää yhtään mitään ylimääräistä. Voi olla ennestään jo paljon stressattavaa.
tapasi sanoa "ei meidän xxxxx" ja nyt vuosia myöhemmin on takana apteekkimurtoja ja muuta mukavaa.
tapa, se ei vahvistakaan, sattuu vain helvetisti?
Mikä siinä sitten on, että tuo vaikeuksien vastaanottokyvyn puute pyyhkäisee läpi ikähaitarin? Ei kai kaikilla ole jotain niin suurta tapahtunut, ettei enää kykene ottamaan vastaan? Vai olisiko kenties niin, että keskimäärin sietokyky on alentunut niin radikaalisti, että siinä kun vaari vain olisi rypistellyt otsaansa, nykyihminen ryntää apua saamaan?
se avun saanti lienee enimmäkseen lääkkeiden saamista?
Mielialalääkkeiden käyttöhän lisääntyy koko ajan. Nukahtamisvaikeuksiin ei suositella sitä lenkkiä, kuumaa suihkua ja lasia maitoa, vaan nukahtamislääkettä. Kirkkain silmin sitten sanotaan, ettei käytä unilääkkeitä, vain nukahtamislääkettä, että saa unen päästä kiinni. Aamulla kuitenkin napataan herättävä nappi ja päivällä sitten jossain vaiheessa tarvitaankin hidastavaa. Ja loppupäivä ollaan pienessä tokkurassa, eikä saada itseä liikkeelle ja illalla sitten onkin sen nuukkuavun aika.
Amerikassa keskiluokan perheissä on aivan tavallista, että ala-asteikäiset lapset rauhoitetaan koulusta tullessa, koska vanhemmat eivät jaksa kun kotona on meteliä. Tässä tavallista ei tarkoita joka kodissa, mutta niin yleistä, että se on yleistä.
siellä syötetään lapsille?
sanoa, mitä käytetään, enkä ole itse nähnyt. Tunnen jokusia ameriikankävijöitä ja jokusia niitä itseäänkin, jotka ovat olleet tekemisissä niissä kuvioissa ja ovat kertoneet aika omalaatuisiakin juttuja. Joten on aika helppo uskoa niitä tutkimuksia, mitä asioista on siellä tehty.
pedofiliaan sairaampi muoto: pedofiliasta tulee laillista, kun se tehdään riittävän itsenaiivilla tavalla. Amerikassa on vissiin raiskauskin sallittua, jos se tehdään dildolla?
enää yhtään lisää stressinaiheita. Jos ovat kerran stressaamiseen taipuvaisia ihmisiä.
hallintaa voi kuitenkin yrittää kehittää, ettei tarvitse joka kerta pompata kattoon, kun nuppineula putoaa lattialle?
on ilmeisesti lapsuuden peruja?
vaikuttaa ihan kaikkeen, ehkä enimmäkseen kuitenkin tiedostamattomasti.
tunteet itse valittavissa? Ei tietääkseni.
Silloin ne ovat tai tulevat vaikka ei haluaisikaan ja ne on vain käsiteltävä osaksi elämää.
Mä olen nainen ja mä koen että vähempikin tunteidenhallinta riittäisi omalla kohdallani. Ei pidä tästä liiasta tunteiden järkeistämisestä, joka on mun toimintatapani. Haluaisin joskus kuohua yli. Mä muistan elämäni varrelta tasan neljä kertaa, kun olen tuntenut niin voimakkaasti iloa, surua tai epätoivoa, että menetin hetkeksi toimintakykyni. Mutta vain hetkeksi.
Mä kadehdin ihmisiä, joista näkyy tunteiden palo. Mä ihailen ihmisiä, jotka elävät ja kokevat asiat tunteella. Tunteidenhallinta on hyvä asia, jotta elämä ei mene pilalle tunteiden riepotellessa, mutta toisessa ääripäässä on sellainen ihminen, joka näyttää kylmältä ja tunteettomalta.
Mutta olen samaa mieltä, että tunteita ei pitäisi paeta, vaikkei niitä kykenisi hallitsemaan. Ei niitä koskaan opikaan hallitsemaan, jos pakenee niiden tuntemista.
oikeassa. Tunteiden kuohunta ei ole pahasta, ilmeisesti useimmiten hyvästä, mutta pienistäkin asioista kuohunta tuottaa jo elämälle ongelmia. Mitä sitten, kun tulee kohdalle se todella suuri katastrofi, jos pienetkin asiat aiheuttavat hetkittäistä toimintakyvyn pysähtymistä?
Itse olen joutunut kokemaan muutaman ns. suurenkin katastrofin, joten kyllä joskus itseäkin ärsyttää se, miten pienistä asioista jotkut ihmiset romahtavat. Mut sillon pitää muistaa ajatella, että kukaan ei voi tuntea kenenkään puolesta. Jos elämän suurin katastrofi on ollut vaikkapa pyörän varastetuksi tuleminen, niin mitenpä voisi tietää miltä tuntuu vaikka kun koti palaa poroksi.
Joku kirjoittikin siitä, että ehkä se on tämä nykyaika. Kaikki on liian helppoa ja mielenterveysongelmat liian trendikkäitä.
Kun miettii muutenkin tätä yhteiskuntaa ja muitakin ihmisyyteen liittyviä asioita niin on ilmiselvää, että ihmisillä on kova tarve hallita plus itseään niin myös ympäristöään. Sitten kun tätä hallittua pesää sorkitaan tikulla, vaikka luonnonilmiöt tai joku terroristi-isku niin käy kuten muurahaispesälle ja kaaos syntyy, mietitään mittä itse on tehnyt väärin ja miten itse voi korjata tilannetta. Sama pätee sitten (yleistys) ihmisen tunne-elämäan ja yksityiseen elämään, tarve kontrolloida on niin iso, että kun ei enää hallitse tilannetta (suuret tunteet) alkaa pelottamaan ja olo on epämukava ja siitä halutaan pian eroon. Onhan se toki ymmärrettävää ja ei niitä tunteiden hallitsemista voi ketään pakottaa koska ne kyllä aikansa ja paikkansa löytää, se opitaan. Mä kutsun sitä kypsyydeksi ja viisaudeksi ja sinne mennään matkan kautta ja ajan kanssa :)
hallita tunteitaan taitavat liittyä suuhun laitettaviin asioihin. Ruoka (ylenmääräinen), tupakka, kalja ja lääkkeet.
Sepäs, tai oikeammin ehkä hallita ja paeta tunteitaan tiettyihin rutiineihin, syöminen taitaa olla ehkä se yleisin ja tietty juominen. Mihin sitä menis muualle kuin baariin kuin oikein vituttaa? :)
Sitäpaitsi mulla tuo röökinpoltto on niin v-mäistä että kun tahtois lopettaa ja se maistuu ihan paskalta mutta pakko sitä on polttaa.. Joku henkinen patoutuma ihan varmaan taustalla, tai sitten se oma rauhanhetki ja aika minkä saa joka kerta kun istahtaa alas ja sytyttää tupakan ;)
sitä mieltä, että opitaan huijaamaan paremmin, mutta tässä asiassa ei tapahdu kypsymistä. Raakiintumista voi tapahtua.
Semmoinen hilluminen ja suurien draamojen kokeminen syö ihan turhaan vaan energiaa. Katson muutenkin että toi on lähinnä tunneihmisten heiniä, jotka ei juurikaan meitä järki-ihmisiä liikuta.. paits äkkiä kauemmaksi kun draaman huippu siintää näkyvissä.
En minä pelkää vaan se on rasittavaa, ja sillä en siedä enkä jaksa mitään isompia.
saisi lisää järkeä tai miten he oppisivat käyttämään jo olemassa olevaa järkeään?
Vaatimalla sitä omaa ajattelua. Vaatimalla taas, että ihmisen pitää kyetä tulemaan itsekin toimeen ilman, että pientenkin vaikeuksien tullessa haalitaan koko verkosto kasaan käsittelemään kriisitilannetta, kun lapsen kultakala oli aamulla akvaariossa maha ylöspäin.
Tekemällä lapsille selväksi, ja nyt en tarkoita huutamista, lyömistä jne, mikä on kotona se marssijärjestys. Olemalla niille lapsille se joskus vittumainen, mutta kuitenkin turvallinen aikuinen, johon lapsi TIETÄÄ voivansa tarrautua, jos on aihetta.
välttämättä ole "järjetön", vaan kykenee elämään hallitusti tuneellakin.
Hillitsemällä sitä suurta draamaansa, jotta järjen ääni pääsee kuulumaan. Kun huomaa että taas alkaa hiehua yli, pysähtyy hetkeksi ja vetää syvään henkeä ja miettiii muutaman ajatuksen vaikkapa 10 askeleen päähän tekemisensä kaaressa.
Kerran juttelin yhden tuuliviirin kanssa aiheesta pettäminen. Se oli siis nainen ja kovasti harmitteli kun oli pettänyt miestään, ja ihmetteli että mites se nyt sillain pääsi käymään. En muista sanatarkkaan miten keskustelu eteni, mutta jossain vaiheessa ihmettelin kovasti että eikä sitä muka yhtään hillitse edes se että seuraavana päivänä saa oma mies tietää, ja alkaa riidat. Eikö semmoinen tosiasia tosiaan hillitse yhtään tyyliin "onpas sexy äijä, tekis mieli panna. Nyt se näyttää vihreetä valoa mutta mäpäs en menekkään kun tuli just mieleen että huomenna saisi mun mies tietää ja mua kaduttaisi kovasti, ja olis kauheat riidat ja vaikkapa erokin.. ei toi ole sen arvoinen, en mene" . Nainen oli silmät pyöreänä että ei hän semmoisia silloin ajattele.. huominen pitää huolen itsestään ja mä olen sellainen hetken lapsi, mitään tulevaisuuksia ei ajatella.. heh heh hee.
Heh heh joo.. tuo nainen saa vielä monta kertaa ihmetellä että mites se nyt taas sillein meni, kunnes opettelee ajatteleen muutamaa hetkeä pidemmälle.
koko ihmiskuntaa. Joissakin tilanteissa hallinta luonnistuu kummasti, mut sopivassa yhteydessä homma karkaa liki kaikilta käsistä - ja muutaman vuoden päästä 50 miljoonaa makaa kuolleena. Ongelma on se et me emme tunnista milloin kontrolli on karannut - pahinta on vielä et voimme jopa kuvitella hallitsevamme asian. Ja väitän et kaikkein ongelmallisimpia ovat juuri ne jotka kuvittelevat.
Eli millloin oppisimme epäilemään järkeämme/tunteitamme - määrällisesti niitä on jo riittämiin.
olet oppinut ajattelemaan noin järkevästi ja pitkällä tähtäimellä? Onko sinulla ollut hyvät opettajat?
Ihan sisäsyntyisesti tullut ja kehittynyt oman aivotoiminnan tuloksena. Mulla on vaan ne ominaisuudet jo valmiiksi jotka siihen vaaditaan, kuten realismia, ja ominaisuudet yhdessä toimivat sitten järkevästi ja hillitsevät jos joku ominaisuus meinaa alkaan hilluun tms.
En tiedä muuta kuin että ne vaan on ollut ja monien ominaisuuksien yhteistyöllä jalostunut vaan entisestään. Olen aina pohtinut asioita nenää pidemmälle ja musta aikuiset sanoi jo pienenä että olen "vanhana syntynyt" ja sillä tarkoitettiin juuri sitä, että pohdin jo kakarana asioita niinkuin olisi ollut jo suurempikin elämänkokemus ja viisaus takana. Aina ne jaksoi hämmästellä ;)
Ei mulle ainakaan ole elämässäni koskaan kukaan sanonut, ettei kestäisi mainitsemiasi "suuria tunteita"... Miks ja mitä sä ylipäätään tarkoitat suurilla tunteilla - tätä j...stoa palstaako, vaiko muuta reaalielämää?
Ainakin tältä nimenomaiselta palstalta olen henkilökohtaisesti tehnyt sellaisen huomion, että _erittäin harva_ edes erottaa tunneihmistä tunne-elämäänsä paremmin hallitsevasta kirjoittajasta, vaikka myös mun näkemykseni on ainoastaan omani (käsityksensä kullakin). Ehkä jotkut on sitten niin paljon oman egosentrisen yksityisen ymmärryksensä vallassa(?), etteivät edes tajua näillä palstoilla käyvän myös esimerkiksi mun kaltaisiani heille täydellisen tuntemattomiakin kirjoittajia, jotka (kaltaiseni) luonnollisesti tulkitsemme _kaiken luetun_ ainoastaan siltä perustalta ja siltä pohjalta, että mitä _palstalla_ silmillä näemme...Kyllä yleensä pitäisin aika turhanmoisen emotionaalisina esimerkiksi tapauksia, jotka änkäävät syyttelemään muakin muka "persoonana" asenteista, joita itse ovat suoltaneet ja joihin mä vastineella keskusteluketjuun vastaan. Ei onnaa tunteiden hallinta sellaisilla välttämättä kovin hyvin, tai sitten ei vain onnaa sivistykseen liittyvä julkisen keskustelun idean käsittäminen tai joskus kai sisälukutaitokaan...
Ja kyllä mä pimeäksi sanoisin sellaistakin, joka tällaisella keskustelupalstalla tulee uhkailemaan mua esimerkiksi turpiin vetelemisellä ainoastaan siksi, että paskaa suoltavat palstahäiriköt ovat häirinneet mua...Onneksi tuota ei kuitenkaan enää viime aikoina ole tapahtunut, mutta aikoinaan sain kyllä myös esimerkiksi tappouhkauksia ts. kuolemistoivotuksiakin tällä palstalla ainoastaan siksi, että joku jurpo ( tms. vaihtoehtoisesti joku täysin moraaliton, aivotoiminnaltaan rajallinen huijari, tms. vaihtoehtoisesti joku muulla tapaa oudonsorttinen keskustelija?) syytteli mua jonkun sellaisen mielestäni yksinkertaisenoloisesti röyhkeän kalkattajan kiusaamisesta, joka todellisuudessa itse ainoastaan koko ajan aktiivisesti pilkkasi ja syrji minua palstakeskusteluissa ( ehkäpä luulemistensa vuoksi, en tiedä)...
Arvelen esimerkiksi viimeisimmän palstauudistuksen kuitenkin olleen ainoastaan hyvä asia. Ehkä jonkin verran(?) on laittanut rajoja tapakoodistoja vähemmän taitavillekin se sitten, etteivät enää voi poistaa, kuin ainoastaan omat viestinsä viestiketjuista. Ei näy täydellisen harkitsemattomia aloituksia (ainakaan mun silmiini) enää ehkä ihan niin kauhean paljoa, vaikka esiintyyhän niitä yhden lauseen keskustelunaloittaja- "tapauksia" näemmä jonkin verran vieläkin, tms. muita "kyselijöitä"...
jos tekee alotuksen nokkosperhosen toukan vaiheista ni siihenki sulla on tota samaa soopaa tungettavana.
omista tunteistaan, on yksi hyvä keino purkaa niitä ja silloinhan ihminen on jo kestänyt tunteita, kun hän voi niistä eritellysti kertoa muille.
No luultavimmin(?) kuitenkin pidän tunteeni aika lailla yksityisyyteni piirissä. Tuon sellaisia ehkä sittenkin verraten rajallisesti esille...Toi pohdintani, mitä edellä esitin, virisi itseasiassa ainoastaan jonkun toisen kirjoittamasta "palstasota -2009"- aloituksesta ( vai miten se nyt meni? Katso itse palstan ensimmäistä sivua...Joku nimimerkki "Elina." tms. oli sen kys. aloituksen kirjoittanut). Mä ihmettelin sitä aloitusta, nimittäin...Satunnaisesti olen käynyt tällä foorumilla ja palstalla jo myös vuonna- 2006, mutta en mä vaan muista mitään "palstasotaa".:/ En ehkäpä sitten (hmmh?) niin suuria tunteita sitten tähän kyseiseen keskustelupalstaan liitä, tai jotakin...Ja niin sitten kun en ole rekisteröitynyt, enkä ole koskaan omannut rekisteröityä nimimerkkiä foorumille tai hakenut tältä kerrassaan koskaan ensimmäistäkään yksityissuhdetta, en kerrassaan tiedä, enkä kerrassaan välttämättä edes välittäisi tietää esim. näiden yksityissuhteista. Koomista musta, jos joku puhuu jostakin "palstasodasta". Herättää sangen ristiriitaisia ajatuksia mussa, tuonlainenkin ilmaisu...( Ehken edes yritä ymmärtää...)
Sunkaan tarkoitusperistäsi en tiedä. En tiedä, että haluatko v*ttuilla mulle, vaiko mitä haluat, mutta erittäin hyvä ehkäpä olisi sellainen edes kohtuullisesti rationaalinen asiainkäsitys, arvon kunnioitettava tuntematon palstakeskustelukumppani.
Mulla meni 20 minuuttia että luin tuon ja ei helv..!
Miten voi täysin viaton ja syyntakeeton viesti aiheuttaa sinussa näin valtavan ryöpyn? Get over it tai jätä palsta jos kerta sieppasee.
Mä en esimerkiksi syrji sanotusta riippumatta kirjoittajia, vaan ainoastaan nurkkaan ahdistettuna ja aiheetta pilkattuna saatan suuttua. Ei mulle ole niin merkityksellisiä tuntemattomat ihmiset, että ottaisin oikein asiaksenikin pilkata tuntematonta keskustelupalstakävijää tapaan, kuten esimerkiksi itseäni on tällä palstalla jatkuvasti aikoinaan pilkattu, enkä myöskään ole niin höperö tai johdateltavissa oleva pelle, että änkäisin tuntemattomien kimppuun luulojeni vuoksi tai puhtaita pelkkiä luulojani esittäen. Suosittele hoitoa ihan muille, kuin mulle! Ehkäpä (mahdollisestiko?) itsekin saattaisit olla sen tarpeessa, kun ei ton älyllisempää kommenttia löytynyt - törkeää(!), että joku kieltää järkiulottuvuuden tyystin esimerkiksi sellaisesta, kun tuntematon keskustelupalstakirjoittaja kertoo viestissään joskus saaneensa aiheetta tappo- ts. kuolematoivotuksia keskustelupalstalla. Äly hoi! Tee välillä jotakin muutakin, kuin palstajuttujen lukemista! Surkea suhteutus sulla...
Avaa ovi ja mene ulos.
Tarttet oman palstan et saat itekses jutella ittes kanssa niin paljon ku haluttaa. Jumalauta et joku osaa olla kusipää. Joku perustavaa laatua oleva vika sussaki pitää olla et jaksat tota.
En juttele itseni kanssa. Soisin myös, ettet sekoita minua juntteihin, jotka sellaisella kummallisella tapaa käyttäytyvät. Itseani ei kiinnosta keskustella itseni kanssa. En ole niin hullu, että pilaisin mainettani edes anonyymina, toimimalla julkisella keskustelupalstalla siten...Kaipa huumorityyppejäkin riittää, mutta minä kiitos vain olen sangen tyypillisen arkinen keskustelupalstakävijä ja tyytyväinen itseeni aivan juuri näin.
En tiedä, että viittaatko mahdollisesti tietoturvarikollisuuteen - joku kahjoko ahdistelisi mua, niinkö kenties, vaikka koneeni t-turva-asetukset ovat ihan kunnossa, vaiko oletko itse pikkusen pöppelipöö kiukaaseen lentänyt?
Kauhea juntti sä varmaan: tyyppi tulee syyttelemään kusipääksikin ihan tosta vain, ilman edes alkeellista suhun kohdistunutta provokaatiota...Mahdat olla surkea. Ei kukaan elämässään edes jokseenkin pärjäävä ja siihen tyytyväinen käyttäydy noin. *tirautan itkut puolestasi*
Sekoitat mut ehkäpä johonkin kaltaiseesi kamujunttiisi? Well - mulla ei ole KOSKAAN ollut rekisteröityä nimimerkkiä.
Onko joku kieltäytynyt suurista tunteista sinua kohtaan sanomalla ettei kestä suuria tunteita?
Sehän on klassinen tapa antaa pakit.
ajatus lähti netistä luetuista jutuista.
kovasti? *Minua ärsyttävät ihmiset, jotka sanovat, että he eivät kestä suuria tunteita. Miksi he eivät kestä suuria tunteita ja miten pieni pitää tunteen olla, että se vielä pysyy hallinnassa?
Miksi ihmiset eivät kasvata kykyään hallita tunteitaan, vaan jatkavat elämistään tunteita piileskellen? *
Suuret tunteet siis. Ne vie energiaa ja sotkee elämää. Ei ole kivaa olla tilassa jossa ei hallitse itseään ja tekemisiään. Suuren tunteen vallassa ei pysty ajattelemaan järjellä eikä varsinakaan tekemään järkeviä päätöksiä.
Tunteita ei ihmiselämässä voi välttää ja tottakai niitä pitää opetella hallitsemaan. Mutta on fiksua myös välttää niitä suuria, rasittavia tunteita. Miksi pitäis tieten tahtoen ajaa ittensa tilanteeseen jossa kokee vaikkapa silmitöntä raivoa, jos sen tilanteen voi välttää?
Usein se järjettömin romanttinen rakkaudentunne liittyy tilanteeseen jossa on jotain onnetonta; sitä rakkauden kohdetta ei voi syystä tai toisesta saada, tai rakkauden syystä tai toisesta menettää. Romanttisen rakkaudenkin takia ihmiset tekevät järjettömyyksiä.
Umpirakastuneena ei muuten missään tapauksessa pitäis mennä naimisiin! xD Silloin ei tosiaan kykene näkemään kokonaisuutta, tai sitä millainen se rakkauden kohde todellisuudessa on eikä oikeasti ajattelemaan tulevaisuutta. Jos sen rakastumisvaiheen jälkeenkin elämä sen rakkauden kohteen kanssa on ihan sujuvaa ja kivaa edelleen, voisi juridista sitoutumista (=avioliittoa) harkita.
VUORIA JA RAKENNAN TEITÄ VUOKSESI, JOTTA MATKASI ELÄMÄN TAIPALEELLA OLISI MAHDOILLISMMAN HELPPO KULKEA!!!!!!!!!!!
Oliko tässä Suuria Tunteita?
nyt kelpaa, kun noin kauniisti ja antaumuksella sanoit.
ei kestä tunteita, eikä pysty välittämään toisesta. Tuolloin tunteelliset tilanteet ovat heille luotaantyöntäviä. Parempi vain, että pysyvät poissa.
käydä myös niin, että hän hakemalla hakee suuria tunteita?