miehen

Vastaan omasta näkökulmastani.

Olen ollut naimisissa kaksi kertaa. Jälkimmäisestä avioliitosta jäin leskeksi. Lapseni ovat jo aikuisia enkä hanki enää lisää.

Minä näen vain yhden syyn parisuhteeseen. Jos minulle käy aivan peikkomainen flaksi ja rakastun järjettömästi, voin ajatella sitoutumista parisuhteeseen.

En tarvitse parisuhteen korvaajaa, koska en kaipaa parisuhdetta. Miehet eivät tarvitse ystäviä, joille itkemme surujamme. Me itkemme yksin ja kun olemme itkumme itkeneet palaamme kaverien pariin. On olemassa myös naisia, jotka eivät kaipaa kiinteää suhdetta, mutta seksi maistuu. Pitää vaan löytää itselleen sopiva kumppani.

Minua kauhistuttaa ajatus siitä että mennään sohvalle vierekkäin ja avataan tv. Selataan kanavia ja katsotaan hiljaa jotain perushuttua.

Katso mielelläni elokuvia, urheilua, dokumentteja, viihdettä jne, mutta sen pitää olla niin mielenkiintoista että olemme molemmat innostuneet siitä. Viime kuukausina vieraanani on käynyt muutamia ystäviä katsomassa yhdessä valittuja elokuvia dvd:ltä. Eilen kävin vierailulla erään naisen luona ja katsoimme yhdessä yleisurheilua. Tosin samalla katosimme karttoja ja keskustelimme matkustamisesta.

Ei minullekaan vapaus tuo tunnetta että minua rakastetaan tai kunnioitetaan. Saan kuitenkin kokea näitä asioita monien ihmisten taholta ilman parisuhdetta. Valitettavan harvoin ihmiset kokevat noita tunteita parisuhteessa.

mitään. Vapaana ollaan vapaasti sellaisena kuin ollaan.

Jotkut on takertuvaisia takiaisia, jotkut ei. Ihmiset on erilaisia. Se on sellainen asia mitä on vaikea muuttaa jollei mahdotonta, se kuuluu luonteeseen. Se ei ole valinta jonka voi tehdä! Jos et ole jo tutustunut astrologiaan, suosittelen. Opit ymmärtämään myös muunlaatuisia ihmisiä. :)

väärää ihminen vastaamaan tähän koska en ole vapaa omasta tahdostani. Ympärilläni on vain parisuhteessa eläviä ja varmaan kaikki luulee, että elän ihanaa sinkkuelämää. Totuus on kuitenkin toinen. Kaipaan kaikkia noita asioita joista tuossa mainitsit, toisen ihmisen tuomaa turvaa. Tällä vapaudellani en tee yhtään mitään. Joidenkin on vaan yritettävä elää yksin, ilman sitä toista. Sitoutumiskyvyttömyyden takana voi olla jopa niin yllättävä asia kuin, että sitä oikeaa ei vaan ole löytynyt.

Niin tosiaan sitä toivoo yleensä, että olisi joku jonka kanssa viettää aikaa, mutta sitten taas kun mietin asiaa pidemmälle niin en ole varma pystyisinkö siihen "tavalliseen" parisuhde-elämään mitä muut ihmiset harrastaa.

Jotenkin tuntuu ahdistavalle jos joku olisi koko ajan vieressä katsomassa mitä teen tai sanomassa mihin mun pitää mennä ja milloin ja miksi. Myöskään silloin ei pystyisi toteuttamaan omia asioita kun pitää toinenkin ihminen ottaa huomioon.

Jos haluan vaikka mennä just nyt katsomaan sotaleffan elokuviin niin mun pitäisi miettiä sitä mitä se nainen haluaisi ja mahdollisesti joutuisinkin menemään katsomaan jonkun sinkkuelämää leffan.
Jos haluaisin lauantaina vain istua kalsareillani tv:tä katsellessa ja syöden niin sekään ei pakosti onnistu kun pitäisi jotain uusia verhoja mennä katselemaan koko päiväksi ikeaan.
Jos haluan lukea juuri nyt Nietzscheä niin siihen ei tule viereen ketään imuroimaan kun paikat pitää olla aina puhtaana tai jos jätän lautasen pöydälle niin kukaan ei tule huutamaan kuinka se kuuluu tiskikoneeseen.
Jos päätän lähteä lomalle niin voin lähteä oikeisiin kaupunkeihin, kuten Rooma, Berliini, Uusi-Seelanti tai vähän eksoottisempaan kuten Guiliniin tai Normandiaan katselemaan maisemia, eikä mihinkään turistirysään johonkin välimeren rannalle shoppailemaan ja makaamaan rannalle.

Tätä asiaa kun olen joskus enemmänkin pohtinut niin olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että optimaalisin suhde olisi sellainen missä kaksi ihmistä asuu omissa kodeissaan ja näkisi/vuorotellen asuisi muutaman päivän kerralla toisen luona.
Eli olisi läheinen kumppani jonka kanssa vietää aikaa, mutta ei tarviisi koko ajan katsella kun se toinen hengittää niskaan ja seuraa mun jokaista askelta.

Lurituksesi kuulostaa ihan samalta kuin uskovaisten paasaaminen: sinä olet omasta mielestäsi juuri oikeassa ja oikeanlainen, ja muut ovat täysin sinun ihannoimastasi olotilasta tietämättömiä ja osattomaksi jääviä pöhköjä. Et millään osaa kuvitella, kuinka joku voisi oikeasti ajatella tai tarvita jotain ihan muuta.

Se, ettei parisuhteeseen halua, ei välttämättä ollenkaan tarkoita sitä, ettei ajattelisi "ketään muuta kuin itseään". Sinun parisuhteesta saamasi tyydytys ei merkitse sitä, että jokainen tuntisi sitä samaa edes "parhaimmillaan". Kaikilla ei ole tarvetta vuodatella muille kyyneliä. Kaikilla ei ole tarvetta irtosuhteisiin. On olemassa paljon ihmisiä, joiden ei tee mieli käpertyä kenenkään kainaloon tekemään yhtikäs mitään. Ja usko tai älä: rakastetuksi ja kunnioitetuksi voi hyvinkin tulla olematta ikinä parisuhteessa.

Jollei parisuhdetta kaipaa, ei ole olemassa mitään tyhjää tilaa, jota pitäisi jollain tavalla täyttää eli korvata - paitsi ameeban tasolle jääneiden läheisyysriippuvaisten mielestä.

Joillekin sitoutumattomana eläminen on täysin luonnollinen ja usein ainoa oikea olotila. Ei siinä ole tyhjyyttä, vaikka niin haluatkin kuvitella. Vaikka parisuhde tekeekin esimerkiksi sinut autuaaksi, minulle se on aivan luonnoton vankilamainen kaksisuuntainen loisimisjärjestelmä.

Jollet millään ymmärrä asiaa, ota mietittäväksesi esimerkki eläinmaailmasta. Susi ja tiikeri ovat hyvin itsenäisiä otuksia pienestä pitäen. Ne osaavat aivan mainiosti toimia yhteisössä ja niillä voi olla kivaa kimpassa, mutta häkissä ne ahdistuvat, rupeavat puremaan ja tulevat lopulta hulluiksi. Sinun kotisoppesi on toisen häkki. Meitä, katsos, on moneksi.

Itse en koe olevani sitoutumiskyvytön vaan Se Oikea on vielä löytymättä. Samanhenkistä ihmistä on todella vaikea löytää, lähinnä on löytynyt niitä mustasukkaisia, ripustautuvia ja komentelevia kontrollifriikkejä tai alkoholisoituneita miehiä. Mieluummin olen yksin kuin sellaisten kanssa. Ei ole aavistustakaan mitä suhde voisi parhaimmillaan antaa, ehkä siksi ei ole niin kovaa tahtoakaan löytää ketään.

Vastaan omasta miehen näkökulmastani. En ole vielä tavannut naista, joka ei olisi miellyttävämpi seurustelusuhteen ulkopuolella kuin seurustellessa. Naisilla on käsitys, että kun aletaan seurustelemaan, eletään jossain symbioosissa. Miehen halutaan pitkälle luopuvan omien kavereidensa kanssa reissaamisesta, vähentää töitä mutta ansaita enemmän jne. Suhde eli tunteet, seksi, keskustelun kiinnostavuus jne. alkaa myös väljähtymään yleensä nopeastikin, syystä tai toisesta. Itse olen yrittänyt pitää lieskaa yllä.

Jos löytäisin sopivan, itsenäisen naisen, niin seurustelisin mielelläni. Naisen pitäisi olla intensiivisesti mukana silloin kun on minun kanssani, mutta välillä voidaan tehdä omia juttujammekin.

Ai niin, miehet eivät vuodata kyyneleitä ystäville, vaan ne itketään itsekseen, jos yleensä itketään. Television katseluun ei kenenkään syliä tarvita. Seksuaalisiin tarpeisiin on keksitty naispuoliset tutut. Tosin myönnettäköön, että homma ei pyöri sillä osastolla niin sujuvasti kuin tosi pleijeri sen hoitaisi.

Olen eronnut jokunen vuosi sitten pitkästä liitosta ja nyt olisin valmis seurusteluun. Mutta..... miehet(!) haluavat sitoutua niin kovin, että yhteen pitäisi muuttaa jne. Itse haluaisin, että asuttaisiin omillaan, mutta tapailtaisiin ja vietettäisiin esim. viikonloppuja ja lomia yhdessä.
Luulin, että olisin ihannekumppani, sillä annan mielelläni miehelle "vapautta". Hän saisi käydä poikien kanssa reissussa, saisi olla vaikka reissuhommissa jne. Avioliittomme toimi näin, molemmat saatiin reippaasti omaa aikaa ja vapautta, enkä voisi kuvitella tilannetta, että saisin kiukkukohtauksen, kun mies haluaa lähteä kalastusreissulle Lappiin ;)
Tiedän tätä tapahtuvan aika paljonkin tuttavapiirissäni. Toisinpäin harvemmin, vaikka kai niitä sellaisiakin miehiä on, jotka rajoittavat naistensa menemisiä.

Sulla on tosi huono asenne: vapaaehtoisesti sinkku on sitoutumiskyvytön, parisuhde on oletusarvo, muu on korvikkeiden etsimistä suhteelle.

Minä olen mielelläni sinkku, tykkään tehdä hommat omia aikojani ja viihdyn itsekseni. Suhteitakin on kokeiltu, eikä se todellakaan ole minulle mikään autuaaksi tekevä tila. Hyviä hetkiä tulee, mutta myös ongelmat lisääntyvät. Toisen kanssa asuminen ei minulle sovi.

Pitkän liiton jälkeen ei ole käynyt mielessä enää muuttaa kenenkään kanssa
yhteen. Parasta on tapailu muutaman kerran viikossa. Omat kämpät ja jos
menoa tulee, saa kumpikin mennä vapaasti. Nyt (tosin ei eka kerta) löytyi
juuri samoin ajatteleva nainen:) Ja kun asumme 5min. matkan päässä, sekin
helpottaa tapaamisia.
Kun on kokenut pari kertaa elämässään liiton tuoman rasitteen, ei enää jaksaisi..
Epäonnistumisen/ pettymisen mahdollisuus on liian suuri.
Nuorena ehkä eri asia. Monet ikäiseni ovat samoilla linjoilla kanssani - ei koskaan
enää...

Ensinnäkään, se että on sinkku ja vapaa, ei todellakaan tarkoita, ettei ajattelisi muita tai ettei tarvitsisi ajatella muita. Siis luuletko sinä vuorostasi, ettei sun tarvitse ajatella kun parisuhteen toista osapuolta tässä maailmassa eläessäsi? Melko itsekästä sanoisin... Niin, et varmaankaan, mutta mikä ihme saa käsittämään, että jotenkin vapaana ei tarvitsisi tai ajattelisi muita?

Kaikki ei tarvitse paljoa, joko asioita on tai sitten niitä ei ole, ei meille kaikille elämä ole tarvetta tarpeen perään, vaan elämistä. Korvaavia? Parisuhde on yksi elämänmuoto tavallaan, mitä ihmettä mun pitäää korvata tässä sinkkuudessani? Ei, ei ole paljon irtosuhteita, en itke juuri koskaan enkä tarvitse ketään tuijottamaan telkkaria, kun ei ole telkkaria. On ihan normaali elämä, ystäviä, opiskeluja, töitä jne.

Kyllä mua rakastetaan ja kunnioitetaan, vaikkei mulla parisuhdetta olekaan, vai onko se jotenkin ainoa, millä sekin voidaan todeta?
En käytä lääkkeitä juuri koskaan, enkä juuri ole sairaskaan, ja jos olen, minulla on, kuten sanottua, ystäviä ja muutama jäsen vielä ns. originaalista perheestäkin jäljellä, tukihenkilöitä jne.
Että pystyn elämään varsin hyvin ilman parisuhdettakin.

Joo, kyllä, HYVÄ parisuhde on hyvä juttu. Huono ei ole. Ja mä en todellakaan uhraa enää yhtään päivää elämästäni toisessa riippumiseen/toisen riippumiseen, kun se mitä siltä saa on hatullinen sitä itteään. Jos ei ole riittävän hyvää, niin voin elää varsin laadukkaasti yksinkin.
Tai siis, enhän mä olekaan yksin aina, emmä ihan ymmärrä tuota "yksin". Jokainen terve ihminen haluaa joskus olla yksin, ja itse olen sen verran onnekas että joskus on seuraakin.

Tällä hetkellä tärkeintä mulle on tämä uusi ammatti ja sen luomat haasteet, sekä sellaiset asiat, joita kertakaikkiaan haluan saavuttaa. Se on mielestäni hauskaa ja kivaa, ei mikään pakkomielle tai että mun pitäis olla jotain erikoista muuten. Mä vaan vihdoinkin olen saanut tilaisuuden tehdä asioita mitä haluankin tehdä.

Siihen voi tulla parisuhde, jos se ei ala estämään ja hidastamaan mua, minkä se tähän mennessä on aina tehnyt. Jos se on tiellä, se myöskin tieltä saa sitten väistyä.

Jotenkin on hieman lapsellista ihmisiltä monesti kuvitella, että kun itse elävät jotenkin, kaikkien muidenkin pitäisi (yleisesti ottaen siis). Esimerkiksi sinä et varmaankaan saisi tyydytystä ja onnea minun tavastani elää ja minä en taatusti saisi tyydytystä sinun tavastasi. Joten asiat vain ovat. Mikä kenellekin on ja mitäkin, on mahdotonta toisen mennä sanomaan, enpä tiedä, mitä joku muu tekee "vapaudellaan" meistä jokainen on täysin vapaa valitsemaan paljonkin asioita joka päivä, oli parisuhteessa tai ei.

sinulle että haluaa olla vapaa, se tarkoittaa ettei halua sitoutua SINUN kanssasi.
Jokainen haluaa jos se oikea kävelee eteen.
Olen minäkin sanonut noin joillekin jotka eivät kiinnosta pätkääkään ja jota ei kehtaisi näytille edes viedä.