Rakastan miestäni, mutta hän on pettänyt mua kolmen tytön kanssa. He eivät menneet sänkyyn, se oli vain sellaista lääppimistä. Voiko hän rakastaa mua vaikka pettää? Eräs miespuolinen kaverini, sanoo, että mies ei rakasta jos pettää. Mitä mieltä olette, onko asia välttämättä näin?
RAKASTAAKO
PETTÄJÄ?
12261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
toimia se määrän rajaus. Jos lipsahtaa kerran kapakkareissullaan vieraille, eikä sitten enää, ei välttämättä ole syytä epäillä tunteita. Jos on tapana eksyillä yhtenään, täytyy jo olla vähän kriittisempi, kun toinen sitten sanoo rakastavansa.
Eri asia sitten on, mitä kukakin pitää pettämisenä. "Tosi" urbaanilegenda kertoo miehestä, joka kärähti vaimon tultua kotiin luultua aikaisemmin, mutta selvisi, kun todisti, ettei ollut vielä ollut sisällä.
Aloitustapauksessa kyllä suhteessa olisi jo paljon muutakin pielessä kuin vain rakkauden puute.
..mutta harvoin muita kuin itseään...
Ei rakasta, vaikka niin väittäisi jopa itselleen.
Dumb that shit!
on ylitsevuotavainen - joillakin läikkyy vaan vähän enempi.
Meitä miehiä on niin moneksi....
että EI RAKASTA. Minä en ole rakastanut ketään, mutta pettänyt olen. Jos rakastaisin, tuskin silloin muut miehet himottaisi...
En kyllä tosiaankaan ole mies, mutta mun kohdallani ainakin sanoisin niin, että kun tarpeeksi syvästi tuntee jotakuta kohtaan niin ei silloin tule edes katsoneeksi muita vastakkaisen sukupuolen edustajia. Jos suhteessa ollaan vaan suhteen itsensä takia eikä siksi, että tosissaan rakastaa toista niin silloin sitä pettämistä ja muiden vilkuilua tapahtuu.. Kun ei ole ne tunteet kumppania kohtaan jarruttelemassa eikä tule asiasta kaiketi pahaa oloa muuten kuin moraalisesti.
tulla pahaa oloa kuin moraalisesti? Eikö se moraalinen pahaolo johtuu juuri siitä että rakastaa seurustelukumppaniaan. Vai johtuuko se siitä että tietää tehneensä väärin, ja muutaman viikon kuluttua taas ollaan meno päällä toista muistamatta. Eli moraalinen paha olo ei aina liity siihen että on tunteita kumppaniaan kohtaan?
Jos miettii vaikka niin, että jos pettäjälle on väliä sillä, mitä muut ajattelevat hänestä pettämisen jälkeen kun/jos se tulee ilmi? Hänet varmasti leimataan moraalittomaksi houkaksi lähipiirissä :/
Ja sitten se, että vaikkei tuntuisi pahalta tekohetkeltä sisimmissään pettää ja on tavallaan itselleen jo antanut luvan tehdä sen, mutta kun ollaan suhteessa ja suhteessahan kuuluisi olla uskollinen.. Mutta kun ei tunnu siltä että pitäisi olla, niin kai se on jonkinsortin ristiriitaa ja joku pahaolo siitä tulee, musta se vois olla just semmonen moraalinen piikki lihassa vaikka sydämessään tuntee että ei ole tehnyt väärin.
tunne mene aika nopeasti ohi? Ja siinähän oppii ainakin omasta suhteestaan ja itsestään jotain? Sen ainakin ettei rakastakkaan kumppaniaan niinkuin pitäisi.
Tuota olen itsekkin tänään miettinyt. Että aluksi pettämisestä saattaa tulla morkkis, mutta kun muutama viikko on kulunut niin ajatukset tasaantuvat ja silloin tietää onko itsellä niin huono olo pettämisen takia vai olisiko valmis tekemään saman uudelleen?
Eli aina ei välttämättä heti tiedä todellisia tunteitaan? Morkkis voi tulla vaikka kumppanistaan ei välitä ja olisi pettänyt häntä ihmisen kanssa jota rakastaa?
kai sitä periaatteessa rakastaa. Mietin vain sitä, että jos oikeasti rakastaa,ei halua satuttaa. Toisaalta satuttaa,vaikka kuvittelisi olevansa fiksu, ja lähtisi ennen ensimmäistäkään kosketusta. Samalla kuitenkin sanatta sanoo toiselle, että kokee jonkun muun mielekkäämmäksi, eli pettää henkisesti.
Ajatellen uskon että pettäjä jopa moninkertainen voi rakastaa kumppaniaan.Miehestäsi taas en oikein usko hänen rakastavan sinua koska on pettänyt sinua kolmesti ja niin tökerösti ettei ole kai edes yrittänyt peittää jälkiään.Tosin sinäkin voit olla hänelle tärkeä mutta hän tajuaa sen vasta menetettyään sinut hän voi pitää suhdetta itsestäänselvyytenä koska käyttäytyy noin kevytmielisesti.