Olen ulkomaalaisen miehen kanssa avoliitossa elävä 45-vuotias nainen jolla pari aikuista lasta avioliitosta suomalaisen miehen kanssa.
Minulla ei ole sen paremmin hyvä kuin huonoakaan sanottavaa kenenkään liitoista ulkomaalaisten kanssa, ei myöskään mitään pahaa sanottavaa suomalaisista miehistä.
Viikonlopulla vain jäi vaivaamaan tämmöinen asia, kun sattumalta näin kaksikin eri pariskuntaa joissa suomalainen mies ja aasialainen nainen, mies huomattavasti vanhempi (ulkoisesti olettaisin että reilusti päälle 50, oma mieheni on 51v). Kummallakin pariskunnalla pieni lapsi (suloisia kuin mitkä), toinen vielä istui rattaissa.
Itse olimme mieheni kanssa lapsenlapseni (4v) vahteina ja tottakai ohjelmaa piti keksiä laidasta laitaan. Sunnuntaina illalla "kakkospappa" tokaisi että kyllä lapset ovat ihania mutta nyt hän on aivan poikki.
Jäi vaivaamaan se että kun itsekin olin uupunut pienen lapsen kanssa touhuamiseen (miehestäni puhumattakaan), miten ihmeessä näiden pariskuntien miehet vielä jaksavat touhuta niiden pienten kanssa (jalkapallot, luistelemaan opettelemiset jne) kun ikää alkaa olemaan 60 kun lapsi on vielä pikkuinen?
Tokihan tilanne on aivan sama vaikka olisi suomi/suomi suhde, mutta harvemmin vain näkee näin suurta ikäeroa muuten kuin moku- ja ennenkaikkea suomi/aasia suhteissa. Kuitenkin kun nainen on vielä nuori, varmasti vielä haluaa lapsiakin liittoon.
Minulla ei ole sen paremmin hyvä kuin huonoakaan sanottavaa kenenkään liitoista ulkomaalaisten kanssa, ei myöskään mitään pahaa sanottavaa suomalaisista miehistä.
Viikonlopulla vain jäi vaivaamaan tämmöinen asia, kun sattumalta näin kaksikin eri pariskuntaa joissa suomalainen mies ja aasialainen nainen, mies huomattavasti vanhempi (ulkoisesti olettaisin että reilusti päälle 50, oma mieheni on 51v). Kummallakin pariskunnalla pieni lapsi (suloisia kuin mitkä), toinen vielä istui rattaissa.
Itse olimme mieheni kanssa lapsenlapseni (4v) vahteina ja tottakai ohjelmaa piti keksiä laidasta laitaan. Sunnuntaina illalla "kakkospappa" tokaisi että kyllä lapset ovat ihania mutta nyt hän on aivan poikki.
Jäi vaivaamaan se että kun itsekin olin uupunut pienen lapsen kanssa touhuamiseen (miehestäni puhumattakaan), miten ihmeessä näiden pariskuntien miehet vielä jaksavat touhuta niiden pienten kanssa (jalkapallot, luistelemaan opettelemiset jne) kun ikää alkaa olemaan 60 kun lapsi on vielä pikkuinen?
Tokihan tilanne on aivan sama vaikka olisi suomi/suomi suhde, mutta harvemmin vain näkee näin suurta ikäeroa muuten kuin moku- ja ennenkaikkea suomi/aasia suhteissa. Kuitenkin kun nainen on vielä nuori, varmasti vielä haluaa lapsiakin liittoon.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Sua varmaan vaivaa eniten toi sun oma ikäs.
Kyllä se siitä sitten kun oot 60
Mikäs minua iässäni vaivaisi? Kaikille naisille kun ei ole vaikeaa myöntää omaa ikäänsä, pitää vaan olla niin suuri ego ettei itse mahdu sen kanssa samaan huoneeseen yhtäaikaa:)
45 on juuri hyvä ikä, tietää jo mikä on kiellettyä ja jaksaa vielä tehdä kaikkea kiellettyä.
Se on sama juttu, onks se kuuskypänen muija vai ukko. Yhtä rahjuksia.
Mies nuortuu kun niillä on nuori vaimo.
itse tunnen pari miestä (50-55 v) joilla on aasialainen vaimo ja vielä alle kouluikäisiä lapsia, kummasti miehet jaksavat telmiä ja ovat muutenkin ikäisekseen poikkeuksellisen nuorekkaita.
Näin saattaa todellakin olla ja tuskin kuitenkaan kenenkään normaali arkielämä on niin pyhitetty vain lasten tarpeille kuin nyt tuo meidän viikonloppumme pikku vesselin kanssa oli (isovanhempien tehtävähän on hemmotella lapsenlapset piloille).
Oikeasti vain mietin vanhemmuutta ja lapsuutta siltä kantilta kun itse olen nyt alle 50 ja mummi, pojanpoikani ollessa 19 itse olen 60 jne.
Tokihan varmaan myös vastuun kantaminen ja maltillisuus ovat aivan toista luokkaa kun tulee vähän vanhemmalla iällä isäksi.
Ei tuo nuorekkuus ainakaan ulkonäköön tai pukeutumiseen saakka ulotu ;) Täällä meilläkin päin näkee noita ikääntynyt suomalainen mies ja nuori aasialainen nainen pareja. Pistävät niin pahasti silmään tuolla kauppojen ihmisvilinässä, koska ei oikein ole (vielä) tottunut näkyyn jossa pappa taluttaa lapsensa ikäistä morsiota... Mutta mitäs vaikka päällyspuoli olisikin rähjääntynty jos vaan sydän on paikallaan ja pariskunta aidosti rakastaa ja kunnioittaa toisiaan.
Kyllä varmaan. Rahaa thaikut rakastaa. Sen takia ne ottaa edes sen vanhemman kävyn. Nuorempiin niillä on paljon pienemmät mahdollisuudet, lähes olemattomat.
Ei kai niin tyhmää ihmistä maapallolla olekaan, että ei tietäisi sitä, että raha se on joka ratkaisee. Sen takia vanhat äijät saa ulkomailta nuoria h..... anteeksi naisia kun esittävät rikasta. Nuoret miehet ei viitsi. Siinä nainen on olevinaan rakastunut ja mies olevinaan rikas, so what. Ei se ole muilta pois jos huijarit huijaavat toinen toistaan.Ihan yhtä hyväksyttävää se on toisinpäin, mikäs siinä vaikka valas taluttaa gigoloa. Keneltä se on pois?
Se onkin sitten se ainoa mutta hemmetin tärkeä ero.
Kannattaa muistaa että aasialaiset naiset näyttävät suomalaisessa mittapuussa monesti huomattavasti ikäistään nuoremmilta, ehkä osittain siroutensa takia. Erästä 27-vuotiasta thaimaalaisnaista luullaan ilman meikkejä yleensä 18-vuotiaaksi tai jopa alle, ja yllätyin oikeasti kun eräs toinen thaikkunainen kertoi olevansa 45, arvelin noin kolmikymppiseksi.
Siksi suomi-aasia parien ikäero ei välttämättä ole niin suuri kuin luulette, varsinkin jos mies on liikaa elämässään alkoholia kuluttanut tursake.
Tunnen pari ensisynnyttäjää > 40v ?
Ovat kyllä ihan suomalaisia.
Ei ole yllätys mutta muistaakseni jo 35-vuotias katsotaan ensisynnyttäjänä riskisynnyttäjäksi (21-trisomia ja istukan vajaatoiminnan riskit moninkertaiset), joten henkilökohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt moista ratkaisua jättää lapsien teko tuolle iälle.
Tämä on kuitenkin vain oma henkilökohtainen näkemykseni asiasta ja se siitä...
Et ole ITSE ymmärtänyt.
tämä liittyi aiheeseen? Oletko noussut väärällä jalalla tänä aamuna vai miksi olet noin äkäinen? Jos elämässäsi on joitain hankaluuksia, älä pura niitä muihin ihmisiin...
Mutta jos sinua noin kovasti vaivaa miten muut eivät koe elämääsi niinkuin SINÄ ITSE, niin voin kertoa että on olemassa ihmisiä jotka ovat erilaisia kuin SINÄ.
Pitäisikö kaikkien olla juuri niin väsyneitä SINUN ikäisenä tai pitäisikö lapset hankkia juuri samaan aikaan kuin SINÄ.
Ja koska sua vaivaa juuri VANHAT synnyttäjät tai suomalaiset ukot ja NUORET AASIALAISET naiset olet juuri se sama lortto joka mukamas viattoman asiallisesti kyselee täällä kaikenmaailman paskajuttuja.
Hei hei ja hyvää päivänjatkoa
vaikka nimimerkissäni vakuutankin sarvettomuuttani, nyt alkaa pikkuisen otsanahassa kiristää siihen malliin että kasvamassa ovat kovaa vauhtia, sarvet meinaan.
a) oletko jotenkin henkisesti häiriintynyt vai miksi katsot oikeudeksesi nimitellä muita ihmisiä tällä palstalla
b) itse kysyit onko 40 vuotias ensisynnyttäjä minulle yllätys. Vastasin mielestäni asiallisesti ettei ole, mutta HENKILÖKOHTAISESTI en sen paremmin äidin kuin lapsenkaan terveysnäkökantoihin vedoten käsitä moista valintaa
c) en ole sanonut olevani väsynyt, fyysisesti ja henkisesti rankan työni lisäksi harrastamme mieheni kanssa monipuolisesti liikuntaa, moottoripyöräilyä, kalastusta ym, joten en ole mitenkään passiivinen ihminen. Ihmettelin (lähes hattua nostaen) vain miten ihminen jaksaa vielä keski-ikäisenäkin touhuta pienen lapsen kanssa päivittäin. Itse kun huomasin ettei menekään ihan niin kepeästi ja "vasemmalla kädellä" kuin meni siihen aikaan kun omat olivat pieniä.
d)en ole sanallakaan morkannut suomalaisia "ukkoja" tai aasialaisia naisia täällä
Parempaa päivänjatkoa sinulle ja koita saada henkinen tilasi hiukan balanssiin, sillä jos et vielä ollut äkäinen, millainen raivohullu sinusta suuttuessasi sitten tuleekaan. Huh huh.
... sorry kesti vastata
Olen itse "aikuisella iällä synnyttänyt"
Jos sä olet niin uupunut ... ehkäpä ihan "loppuunajettu" 45 vee se on ihan sun omasta päästä/ruhosta kiinni.
Niin että lue se aloituksesi vielä kerran
palataan
Suosittelen lukemaan aloittajan vietit uudelleen. Sinulta jäi nyt jotain oivaltamatta. Vaikka muuta väität, vaikutat aggressiiviselta omissa viesteissäsi.
Että vanhemmalla iällä on niin kehäraakki ettei voi lapsia enää tähän maahan synnyttää.
No voit säkin olla samaa mieltä - olkaa ihan keskenään vaan.
mutta oletko ajatellut sitä pointtia miltä lapsestas tuntuu teininä kun äiti on samanikäinen ku muiden isoäidit?
Niinkuin sinä tuntuu varmaan aika kurjalta.
En oikein ymmärrä valtavaa puolustuskannalla oloasi tässä asiassa?
Kerrot olevasi aikuisella iällä synnyttänyt, ok, onnea sinulle ja toivottavasti lapsen ja sinun vointisi raskauden ja synnytyksen aikana oli hyvä.
Ei minua mitenkään häiritse kenenkään perhesuunnittelu, sanoinpahan vaan että HENKILÖKOHTAISESTI en ymmärrä tällaista tietoista valintaa jossa on suuret todetut riskit.
Se on vain minun oma mielipiteeni ja jokainen tekee ihan itse omat valintansa tässäkin asiassa.
En edes ymmärrä tätä kypsässä iässä olevien synnyttäjien vetämistä tähän keskusteluun, sillä alun perin ihmettelin ja IHAILIN miesten, jotka nähdäkseni olivat reilusti päälle 50-vuotiaita, jaksamista pienen lapsen isänä. Harvemmin kuitenkaan ensisynnyttäjinä on yli 50-vuotiaita naisia ja kymmenen vuotta tekee melkoisesti asiaa tässäkin asiassa. Oma mieheni on erittäin nuorekas 51-vuotias ja itsekin olen melkoinen energiapakkaus, mutta silti touhua täynnä oleva pikkumies sai meidät uupumaan (kylläkin positiivisella tavalla). Lapsen kanssa puuhailu on antoisaa, mutta silti minusta tuntuu siltä että tuskin kymmenen vuoden päästä (55v) jaksaisin 24/7 pikkulapsen kanssa. Nämä miehet kuitenkin nähdäkseni olivat suurinpiirtein sen ikäisiä tai sitten ulkonäkö pettää.
Kummalliselta tuntuu tuo sinun agressiivinen suhtautumisesi tähän asiaan, jos itse katsot olevasi parhaassaa iässä lapsentekoon, miksi siitä minulle äkäilet ja puolustaudut hampaat irvessä?
"Jäi vaivaamaan se että kun itsekin olin uupunut pienen lapsen kanssa touhuamiseen (miehestäni puhumattakaan), miten ihmeessä näiden pariskuntien miehet vielä jaksavat touhuta niiden pienten kanssa (jalkapallot, luistelemaan opettelemiset jne) kun ikää alkaa olemaan 60 kun lapsi on vielä pikkuinen?"
Eihän tuo liity millään tavalla siihen kannattaako vai eikö "kannata" vanhemmalla iällä lapsia hankkia. Ylipäätään lasten hankkiminen ei ole mikään kannattavuuskysymys. Edelleenkään en aio suositella mitään tiettyä ikää lasten hankkimiseen. Jokainen tehköön tavallaan. Sinun kyllä olis syytä höllätä pipoa ihan itses ja lastes takia.
Jos vanha pappa on ottanut oman tyttärensä tai vielä nuoremman ikäisen
thaikun, lapsi ei ehdi päästä edes ripille, kun pappa kupsahtaa kuvioista! Miettikääs sitä. Miltä lapsesta tuntuu ?Thaikku kyllä ottaa rahat ja perinnöt ja jatkaa omaa elämäänsä.Entäs isätön lapsi ?
Itse tunnen suomalaisia naisia jotka ovat tehneet lapsen 40 tietämillä, sekä ensimmäisen että uudelleen.
Tuo sairausjuttusi oli aika ala-arvoinen, jokainen noista naisista ovat saaneet terveen lapsen jotka minä tunne, eikä ole olllut ongelmia. Taaseen tunne nuoreja äitejä, joilla sairas lapsi ja hoitavat huonosti lapsiaan. Ei se ikää katso milloin lapsen tekee, vaan silloin kun löytää sopivan kummppanin. Miksi pitäsi tehdä lapsi vain sinun kriteerejen mukaan, vaan omasta mielestä lapsen kuuluu tehdä silloin, kun on oikea puoliso ja oikeasti haluaa sen lapsen ikää katsomatta.
Taidat olla tulossa mummoikään, kun noin raivokkaasti ja itsekkäästi kirjoitat, tee ihan ukkosi kanssa mitä haluat ja nauti elämästä, mutta älä puutu toisten asioihin koska kaikki ei ole noin omaan napaansa tujottavia kuin sinä.
Tehkää lapsi kun on oikea kumppani ja olette siihen valmiita, tai sanotaanko niin, että lapsi saadaan.
Ja sie oot vissiin saanut esikoises lähempänä viittäkymppiä, eh... sen verran agressiivisesti otat kantaa ihmisen oikeuteen lisääntyä minkä ikäisenä tahansa. Sama mulle vaikka joku lisääntyis vielä toinen jalka haudassa, evvk... mut niitä pappojen ja mummojen penskoja käy sääliksi.
käy sääliksi
jep jep
päivä päivältä.
Mitä helkkarin ala-arvoista on totuudessa?
"Tuo sairausjuttusi oli aika ala-arvoinen, jokainen noista naisista ovat saaneet terveen lapsen jotka minä tunne, eikä ole olllut ongelmia."
Että kun minä tunnen monta tupakoitsijaa jotka eivät ole sairastuneet keuhkosyöpään, se todistaa ettei tupakointi ole riski vai?
Tässä ote perinnöllisyyslääketieteen ja lastentautien erikoislääkäri Mirja Somerin tekstistä:
"Kaikissa raskauksissa kasvaa todennäköisyys sikiön kromosomihäiriöihin äidin iän lisääntyessä. Alle 30-vuotiaan äidin riski synnyttää Downin syndroomaa sairastava lapsi on pienempi kuin 1:1 000, mutta äidin täytettyä 40 vuotta riski on jo suurempi kuin 1:100."
Ihan voi jokainen tehdä lapsensa silloin kun haluaa, vaikka kuuskymppisenä jos siltä tuntuu.
Ja mun mielestä aloittaja on ollut kaikkea muuta kuin raivokas, ja eikös hän ollutkin mummo? Jotkut myöntää ikänsä, toiset yrittää pysyä ikinuorina vaikka sitte pykäämällä mukuloita maailmaan siinä iässä kun toiset hoitaa lapsenlapsiaan.
Kuka vaan voi kuolla, vaikka huomenna. Ei se ole tae, että tekisi lapsen nuorena. Olen 39 vuotias ja minulla ja ulkomaalaisella miehelläni on kolme lasta, ja kaikki on teinejä, enempää emme tee lapsia, eli tuolle aikaisemmalle kirjoittajalle sanoisin, etten ole mummoiässä tehnyt lapsiamme.
Mutta silti kannatan ehdotusta siitä, että silloin lapsia kun on oikea ja sopiva puoliso, oli se ikä sitten mikä tahansa.
Turha jauhaa downin juttuja mulle, tiedän riskit ihan varmasti ja mitä sitten jos lapsella olisi downin syndrooma, yhtä rakas se on vaikka olisi sairas. Voi ne nuoremmat saada myös sairaan lapsen. Tai nuori äiti tai isä voi myös kuolla. Turhaa paskaa jauhat! Keskity mummon elämiseen ihan rauhassa, niin muut voivat sitten tehdä niitä lapsia jos on oikea hetki, OK?
En ole saanut lapsiani 50 vuotiaana, koska olen vasta 39 ja minulla on jo lapsia ja en ole tekemässä enempää.
"sen verran agressiivisesti otat kantaa ihmisen oikeuteen lisääntyä minkä ikäisenä tahansa"
Siis, lueppa nyt kirjoitukseni uudestaan, olen sitä mieltä että lapsen voi tehdä silloin kun on oikea puoliso ja oikea hetki, ei niitä terveitse vääntää väkisin nuorena jonkun kusipään kanssa. Eli sinun kirjoituksesta ei tiedä mitä haluat kertoa, kunhan vaan vastaat nega sävyyn.
että 39v on provo. Älkää enää vastatko hänelle. Ensin olevinaan juri se "vanhempana äidiksi-henkilö", sitten paljastaa että on 39v ja lapset jo teinejä eikä lisää toivo- kiinni jäi. Muutenkin arvasin hänet provoksi jo alusta asti törkeästi ärhentelevästä tyylistään. Sinä provoilija, turha sanoa enää mitään koska sinulle ei enää vastata. Ei enää sanaakaan!
Alkuperäiselle vastaisin, että niinpä... Tuttuni (52vmies)meni juuri naimisiin thainaisen kanssa. Nainen ei muuta Suomeen, mies sitten thaimaahan ehkä eläkkeellä tms. Mutta lapsia heille saattaa silti siunaantua ja olenkin salaa miettinyt, että tuo 52v lapseton mies ei voi millään tietää miten iso juttu se tulee olemaan! Thaimaassa tosin nainen hoitaa enimmäkseen lapset, joten jos siellä asuvat, ei kulttuuri velvoita isää hoitamaan yhtä aktiivisesti kuin Suomessa on tapana.
T.nuorehko nainen
Kun niiden eli sen vanhan käppänän, ukko 50 ja thaikku tietty- 20v saa pentuja,
ja mukula menee esim.naimisiin, niin paha sieltä hautuumaalta on faijaa pippaloihin hakea!
Jaa, ketä mahdat tarkoittaa? Aika typerää puhua, että olisin joku provo. Meinaatko ettei Suomessa ole muuta 39 vuotiasta kuin minä?
Sinä kun et voi päättää toisista ihmisistä kuka minulle vastaa. Taidat pahasti olla mummoiässä, kun kuset housuissas täällä itket ja elät kuin jotain pahaa 10 vuotiaan pikkutytön ikää. "Älkää vastatko", voi että olet todella naurettava kirjoituksesi kanssa. Kannattaisi sinun hakea estrogeenia, kun noin pahasti stressaat täällä palstalla.
T: 39 vuotias nainen
vai mikä sua oikeesti vaivaa? Jos joku allekirjoittaa viestinsä "nuorehko nainen", sinä epäilet mummoikää ja estrogeenihoitoa suosittelet? Kannattaisko ihan itse hakea jotain hoitoa jos ei noihin PMS oireisiin niin sitten varhaisiin vaihdevuosiongelmiin?
Niinhän minusta kirjoitettiin, että olisin provo, sama kait silloin mitä täällä kirjoittelen. Sinulla taitaa olla pikkutytön ikä jäänyt päälle, sen verran negatiivisesti täällä kirjoittelet. Syö sinä hormoonia, taitaa sulla olla erittäin varhainen mummotauti.
Kaikki kommentit ei ole mun mitä tuolla yläpuolella käytiin.
Alkuperäistä näköjään vaivaa vain jos miehet on vanhoja tosin itsekin sanoi olevansa uupunut.
Tosiaan olen hankkinut lapset vanhempana enkä ole uupunut.
Mitä Down yms. juttuun tulee se joko on tai ei (voi olla nuoremmallakin) sata muuta asiaa joka voi mennä pieleen raskauden kuluessa ... iästä riippumatta.
Miehien ei edes tarvitse olla raskaana pahoinvointeineen sun muuta synnytyksestä puhumattakaan.
Kyllä kolmekymppinen isäkin voi olla ihan uupunut työn tai juopottelun takia tai muuten vaan ei lastenhoito kiinnosta.
Mutta tämä keskustelu taisikin olla joku provo thaimaalaiset naiset ja suomalaiset vanhat ukot. Siitä mulla ei ole tietoa eikä kantaa puoleen jos toiseenkaan.
mitäs provoa tuossa on. avaa silmäsi: suomalaiset vanhat ukot ja nuoret thai-naiset pariskuntana on todellisuutta.
Ei kiinnosta
Ikärasismia viljellä:
Olen kummitätinä pojalle jonka isä kuoli auto-onnettomuudessa ollessan 23v.
Kummasti se käppänä isä tai äitikin on parempi kuin olla orpona.
Huoh! siitäkin on ihmisikä mutta kuitenkin.
Taitaa frouvalla olla vanha patu itsellään ukkona, kun noin kovasti älähtelee ;) Otan osaa...
Eise nyt niin vanha oo :)
Jos siitä ei mitään iloa ois niin kyllä sen kiertoon vois pistää.
Vastaan sinulle nyt vielä kerran tästä aiheesta kun se tuntuu sinulle olevan jonkinlainen "elämän ja kuoleman kysymys".
"Alkuperäistä näköjään vaivaa vain jos miehet on vanhoja tosin itsekin sanoi olevansa uupunut.
Tosiaan olen hankkinut lapset vanhempana enkä ole uupunut."
Oletko tullut äidiksi noin 55-vuotiaana? Ihmettelin miesten, jotka ovat tuossa iässä, jaksamista ja energiaa pienen lapsen isänä. Itse sanoin jo nyt uupuneeni pienen kanssa ja mietin että en todellakaan olisi enää 10 vuoden päästä (kun olen 55) valmis hoitamaan pientä lasta 24/7. Jos olet tullut äidiksi noin 40 vuotiaana, mieti olisitko valmis 15 vuoden päästä vielä hoitamaan sitä pientä? Mieti tarkkaan sillä silloin (jos arvioni osuu oikeaan) lapsesi joka on nyt pieni, on rippikouluikäinen ja aikuisuuden kynnyksellä.
"Mitä Down yms. juttuun tulee se joko on tai ei (voi olla nuoremmallakin) sata muuta asiaa joka voi mennä pieleen raskauden kuluessa ... iästä riippumatta.
Miehien ei edes tarvitse olla raskaana pahoinvointeineen sun muuta synnytyksestä puhumattakaan."
Olet aivan oikeassa, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kukaan ei ole voittamaton, jokaiselle saattaa tapahtua ikäviä asioita. Mutta mutta, olen sitä mieltä että jos pystyn minimoimaan riskin, teen sen. En tahallisesti hakeudu tilanteisiin tai aloita jotain jossa saatan vahingoittaa itseäni tai mikä pahinta, jotain syytöntä. On ihan kiistämätön tosiseikka että äidin ikä lisää riskiä lapsen sairauteen ja raskausaika ja synnytys ovat moninkertainen riski sekä äidille että lapselle. Olen onnellinen jokaisen puolesta joka saa sen terveen lapsen ja olen varma että äiti rakastaa sitä lastaan vaikka tämä olisi sairaskin...
En myöskään ymmärtänyt tuolla aiemmin ollutta kommenttia siitä että pitää löytää itselleen sopiva kumppani eikä tehdä kakaroita jonkun kusipään kanssa...hmmm...ideaali tilannehan tuo on mutta esim itselläni on tilanne se, että olen eronnut lapsieni isästä kun lapset olivat jo lähes aikuisia. Ex-mieheni ei ollut ehkä maailman loistavin aviomies (enkä minä maailman loistavin vaimo), mutta täydellisempää ja parempaa isää en olisi lapsilleni voinut saada (lämmin ajatus hänen suuntaansa tässä).
"Mutta tämä keskustelu taisikin olla joku provo thaimaalaiset naiset ja suomalaiset vanhat ukot."
Mikä ihmeen provo? Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään sanomista eikä mitään vastaan suomalaisten ja thaimaalaisten avioitumiseen, miksi ihmeessä olisi? Itselläni on ulkolainen kumppani, olen hänen kanssaan onnellinen ja suon samanlaisen onnen muillekin.
Ainoa syy aloitukseeni oli se, että itsekin lapsen kanssa kun olin liikenteessä satuin luonnollisesti paikkoihin joissa oli muitakin lapsiperheitä ja näiden isien jaksaminen pisti nostamaan hattua.
Tympääntyneenä olen nyt lukenut tätä "mummotauti" älämölöä ja tulinkin siihen tulokseen että nämä kirjoitukset suomalaisesta naisesta eivät ihan välttämättä olekaan tuulesta temmattuja (surullisena suomalaisena naisena totean), pahasuisia ja katkeria sekä agressiivisia tuntuu ainakin tältä palstalta löytyvän. Ehkäpä se pehmeämpi luonteinen aasialainen on kuitenkin sitten se oikeampi valinta suomalaiselle miehelle.
Nyt jätän tämän palstan yritettyäni herättää keskustelua siitä todellisesta perheen arjesta.
Olet aivan oikeassa, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kukaan ei ole voittamaton, jokaiselle saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Älä mene kadun ylitse, ei tiedä koskaan mitä voi tapahtua.
pitää löytää itselleen sopiva kumppani eikä tehdä kakaroita jonkun kusipään kanssa
Kyllä, lapsia kannattaa tehdä vasta silloin kun on oikea ihminen vierellä, jos joku ei ole löytänyt sitä ennen 40 vuottaan, niin ei sille sitten mitään mahda. Parempi tehdä se lapsi oikean ihmisen kanssa, kun jonkun hampuusin tai yhden yön suhteesta.
Tuo mummotautijuttu varmaan lähtee siitä, kun olet itse tuon kirjoituksen ohella tiukkapipo ja itsekäs, kirjoitat itse raivokkaasti ja silti syytät toisia vaikka miksi. Jos sinulle ei sovi toisen ihmisen elämä, mitä sitten. Tehkööt ihmiset lapsensa silloin kun haluavat.
Minun isäni oli 56 vuotias saadessaan minut, ja en ole kokenut mitään traumoja siitä. Isäni jaksoi olla meidän kanssa vaikka olikin 12 lasta. Eli??? Jos itse tunnet olosi väsyneeksi, joku muu ei sitä ehkä ole.
Itsellä siis kolme lasta, olen 39 vuotias, enkä tee enään lapsia. Minulla itsellä kokemusta iäkkäästä isästä, eli taidan tietää mitä kirjoitan, toisin kuin sinulla on vain pelkkä aavistus tulla myöhemmin vanhemmaksi, mutta kovasti otat kantaa. Toinen kirjoittaja oli kait saman ikäinen kanssani, ja hän taisi tehdä vielä lapsen, ja kaikkea onnea hänelle ja perheelleen!
Tuota noin, missä vaiheessa ilmenee aloittajan tiukkapipoisuus, itsekkyys ja varsinkin raivokkuus?
Luin oikein ajatuksella hänen kaikki tekstinsä ja ainoa kohta jossa ne nikkinsä mukaiset sarvet kasvoivat oli se kun joku ääliöiden kuningas tai kuningatar palstalle tyypilliseen tapaan kutsui häntä lortoksi. Muuten vaan ihasteli vanhempien miesten energiaa ja ihmetteli että mistä sitä löytävätkin. Jos ihmisellä on mielipide kuten nyt tässä iäkkäämpänä synnyttämisestä ja tuo sen julki sanomalla että se on vain henkilökohtainen mielipide, miten se on raivokasta tai itsekästä tai tiukkapipoista? Mää en nyt vaan ymmärrä...
adoptiolautakunta on ottanut sen kannan että lapsen ja adoptiota hakevan ikäero ei saa olla yli 45 vuotta, eli aika yleisesti ja virallisestikin ollaan sitä mieltä että ei ole lapsen parhaaksi jos vanhemmat ovat iäkkäitä
Voi hyvät ihmiset, en ole ketään haukkunut lortoksi jne.
Ennen oli adoptiolaki niin, ettei voinut adoptoida, ellei ollut yli 30 vuotias, aviossa, hyvin toimeentulevia eli siis??? Nyt kait voi nainen adotoida yksin, ja kaikkea muuta sellaista. Laki muuttuu ja yllensäkkään mitä tekemistä adoption kanssa on, jos joku tekee lapsen myöhemmällä iällä, nainen voi niin kauan tehdä lapsia kun on hedelmällinen, se on luonnon laki, ei sinun mielipiteen laki. Miehet nyt voi tehdä niitä lapsia vanhuuteen asti. Ihmiset tekee vaan nyt niitä lapsia kuinka kauan voivat ja luonto antaa siihen mahdollisuuden, turha sinun on täällä purnata noin typerästä asiasta, kun maailmassa on paljon muitakin murheita.
Olen siis 39 vuotias jolla teinejä.
Näyttää aloittajan ajatukset hukkuneen matkalla ihan tyystin ja keskustelun sävy on muuttunut ikäväksi.