ystävyytemme on on ilmeisesti jonkin sortin tauolla, jos ei lopullisesti hiipumaan päin, mitään ääneen ei ole ystäväni halustaan maininnut(ystävyyden lopettaminen).
tapailtu ollaan enää tosi harvoin, sen jälkeen kun ystäväni kuuli yhdestä henk. koht. sairaus jutusta josta en ollu hälle kertonut, enpä ollut kertonut muillekkaan, ees omalle äitille, vain puolisolleni.
tää juttu on nyt jo historiaa, onneksi.
mutta ystäväni veti pultit kun kuuli asiasta vasta jälkijunassa.
(silloin oli vähän muutakin mietittävää) sanoin hälle että on asioita joita en jaa kellekkään, paitsi ehkä puolisolleni.
hän ei tykännyt tästä, sen jälkeen on ollut etäistä.
kesäkin meni ettei tavattu kuin kerran hätäseen, yleensä ollaan oltu pitkään ja hartaasti tekemisissä kesällä koko perheen voimin.
nyt hän hehkutti kun näimme että hän kävi siellä ja täällä jne.
kutsuimme mieheni kanssa heitä meidän kesäpaikalle, joka on isohko talo jossa on kyllä yöpymistilaa ja tilaa olla, paikka saunoa ja uida.
muttei se mikään luksuspaikka ole, huussikin on ulkona, eikä ole tv:tä, eikä nettiä.
sanoi että katotaan
olivat perheineen kuulemma josain hienossa kesänviettopaikassa jossa oli kaikkea mahdollista ylellisyyttä, ei kuulemma ollut tylsää. oli menoa ja meininkiä.
tuskin enää meidän kutsut ja kesäpaikat kiinnostaa, kun olemme jo kolmasti heitä kesän aikana kutsunet ja aina heillä ollut meno johonkin.
nyt jätin pallon hänelle/heille sanoen että ilmoitelkaa jos teillä on joku sauma että kerkiätte meidän mökilläkin käymään, en ala sen enempää anelemaan, se ois jo tyhmää.
tietävät kyllä että ovat tervetulleita, jos vaan haluuvat.
muutenkin nykyään on ollut semmoista et kun tavataan tai sovitaan tapaamista, mun pitäis olla aina paikalla kun hälle sopii.
eli mulla ei sais olla menoja vaan tyyliin odottaa koska hän suvaitsee ilmoittaa et tulevatko vai ei.
kun on heitä kutsuttu ei selvää vastausta tulemisesta saa suuntaan tai toiseen vaan esim. viikonlopunvieton kutsu jää roikkumaan koko viikoksi.
ja sitten saattavat vain jättää ilmoittamatta et tulevatko,pe illalla sit vaan päätellään et eivät tule kun ei oo kuulunut mitään.
nyt joku sanoo et soita ja kysy, joo soitan yleensä puolessavälissä viikkoa ja kysyn et no tuletteko, et ois kiva tietää ennen pe iltaa.
vastaus on monasti et katotaan, soitan sit to/pe.
en kehtaa enää uudelleen soittaa vaikuttais jo tylylle kerjäämiselle jos koko aika soittaa ja kysyy.
sit kerrankin eivät soittaneet ja kutsuin pe illalla muita viikonlopun viettoon ja he tulivatkin.
edelliset sit la soittavat et oisivat tulossa, et milloin sopii, sanoin et lupasit soittaa pe ja nyt meillä on jo muita vieraita, nyt ei sovi.
vetivät herneen nenuun.
kivoja ystäviä, nyt olen ollut vähemmän yhteydessä heihin, kun tuntuu että emme kelpaa heille.
tapailtu ollaan enää tosi harvoin, sen jälkeen kun ystäväni kuuli yhdestä henk. koht. sairaus jutusta josta en ollu hälle kertonut, enpä ollut kertonut muillekkaan, ees omalle äitille, vain puolisolleni.
tää juttu on nyt jo historiaa, onneksi.
mutta ystäväni veti pultit kun kuuli asiasta vasta jälkijunassa.
(silloin oli vähän muutakin mietittävää) sanoin hälle että on asioita joita en jaa kellekkään, paitsi ehkä puolisolleni.
hän ei tykännyt tästä, sen jälkeen on ollut etäistä.
kesäkin meni ettei tavattu kuin kerran hätäseen, yleensä ollaan oltu pitkään ja hartaasti tekemisissä kesällä koko perheen voimin.
nyt hän hehkutti kun näimme että hän kävi siellä ja täällä jne.
kutsuimme mieheni kanssa heitä meidän kesäpaikalle, joka on isohko talo jossa on kyllä yöpymistilaa ja tilaa olla, paikka saunoa ja uida.
muttei se mikään luksuspaikka ole, huussikin on ulkona, eikä ole tv:tä, eikä nettiä.
sanoi että katotaan
olivat perheineen kuulemma josain hienossa kesänviettopaikassa jossa oli kaikkea mahdollista ylellisyyttä, ei kuulemma ollut tylsää. oli menoa ja meininkiä.
tuskin enää meidän kutsut ja kesäpaikat kiinnostaa, kun olemme jo kolmasti heitä kesän aikana kutsunet ja aina heillä ollut meno johonkin.
nyt jätin pallon hänelle/heille sanoen että ilmoitelkaa jos teillä on joku sauma että kerkiätte meidän mökilläkin käymään, en ala sen enempää anelemaan, se ois jo tyhmää.
tietävät kyllä että ovat tervetulleita, jos vaan haluuvat.
muutenkin nykyään on ollut semmoista et kun tavataan tai sovitaan tapaamista, mun pitäis olla aina paikalla kun hälle sopii.
eli mulla ei sais olla menoja vaan tyyliin odottaa koska hän suvaitsee ilmoittaa et tulevatko vai ei.
kun on heitä kutsuttu ei selvää vastausta tulemisesta saa suuntaan tai toiseen vaan esim. viikonlopunvieton kutsu jää roikkumaan koko viikoksi.
ja sitten saattavat vain jättää ilmoittamatta et tulevatko,pe illalla sit vaan päätellään et eivät tule kun ei oo kuulunut mitään.
nyt joku sanoo et soita ja kysy, joo soitan yleensä puolessavälissä viikkoa ja kysyn et no tuletteko, et ois kiva tietää ennen pe iltaa.
vastaus on monasti et katotaan, soitan sit to/pe.
en kehtaa enää uudelleen soittaa vaikuttais jo tylylle kerjäämiselle jos koko aika soittaa ja kysyy.
sit kerrankin eivät soittaneet ja kutsuin pe illalla muita viikonlopun viettoon ja he tulivatkin.
edelliset sit la soittavat et oisivat tulossa, et milloin sopii, sanoin et lupasit soittaa pe ja nyt meillä on jo muita vieraita, nyt ei sovi.
vetivät herneen nenuun.
kivoja ystäviä, nyt olen ollut vähemmän yhteydessä heihin, kun tuntuu että emme kelpaa heille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
toi kelpaamisjuttu oli ystäväni kertomaa, kun kuuli siitä sairausjutusta jälkijunassa, sanoi että pitää miettiä perheenä kun olemme heiän luottamuksen rikkoneet ja he miettii kelpaammeko heille enää ystäviksi.
sitten myöhemmin he sanoivat et asia on ok, et juttu unohdettu tyyliin, mut taitaa kauna viel jatkua.
mut jos ystäväni ei halua enää ystävyyttä, menköön menojaan.
(kyse siis mun ystävästä, mut koko perhe on tultu ystäviksi, 20 vuoden ajalta.)
Vähän samankaltainen kokemus myös minulla on, oman ex?-ystäväni suhteen.
En itsekään tykkää sellaisesta vaatimuksesta, että KAIKKI oman elämän asiat pitäisi pakonomaisesti jakaa ulospäin! Aivan kuin se olisi joku velvollisuus, ja muille oikeus. Miksei saisi olla joku omakin alue, reviiri?
Ja nuo ehdot. Että täytyisi täyttää joku ehto kelvatakseen ystäväksi. Antaako tuollainen ehdollinen ystävyys mitään - puolin tai toisin? Minä en enää halua ehdollista ystävyyttä, en aio kenenkään mieliksi ruveta kertomaan sellaista, mitä en katso tarpeelliseksi muiden tietoon saattaa.
Älä ota murhetta tollaisesta! "Menköön menojaan" kuulostaa hyvältä & oikealta asenteelta!
Kaunista syksyä sinulle!
tuli mieleen, kun ex-ystävä, välirikon jälkeen, kirjoitti pojalleni lähettämäänsä syntymäpäiväkorttiin mm. näin: "...kun ei enää koskaan nähdä, koska äitisi on valinnut, että en ystäväkseen kelpaa". Todellisuudessa en enää jaksanut sietää hänen vaativaa, alistavaa käytöstään minua kohtaan ja kerroin tämän hänelle. Silloin lakkasin olemasta olemassa eikä hän ole edes näkevinään minua kun vastaan tulee.
Ja että hän sitten poikasi kautta kierrätti asiaansa ... Voihan nenä!